Nyt se on myönnettävä että mieheni ei hyväksy jollain tasolla omaa tytärtään! Surullista mutta totta...
Meille tuli ensin poika jolla synkkasi isän kanssa syntymästä saakka ja hän tuntui välillä enemmän hoitavan poikaa kuin minä. Sitten tuli tyttäremme. Heti synnyttyään huomasin mieheni viileyden. Yritti hän esittää mutta käytös puhui muuta.
Lapset ovat molemmat alle kouluikäisiä.
Tyttö on hyvin voimakas tahtoinen ja tempperamenttinen. Mieheni menettää häneen hermonsa heti. Hän kun ei usko tai tee jotain heti ensimmäisestä käskystä niin miehen pinna palaa oitis. Mutta pojan kanssa pinna on pitempi...
En tiedä johtuuko se siitä että tytär muistuttaa minua luonteeltaan ja näöllään niin paljon että se aiheuttaa moisen reaktion. Miehenihän tällä hetkellä on erittäin ylimielinen minua kohtaan ja erittäin riidan hakuinen. Hän ei suostu myöntämään että hän ei voi sietää minua... Eikä halua erota.
Hän kumoaa komentoni lapsia kohtaan, jopa kun tytärtäni ojennan. Ja esittää sitten lapsille sitä parempaa vanhempaa..
Hän inhoo iloisuuttani ja puheliaisuuttani. Hän on ylimielinen mielipiteistäni ja kommenteistani. Hän saa aikaan riidan mitättömistä asioista. jne...
Tämän seurauksena en jaksa puhua kotona mitään ja kohta en ilmeisesti voi lapsia komentaa olemaan kunnolla, koska siitä tulee hirveä riita ja lapset ovat taas ne kärsijät.
Ehdotinkin asumuseroa mutta se ei kuulema sovi...
Lasteni takia en halua jatkaa moista leikkiä yhtään! En vaan ymmärrä yhtään mitä mieheni päässä liikkuu....
Meille tuli ensin poika jolla synkkasi isän kanssa syntymästä saakka ja hän tuntui välillä enemmän hoitavan poikaa kuin minä. Sitten tuli tyttäremme. Heti synnyttyään huomasin mieheni viileyden. Yritti hän esittää mutta käytös puhui muuta.
Lapset ovat molemmat alle kouluikäisiä.
Tyttö on hyvin voimakas tahtoinen ja tempperamenttinen. Mieheni menettää häneen hermonsa heti. Hän kun ei usko tai tee jotain heti ensimmäisestä käskystä niin miehen pinna palaa oitis. Mutta pojan kanssa pinna on pitempi...
En tiedä johtuuko se siitä että tytär muistuttaa minua luonteeltaan ja näöllään niin paljon että se aiheuttaa moisen reaktion. Miehenihän tällä hetkellä on erittäin ylimielinen minua kohtaan ja erittäin riidan hakuinen. Hän ei suostu myöntämään että hän ei voi sietää minua... Eikä halua erota.
Hän kumoaa komentoni lapsia kohtaan, jopa kun tytärtäni ojennan. Ja esittää sitten lapsille sitä parempaa vanhempaa..
Hän inhoo iloisuuttani ja puheliaisuuttani. Hän on ylimielinen mielipiteistäni ja kommenteistani. Hän saa aikaan riidan mitättömistä asioista. jne...
Tämän seurauksena en jaksa puhua kotona mitään ja kohta en ilmeisesti voi lapsia komentaa olemaan kunnolla, koska siitä tulee hirveä riita ja lapset ovat taas ne kärsijät.
Ehdotinkin asumuseroa mutta se ei kuulema sovi...
Lasteni takia en halua jatkaa moista leikkiä yhtään! En vaan ymmärrä yhtään mitä mieheni päässä liikkuu....
Vastaukset 7
Vanhimmat
jo jonkinsortin henkistä väkivaltaa, kiusaamista, ilkeilyä. Mene puhumaan jonnekkin, ja pyydä se ukkos mukaan. Jos se rupeaa vit...lemaan, kerää kimpsusi ja kampsusi, pakkaa lapset autoon ja muuta "äidin luo". Vit...lua ja ilkeilyä ei oo kenenkään pakko sietää..
Jep, mietinkin tuossa juuri että taidan pistää äijän puun ja kuoren väliin. Sanon että nyt käydään vähän asioita ulkopuolisen viisaan kanssa juttelemassa tai sit lusikat jakoon. Ei tässä hellät otteet näytä auttavan....
Kysy mieheltäsi mitä hän haluaa? puhukaa ihminen ihmiselle. Jos umpikuja, niin mieti mikä on lapsillesi parasta. Lähtisin siitä näkökulmasta tässä tilanteessa´. Kyllä se solmu jostain aukeaa. Syyttely on turhaa. Mutta muutos pitäisi tapahtua johonkin suuntaan, muuten ette jaksa kumpkaan.
Meillä ei nykyään keskustelu onnistu ollenkaan joten nämä asiat onneksi nykyaikana onnistuu tekstiviesteillä :)
Laitoin hänelle viestin juuri ennen kuin kirjoitin tänne tuon ensimmäisen viestin. Kysyin häneltä että mitä hän elämältään haluaa? Ja pyysin häntä miettimään oikein kunnolla että miltä hänestä tuntuu kun ajattelee minua. Ja kerroin vielä hänelle että me ei haluta olla hänen elämänsä este, että toteuttaa ne haaveensa.
Yritin selittää hänelee että jos hän käyttäytyy minua kohtaan noin, niin pakkohan siihen olla joku syy. Ei lapsillekaan tee hyvää se että vanhemmat ei vedä yhtä köyttä.
Hän vastasi takaisin että hänellä on hermo kireellä, ei tiedä mikä on. Hänen syy kun hommat on sekaisin ja välittää kuulema minusta....
Talovelka on ja molemmilla vakituiset työt. Hän ei ole tyytyväinen nykyiseen työhönsä mutta ei sieltä lähdekkään koska on velat ym.
Olenkin sanonut hänelle että talo ei tee onnea autuummaksi ja sen voi vaikka myydä jos siltä tuntuu. Olen myös ehdottanut että myydään talo ja hän lähtisi opiskelmaan tai jotain...
Itse olen väsynyt siihen että olen koko ajan joustava, yritän miellyttää häntä että ei hermostuisi ja olen sanomatta mitään etten aiheuta sitten riitaa. Mutta ei auta tuokaan...
Keino on vähän vähissä...
Tuntuu tutulta! Meillä jo murkkuikäinen tyttö, joka saanut saman kohtelun isältään. Isä vastailee välttelevästi, hermostuu heti ja muutenkin tuntuu että hyväksyy toiset (meillä 3 lasta) paremmin ja kärsivällisemmin. Tyttö ei juurikaan tee mitään kommervenkkejä, mutta mikään ei kelpaa. Hän suorastaan anoo isänsä hyväksyntää. Kammottavaa katseltavaa! Tyttö on nyt 15 v. ja suuria ongelmia itsetunnon ja -varmuuden kanssa, tilattu juuri aika nuorisopsykiatrille!
Sanon näin "virallisesti", että eihän se toki kaikki ole isän syytä. MUTTA kaikki nämä vuodet ilman kannustusta, hyväksyntää on aiheuttanut lapselle vahinkoa ja sen, että olen hyvin katkeroitunut ja nyt joudun korjaamaan rankimman kautta aiheutunutta vahinkoa. Jopa avioero on lähellä.
Yritän ymmärtää, että isä itse on uhri, eli peilaa jotain varh.lapsuudessaan ja elämässään yleensä tapahtunutta ja kokemaansa. Toisin sanoen, on itse tullut huonoksi kohdelluksi koko elämänsä ajan oman isänsä taholta. Surullista!
Sanomiset ja puhumiset (siis minun, mies ei puhu!) on mennyt harakoille. Miten voi ymmärtää kun ei ole itse kokenut hyväksyntää ja rakkautta!!! Joku asia lapsessa (muistuttaa omaa isäänsä tai äitiänsä tai jopa itseänsä) laukaisee isässä tuollaisen käytöksen. Tässä vähän keittiöpsykologiaa. Koita kestää, mutta sen haluan sanoa, että älä tee sitä virhettä mitä minä tein: ANNOIN KAIKEN TAPAHTUA ja nyt yritän korjata vahingon ja ennenkaikkea pelastaa lapseni elämän!
Olen asiaa purkanut ja miettinyt. Ja tänään sain vähän keskustelu yhteyttäkin... Tajusin tuossa eräällä kyläpaikassa et mistä moni asia myös johtuu. Serkkunsa ja tätinsä kanssa muistelivat menneitä ja hänellä ei ole ollut isän mallia sekä isäpuoli ei ole hyväksynyt heitä ikinä!
Oma äiti ei ole tarpeeksi pitänyt lasten puolia. Välillä tuntuukin että hänellä on ristiriita siitä että haluaako hän lapsen käyttäytyvän niin kuin isäpuoli on yrittänyt heitä ankaralla kurilla koulia vai että tekisi oman päänsä mukaan. Ihan kuin vieläkin yrittäisi hakea hyväksyntää...
Myönsi et menee tytön kanssa hermot ja olen huomannut että on näinä päivinä kovasti yrittänyt. Sanoinkin että minä puolustan lapsiani mutta kannustan ja tuen myös häntäkin.
Heillä myös hiertää se että ovat myös luonteeltaan hyvin samanlaisia. Eli eivät siedä molemmat omaa kaikuaan :)
Pikku neidin kanssa juttelin ja sanoin että sinun ei äitiä tarvitse puolustaa, äiti pärjää itsekin. Olin yhtenä iltana ihan masentunut ja väsynyt mieheeni ja tyttö tuli sanomaan että hän käy isiä komentamassa... Huh, mikä Justiina tulossa hänestäkin. :)
No, nämä on monien asioiden summia ja asioilla on tapana järjestyä!
Meinasi itku päästä kun luin tekstini. Minulla on juuri tuollainen isä. Kyllä siitä hengissä selviää, mutta ei se hyvää tee.
Jos tietäisin vastauksen, ehkä nuorimmalla sisarellani (10v.) olisi helpompi olla.