Kysymyksiä vapareille ja muille

Jos pitäisi valita ryhmästä 30-50 -vuotiaista koronaan sairastuneista, kumpia ottaisitte herkemmin sairaalaan sisälle, miehiä vai naisia? Kyse ei ole leikistä, jossa on yksi vuodepaikka ja yksi tehohoitopaikka. Paikkoja on toki rajallinen määrä.

Itse ehkä ottaisin hieman herkemmin osastolle miehiä kuin naisia, koska korona iskee miehiin ankarammin kuin naisiin, kuten myös uskonnollisuus ja ateismi. Kumpiakin tietenkin ottaisin osastolle oireiden perusteella ja muut sairaudet huomioon ottaen ensisijaisesti.

Mitä tekisitte yhteiskunnassa, jotta nykyinen tilanne saataisiin purettua? Entä miten varautua tuleviin virusaaltoiin?

EKP voisi laskea ja laskeneekin helikopterirahaa, jota tulee jakaa sekä yrityksille, että kansalaisille. Tällä tuetaan niitä yrityksiä, joille on syntynyt kassavajetta ym. nykytilanteesta johtuen, sekä tuetaan kulutusta ja henkilökohtaista selviytymistä.

Rahoitusta voidaan kohdentaa myös erityisesti siihen miten tästä nykyisestä ja tulevista tilanteista voidaan selviytyä ihmishenkiä uhraamatta.
Tähän luettaneen rokotteiden ja lääkkeiden kehitys.

Tähän voitaisiin lukea myös suojavarusteet, kuten hengityssuojaimet, joita pitäisi saada kaikille kansalaisille. Myös muita suojavarusteita?

Pleksit. Pleksejä voitaisiin inventoida kauppoihin, sekä kahviloihin ja ravintoihin, osittaisen aukioloaikojen turvaamiseksi. Sama myös pitkän matkan juniin ja busseihin, miksei lähiliikenteeseenkin. Samalla voitaisiin miettiä sitä voidaanko liikkumisen rajoittamista keventää, jos matkustajamääriä rajoitetaan maksimista esim. puoleen tai neljännekseen.

Kouluja ei tarvitse avata enää tänä keväänä.

Kirjastot voisivat kehittää palvelujaan niin, että aineistoa voidaan noutaa ja palauttaa ilman aukioloaikoja. Kummallista ettei tätä ole jo tehty!?!?!?

Tässä maassa on innovatiivisia ihmisiä. Nyt vain ne aivosolut liikkeelle miten tästä eteenpäin ja tulevan ehkäisyyn. Ihmiselämiä ei tarvitse uhrata, Suomi on parempi kuin Ruotsi.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Parempi kun niin kirkko ja muut uskonnolliset yhdyskunnat kuin Vapaa-ajattelijat ja Humanistit jättävät nämä päätökset terveysalan asiantuntijoille. Tästä aiheesta on tälle foorumille "luotu" täysin keimnotekoista ja myös älyvapaata "keskustelua" eli jaanausta.

Äänestä
  • Keskustelu on osin älyvapaata, mutta ei tämä minusta ole puhtaasti lääketieteellinen kysymys. Lääkäri voi kertoa millä todennäköisyydellä tehohoito parantaa, mutta priorisointi tilanteessa jossa on pakko valita, ei ole enää suoraan lääketieteellinen kysymys.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Keskustelu on osin älyvapaata, mutta ei tämä minusta ole puhtaasti lääketieteellinen kysymys. Lääkäri voi kertoa millä todennäköisyydellä tehohoito parantaa, mutta priorisointi tilanteessa jossa on pakko valita, ei ole enää suoraan lääketieteellinen kysymys.

    Jos ei ole puhtaasti lääketieteellinen kysymys, niin kansanäänestyskö pitäisi järjestää? Kerrotko mihin muuhun kuin lääketieteeseen viittaat? Lääketiede kertoo todennäköisyyden eli kyseessä on aina ennuste/arvio. Yksilötasolla tapahtuu poikkeamia.

    Sikäli nykyisin on hyvä tilanne, että ihminen voi itse tehdä hoitotahdon ja määritellä esim. ettei halua tehohoitoa, nesteytystä tai antibiootteja, silloin kun enää mitään toivoa elämästä muualla kuin sänkyyn sidottuna ja muistamattomana muiden hoidon varassa ei ole. "Muistamaton" on mainittu siksi, että muistisairauden edettyä on vaikea tahtoaan ilmaista kun käsitteet ja sanat ovat menettäneet merkityksensä. Omaiset ja lääkärit joutuvat tekemään päätökset. (En ole vapaa-ajattelija)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkin otat monen mutkan kautta kantaa asiaan jos äänestät eduskuntavaaleissa.

    Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 2 a § säätää sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunnan, jonka jäsenet asettaa valtioneuvosto. Tuo elin, "ETENE"-nimellä yleensä tunnettu, tekee kannanottoja. (Ja tietysti se, paljonko sijoitetaan lääketieteen tutkimukseen, sairaanhoitoon, ja esimerkiksi maanpuolustukseen tai tieverkon kunnossapitoon, on mitä selvimmin poliittinen päätös.)

    Itse asiassa sekään, että hoitoonpääsy ei riipu lompakon paksuudesta, ei ole mikään luonnonlaki. Sekin on poliittinen päätös.

    Äänestä

  • Ei tuohon terveysasiaan tarvitse ottaa kantaa, mutta voi siitä keskustella niin halutessaan. Ei ne kiveen hakattuja näkemyksiä ole olleet teehooällälläkään. Sanoisin jopa, että uskottavuus on kärsinyt. Iltapäivälehdet rakentavat kauhuskenaarioita ja pelottelevat ihmisiä. USAn presidentti ei enää tiedä mitä sanoisi ja haluaa jotain joka toimii kuin uv-valo tai desinfiointiaine elimistössä. Rokotteet lienevät paras vaihtoehto niille.

    Talous edellä ei tässä varmaankaan monet halua mennä, mutta mitä voidaan tehdä, että vähennetään mahdollisuuksia sairastua tai levittää tautia?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Sinäkin otat monen mutkan kautta kantaa asiaan jos äänestät eduskuntavaaleissa.

    Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 2 a § säätää sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunnan, jonka jäsenet asettaa valtioneuvosto. Tuo elin, "ETENE"-nimellä yleensä tunnettu, tekee kannanottoja. (Ja tietysti se, paljonko sijoitetaan lääketieteen tutkimukseen, sairaanhoitoon, ja esimerkiksi maanpuolustukseen tai tieverkon kunnossapitoon, on mitä selvimmin poliittinen päätös.)

    Itse asiassa sekään, että hoitoonpääsy ei riipu lompakon paksuudesta, ei ole mikään luonnonlaki. Sekin on poliittinen päätös.

    Kyselin mitä Sinä tarkoitit hoidon priorisoinnilla muuna kuin lääketieteellisenä kysymyksenä. Mutta kiitos kun kerroit, että äänestämällä voi vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyselin mitä Sinä tarkoitit hoidon priorisoinnilla muuna kuin lääketieteellisenä kysymyksenä. Mutta kiitos kun kerroit, että äänestämällä voi vaikuttaa.

    Pahoittelut epäselvyydestä.

    Esimerkki tästä voi olla vaikka odotettavissa olevan parantumistodennäköisyyden vs. odotettavissa olevien elinvuosien painottaminen. Käytännössähän nuo kyllä linkittyvät nyt hyvin vahvasti, eikä esim. jutussa https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuka-saa-tehohoitoa-jos-paikoista-on-pula-teho-osaston-ylilaakari-vastaa-on-vaikeaa-toteuttaa-arviointia-jos-kamppaillaan-elamasta-ja-kuolemasta/7797538 erottele tätä kovin selvästi.

    Äänestä

Lisäksi hoitokotien vierailukiellot tulee perua. Hoitokoteihin tulee perustaa tapaamishuoneita, joissa on asukkaan ja vierailijoiden välissä pleksi.

Äänestä

Suomesta puuttuvat innovatiiviset ja jäljelle ovat jääneet sosdemien hyvinvointivaltion laiskistamat kortistossa istuvat anelijat

Valtion rahat on tuhlattu, tutkimusvirkoihin on palkattu teologimystikkoja, islamprofessoreita, sananselittäjäenqvistejä eläkeiässäväitelleitä halosukkoja tweetaripekkasaureja joiden puoleen teidän on nyt käännyttävä pyytämään virusrokotetta, virkamiehiltä jotka ovat nostaneet ikälisää

Ette voi saada kaikkea, humanistihömppää ja rokotetta elämä on valintoja, vaikka ehkä muuta luulitte että joku hoitaa teille kriisin ratkaisun, saatte vai esasaarisia filosofoimaan näin se nyt menee

Ja jatkuu ellette valaistu mitä en usko

Itse olen varautunut tammikuusta alkaen, finanssit kuntoon, putouksen rajuus yllätti pohjat oli 23.3. eli nyt noustaan jo sairautena virusongelma hävisi jo huhtikuun alussa

Äänestä
  • Siis me, ketkä me? Ketä tarkoitat kun teitittelet minua? En ole vapari, jos sitä luulet, itse asiassa minua kutsutaan toistuvasti antivapariksi, joten siinä sulle uutta näkökulmaa.

    Äänestä

Aika karu optimointiongelma. Tehohoitoon joutuneista naiset toipuvat todennäköisemmin, joten ilmeisestikin parempi tehohoitaa naisia. (Jos siis kuvitellaan ettei käytössä olisi muuta tietoa kuin sukupuoli.)

Toki kääntäen, jos miehillä tauti menee helpommin ja nopeammin vakavaksi, on ehkä parempi ottaa miehiä herkemmin sairaalahoitoon.

Varautumisessa on se ongelma, että tämä oli kerran sukupolvessa tapahtuva juttu. Seuraavaan mustaan joutseneen voidaankin tarvita säitelymittareita tai jotain, mitä emme osaa vielä kuvitella.

Rahoituksen suhteen va-liitolla ei ole mielipidettä. Yksityishenkilönä minäkään ole ehtinyt asiaa paremmin pohtia. En tiedä onko oikein kunnolla vielä kukaan.

Äänestä

Jostain syystä suun terveydenhuolto on jumissa kokonaan. Onko tässä menty toiseen äärilaitaan ja hampaiden terveys saa heiketä? Onko tämä tosiaan välttämätöntä, vaiko hätävarjelun liioittelua?

Äänestä

Tässä kertyy terveyshoitovelkaa melkoisia määriä, kun ihmiset peruvat hoitojaan ja TA:t peruvat vastaanottojaan.
Ja toisin kuin ylempänä väitetään, ei tämä ole välttämättä vain kerran sukupolvessa juttu. Globalisaation myötä ongelmat leviävät aiempaa nopeammin, joten varautuminen on vain viisasta, kuten siihenkin varautuminen, että itänaapurilla on ketunhäntä kainalossaan.

Äänestä

Vapareilla olisi ollut tässäkin mahdollisuus kertoa kantojaan priorisointiin ja mitä pitäisi tilanteelle tehdä. Ehkä vapareiden mielestä ainoa mitä voi tehdä on antaa vanhojen ihmisten kuolla.

Äänestä
  • Ensin+pakollinen+rautalanka:+jos+tehohoitopaikkoja+riittää+kaikille,+hoidettakoon+kaikkia.Jos+ei+riitä,+on+kai+selvää+että+kahdesta+muuten+samanlaisesta+hoidetaan+ennemmin+sitä+jonka+toipumistodennäköisyyttä+hoito+auttaa+paljon+kuin+sitä+jota+auttaa+vähän.+Samoin+on+minusta+selvää,+että+hoidetaan+nuorempaa+jos+kahdessa+muuten+samanlaisessa+tapauksessa+erona+on+vain+ikä.Käytännössä+ei+taida+tulla+vastaan+tilannetta,+jossa+nämä+olisivat+olennaisesti+ristiriidassa+--+siis+yksinkertaistaen+vaikka+niin+että+30-vuotiaan+parantumisarvioita+voisi+lisätä+20+%-yksikköä,+50-vuotiaan+taas+40+%-yksikköä.+Mutta+jos+on,+niin+elinvuosia+pelastaisin.+Esim.+80+vuoden+eliniänodotteella+saataisiin+0.2*(80-30)+vs.+0.4*(80-50)+--+vaaka+kallistuisi+50-vuotiaan+puoleen.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ensin+pakollinen+rautalanka:+jos+tehohoitopaikkoja+riittää+kaikille,+hoidettakoon+kaikkia.Jos+ei+riitä,+on+kai+selvää+että+kahdesta+muuten+samanlaisesta+hoidetaan+ennemmin+sitä+jonka+toipumistodennäköisyyttä+hoito+auttaa+paljon+kuin+sitä+jota+auttaa+vähän.+Samoin+on+minusta+selvää,+että+hoidetaan+nuorempaa+jos+kahdessa+muuten+samanlaisessa+tapauksessa+erona+on+vain+ikä.Käytännössä+ei+taida+tulla+vastaan+tilannetta,+jossa+nämä+olisivat+olennaisesti+ristiriidassa+--+siis+yksinkertaistaen+vaikka+niin+että+30-vuotiaan+parantumisarvioita+voisi+lisätä+20+%-yksikköä,+50-vuotiaan+taas+40+%-yksikköä.+Mutta+jos+on,+niin+elinvuosia+pelastaisin.+Esim.+80+vuoden+eliniänodotteella+saataisiin+0.2*(80-30)+vs.+0.4*(80-50)+--+vaaka+kallistuisi+50-vuotiaan+puoleen.

    Hoitohenkilökunta tekee vain arvioita, ja on myös väärässä, tämä on nähty.
    Meillä on vain yksi elämä, sääli että toiset ovat niin valmiita uhraamaan muita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jos pitäisi valita ryhmästä 30-50 -vuotiaista koronaan sairastuneista, kumpia ottaisitte herkemmin sairaalaan sisälle, miehiä vai naisia? Kyse ei ole leikistä, jossa on yksi vuodepaikka ja yksi tehohoitopaikka. Paikkoja on toki rajallinen määrä.

Itse ehkä ottaisin hieman herkemmin osastolle miehiä kuin naisia, koska korona iskee miehiin ankarammin kuin naisiin, kuten myös uskonnollisuus ja ateismi. Kumpiakin tietenkin ottaisin osastolle oireiden perusteella ja muut sairaudet huomioon ottaen ensisijaisesti.

Mitä tekisitte yhteiskunnassa, jotta nykyinen tilanne saataisiin purettua? Entä miten varautua tuleviin virusaaltoiin?

EKP voisi laskea ja laskeneekin helikopterirahaa, jota tulee jakaa sekä yrityksille, että kansalaisille. Tällä tuetaan niitä yrityksiä, joille on syntynyt kassavajetta ym. nykytilanteesta johtuen, sekä tuetaan kulutusta ja henkilökohtaista selviytymistä.

Rahoitusta voidaan kohdentaa myös erityisesti siihen miten tästä nykyisestä ja tulevista tilanteista voidaan selviytyä ihmishenkiä uhraamatta.
Tähän luettaneen rokotteiden ja lääkkeiden kehitys.

Tähän voitaisiin lukea myös suojavarusteet, kuten hengityssuojaimet, joita pitäisi saada kaikille kansalaisille. Myös muita suojavarusteita?

Pleksit. Pleksejä voitaisiin inventoida kauppoihin, sekä kahviloihin ja ravintoihin, osittaisen aukioloaikojen turvaamiseksi. Sama myös pitkän matkan juniin ja busseihin, miksei lähiliikenteeseenkin. Samalla voitaisiin miettiä sitä voidaanko liikkumisen rajoittamista keventää, jos matkustajamääriä rajoitetaan maksimista esim. puoleen tai neljännekseen.

Kouluja ei tarvitse avata enää tänä keväänä.

Kirjastot voisivat kehittää palvelujaan niin, että aineistoa voidaan noutaa ja palauttaa ilman aukioloaikoja. Kummallista ettei tätä ole jo tehty!?!?!?

Tässä maassa on innovatiivisia ihmisiä. Nyt vain ne aivosolut liikkeelle miten tästä eteenpäin ja tulevan ehkäisyyn. Ihmiselämiä ei tarvitse uhrata, Suomi on parempi kuin Ruotsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu