Kuka vastuussa, vanhukset kuolevat yksin
Anonyymi
30<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Hallitus onkin ottanu tosi paljon vastuuta 😂
Vastuu on kaikilla muilla kuin lähiomaisilla. Muut hoitaa vanhukset..
Uutisesta selviää, että tartuntoja levitetään tahallaan johdon toimesta. Hoitajat vastustavat siirtoja, mutta heitä määrätään.
Sopii täysin yksiin Asko Järvisen, Turun Jantusen ja Seppo Meren puheiden kanssa. Hehän kaikki itkivät, että ihmisiä ei sairastu tarpeeksi.
Kyseessä on sovittu juttu, tarkoituksena tyhjentää hoivakoteja. Aivan samoin saksalaiset aluksi tappoivat juutalaisia keräämällä heitä ahtaisiin ghettoihin, joissa nälän annettiin heikentää väkeä niin, että taudit alkoivat tappamaan. Natsit olivat säikähtäneet suoran tappamisen nostattamaa vastarintaa toteuttaessaan mielisairaiden ja vammaisten eutanasiaohjelmaa. Juutalaisten kuoleminen ghetoissa näytti vain "huonolle tuurille", kun taudit heitä kaatoivat.
Kun tämä tapa osoittautui liian hitaaksi ja taudit uhkasivat levitä ghettojen ulkopuolelle työvoimana käytettyyn väestöön, natsit ideoivat ns kuolemanleirit, joissa asukkaita alettiin suoraan tappamaan.
Erittäin merkittävä osa SS-järjestön jäsenistä oli aikanaan lääkäreitä. Lääkäreillä oli erittäin keskeinen osa natsien poliittisen ohjelman laatimisessa, sillä juuri he ajoivat voimakkaasti rotuhygieniaa ja eutanasiaohjelmia.
Kuvitteletteko oikeasti, että maailma olisi kovin paljon muuttunut? Myös silloin lääkärit vannoivat Hippokrateen valan. Johtaville lääkäreille ihmiset eivät koskaan ole olleet muuta kuin lukuja.
Veroista ei pidä itkeä, jos on antanut verojen hoidettavaksi. http://www.mtvtekstikanava.fi/new2008/106-01.htm
Nyt kaikki voi nähdä mikä se luottamus on.
Pandemia on vasta aluillaan Suomessa ja väliaikatilastoja jotka tulevat olemaan meilläkin vähintään Italian luokkaan pääsee ihmettelemään vasta elokuussa. Suomi mokasi Koronan kanssa jo alkuvuodesta ja voi niitä fiksuja jotka ehtivät lähteä Suomesta ennen tätä tautia missä Suomi tulee aikanaan koreilemaan yhtenä Koronan tuhotuimpana maana.
Lisää aiheesta: https://mvlehti.net/2020/04/25/suomen-viralliset-koronaluvut-laahaavat-jopa-kuukauden-jaljessa/
Eikös sama juttu ole ulkomailla, hoitajat jättävät vanhukset hoitokotiin yksin ja pakenevat kuten espanjassa. Olisiko jotain tekemistä sen kanssa, että ovat taikauskoisia.
No vanhustenhoidossa on kautta aikain ollut paljon sellaisia asioita, joita ei voisi edes ääneen sanoa, ei siis edes julkaista näillä palstoilla.
Siellä on työnjaoissa ja hoitohenkilökunnan johtoportaissa niinkuin hoitajissakin sellaisia, jotka viis veisaavat oman työnsä tekemisestä. Siellä käydään tupakalla, siellä ei pidetä puhtaudesta hyvää huolta ( riippuu hoitajasta ), siellä hoitokodeissa ei suihkuun viedä edes päivittäin, vaan käytetään jotain rasvoja pyyhitään muka vanhukset puhtaaksi rasvoilla, WC:t ei desinfioida huolella päivittäin, koska ei ole siivoojia palkattu aina, hoitajat lutraavat pyykkien kanssa ja tiskaavat jne, koska siivoojia ja huollosta hoitavia ei palkata. jne jne.
Nyt näkyy, kun omaiset eivät saa käydä ja hoidokkeja kuolee pilvin pimein, on sitten yksityinen tai kunnan, mutta yksityisillä rahan pihtauksen takia vanhuksia menehtynyt monia kymmeniä.
Hoitajat eivät pidä tarkkaa hygieniaa, kasvosuojat, suojakäsineet , käsidesi joka välissä ei toimi käytännössä ja kaiken takana se ainainen välinpitämättömyys.
On nähty jo 1980-luvulta alkaen vanhustenhoidon puutteet ja hoitajat, jotka ovat jopa vanhustensairaalassa ottaneet soittokellot irti huoneista, ettei vanhus voi soittaa hoitajaa auttamaan.
Myöskin ko alalle on palkattu 18 vee täyttäneitä ilman mitään hoitoalan opintoja.
Kautta aikain on otettu varaslähtö työpaikalta vanhustensairaalasta, kun on kiireellä tehty työt rutiininomaisesti ja istutaan sitten puoli tuntia ennen kotiinlähtöä, ei menty vastaamaan edes potilaan hälytyskelloon, mikäli sen kuultiin soivan.
Paljon on sellaisia epäkohtia, joista tälläkin hetkellä hoitohenkilökunta vaikenee. Ja kun hoitajia nyt ei enää testata psykologisin testein, niin pääsee kuka tahansa seiskan keskiarvolla lähihoitajaksi, jolla ei älyä liikaa ole.
Onhan tuo järkyttävää, seassa on liikuntarajotteisia ja sellaisia jotka ovat niin sairaita tai lääkittyjä etteivät edes ymmärrä mitä oikein ympärillä tapahtuu. Jos vielä koronan kaltainen vakava sairaus iskee on se todella paha asia. Elvytyskieltosopimusta on Suomessakin hoitokodeissa oleville tarjottu, itse olen elvytyksen kannalla ellei hoidettava itse vaadi toisin.
Olen itse ollut vakavan sairauskohtauksen vuoksi teholla muutaman viikon, vaikka täysin työikäinen olen, mutta tiedän että nuoremmallekin se avuttomuuden tunne, kun makaat pystymättä liikkumaan tai puhumaan on kamalaa.
Peitelty tosiasia on että hoivakodista ei saa viedä sairaalaan jos sairastuu.
Tukehtumiskuolemia tilattu
Kun omaiset eivät saa käydä kylässä esim. avustamassa ruokailussa, niin moni kuivuu pois.
Mietin alanvaihtoa, pää ei kestä.
Hoitajat auttavat ruokailussa ja juomisessa, mikäli asukas tarvitsee niihin apua. Tosin täytyy olla tosi huolellinen ettei ruoka mene vanhuksella väärään kurkkuun. Samoin mehujen ja maidon niinkuin kaffen ja teen kanssa. On annettava aikaa ruokailuun.
Luuletko sinä, että niillä on aikaa istua siinä vanhuksen vieressä jotta tämä saa tarpeeksi sitä ravintoa. Yhden vanhuksen syöttämiseen menisi siinä tapauksessa toista tuntia. Koronan aikana tulee nopeutettuja kuolemia kun läheiset eivät pääse osastolle syöttämään vanhuksia.
Juuri tässä näkyy se väärä suhtautuminen asioihin hoitotyössä. Aikaa tulee aina olla asiakkaalle, sillä asiakas on tärkein. Vaikka onkin tällainen koronakausi, niin hoitajat tulee suojata itsensä mahdollisimman hyvin. Ja vielä tähän, niin asukkaillahan ei koronaa ole, mikäli sitä ei ole hoitajalla.
Työt vanhusten hoivakodeissa tulee organisoida niin ettei kellään ole tulipalokiire. Kaikkiin työtehtäviin tulee olla aikaa se tehtävä tehdä. Mikäli syötössä avustamiseen ei hoivakodeissa ole aikaa, ne hoivakodit voi silloin purkaa maantasalle, niitä ei silloin tarvita.
Olettaisi nyt kuitenkin, kun on jo HOITOTIEDEKIN, että kaikki mahdollinen hoivakodeissa saatava hoito olisi kiireetöntä ja asiakasläheistä. Ei rutiininomaista pakkopullaa, jossa liuetaan helposti ja jätetään osa tehtävistä tekemättä, kuten juottaminen ja syöttäminen.
Yksin tähän maailmaan tullaan ja yksin lähdetään.
Vanhus makaa kriittisessä tilassa yksin huoneessaan, sairaalaan ei toivoakaan päästä, ja edes lääkäri ei aio käydä katsomassa. Vanhus ei pysty enää edes puhumaan viimeisessä puhelussa omaisten kanssa.
Vallassa oleva hallitus,johdossa pääministeri.
Marin vain selvittää kun uusi moka tulee. Pitää asia selvittää kenen selän taakse voi piiloutua. Siinä. Marinin selvitykset.
Tyttöviisikko on luvannut jo ennen Koronan pandemian saapumista suomeen, miten kaikki on hyvin ja ei kenenkään pidä olla huolissaan. Siis mitä, kaikki hyvinkö? Luoja paratkoon tätä hallitusta. Missä ovat kasvomaskit ja suojavaatetus. Niitä näet tarvitaan nimenomaan jokaiselle hoitajalle hoivakodeissa ettei vanhuksia kuolisi enää. Kaikki kuolemat ovat hoiturien tai sinne ulkopuolelta vietyjä, koska asukkaat eivät pääse karanteenistaan minnekkään tautia hakemaan.
Monelle hoitajalle eläimet tärkeimpiä kuin ihmiset. Koiria, rottia, frettejä ja marsuja mieluimmin hoidetaan. Ne ovat tärkeitä. Nähty on.
Kukapa siitä vastuussa olisi. Ei kukaan.
Nykysukupolville on tullut käsitys, että kaikesta tapahtuneesta on joku aina vastuussa.
Ihmisistä on tullut vellihousuja, itse ei osata tehdä mitään oman elämän hyväksi. Huudetaan aina muita tekijöiksi ja pelastajiksi. Mikä ihmisiä vaivaa?
Kukaan ei ole vastuussa siitä, kun vanhus kuolee. Näin menevät asiat.
Monilla on nykyään elvytyskielto, kun nämä haluavat kuolla rauhassa. Sitä pitää kaikkien kunnioittaa.
Ei sellaista ministeriä vielä ole.
Tai voisihan sellaisen pestin perustaa.
Vastuuministeri.
Saisivat muut ministerit tehdä töitään, yksi olisi vastaavana ministerinä.
Jokaisella hallinnon alalla on vastuuministeri, eli rautalangasta sinulle väännettynä, ministeri joka vastaa juuri tästä hallinnonalasta. Varmaan sinulle uusi sana, mutta koskaan ei ole liian vanha oppiakseen jotain uutta.
Nythän voisikin joku vähintään 10 000 euroa kuussa tienaava sijoittaja, toimitusjohtaja tai markkina-analyytikko tulla kertomaan talouden rautaisista laeista, joiden takia he eivät voi maksaa yhtään enempää niitä veroja, kun sitten ei riitä rahat uima-altaan sähkölämmitykseen ja muihin elämän välttämättömyyksiin.
Sehän voisi vaikka nykyisin veronmaksajien rahoilla elävä Mölinä Loikoilumäki, jota miljoonikkomiehellään ei ole varaa elättää, avata sen suuren suunsa ja valittaa vaatia vaikka pääomaveron ja tuloveron progression alentamista ja reiluja säästöleikkauksia, joista tietenkin osa taas kohdistuisi myös vanhusten hoitoon.
Tyhmät, hullut ja rikkaat meillä valitettavasti aina ovat keskuudessamme, mutta vain rikkaat ovat noista ne, joista voitaisiin päästä eroon ilman omantunnontuskia.
Uutisesta selviää, että tartuntoja levitetään tahallaan johdon toimesta. Hoitajat vastustavat siirtoja, mutta heitä määrätään.
Sopii täysin yksiin Asko Järvisen, Turun Jantusen ja Seppo Meren puheiden kanssa. Hehän kaikki itkivät, että ihmisiä ei sairastu tarpeeksi.
Kyseessä on sovittu juttu, tarkoituksena tyhjentää hoivakoteja. Aivan samoin saksalaiset aluksi tappoivat juutalaisia keräämällä heitä ahtaisiin ghettoihin, joissa nälän annettiin heikentää väkeä niin, että taudit alkoivat tappamaan. Natsit olivat säikähtäneet suoran tappamisen nostattamaa vastarintaa toteuttaessaan mielisairaiden ja vammaisten eutanasiaohjelmaa. Juutalaisten kuoleminen ghetoissa näytti vain "huonolle tuurille", kun taudit heitä kaatoivat.
Kun tämä tapa osoittautui liian hitaaksi ja taudit uhkasivat levitä ghettojen ulkopuolelle työvoimana käytettyyn väestöön, natsit ideoivat ns kuolemanleirit, joissa asukkaita alettiin suoraan tappamaan.
Erittäin merkittävä osa SS-järjestön jäsenistä oli aikanaan lääkäreitä. Lääkäreillä oli erittäin keskeinen osa natsien poliittisen ohjelman laatimisessa, sillä juuri he ajoivat voimakkaasti rotuhygieniaa ja eutanasiaohjelmia.
Kuvitteletteko oikeasti, että maailma olisi kovin paljon muuttunut? Myös silloin lääkärit vannoivat Hippokrateen valan. Johtaville lääkäreille ihmiset eivät koskaan ole olleet muuta kuin lukuja.
Se ihmetyttää että miten Kaunialan sotavammasairaalaankin saatiin virus livahtamaan?
Vierailut oli kiellettyjä joten heitä ei voi syyttää.
Tuotiinko tarkoituksella?
Toivon suuresti Kolmatta Maailmansotaa ja pikaisesti. Päästään eroon sitten muistakin kuin hoivakodin asukkaista, jotka kuitenkin maksavat toiset koko eläkkeensä hoitoon ja lopputulos on kuolema hoitoportaan taholta.
Sama täällä kolamtta maailmansotaa odotellen. saisi tulla oikein rajusti.
Samarin on vastuussa, se mahalääke-ministeri. Väärä lääke eli pilleri, hilleri jauhekin.
Kyllä tämä jälikäteen pitää selvittää mitä kautta se virus tuli laitoksiin. Ei ketään pidä syyllistää, paitsi johtoa, jonka vastuulla karanteenit ovat. Iltasanomissa joku hoitaja itki omaa kohtaloaan, kun työpaikalla jo varottivat tätä ennnen lomaa lähtemästä viruslinkomaahan. Viruksen se toi sitten mukanaan sieltä, ties kuinka moneen tartutti. Johdon olisi pitänyt laittaa tämä palkattomaan karanteeniin sen jälkeen kun palasi luxusmatkaltaan. Eli lomille voit lähteä mutta varaudu sitten palkattomuuteen sen jälkeen.
Kaupunginjohtaja Vapaavuori yritti tappaa nuoren pojan hakkaamalla ja potkimalla. Tämä selviytyi kuin ihmeen kaupalla. Tämä jälkeen Vapaavuori varasteli kaupoista ja ajeli päissään. Mitä muuta voidaan odottaa, kun Kokoomus-Syöpä valitaan kaupungin johtoon, että syöpä leviää kaupungin kaikkiin elimiin. Kokoomussyöpä Vapaavuori on järjestänyt Kokoomus-syöpää tärkeille valtapaikoille ja kansa saa kärsiä niin kauan kunnens Kokoomus-syöpä hävitetään helsingistä ja koko maasta.