Suuri osa saksalaisista onkin slaaveja !

Kuten historiasta tunnettuna on slaavien asuma-alue ulottunut jopa satoja kilometrejä lännemmäs mitä nykyisin. Eiväthän he tietenkään ole jättäneet kotiseutujaan ja vaeltaneet itään vaan ovat jääneet paikalleen ja myöhemmin saksalaistuneet kieleltään.

Saksalaisnatseille tämä on tietenkin ylittämätön paikka eivätkä he sitä myönnäkään mutta historialle emme voi mitään.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Eivätkö olekaan germaaneja. Aikanaan suomalaisetkin sotilaat uskoakseni siemensivät siellä, että on paljon geenejä täältä Pohjan periltäkin. Ruotsin sotajoukossa oli kymmeniä tuhansia palkkasotilaita ympäri Euroopan ja kai hekin rodunjalostusta harjoittivat. Lieneekö itäisessä Saksassa paljonkaan germaanigeenejä.

Äänestä

Suomalaisetkin on puhtaasti slaavikansa. Täällä sitä ei kielleta mutta ei juuri myönnetäkään.

Äänestä

Tuskinpa! Tarkkispojan hupina on julistaa milloin mikäkin kansanryhmä slaaviksi, koska se on hänen mielestään pahin haukkumasana ihmissuvuulle!

Äänestä
  • Ei se ole haukuntaa vaan kehumista.

    Äänestä

  • Sinusta on kiva haukkua muita esim. tarkkispojiksi. Kuitenkaan et itse osaa edes kirjoittaa oikein. Hassua!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole haukuntaa vaan kehumista.

    Juuri näin. Ennen suomalaisia pidettiin mongoleina ja nyt slaaveina. Eikös se silloin mene kehumisen puolelle? En tiedä. Viisaat kehiin! Kumpi parempi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinusta on kiva haukkua muita esim. tarkkispojiksi. Kuitenkaan et itse osaa edes kirjoittaa oikein. Hassua!

    Osaan toki enkä hauku muita vaan yksin SINUA, Eikä kyseessä ole mikään haukkumanimi vaan stallariveteraanin lempinimi! Pidä siitä kiinni!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Ennen suomalaisia pidettiin mongoleina ja nyt slaaveina. Eikös se silloin mene kehumisen puolelle? En tiedä. Viisaat kehiin! Kumpi parempi?

    ” Ennen suomalaisia pidettiin mongoleina ja nyt slaaveina. Eikös se silloin mene kehumisen puolelle?”

    Vain Tarkkispoika pitää ja laajentaa kovasti termin käyttöä!

    Kohta ovat slaaveja jo Australian ja Grönlanninkin asukkaat! Se on pahin haukkumanimi, mitä Tarkkis tietää!

    Oletko sitä mieltä, että kukaan muu ei saisi näillä sivuilla kommentoida kuin sinä? Mikä antaa sinulle ylivertaisen viisauden morkata muita? Ainakin pusertamasi tuotokset ei tue käsitystä mistään ylivertaisesta älystä. Rohkenen sanoa, älysi vaikuttaa suorastaan vaatimattomalta.

    Äänestä

Kaikki ihmiset polveutuvat yhdestä miehestä ja yhdestä naisesta. Ja samalla kaikki ihmiset polveutuvat yhdestä perheestä. Tästä perheestä tuli maaiman kaikki kansat ja heimot. Slaavi- ja germaanikansat ovat läheistä sukua toisilleen ja heidän kielensä ovat sukukieliä toistensa kanssa. Niinkuin Esau ja Jakob.

Äänestä
  • Niin kyllähän slaavit ja germaanit ovat lähisukulaisia ja indoeurooppalaista rosvo- ja murhaajakansaa idän aroilta kumpikin. Suomalais-ugrilaiset ja turkkilaiset eivät kuulu näihin rosvoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kyllähän slaavit ja germaanit ovat lähisukulaisia ja indoeurooppalaista rosvo- ja murhaajakansaa idän aroilta kumpikin. Suomalais-ugrilaiset ja turkkilaiset eivät kuulu näihin rosvoihin.

    Suomalaiset ja turkkilaiset ovat turaanilaisia kansoja, aivan kuten virolaiset unkarilaiset ja mongolitkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset ja turkkilaiset ovat turaanilaisia kansoja, aivan kuten virolaiset unkarilaiset ja mongolitkin.

    Turaaja kuulostaakin paremmalta. Noin yleensä mongolit mielletään vain Rooman hävittäjinä, ja slaavit Suomen hävittäjinä sodissa. Siitä johtuu että jo nimeä torjutaan vaikka eihän se ihan koko totuus ole näistä. Mies on pahentanut nimen ainakin meillä.

    Mongolit eivät milloinkaan päässeet edes Italiaan asti, saati Roomaan.

    Äänestä

Mongoolit olivat uljasta soturikansaa, jotka valloittivat alueita Kiinaan ja Intiaan asti. Myös Euroopassa nämä uljaat soturit kävivät. Tsingis Kaan ja Kultainen Orda. Slaavit olivat heille mitätön vastus.

Äänestä
  • Mongolit olivat voittamattomia, mikään kansa ei kyennyt heitä kukistamaan. Euroopankin puolella kävivät 7 suurta taistelua ja voittivat ne KAIKKI. Ruotsia kehutaan mutta turpaansahan se sai vähän väliä, milloin keneltäkin. Mongolit saavat olla ylpeitä itsestään.

    Äänestä

Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että länsislaavit tulivat germaanien aikaisemmin hallitsemille maille, joten heidän täytyy olla olla geeneiltään melkoisessa määrin germaaneja.

Äänestä
  • Itärintaman sota 1941-45 oli slaavi vastaan slaavi. Sen takia saksalaiset olivat niin kovia sotilaita kun suuri osa kansaa on slaaveja, sitkeitä kuin venäläiset. Vain suomalaiset, venäläiset ja saksalaiset olivat kovia sotilaita, muut täysiä paskahousuja. Venäläiset siksi kun ovat myös suurelta osin suom.-ugrilaisia. Sieltä ne soturit tulee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuten historiasta tunnettuna on slaavien asuma-alue ulottunut jopa satoja kilometrejä lännemmäs mitä nykyisin. Eiväthän he tietenkään ole jättäneet kotiseutujaan ja vaeltaneet itään vaan ovat jääneet paikalleen ja myöhemmin saksalaistuneet kieleltään.

Saksalaisnatseille tämä on tietenkin ylittämätön paikka eivätkä he sitä myönnäkään mutta historialle emme voi mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu