Windows on virusimuri eikä koronaan näytä löytyvän myöskään vastalääkettä. Ei vaikka Trump kehottaa juomaan sinolia.
Koronaan ei vastalääkettä kuten ei Windowsin visvaisuuteen?
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vindovs-tubuttimella onkin porttikielto avaruuteen, lentää enää korkeintaan roskalavalle.
tarkoitatko, että tuota harrastaa muutkin kuin sinä
Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että oikeutettu ongelmanratkaisutyökalu antaa mahdollisuuden parantaa yleisesti sovittuja ja toimiviksi todettuja organisaatio- ja johtamismallin muodollisuuksia.
Totahan sä olet hokenut 20 vuotta,, exbersel,expatajätkä,exyms
Onneksi on!
Kiinalaisissa koronapiikeissä taisi olla sinolia.
Ei minulla ole windowsissa ollut viruksia varmaan 15 vuoteen. Onko jäänyt levy päälle 2000-luvun alusta? Juna jättänyt Linux/Mac-miehet asemalle?
Oli minulla joskus Linux itsellänikin eikä siinä mitään, sai vanha kone uutta eloa ja open source sinänsä tosi jees. Mutta halusin käyttää aikaani muuhun kuin komentojen ja koodien vääntämiseen, plus että vain muutamalla prosentilla tarvittavista (parhaimmista) ohjelmista oli edes Linux-versiota.
Jää aikaa muuhunkin kuin jatkuvaan näpräämiseen.