LAPSEN SUUSTA...

Isäsi ei ole ansainnut teitä! Tuollaisessa tilanteessa ainoa teko olisi todellinen katumus ja satsaus perheeseensä. Isäsi lienee näitä ikuisia pikkupoikia joilla on oikeus tyydyttää ennenkaikkea omat mielihalunsa ja tarpeensa. Näkisin että äitisi teki oikein. Muussa tapauksessa sinä ja veljesi saisitte vääristyneen (nykyaikaisen??) kuvan ja mallin parisuhteesta. Ja miksi äitisi nöyryyttäisi kaiken lisäksi itseään.

Kyllä se ero ottaa koville koko perheelle. Älä vaivu silti synkkyyteen. Maailmassa on paljon parisuhteita, jotka kestää. Niillä on kuitenkin yksi yhteinen piirre. Molemmat haluaa panostaa suhteeseen ja pysyä yhdessä. Kaikki aikuisetkaan ei muista, että täydellistä ihmistä ei ole ja suhteeseen hiipii aina arki. Minä olen nelikymppinen kolmen lapsen äiti ja voin sanoa, että ärsyttää kun joku sanoo että nykyään on helppo erota. Helppoa se ei ole koskaan, mutta siitä voi selvitä ja joskus jopa löytää tilalle jotain parempaa. Sinulla on oikeus molempiin vanhempiin. Koita olla asettumatta kummankaan puolelle vaikka tuntuu että isäsi on tehnyt väärin. Edes lapset eivät aina tiedä, mitä vanhempien välillä on tapahtunut. Jotain varmasti, koska tähän on päädytty. Voisinpa ottaa sinut halaukseen, jossa voisit itkeä surusi pois. Nyt järkkyy, mutta usko, että kaikki vielä asettuu hyvin. Usko edelleen maailman hyvyyteen, sillä maailmassa on paljon hyvää ja elämä kantaa; myös äitiäsi. Rakkaudella Eronnut aikuinen.

Jokainen ajattelee asioita omalta kantiltaan ja omalla tavallaan. Isääsi voit ehkä hivenen ymmärtää jos tiedät millaisessa perheessä hän on elänyt. Jos hän ei ole saanut hyvää perhe-elämän mallia voi hänelle itselleekin olla vaikea sellaiseen pyrkiä ja siinä pysyä.
Alkoholin liialliseen käyttöön on myös monia syitä, mutta jokainen avaa itse sen pullonsa, joten ulkopuolisten on hyvin vaikea siihen vaikuttaa.
Isäsi haukkuminen tuntuu toki pahalta, mutta voisin kuvitella että sen takana hän kuitenkin haluaa sinulta/perheeltäsi hyväksyntää että hyväksytty yhä hänet tuon tekonsakin jälkeen ja rakastatte häntä. Kuulostaa epäreilulta, mutta ehkä sitten on parempi että hän lähti kun se että olisi väkivaltainen suhteessa ja jatkaisi pettämistään.
Onnellisia hyviä, ihanania, arvostavia suhteita kyllä on.(kuten omanikin) Toivon että joskus löydät vielä omasi!

Ekaksi sulle: tsemppiä. Itse olin saman ikäinen aikoinaan kun vanhempani erosivat. Vaikka se ei ollut ulkoisesti ihan noin dramaattinen oli valtava isku silloin. Ikävä sanoa, mutta asia jätti jäljet minuun varmaan loppuiäkseni. Isä lähti sanomatta koskaan minulle sanaakaan. ( En muuten edelleenkään ole missään yhteydessä vaikka asumme pk-seudull amolemmat, kerran monta vuotta jopa parin kilsan päässä toisistamme ). Äiti kuoli vuosi sitten, kantoi aikoinaan kaiken vastuun ihan kaikesta.
Nooh, nyt sitten itse erosin ( olen nyt 40 v. yh-mies ) hiljattain. Ja oma poika 14 v.. Sen verran opin että asiasta keskusteltiin molemmat hänen kanssaan "parhain päin" mutta silti tiedän ja pelkään että vaikutus häneen on saman tyyppinen kuin itselleni aikoinaan. Siksi asia tuntuu niin hirveän pahalta.
Yritä siis kestää, mene vaikka metsään ja huuda ja huuda, tee mitä tahansa mutta älä sulkeudu asian ympärille. Itse tein niin ja sain kärsiä kaikki tyypilliset avioerolapsen kompleksit, lisäksi murrosiässä.
Tsemppiä siis kovasti, kaikki täällä varmasti toivovat parastasi.

Miten vanhempiesi suhde on kestänyt 15v, jos vanhempasisi ovat olleet kunnollinen vastaan kunnoton?

Oliko faijjasi muka ollut uskollinen 15v. ja sitten yhtäkkiä muuttunut väkivaltaiseksi, juovaksi ja pettäväksi?

Kyllä minäkin näin murkkuikäisenä vanhempieni suhteen aika yksipuolisesti. En nähnyt sitä miten sukuni ajoi isäni pois, kun eivät häntä hyväksyneet. Äidin suku oli hallitsevin ja äitiäni pidettiin pyhimyksenä. Isäni ja hänen suku olivat jotain luusereita.

Vasta aikuisena tajusin mitä vikaa äidissäni ja hänen suvussaan oli. Äidilläni ei mikään suhde pysynyt eron jälkeenkään kovin pitkään. Äitini oli aina jotenkin sairraalloisesti sukulaisissaan kiinni. Ja on tänä päivänäkin. Hän huolehtii poikamiehiksi jääneistään ja eronneista veljistään niin kuin omistaan lapsistaan.

Äiti ei ole helposti puhunut lapsuudestaan mutta ihan sairasta se niiden perhe- elämä oli ollut, mitä jotain tietoja sain kaivettua esille.

Rakasta sinä vaan vanhempiasi sellaisina kun he ovat, äläkä välitä niiden eripuraisuudesta. Pahempaa on se jos vanhemmat purkaa eron tuomaa katkeruuttaan lapseen.

Mullakin vanhemmat eros kun olin about sun ikainen....kylla se vain vaikuttaa psyykeen tanakin paivana - ei voi muuta sanoa...!

Jotenkin "romahti" usko perheeseen jonain "yhteiskunnan perusyksikkona"........

Olet hyvin analysoinut tilannetta perheessäsi. Minusta isäsi mielipiteet ovat lapsellisempia kuin sinun! Että elätte kivikaudella kun hän ei saa pitää kahta naista! Nuoret ovatkin tunnetusti vastuuntuntoisia, ihanteellisia ja pohjimmiltaan vakavia, joten tällainen aikuisten epätäydellisyyden paljastuminen on kova kolaus. Sitä haluaisi että omat vanhemmat ovat täydellisiä. Aikuistumisprosessiin kuuluu sen oppiminen että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä virheineen ja heikkouksineen. Joka tapauksessa isänne on tehnyt väärin teitä kohtaan ja yrittää paikata syyllisyyttään teitä haukkumalla. Te ette ole tehneet väärin ja selviätte kyllä! Ihmettelen nimimerkkivalintaasi, LAPSEN SUUSTA, 15-vuotias noin kypsästi ajatteleva ei minusta enää ole lapsi eikä lapsellinen ainakaan negatiivisessä mielessä. Tietenkin olemme kaikki loppuun asti sisällämme lapsia jotka kantavat lapsuuden kipuja sydämessään, mutta juuri tuon ikäisenä luulee olevansa hyvin iso jo. Joka tapauksessa tämä aikuistuttaa sinua, rohkeutesi ja vastuullisuutesi kasvaa ja vääryydestä huolimatta sinulla on molemmat vanhemmat, vaikka eivät enää yhdessä olisikaan. Paras ratkaisu mielestäni oli ero kuvaamassasi tapauksessa.

Pettäminen ja alkoholin liikakäyttö ovat molemmat väärin ja niistä seuraa ongelmia kuten väkivaltaa. Ette elä kivikautta. Isäsi koittaa vain puolustella toimintaansa, jonka varmasti jossain sisimmässään itsekin tietää virheelliseksi. Teidän ei myöskään ole pakko hyväksyä isänne uutta kumppania. Neuvoisin kuitenkin välttämään kovin tiukkaa asettumista kummankaan puolelle vanhempiesi riidassa, vaikka vaikuttaakin siltä, että äitisi on tässä tilanteessa "enemmän oikeassa". Siltikin ihmissuhteet ovat mutkikkaita ja on vaikeaa nimetä ketään ainakaan ainoaksi syylliseksi. Kannattaa tukea äitiä, mutta välttää samalla asioiden kärjistymistä myöskään isäsi kanssa. Varmasti molemmat vanhempasi ovat nyt hiukan (tai aika paljonkin) sekavassa tilassa, mutta kyllä he siitä aikaa myöten selviävät. Olen myös aivan varma, että he molemmat rakastavat sinua nyt ja aina.

Tosi rakkautta on olemassa ja avioliitotkin voivat kestää. Myös kyselemääsi lämmintä perhe-elämää on olemassa ja sitä kannattaa tavoitella. Vaikuttaa siltä, että nykyinen elämänmeno kuormittaa meitä kaikki niin, ettemme kaikki oikein aina osaa tai jaksa toimia oikein. Silti tulee aina yrittää parastaan ja uskoa parempaan.

Koita pitää itsesi reippaalla mielellä! Parempia aikoja on tulossa.

Lapsi ei aina ymmärrä vanhempiensa suhdetta. Lapselle he ovat äiti ja isä. Toisilleen he ovat mies ja vaimo. Kun sitten miehen ja vaimon välille tulee selvittämättömiä ristiriitoja se johtaa auttamattomasti (ja onneksi) usein eroon. Laitoin tuohon tuon "onneksi" siksi, että saman katon alla jatkaminen saattaa johtaa vielä pahempiin seurauksiin. Isäsi petturuuskin on oletettavasti johtunut jostain vanhempiesi välillä jäytäneestä sotkusta. Syypäitä tilanteeseen ovat molemmat, vaikka usein toinen näyttääkin lasten silmissä viattomalta uhrilta. Syypäitä siksi, että myös hiljaisemmalla osapuolella on oikeus ja velvollisuus huolehtia suhteen hoidosta.

Lapsilla, etenkin murrosikäisillä on riittävästi murheita oman elämänsä muutoksissa. Siihen ei kaivattaisi vanhempien ristiriitoja kaupan päälle. Heidän kun kuuluisi olla vain ja ainoastaan lasten elämän tukena. Mutta: vanhemmatkin tarvitsevat tukea lapsiltaan. Myös silloin kun asiat ovat huonosti. Vanhemmat eivät ole yli-ihmisiä, vaikka lasten silmissä sellaisilta monesti vaikuttavatkin. Lasten ei tietenkään pidä ryhtyä vanhempiensa olkapäiksi eron tai riitojen hetkellä. Riittää kun lapset ymmärtävät että se on kahden ihmisen välinen konflikti joka ei johdu lapsista. Lasten on ääimmäisen tärkeää pysytellä puolueettomalla maaperällä, sillä ei se pettäjän ja jättäjänkään (kuten isäsi) tilanne mikään herkku ole. Ei hänkään halua teitä lapsia menettää. Hän ei vain tule toimeen äitinne kanssa, eivätkä he ole äitinne kanssa saaneet asioita selvitettyä. Isällänne todennäköisesti on muitakin paineita elämässään (alkoholin käyttö huom.), mutta ei vain osaa puhua. Ehkä on yrittänyt, mutta äitinne ei ole kuunnellut. Vain he tietävät sen. Sekin on inhimillistä, ettei osaa kuunnella puolisoaan, vaikka lapsia osaisi. Mutta muista, että heilläkin on ollut hyvät hetkensä, hyvä yhteisen elämän alku ja pitkään yhdessä perhettä ylläpitäneet. Kyllä he sen tietävät. Sen aika vain ilmeisesti on ohi.

Isällänne on oikeus onneen, eikä hän ole onnellinen äitinne kanssa. Se vain on tosiasia, hyväksyitte tai ette. Lämmin perhe ei ole huuhaata. Ei kukaan mene naimisiin erotakseen tai riidelläkseen. Mutta joskus puolisot vain "kasvavat erilleen". Sinulla tuntuu olevan jo jokin käsitys rakkaudesta ja onnellisesta perhe-elämästä. Pidä kiinni siitä. Ei tarvitse ottaa mallia huonommista tilanteista, mutta on tärkeää ymmärtää että kaikenlaista voi tapahtua.

Et varmasti halua kuulla/lukea, mutta: kun saat enemmän elämänkokemusta opit ymmärtämään näitäkin asioita hieman eri näkökulmista. On tärkeää ymmärtää että vanhemmatkin ovat inhimillisiä olentoja. Pettämistä tuskin kumpikaan pitää ideaalina asiana, mutta kun ihmissuhteet - myös vanhempien väliset - joskus ovat hieman tukossa eivätkä he keksi asiallisempia keinoja ratkaista niitä.

Kerron myös kokemuksesta ja elämästä jotain oppineena, että aina se viattomampikaan vanhempi ei ole viaton. En ollut sitä itsekään. Jälkeenpäin kun olen miettinyt omaa avioliittoani ja suhdetta mieheeni niin ei se aivan ideaali ollut. Voin suhteessamme pahoin ja syytin siitä miestäni. Ei lasten kuullen, mutta sellaista pientä nälvimistä, toisen vähättelyä, vaadin häneltä koko ajan enemmän vastuuta enkä hoitanut omaa osuuttani monissa asioissa, mutta syytin siitäkin miestäni. Emme koskaan keskustelleet mistään suhteemme voinnista. Sitten selvisi että hänellä on toinen nainen. Sain hyvän syyn kaataa kaikki maailman paska heidän niskaansa. Pidin huolen että lapsemme olivat myötätunnossa minun puolellani ja isäänsä vastaan. Mies muutti kotoa ja ero pantiin vireille, myöhemmin se vahvistettiin. Vaadin erossa mieheltä rahaa vaikka kuinka (korvauksena henkisistä kärsimyksistäni muka lapsia varten), jatkoin miehen ja uuden naisen nälvimistä lähes vuoden. Riitelin ex-mieheni kanssa jopa julkisesti nuorimmaisemme harrastustapahtumassa. Tutut kuulivat ja kyllä jälkeenpäin oli kauhisteltu.

Heräsin omaan älyttömyyteeni vasta kun vanhin tyttäremme kotoa pois muuttaessaan tylysti ilmoitti nähneensä koko ajan millainen noita-akka olin isää kohtaan ollut ja ettei aio ottaa enää mitään yhteyttä minuun, ainoastaan isään. Sitä lausetta mietin pitkään, mietin lähes kaksi vuotta kunnes olin valmis myöntämän itselleni oman osuuteni tapahtuneista. Minun olisi pitänyt jo avioliiton aikan pyrkiä selvittämään mikä välillämme oli vinossa ja pyrkiä ymmärtämään myös miestäni. Sitä en kuitenkaan tehnyt. Sain sitten ajallaan asian selväksi myös tyttäreni kanssa ja olemme taas hyvissä väleissä. Olen selvittänyt asiaa myös kahdelle nuoremmalle lapsellemme, olen myös lähettänyt anteeksipyynnön ex-miehelleni. Ei ole vastannut, joten tuskin on sitä lukenut. Sen tiedän, että on naimisissa sen toisen naisen kanssa ja heillä on lapsi, ja että ovat onnellisia. Miehestä sen vain näkee. Olen itsekin tavallaan seurustellut erään herran kanssa jo pidempään, mutta tulevaisuus näyttää miten käy.

Yritä kestää. Toivottavasti sinulla on vanhempiakin sukulaisia, joiden kanssa voit purkaa mieltäsi. Toivottavasti jaksat pysyä väleissä molempiin vanhempiin, sillä eivät he sinua halua satuttaa, vaikket unelmaperhe-elämää heidän kanssaan enää saisikaan. Yritä nähdä asioissa myös hyviä puolia, vaikka vaikeaa varmasti onkin.

Sulla on varmaan nyt vaikeaa, mutta täällä olleet vastaukset ovat erittäin asiallisia. Kannattaa lukea ne. Etenkin "yksi tarina" johon oli kiteytetty asia todella hyvin. Oletko puhunut asiasta veljesi kanssa. Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä? Miten hän kokee asian?