Kaikki tietää, että toukokuussa kaikki oppilaat on kautta aikain jo unohtaneet opiskelut.
Olisi suuri riski avata koulut muutamaksi viikoksi.
Koulu uudistus, missä oppivelvollisuutta jatkettaisiin on tulevien korona lama vuosien suhteen myös idiotismia. Ehkä vastaava aivopieru Li Anderssonilta mitä oli aikoineen keskustan Anne Bernerillä. Hänenkin kaikki muut ideat tyrmättiin. Ainoa minkä sai läpi oli taksiuudistus joka oli kammoittava virhe.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki on mahdollista nykyhallituselle, kuten petolinnunperse Nergin mahdollinen nimittäminen.
Aivan, koulujen avaaminen ennen syksyä on täyttä idiotismia! Koulujen avaaminen ei auta koronan tukahduttamisessa, vaan päinvastoin!
Kummaa on nykypolitiikka ,lapset halutaan heittää taudin syöteiksi. Karmee muija se Andersson.
Meidän sukulaislapset eivät mene kouluun ennenkuin syksyllä. Mummi lupas hoitaa heitä maalla.
Opettajien propagandaa. Pelkäävät niin hädissään pitävät puheita ettei kannata. Pitäähän muillakin mennä töihin niin kauppoihin kuin sairaaloihin. Samaa luokkaa oli niitten kahden lääkärin juttu, että yli 50v mieslääkärin ei tarvitsisi hoitaa korona potilaita. Nämäkin kaksi kuollutta lääkäriä toinen 64v ja toisen ikää ei julkaistu niin saaneet tartunnan muualta tämä vanhempi juuri laskettelu reissulta Itävallasta. Ei mulla muuta