ILMA raikkaampi mutta samalla KYLMEMPI, luonnollisesti.

Poppikoneet kertoivat sopulille tänään itsestään selvyyden: Kun saastuttaminen vähenee, ilmakin kirkastuu. Jopa vedet mutta Venetsian sotku johtuu kanaalin veneistä. Kun veneitä ei ole vettä mylläämässä, muta laskeutui pohjalle ja vesi kirkastui.

Korona-viruksen (ja finanssikriisin historiallinen lama) on pudottanut liikennemäärät tavalla joka vastaa jopa 30 miljoonan barrelin päiväpudotusta öljyntuontannossa. Tämä tarkoittaisi jopa 20 % vähennystä päästöissä tai jopa enemmänkin. Se alkaa väistämättä näkyä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14961119/ilmastonmuutoksen-toteamiseen-ei-tarvita-quottutkijoi

Loogista on myös se, että vapusta tulee viileämpi, poistuuhan päästöjen mukana myös kaasutuksen ylimääräinen lämpö. Vappuna tarvitaan siis toppatakkia viimevuosien t-paidan sijaan.

t. haans.sea

PS. toisin kuin viime talvena, ensi talvena kannattaa varautua lumenlapparointiin, eteläsuomessakin, sillä tuskin saavat kaasutusta pystyyn siihen mennessä alkuunkaan, kun vuorossa on ensin se HISTORIALLINEN LAMA. Se tulee automaattisesti ja lomautukset muuttuvat irtisanomisiksi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ns.kasvihuonekaasujen päästöt ihmisen toimesta ovat loppuneet lähes kokonaan, silti tulossa ennätyskuuma kesä. Mitenhän ilmastouskovaiset selittävät tämän. Olisiko aika myöntää, että aurinko lämmittää maapalloa, teki ihminen mitä tahansa.

Äänestä
  • Ei+missään+nimessä+läheskään+"kokonaan"+mutta+merkittävästi.+Mtv3+kertoi+vähennyksen+olevan+6+%+mutta+siihen+en+usko+vaan+kuten+avauksessa,+2-30+%+kyllä+ja+se+tuntuu,+räntää+sataa+nyt+kun+keski-talvella+vain+vettä+!!!+Viime+talvi+oli+eräänlainen+kapitalistisen+pössytyksen+huipentuma,+sen+näet+mainiosti+tästä:https://yle.fi/uutiset/3-11279055++++myös+paluu+alkaa+näkyä+tässä+mainiossa+satelliittikuvassat+haans

    Äänestä

  • >>>ennätyskuuma kesä. Mitenhän ilmastouskovaiset selittävät tämän.

    Tuosta EI vielä ole näyttöä mutta globaalisti viime vuosi oli sellainen, kiitos ENNÄTYKSELLISEN pössytyksen !!!

    Nähtäväksi jää, tiputaanko yhtään em. ennätystasoista, globaalisti. Mutta jos ajatellaan pk-seutua ja eteläsuomea, voidaan todeta täysin lumettoman talven vauhdittavan jäättömien vesistöjen (itämeri) lämpenemistä ennenaikojaan. Tällä on iso merkitys, kenties yhtä suuri kuin nyt pois jääneeltä LENTOKONEIDEN kaasutukselta.

    Toki nämä jutut olisi "raskaansarjan" tutkijoiden juttuja, mutta niitä ei taida enää löytyä maapallollta. Kaikki kun ovat KASVU-kapitalisteja ja oma lehmä ojassa !

    t. haans.sea

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Poppikoneet kertoivat sopulille tänään itsestään selvyyden: Kun saastuttaminen vähenee, ilmakin kirkastuu. Jopa vedet mutta Venetsian sotku johtuu kanaalin veneistä. Kun veneitä ei ole vettä mylläämässä, muta laskeutui pohjalle ja vesi kirkastui.

Korona-viruksen (ja finanssikriisin historiallinen lama) on pudottanut liikennemäärät tavalla joka vastaa jopa 30 miljoonan barrelin päiväpudotusta öljyntuontannossa. Tämä tarkoittaisi jopa 20 % vähennystä päästöissä tai jopa enemmänkin. Se alkaa väistämättä näkyä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14961119/ilmastonmuutoksen-toteamiseen-ei-tarvita-quottutkijoi

Loogista on myös se, että vapusta tulee viileämpi, poistuuhan päästöjen mukana myös kaasutuksen ylimääräinen lämpö. Vappuna tarvitaan siis toppatakkia viimevuosien t-paidan sijaan.

t. haans.sea

PS. toisin kuin viime talvena, ensi talvena kannattaa varautua lumenlapparointiin, eteläsuomessakin, sillä tuskin saavat kaasutusta pystyyn siihen mennessä alkuunkaan, kun vuorossa on ensin se HISTORIALLINEN LAMA. Se tulee automaattisesti ja lomautukset muuttuvat irtisanomisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu