Mitä kauheuksia ne persut oikein keksivät

Nyt on vasurihallitus ja talous sakkaa enemmän ja nopeammin kuin koskaan, yrityksiä kaatuu kuin heinää ja työttömyys kolkuttelee historiallisesti suurimpia lukuja.

Terveydenhoito on ylikuormitettu mutta silti sairaalassa kuollaan joukottain niin että ruumiille pitää tilata erillisiä säilytystiloja.

Valtakunnallisesti annetut lupaukset rikotaan, eläkeläiset ja hoivakodit ovat jääneet heitteille. Hallitus tekee kauppoja rikollisten kanssa.

Ihmisten matkustelu on estetty, maasta poistuminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi, mutta rajat ovat apposen auki Suomeen tuleville elintasosurffaajille. Eikä enää odoteta että he itse tulevat rajalle, nyt heitä haetaan lentokeneilla, jotka suomalaisia kuljettaessaan ovat hirvittävä ilmastorasitus mutta ei nyt.

Viranomaiset välillä estävät ihmisten kulkemisen ja joka päivä ylhäältä tulee ohjeita ja määräyksiä miten pitää elää.

Kertokaapa nyt mitä ne persut ovat suunnitelleet, jos se on pahempaa kuin tämä vasurihallituksen toiminta.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomesta tehdään uusi Neuvostoliitto.

Äänestä

Meni suvakit hiljaiseksi.

Äänestä

On totta, ettei keskustaa olisi pitänyt ottaa hallitukseen. Se kiristää hallitusta oikeistoriistopolitiikkaan.

Äänestä
  • Kaikki mitä sanoit on totta, mutta talous kaatuu historian suurimpaan taantumaan ja lasku oli alkanut jo ennen epidemiaa, eikä näin ollen voida työllisyys laskua laittaa kokonaan koronan piikkiin, julkinen joutuu leikkaamaan palkkojaan, saatikka jos lähdetään yhteisiin talkoisiin pelastaa Ranskan, sekä Saksan pankkeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki mitä sanoit on totta, mutta talous kaatuu historian suurimpaan taantumaan ja lasku oli alkanut jo ennen epidemiaa, eikä näin ollen voida työllisyys laskua laittaa kokonaan koronan piikkiin, julkinen joutuu leikkaamaan palkkojaan, saatikka jos lähdetään yhteisiin talkoisiin pelastaa Ranskan, sekä Saksan pankkeja.

    Persut+eivät+ole+hallituksessa+mutta+henkilökohtaisesti+toivon+että+persut+todella+ovat+suunnittelemassa+hallittua+irrottautumista+eurosta.++Meiltä+lähtee+tänä+vuonna+6%+BKT:sta,+mahdollisesti+pudotus+on+suurempikin.+Katsokaa+Italian+ja+Espanjan+lukuja.+Luvut+ovat+vain+tälle+vuodelle.+Miettikää+kuinka+tämä+suhtautuu+vakaussopimuksen+rajoihin,+Suomikin+joutuu+ottamaan+lisävelkaa+ja+paljon.+Vakausrajojen+perään+on+turha+haikailla,+hyvä+jo+saadaan+euro+pysymään+kasassa.+Asiasta+on+jo+nyt+erittäin+kattavaa+tutkimustietoa+esitetty+että+euro+tulee+horjumaan.+Näyttää+vahvasti+siltä+että+taloustutkijoiden+laskelmat+pitävät+paikkansa,+valitettavasti.

    Äänestä

No vasurin pahin painajainen on se että sossutuet lähtee ja joutuu mennä töihin.

Äänestä
  • Naurettavaa oikeistolässytystä. Ansiottomien yrittäjien tukeminen tulee paljon kalliimmaksi kuin hengenhädässä olevan työttömän roikutus löyhässä hirressä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurettavaa oikeistolässytystä. Ansiottomien yrittäjien tukeminen tulee paljon kalliimmaksi kuin hengenhädässä olevan työttömän roikutus löyhässä hirressä.

    Mitä ne yritykset tähän piti sotkea?

    Edelleen vaan vasurin pahin painajainen on se että sossutuet lähtee ja joutuu mennä töihin.

    Mutta muista kuitenkin, että se on vasemmisto joka niitä tukia yrityksille jakaa. Ihan oikeastiko tarkoitat, että vasemmisto jakaa oikeistolle rahaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt on vasurihallitus ja talous sakkaa enemmän ja nopeammin kuin koskaan, yrityksiä kaatuu kuin heinää ja työttömyys kolkuttelee historiallisesti suurimpia lukuja.

Terveydenhoito on ylikuormitettu mutta silti sairaalassa kuollaan joukottain niin että ruumiille pitää tilata erillisiä säilytystiloja.

Valtakunnallisesti annetut lupaukset rikotaan, eläkeläiset ja hoivakodit ovat jääneet heitteille. Hallitus tekee kauppoja rikollisten kanssa.

Ihmisten matkustelu on estetty, maasta poistuminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi, mutta rajat ovat apposen auki Suomeen tuleville elintasosurffaajille. Eikä enää odoteta että he itse tulevat rajalle, nyt heitä haetaan lentokeneilla, jotka suomalaisia kuljettaessaan ovat hirvittävä ilmastorasitus mutta ei nyt.

Viranomaiset välillä estävät ihmisten kulkemisen ja joka päivä ylhäältä tulee ohjeita ja määräyksiä miten pitää elää.

Kertokaapa nyt mitä ne persut ovat suunnitelleet, jos se on pahempaa kuin tämä vasurihallituksen toiminta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu