Uudeksi kaupunginjohtajaksi kokematon

Oli alusta pitäen selvää, että kun nykyisen johdon aikakaudella Seinäjoen talous on saatu täysin kuralle, niin seuraava kaupunginjohtaja pitää olla rautainen ammattilainen jolla on pitkä kokemus kaupunginjohtamisesta. Tuo ei ole mielipidekysymys, että Seinäjoen talous on ajettu kuralle. Se on faktaa. Sopii katsoa mikä oli Seinäjoen velka vuonna 2005 kun Rasinmäki tuli puikkoihin ja mikä on velka nyt.

Seinäjoki kaupunkina ja etenkin kuntayhtymä mukaan luettuna on velkaa monta sataa miljoonaa euroa ja lisää on tullut vuosi vuoden jälkeen Rasinmäen johtamana. Sama ei voi jatkua. Aivan päättömiin hankkeisiin on kylvetty rahaa ja jälleen on YT-neuvottelut päällä. Nyt kaupunki on menossa ennen näkemättömään kuoppaan Koronan vuoksi ja talous on sen vuoksi entistäkin isommassa roolissa.

No katsopaanpa kolmea jäljellä olevaa hakijaa joista kaupunginjohtaja tulee:

Jaakko Kiiskilä - Laukaan kunnanjohtaja
Totuus: Ei päivääkään kokemusta kaupunginjohtajana toimimisesta. On vähän eri asia pyöritellä nukkuvan Laukaan asioita kuin Seinäjoen kokoisen kaupungin.
Laukaa myös velkaantuu kuluvana vuonna kuten edelliset vuodetkin, joten samaa velkavetoista tyyliä sielläkin on tehty Seinäjoen tapaan.
Todettakoon kuitenkin, että jäljellä olevista hakijoista ainoa jolla on edes kunnan johtamisesta kokemusta!

Jari Jokinen - Seinäjoen hallintojohtaja
Totuus: Ei päivääkään kokemusta kaupunginjohtajana toimimisesta.
Kuuluu myös Seinäjoen johtoryhmään. Miten on kaupunkia johdettu? Jos hyvin ja talous on kunnossa, niin tulee plussaa ja jos taas talous kuralla, niin miinusta. Selkeää kun lukuja katsoo.

Olli-Poika Parviainen - Maria Ohisalon avustaja(!)
Totuus: Ei päivääkään kokemusta kaupunginjohtajana toimimisesta.
Tämän täytyy olla vitsi, että ylipäätään on vielä mukana kisassa. Seinäjoella ei pärjää vuottakaan niillä arvoilla mitä Parviainen edustaa. Ei vakuuta ketään, että poliittisesti valittuna on hetken toiminut apulaispormestarina. Taloudesta todettakoon, että historia konkurssin tehneenä peliyrittäjänä ei ainakaan nosta arvostusta talouden osaamisesta. Eikä myöskään arvot, jotka eivät ole etelä-pohjalaiset, vaan sopii enemmänkin cityvihreään maailmaan missä sähkö tulee seinästä ja maito kaupasta.

Summa summarum: Yksikään hakijoista ei ole kokenut, millaista Seinäjoelle olisi kipeästi kaivattu. Tippuneiden joukossa oli esimerkiksi Markku Lumio, jolla yli kymmenen vuoden kokemus Vaasan johtamisesta. Ja jokainen tietää, että Vaasan talous on vähän eri asennossa kuin Seinäjoella. Ei voi siis sanoa, että hakijoiden joukossa ei kokeneita kaupunginjohtajia ollut. Ei vaan kelvannut.

Päivän selväähän on, että Kiiskilä valitaan tuosta kolmikosta. Ehkä Parviainen on mukana vain sekaamassa pakettia, koska kaikki ymmärtävät, että häntä nyt ei ainakaan voi valita. Tai jos valitaan, niin valitsijoille nauravat Törnävän katutolpatkin.
613526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Olen samaa mieltä kanssasi

Äänestä
  • Laukaa on pikkukylä Keski Suomessa, ei voi kun ihmetellä tämän kolmikon valintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laukaa on pikkukylä Keski Suomessa, ei voi kun ihmetellä tämän kolmikon valintaa.

    Mutta hän on Pekkarisen suosittelema ehdokas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laukaa on pikkukylä Keski Suomessa, ei voi kun ihmetellä tämän kolmikon valintaa.

    On siellä nyt kuitenkin enemmän asukkaita kuin Markku Lumion johtamalla Kauhavalla.

    Äänestä

Onneksi teidän ei tarvitse valita ja tietää millainen hommaan sopii

Äänestä
  • Ei tarvitse valita. Jos tarvitsisi tuolla olisi varmaankin tasokkaampia jäljellä.

    Mutta todellakin meidän kaikkien täytyy kantaa siitä huonosta valinnasta sitten vastuu. Ihan ilmasta nimittäin ei tule ne eurot mitä esimerkiksi Rasinmäen johdolla on hussattu viimeiset kymmenen vuotta.

    Poliitikkojen logiikkaa. Älkää te huolehtiko, kun ei teidän tarvitse asiasta päättää. Maksatte vaan kiltisti sitten lisää veroeuroja vaikka peruspalveluistakin joudutaan leikkaamaan holtittomana talouden pidon vuoksi.

    Äänestä

Muitakaan hakijoita ei ole vielä hyllytetty. Ja vielä voi ilmestyä joku musta hevoonen.

Äänestä

Aloittaja on oikeassa kahden viimeisen suhteen, mutta Kiiskilän valttina on a) Seinäjoelta kotoisin b) kokemus kunnanjohtamisesta c) tuoreet näkemykset ja opinnot d) KTM -tutkinto antaa pohjaa sille, että talousasiat ovat hallussa e) Jyväskylän Yliopiston hallinnossa mukana => kokemus ja tieto korkeakoulutuksesta/yliopistomaailmasta f)sopivan pienestä kunnasta, ei ole vielä byrokratia ehtinyt turmella.
Huonona puolena on, että on pelannut pesäpalloa. Olisi perseaukisella sakilla "oma mies" jakamassa avustuksia....

Äänestä
  • Näytöt puuttuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näytöt puuttuu!

    Samaa mieltä. Kun olet johtanut kuntaa ja hyppäät yhden Suomen nopeimmin kasvavan kaupungin puikkoihin, niin on kyse ihan eri asiasta.

    Sama kuin joku väittäisi, että maakuntasarjasta voi hypätä suoraan maajoukkueeseen pelaamaan. Molemmissa pelataan samaa lajia, mutta kyse on vaatimuksiltaan ihan eri asiasta. KTM koulutus ei ainakaan Laukaan puikoissa ole auttanut, kun velka on kasvanut.

    Itse näkisin niin, että meillä on hakijoina heikko (Kiiskilä) , vielä heikompi (Jokinen) ja mahdoton (Parviainen). Valittakoon heikko...

    Miksi meillä on tuollainen kolmikko enää jäljellä ja miksi Seinäjoen kaupunginjohtajan paikka ei houkutellut kuin Lumion hakemaan jolla oikeasti oli kokemusta tämän tason hommasta? Siinä onkin pohdittavaa. Itse veikkaan, että talous on meillä niin kuralla, että saneeraushomma ei kiinnostanut huippujohtajia.

    Kyllä nyt pitää laittaa paikka uudelleen hakuun ja toivottaa kaikki tervetulleiksi! Muuten ei hyvä seuraa. Nuo Ilkan kysymykset ja vastaukset sen paljastaa.

    Lumio huippujohtaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä nyt pitää laittaa paikka uudelleen hakuun ja toivottaa kaikki tervetulleiksi! Muuten ei hyvä seuraa. Nuo Ilkan kysymykset ja vastaukset sen paljastaa.

    Kyllä, uudelleen hakuun. Muuten valitsijat kyllä munaa ittensä. Johtamiseen pitää saada otetta ja maalaisjärkeä, tai tämä avaruuden pääkaupunki tulee jatkossa tarkoittamaan vain persaukisuutta.

    Äänestä

Mitäs varten se Lumio lähti Vaasasta???

Äänestä
  • Tästä hakijajoukosta ei löydy hyvää kaupunginjohtajaa. Nyt on turha hätääntyä tai hätäillä asiansuhteen, sillä sen verran isosta asiasta kyse. Seinäjoen tulevaisuudesta. Valtuusto koolle, jossa tilanne todetaan. Tämän jälkeen paikka uudelleen hakuun. Siinä yhteydessä on varmaan kaikkien etu toivottaa kaikki hakemukset tervetulleiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tästä hakijajoukosta ei löydy hyvää kaupunginjohtajaa. Nyt on turha hätääntyä tai hätäillä asiansuhteen, sillä sen verran isosta asiasta kyse. Seinäjoen tulevaisuudesta. Valtuusto koolle, jossa tilanne todetaan. Tämän jälkeen paikka uudelleen hakuun. Siinä yhteydessä on varmaan kaikkien etu toivottaa kaikki hakemukset tervetulleiksi.

    Kyllä menee mahdottomaksi tuo valinta, yhtä hullua kuin muukin Seinäjoen päättäjien oman etujen puolustaminen ja kaupunkikuvan rakentaminen. Kaikki vähänkin oikean suuntaiset hakijat seulottua pois, tarkoituksella jätetty nämä kaksi "EI SEINÄJOKISTA" jotta saadaan oma mies valituksi. Kyllä tuon JOKISEN toimet ovat jo tuttuja ja eikä ole mikään pommin keksijä mutta se hyvä puoli EI TARVI OPETTAA SEINÄJOEN TAVOILLE VISKOA, HUKATA, SIJOITTAA JA IMEÄ EUROJA KAIKKIIN PÄÄTTÖÖTTÖMYYKSIIN .

    Jokinen olis hyvä kaupunkinjohtaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokinen olis hyvä kaupunkinjohtaja.

    Mitä uutta ajattelua Jokinen tuo tähän orgnisaation sisältä? Antanut varmaan jo ideansa käyttöön ja lopputuloksena Seinäjoki konkurssikypsässä tilassa. Poliittinen broileri vihervassari iso EI ja Laukaan kaveri tuntuu olevan pihalla kuin lumiukko Seinäjoen haasteista. Paikka uudelleen hakuun on hyvä idea!

    lumiota ei valita koska tänne etsitään sellaista kepun kuljetettavaa puudelia. lumio olisi aloittamassa maakunta yhteistyön vaasan kanssa mikä olisi molemmille huippu hyvä...mutta se ei ole kepu vetoiselle seinäjoelle edes harkinnan arvoinen idea

    Äänestä

  • Ellen väärin muista, siinä oli vähän ajolähdön makua. Jotain talousepäselvyyksiä???

    Äänestä

  • Ei lähtenyt vaan pantiin lähtemään koska suhmuroi jalkavaimon kanssa, matkusteli ja teki typeryyksiä. Olisi virassa ilman tätä. Typerä mies.

    Äänestä

Herättääkö yhtään ihmetystä, kun valtuusto ei osaa päättää onko tämän kolmikon paneelitentti julkinen vai ei?????? Miksi se olisi salainen?????

Herättääkö yhtään ihmetystä, kun osa valtuutetuista edelleen hokee, että ei se välttämättä tule tästä kolmikosta vaan voi olla joku muukin hakeneista?????

Herättääkö yhtään ihmetystä, että valinta piti tehdä jo aikoja sitten ja edelleen on asia kesken?????

Ja viimeisenä: Herättääkö ihmettelyä, että lopullisten kolmen joukossa ei ole yhtään mitat täyttävää ehdokasta. Aivan kuten aiemmin on moni kertonut.

Ja poliitikkojen on turha huudella, että meidän ei tarvitse asiaa murehtia. Kyllä täytyy, koska me seinäjokiset maksamme teidän sekoilun aina kohoavilla veroilla ja heikentyvillä peruspalveluilla.

Ainoa oikea ratkaisu olisi puhaltaa pitkään pilliin ja todeta, että uusintahaku päälle. Mitat täyttävää pätevää kaupunginjohtajaa ei ole mahdollista valita. Kellään kolmikosta ei ole näyttöjä kaupunginjohtajana toimimisesta. Harjoittelijaako Seinäjoki tänne hakee??????

Äänestä
  • Uusi haku!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusi haku!

    Vaikka kuinka monta kertaa haettaisi, niin ketään pätevää ei kiinnosta näin pahoin velkaantunut kaupunki. Kun paljon helpompia töitä on tarjolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka kuinka monta kertaa haettaisi, niin ketään pätevää ei kiinnosta näin pahoin velkaantunut kaupunki. Kun paljon helpompia töitä on tarjolla.

    Mikä siinä oli, että maakunnassa tunnetut omat hakijat jätettiin rannalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä siinä oli, että maakunnassa tunnetut omat hakijat jätettiin rannalle?

    Kiiskilällä on ylivoimaisesti paras CV.
    Hän on ulospäin suuntautunut, monissa eri johtokunnissa myös vetäjänä.
    Jokinen on sisäänpäin kääntynyt inrovertti. Erittäin suppea CV.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiiskilällä on ylivoimaisesti paras CV.
    Hän on ulospäin suuntautunut, monissa eri johtokunnissa myös vetäjänä.
    Jokinen on sisäänpäin kääntynyt inrovertti. Erittäin suppea CV.

    Kiiskilä ei ole kaveri, joka nostaa Seinäjoen. Valitettavasti! Uusi haku päälle.

    Äänestä

Kiiskilä on täysi huijari. Jätti edellisen kuntansa Laukaan kuseen, Hirviareenan kanssa. Oli päättänyt rakennuttaa valtavan salibandy areenan, mutta halli on erilainen mitä tilattu ja halli yhtiö konkkaan vain puoli vuotta areenan valmistumisen jälkeen. Googlettakaa.

Äänestä
  • Otetaan taas niin velat muuttuu saataviksi.

    Äänestä

Tämähän ei ollut yllätys, Seinäjoki seuraa perässä.

Äänestä

Pelataan golfia kavereiden kanssa ja käydään pubissa oluella niin kaikki synnit on taas anteeksi annettu.

Äänestä

Evakko Kiiskilä on itseppäinen.

Äänestä
  • Kyllä tämä kaupunginjohtajan rekryprosessi oli pohjanoteeraus jopa meidän päättäjiltä. Nyt saadaan nauttia tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kyllä tämä kaupunginjohtajan rekryprosessi oli pohjanoteeraus jopa meidän päättäjiltä. Nyt saadaan nauttia tästä.

    Otetaampas taas niin näyttää elämä iloisemmalta.

    Äänestä

Joo kaupunginjohtajahan se kaikesta kaupungin rahankäytöstä tosiaan päättää!! 🤣

Äänestä
  • Seinäjoen touhu on aikamoista sekoilua. Kiiskilä ei näy missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Seinäjoen touhu on aikamoista sekoilua. Kiiskilä ei näy missään.

    Otetaan taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Otetaan taas.

    Maistuuko kuppi?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Maistuuko kuppi?

    Kyllä maistuu

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyllä maistuu

    Mitä se on saanut aikaan?

    Äänestä

Hirviareena ja Lakea näyttää hyvältä Suomen talouspiireissä cv:ssä ja kohta pääministeriksi.

Äänestä

Olipa hyvä analyysi jo alunperin täällä näköjään tästä herrasta. Ja juuri niin surkea on ollut lopputulos kuin pelättiin.

Talous on kirjalla ja jotain taloudenhoidosta kertoo, että mies haluaisi väen väkisin vieläkin työntää rahaa Lakeaan! Onneksi muut osakkaat ymmärtää edes hieman eurojen päälle ja eivät laita sentin senttiä lisää.

Mitä pahaa olemme tehneet, että meille kävi näin?

Ja ei voi sanoa, että tuli yllätyksenä. Juuri tätä ennustettiin mm. Laukaan näytöillä. Ja sitä sitten saatiin.

Montako vuotta rahan polttaminen jatkuu?

Äänestä

Kiiskilä ulos ja otetaan Kurikasta taloutta tunteva tilalle

Äänestä
  • Kyllä Kurikka voi pitää ongelmansa siellä vaan.

    Äänestä

Evakko Kiiskilä ei hallitse kokonaisuuksia.
Sirppari ruispellossa.

Äänestä
  • Kyllä nyt saadaan maistaa mitä haluttiin. Uhottiin rekrytoinnin aikana isoista valtakunnallisista nimistä. Kukaan järkevä ei tuon uhon jälkeen edes jatsonut tänne. Lopulta hyvät veljet saivat "suuren nimen" Laukaasta. Laukaan sai konkurssikypsäksi ja halliongelmia ynnä muuta? Nyt täällä velkaa kohta miljardi, Lakea konkurssissa ja kaikki menee päin sitä. Miten meni omasta mielestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kyllä nyt saadaan maistaa mitä haluttiin. Uhottiin rekrytoinnin aikana isoista valtakunnallisista nimistä. Kukaan järkevä ei tuon uhon jälkeen edes jatsonut tänne. Lopulta hyvät veljet saivat "suuren nimen" Laukaasta. Laukaan sai konkurssikypsäksi ja halliongelmia ynnä muuta? Nyt täällä velkaa kohta miljardi, Lakea konkurssissa ja kaikki menee päin sitä. Miten meni omasta mielestä?

    Huonosti

    Äänestä

Vapaamuurarien suositus ja valinta! Kaverin kaveri tällä kertaa vaan osoittautui erittäin heikkolahjaiseksi johtajaksi. Kick out mate! 🤚👈

Äänestä

Nyt alkaa lähtölaskenta. Ei auta että ex kansanedustaja kivisaari suojelee ja bilettää kaikki vapaaaika yhdessä.

Äänestä
  • Kivisaari pyrkyreiden kuningas. Onneksi tippui eduskunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Kivisaari pyrkyreiden kuningas. Onneksi tippui eduskunnasta.

    Maistuuko kuppi kavereille?

    Äänestä

Me oomma kovia ryyppyveikkoja. Ja naisia kiva naurattaa.

Äänestä

Myös pankkikonserni Handelsbanken hakee saataviaan asuntosijoitus- ja kehitysyhtiö Lakealta. Savon Sanomat uutisoi perjantaina, että Lakea Oy on vastaanottanut pankkikonserni Handelsbankenilta konkurssiuhkaisen maksuvaatimuksen. Asian vahvistaa lehdelle Lakean hallituksen puheenjohtajaJaakko Kiiskilä .

Kiiskilä on myös Seinäjoen kaupunginjohtaja. Kuntarahoitus haki aiemmin toukokuussa konkurssiin 19:ää Lakea Oy:n kiinteistöosakeyhtiötä Lakean maksuvaikeuksien takia. Lakean Omaksi-asunto-osakeyhtiöitä on rahoittanut Kuntarahoituksen lisäksi Handelsbanken. Jos Handelsbanken perii saataviaan velkojen ehtojen mukaisesti, konkurssiuhka saattaa silloin laajeta vielä viiteen asunto-osakeyhtiöön eli kaikkiin 24:ään Lakean omaksi-asunto-osakeyhtiöihin.

Kyseisistä viidestä taloyhtiöstä kaksi sijaitsee Vaasassa, yksi Jyväskylässä, yksi Seinäjoella ja yksi Oulussa.Omaksi-sopimus tarkoittaa vuokrasopimusta, jossa maksetaan ensin osuus asunnosta, jonka jälkeen kuukausivuokralla asuntoa kerrytetään omaksi.
Kiiskilä uhraa pienen koulun johtajien töppäyksen vuoksi !
Ilman Nurmoa koko Seinäjoki olisi konkursissa.

Äänestä

Lakea omaksi asunnot on rakennettu Seinäjoella 2016. Lakean ongelmainvestoinnit on tehty ennen Kiiskilää.

Äänestä

Lakean omaksi asunnoissa ei olisi mitään ongelmaa, ellei Lakea olisi lähtenyt hulluilemaan mm.Helsinkiin ja ostanut ylihintaista tonttia sieltä. Tämä on tapahtunut Kiiskilän aikana. Samaa hulluutta kuin uimahallin rakentaminen asemalle ja asemarakennus ilman matkatavarasäilytystä. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Paljonkohan Kiiskilä on nostanut korvauksia toimimalla Lakean hallituksen puheenjohtajana?

Ja täysin sama suuruudenhullu rahan polttaminen jatkuu Seinäjoen kaupunginjohtajana. Jos rahaa ei ole, sitä ei voi käyttää. Näin se ei vaan näytä toimivan, kun on kyseessä talousnero.

Ensin rahaa palamaan joka suuntaan. Ja sitten kaupunkilaisten verot, maksut ja kaikki muut korvaukset niin ylös kuin kehdataan. Sama ralli jatkuu niin kauan kunnes joku taho herää, että nyt saa riittää. Päättäjät tuohon hulluuteen eivät herää, se on jo nähty. Vaikka velka tuplaantuisi kyllä joku huutaisi edelleen, että komiaa pitää olla, vaikka siihen ei ole varaa.

Äänestä

Tuo edellisen jutun linkin mukaan Lakean ensimmäinen pääkaupunkiseudulle rakennuttama kerrostalo valmistui Vantaan Keimolanmäkeen 2017.

Tämähän tarkoittaa sitä, että Lakean hallitus on strategisen linjauksen etelän tonttien ostoista tehnyt ehkä noin vuonna 2012. Jos ensimmäinen talo on valmistunut 2017 se on pitänyt rakentaa, suunnitella ja luvittaa ainakin kaksi vuotta ennen valmistumista. Tämän lisäksi se tonttiin on pitänyt ostaa. Kaikki tämä on tapahtunut siis yli 10 vuotta sitten.

Äänestä

Ja Kiiskilä edelleen yritti kaivaa rahaa tähän suohon. Onneksi ei saanut, vaan muut omistajat veti liinat kiinni. Hallituksen puheenjohtajan on turha yrittää pestä omaa pesäänsä puhtaaksi, kun lopputulos on tämä. Nurin meni ja päättäjät kantaa vastuun päätöksistään.

Ennen Kiiskilää Lakean tulos on ollut positiivinen. Joinakin vuosina miljoonia voitollinen. Tämähän on fakta, jonka jokainen voi halutessaan tarkistaa!

Nythän se nurin meni, ei vuosia sitten, jolloin tekeminen oli vielä järkevää.

Äänestä

Seinäjoen kaupunki on remontoinut Alvar Aalto -keskusta jo yli vuosikymmenen. Rahaa perusteelliseen saneeraukseen on uponnut yli 30 miljoonalla euroa vuosina 2012–2024.

Rahaa on ? Ja velkaa tehdään ?
Kyläkoulu kärsii johtajien irrottelusta.

Äänestä
  • Kyläkoulut kiinni ja lähdetään taas pienille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Oli alusta pitäen selvää, että kun nykyisen johdon aikakaudella Seinäjoen talous on saatu täysin kuralle, niin seuraava kaupunginjohtaja pitää olla rautainen ammattilainen jolla on pitkä kokemus kaupunginjohtamisesta. Tuo ei ole mielipidekysymys, että Seinäjoen talous on ajettu kuralle. Se on faktaa. Sopii katsoa mikä oli Seinäjoen velka vuonna 2005 kun Rasinmäki tuli puikkoihin ja mikä on velka nyt.

Seinäjoki kaupunkina ja etenkin kuntayhtymä mukaan luettuna on velkaa monta sataa miljoonaa euroa ja lisää on tullut vuosi vuoden jälkeen Rasinmäen johtamana. Sama ei voi jatkua. Aivan päättömiin hankkeisiin on kylvetty rahaa ja jälleen on YT-neuvottelut päällä. Nyt kaupunki on menossa ennen näkemättömään kuoppaan Koronan vuoksi ja talous on sen vuoksi entistäkin isommassa roolissa.

No katsopaanpa kolmea jäljellä olevaa hakijaa joista kaupunginjohtaja tulee:

Jaakko Kiiskilä - Laukaan kunnanjohtaja
Totuus: Ei päivääkään kokemusta kaupunginjohtajana toimimisesta. On vähän eri asia pyöritellä nukkuvan Laukaan asioita kuin Seinäjoen kokoisen kaupungin.
Laukaa myös velkaantuu kuluvana vuonna kuten edelliset vuodetkin, joten samaa velkavetoista tyyliä sielläkin on tehty Seinäjoen tapaan.
Todettakoon kuitenkin, että jäljellä olevista hakijoista ainoa jolla on edes kunnan johtamisesta kokemusta!

Jari Jokinen - Seinäjoen hallintojohtaja
Totuus: Ei päivääkään kokemusta kaupunginjohtajana toimimisesta.
Kuuluu myös Seinäjoen johtoryhmään. Miten on kaupunkia johdettu? Jos hyvin ja talous on kunnossa, niin tulee plussaa ja jos taas talous kuralla, niin miinusta. Selkeää kun lukuja katsoo.

Olli-Poika Parviainen - Maria Ohisalon avustaja(!)
Totuus: Ei päivääkään kokemusta kaupunginjohtajana toimimisesta.
Tämän täytyy olla vitsi, että ylipäätään on vielä mukana kisassa. Seinäjoella ei pärjää vuottakaan niillä arvoilla mitä Parviainen edustaa. Ei vakuuta ketään, että poliittisesti valittuna on hetken toiminut apulaispormestarina. Taloudesta todettakoon, että historia konkurssin tehneenä peliyrittäjänä ei ainakaan nosta arvostusta talouden osaamisesta. Eikä myöskään arvot, jotka eivät ole etelä-pohjalaiset, vaan sopii enemmänkin cityvihreään maailmaan missä sähkö tulee seinästä ja maito kaupasta.

Summa summarum: Yksikään hakijoista ei ole kokenut, millaista Seinäjoelle olisi kipeästi kaivattu. Tippuneiden joukossa oli esimerkiksi Markku Lumio, jolla yli kymmenen vuoden kokemus Vaasan johtamisesta. Ja jokainen tietää, että Vaasan talous on vähän eri asennossa kuin Seinäjoella. Ei voi siis sanoa, että hakijoiden joukossa ei kokeneita kaupunginjohtajia ollut. Ei vaan kelvannut.

Päivän selväähän on, että Kiiskilä valitaan tuosta kolmikosta. Ehkä Parviainen on mukana vain sekaamassa pakettia, koska kaikki ymmärtävät, että häntä nyt ei ainakaan voi valita. Tai jos valitaan, niin valitsijoille nauravat Törnävän katutolpatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu