Niinkuin Yhdysvallat; manipuloimalla maita ympäri maailman, viemässä muiden maiden luonnonvarat, etenkin öljyn ja tunkemalla itsensä asellisesti maiden sisäisiin asioihin.
Onko Venäjä koskaan köyhdyttänyt ihmiskuntaa?
Anonyymi
75<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Juuri sitähän Venäjä on tehnyt mm. Ukrainassa paitsi valtaamalla siltä alueita, myös viemällä Ukrainalta Krimin edustan kaasukentältä kaasua jopa Ukrainalta varastamallaan kaasuporauslautalla..
Krim on Venäjää, taitaa jenkkien rosvoilu olla sata kertaa suurempaa. Ukrainan kullankin se vei.
Krim on edelleen osa Ukrainaa Venjän valheista huolimatta. Eikä USA ole vienyt Ukrainan kultaa. Jos olisi, niin miksi siellä olisi nyt jo kolmas parlamentti ja hallinto ja joka ei ole valittanut asiasta?
Venäjä ei ole II maailmansodan jälkeen sotinut rajojensa ulkopuolella muuta kuin kutsuttuna ja YK:n hyväksymänä. Georgia oli YK:n rauhanturvaoperaatio ja Syyria YK:n hyväksymä ja valtion kutsusta tehty terrorismin vastainen operaatio. Ukrainassa Venäjä ei ole sotinut OSCE-ETYJ:n todistuksen mukaan. USA on hyökännyt itsenäisiin maihin ko. aikana yli 100 kertaa ja tuhonnut kokonaan kymmeniä valtioita.
Tietenkin on sotinut. Georgiassa ei ole ollut mitään YK:n rauhanturvaoperaatiota, ja Venäjä sotii parasta aikaa Ukrainassa. Näin on myös ETYJ:n mukaan.
Höpsistä. :)
Tietenkin sotii. Katso vaikka itse, mitä ETYJ kertoo asiasta.
https://www.osce.org/permanent-council/410456?download=true
Siinä yksi esimerkki. Lisää löytyy ja paljon.
Kirjoituksesi on pelkkää valetta. Paitsi että Venäjä on sotinut useissa maissa kuten Georgiassa, Ukrainassa ja Syyriassa ilman YK:n mandaattia eikä kyse ole ollut rauhanturvaamisesta, vaan rauhan tuhoamisesta, niin jos vetoat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, niin mukaan laskettava Neuvostoliiton lukuisat sodat Koreasta ja Vietnamista, Angolasta ja Afganistanista alkaen. Ja toisin kuin selität, OSCE-ETYJ nImenomaan on kertonut havainneensa Venäjän aremijan sotilaita sotimassa Ukrainassa.
Krim kuuluu Ukrainaan.
Suoraa textiä pietarin trollitehtaalta.
Venäjä on roistovaltio.
Venäläisiä elokuvia ja venäläistä musiikkia esitetään paljon Venäjällä ja suloista balettia.
"Venäjä sotii parasta aikaa Ukrainassa."
No on sillä nassella jutut ja vähän erikoinen käsitys sotimisesta.
Mikä siinä on mielestäsi erikoista?
Georgia aloitti sodan.
Ei aloittanut.
"EU:n tilaama, lähes 1200-sivuinen raportti on kattavin selvitys sodasta. Sen mukaan Georgia aloitti sodan, mutta se tapahtui Venäjän pitkään jatkuneen provokaation jälkeen. Brysselissä 2009 julkistettu raportti pitää sekä Venäjää että Georgiaa syypäinä vuoden 2008 elokuussa käytyyn sotaan."
Georgia aloitti. Ei saisi provosoitua.
Saattaahan siinä provosoitua, kun Venäjä lähettää joukkoja rajan yli.
Ei. Vaan Georgia aloitti sodan. Tätä mieltä on kansainvälinen yhteisö.
Ei ollut hyvä esimerkki ollenkaan. Missä lisää?
Vaikkapa Wikipediassa:
https://en.wikipedia.org/wiki/War_in_Donbass
Georgia aloitti sodan yrittäessään häätää venäläiset aseellisia provokaatioita tehneet joukot.
On ehkä ollut niin kiire ampua omia, sekä laina-kansalaisia niskaan yöllisessä metsässä, että ei ole ollut aikaa muuhun.
Hyvä kysymys. Jos vielä venälaisvetoinen Neuvostoliittokin lasketaan, niin kysy vaan kuinka monta kertaa ja kuinka paljon. Tällä hetkellä Ukraina ja Syyria ovat Venäjän sotanäyttämöjä. Georgia vähän aikaisemmin. NL:n aikainen satelliittivaltioiden ryöstö poiki tuotot juurikin Venäjälle. Suomikaan ei tarvitsisi hävittäjiä, jos Venäjää ei olisi, tai pärjäisi ilmatilansa valvonnassa ainakin paljon pienemmällä määrällä.
Ihan piti peukuttaa, kun noin hyvän kysymyksen teit.
Ja jos ajatellaan Venäjän toimia esim. Syyriassa, jossa maan ehkä maailman suurimmat fosfaattivarannot on luovutettu Putinin oligarkkiystävälle Syyrian kansan sijaan, niin kysehän on mitä ilmeisimmin ryöstöstä. Venezuelasta tiltut vielä vuosi sitten ylistivät, että se on Venäjän suuri ystävä ja kumppani ja nyt näemme, että maan talous on täysin pysähdyksissä ja sinne ennustetaan kesäksi laajamittaista nälänhätää, kun vähätkin öljyrahat menevät Venäjälle ja Kiinalle velkojen maksuun.
Höpsis!
Eikö tiltu halaukaan enää puhua siitä, kuinka Venäjän apu tuhosi maailman öljyvaroiltaan suurimman valyion talouden niin, että maailman halvin bensa muuttui maailman kalleimmaksi ja maassa on nyt valtava pula bensasta?
Nyt pisti ryssälän kätyri asiakysymyksen, vastauskin on helppo.
Venäjä laitetaan yleisesti samaan kategoriaan kuin aids ja syöpäkin, ihan hyödyllisyytensä vuoksi.
Kiitos tähänastisista vastauiksista, heti huomaa, että eilen ei ollut vapun aatto.
USA tuo vaurutta maailmalle, kun se sulattaa mannerjään alaisilla, ydinvoimalla lämitetyillä tunneleilla mannerjään ja koko maailma pääsee nauttimaan napajään alaisesta öljystä ja mineraaleista!
Eikö olekin hienoa?
JUU ES EI - JUU ES EI - JUU ES EI !
Oletko ihan kunnossa? Kuvittelet USA-vihassasi kaikenlaisia tunneleita jään alle. Ole huoletta, ei siinä ole mitään perää.
Yhdysvltin "mannerjään alaisilla, ydinvoimalla lämitetyillä tunneleilla".
Ydinase varastoja. Ja taatusti lämmitettyjä ovat edelleen.
KITTI VITUSTI JUU ES EI!
Ihan kunnossa. Mites sun lapsenmielinen tunnepuoli -usko?
Laitahan sitten todisteita näkyviin niistä ydinvoimalla lämmitetyistä tunneleista. Katsotaan sitten, kenellä on "lapsenmielinen tunnepuoli -usko" (mitä se sitten tarkoittaneekaan).
Olipa helppo arvata, ettei todisteita ole. Tuossa kerrotaan aivan muusta, kuin ydinvoimalla lämmitetyistä tunneleista. Lukaisepa itse se juttu, niin huomaat kyllä. Mannerjään sulaminen mainitaan kyllä, mutta syy on ihan eri.
USA on köyhdyttänyt eniten maailmaa valtaillessaan muissa maissan olevia öljyesiintymiä taalan ylläpitämiseksi ja tuhotessaan siinä.sivussa suuren osan maan infrakstuurista ja siviileistä sotilaista puhumattakaan.
USA ei myöskää aio maksaa muilta mailta ottamiaan lainoja eli on köyhdyttänyt muita maailman maita tuhansilla biljoonilla ja samalla pitää maita vallassaan koska lainojen alaskirjaus veisi muut maat ja EUn konkurssiin.
Venäjä käy vaihtokauppaa muiden maiden kanssa ja siinä hyötyy molemmat osapuolet
Esimerkiksi Syyrian kansa luovuttaa Venäjälle luonnonvaroja ja saa vaihdossa pommeja niskaansa.
Ei syyria luovuta luonnonvarojeen kenellekkään mutta jenkit varastaa öljyä
Aloittaja köyhdyttää maailmaa yrittäen manipuloida ja ajatuksia ohjata lukijoilla.
Aloittaja voi lakata olemasta niin maailma on jonkin verran rikkaampi.
Kylmän sodan ydinjätteet vapautuvat ikijäästä – Sotilastukikohta myrkkyineen sulaa
Yhdysvallat perusti sotilastukikohdan Grönlannin jäälle vuonna 1959 ydinaseiden testaamista varten. Paikka on täynnä jätettä. Kuumaa jätettä.
Montako ydinkoetta arvelet siellä tehdyn?
Minkätasoisia ydinkokeita arvelet sielä tehdyn?
Onko muuten ydinainevalvonta IAEA antanut tarkastusraportteja JA onko kaikki, myös "sotasalaisuus" luolat tarkastettu ja milloin viimeksi?
Epäilen että Trumppi yrittää ostaa Grönlantia USA:lle "ketunhäntä" kainalossa. Tanska on heikko Nato kumppani , eikä uskalla panna hanttiin yhdellekään diktatuurile.
Luolien tarkastamisesta kerrottiin siinä jutussa, mistä salaliittohörhöt tekivät omia kuvitelmiaan. Ei siellä mitään ydinkokeita ole tehty, niitä kun ei sattuneesta syystä pysty tekemään salassa.
Mille diktatuurille Tanska ei uskalla panna hanttiin?
Muistetaanko siellä Venäjällä Tsar-Bombia Novaja Zemljalla?
Ei ole kuin rikastuttanut.
Vuoteen 2003 mennessä on listattu USA;n tehneen toisen maailmansodan jälkeen
yli 50 sotilaallista interventiota ja pommittaneen jotain maata eri konflikteissa, ja
sen jälkeenkin lista jatkuu. USA on osallistunut ainakin 35 yritykseen murhata
joku valtionpäämies tai keskeinen poliitikko välillä onnistuen.
En pidä Venäjää minään pyhäkoululaisena, mutta oppipoikana USA;n rinnalla
kuitenkin.
Olet listannut rauhanturvaamistehtävät, joissa amerikkalaiset ovat olleet mukana YK:n rauhanturvaoperaatioissa.
Eikö Venäjä häpeä valehteluaan?
Vastaus aloitukseen
Ei
Viva Corona! Harventaa niitä punaniskoja rapakon takaa :)
Amerikkalaisten sivistyksen merkkeinä pidettäköön heidän varautumistaan
koronaa vastaan hamstraamalla aseita ja ruiskuttamalla itseensä käsidesiä
Isä Aurinkoisensa ohjeilla täyttäen myrkytyskeskukset.
WELL, WELL !
USA on maailman suurin ROISTOVALTIO !
Venäjä hyökkäämällä Tsetseniaan öljyn takia, vaikutti
monella tavalla maailman rauhaankin.
Venäjän Grimin hyökkäys oli myös Venäjän tarve viedä
Ukrainalta öljy ja kaasuvarannot.
Venäjä entinen Neuvostoliitto vei meiltä Petsamon
malmirikkaudet ja oikeudet pohjoisiin öljyvaroihin.
Neuvostoliitto tuhosi Suomen kommunistie tuella Suomen
talouden 60 luvun lopulla, että satoja tuhansia suomalaisia
joutui lähtemään muualle esim. Ruotsiin.
Venäjä edeltäjiään on tietääkseni maailman pahin kansojen ryöstäjä
ja alistaja.
Aloituksessa pietarin trolli lirautti pissiä taas omaan nilkkaansa.
Pitää muistaa että nämä pietarin trollit ovat ammattilaisia valehtelijoita. Pietarin trollitehtaalla on iso joukko ihmisiä, jotka laativat näitä valheita. Toiminta on hyvin ammattimaista ja jälki hyvin uskottavaa. Mutta, valheesta jää aina kiinni, myös pietarin trollit.
Yksi valhe, kyseenalaistaa koko venäjän uskottavuuden.
” Onko Venäjä Niinkuin Yhdysvallat; manipuloimalla maita ympäri maailman, viemässä muiden maiden luonnonvarat, etenkin öljyn ja tunkemalla itsensä asellisesti maiden sisäisiin asioihin.”
ON NIMENOMAAN NEUVOSTOLIITON NIMELLÄ! Toisen maailmansodan lopulla se alisti valtansa alle koko Itä-Euroopan 45:n vuoden ajaksi! Maista tehtiin kansandemokratioita ja niihin istutettiin divisioonatolkulla miehitysjoukkoja Puna-armeijasta. Itä-blokin maista tuli raakja poliisivaltioita, joiden tehtävänä oli puolustaa ja elättääNeuvostoliittoa ja ne saivat luontaisetuina kaikki samat ’edut’ kuin neukulla:
- yksipuoluediktatuuri eikä vapaita vaaleja
- ylisuuri poliisi, armeija ja rajavartipsto
- salainen poliisi, urkinta ja vankileirit
- kaikki mediat valtion käsissä
- sensuuri jaei mielipiteen vapautta
- matkustuskielto eikä vapaata AY-liikettä
- nälkäpalkat ja matala elintaso
Sitä ’onnea’ riitti jopa kahden sukupolven ajan!
,
Jenkit on orjuuttaneet inkkareita ja afroamerikkalaisia... 6- 0
Niinkö? Muistelen, että heillä oli jo orjuutettu afro-amerikkalainen 8 vuotta presidenttinä!? Ehkä seuraavana on sitten intiaani. Siinä maassa kun presidentti sentään joskus vaihtuukin!
Venäjää kadehditaan sen hyvästä jääkiekkomaineesta.
Ja tunnetaan urheilijoiden doping-maineesta...
Tunnetaan USAn, Ranskan, Italian ja kahden muun maan jälkeen
Venäjä köyhdytti koko Itä-Euroopan ja romahti lopulta itse. Käytti nimeä Neuvostoliitto.
EU on köyhdyttänyt niitä vielä lisää
” EU on köyhdyttänyt niitä vielä lisää”
Päinvastoin! Luonut valtavasti hyvää! Kerronko sen hyvät puolet?
- menestyvä ja hyvä vapaakauppa-alue
- luonut ison läntisen kauppa-alueen
- Venäjällä ei ole pääsyä jäseneksi!
Kaikki tämä yllyttää Tarkkispojan raivotilaan!
Liittyneiden maiden kansalaiset ei yhdy näkemykseesi
Venäjä tuo viimeinen käymätön korpimaa, tämä on kertomus sen köyhyydestä ja kurjuudesta ja syyllisten etsimisestä sekä heidän lavastamisesta.
Lainaus Putten lokikirjasta: Starship Sovjetpreise:Krimin munaus!
"Onko Venäjä koskaan köyhdyttänyt ihmiskuntaa?"
En tiedä, mutta USA on köyhdyttänyt uraania ja tenyt siitä "dirty bomb" tyyppisiä ammuksia joita se on kylvänyt useisiin maihin.
Venäjä joutui tuomaan pois ydinohjuksensa keskeltä Eurooppaa, kun sata miljoonaa itäeurooppalaista pääsi vapauteen sen otteesta. Sitä tappion kipua Venäjällä podetaan yhä, ja blogikirjoittajan kaltaiset tyypit itkevät, raivoavat ja syytävät valeita täällä naapurimaassakin. Mihin kirjoittaja pyrkii? Ainakaan sympatiaa ei tällä tyylillä heru Venäjää kohtaan.
Ei ne päässeet vapauteen vaan ne on nyt EU@NATOikeessä.
Ja se on ollut todella mieluisa kantaa ja haitta vain stallareille!
Ei heru sympatiaa,siitä me natottajat olemme yhtämieltä. Kauheita ovat eikö niin toverit.
Ei+ne+päässeet+vapauteen+vaan+ne+on+nyt+EU@NATOikeessä.
Siihen+ikeeseen+lähtisi+99,5+%+venäläisistä+jos+mahdollisuus+tulisi.
Balalaikka+soisi+vuoden+katkeamatta+ja+nauru+ja+laulu+raikuisi+vapauden+kunniaksi.
Trollit+taas+saisivat+uuden+työpaikan+pohjoisella+jäämerellä+kuningastaskurapujen+syötti...syöttäjinä.+He+heee.+Sama+asia..heheee
Neuvostoliitto ja Venäjä on köyhdyttänyt, ryöstänyt ja riistänyt Suomea kautta historian. Vain sillä on meille Suomalaisille merkitystä.
Lisäksi Neuvostoliitto ja Venäjä on tappanut suomalaisia enemmän kuin kukaan muu. Vain sillä on merkitystä.
Saman verran ja enemmän on suomalaiset tappaneet venäläisiä
Aivan. Niinhän niissä Neuvostoliiton aloittamissa sodissa kävi.
Minkälaista avustusta te sieltä Neuvostoliitosta kaipailette.
YK ei ole antanut mandaattia valtionpäämiesten murhiin tai sellaisten yrityksiin.
Natonassien yleissivistys ja historiantuntemus eivät anna loistavaa kuvaa
koululaitoksemme onnistumisista.
Toki onhan perintötekijätkin huomioitava.