Vertauskuvallisesti. Olen yrittänyt keskustella asiallisesti mutta hyvin nopeasti esiintyy pilkkaajia, valehtelijoita joiden keskustelukeinoja ovat aasinsillat, olkiukot ja kaikki muu asian vierestä puhuminen, jolla he yrittävät johdattaa keskustelun pois pääasiasta. Kaikenlainen kiemurtelu ja luikertelu kuuluu keinovalikoimaan, jotta ketju alentuu alatyyliseksi pilkaksi ja tyhjääkin tyhjemmäksi puheeksi. Ja ei, en ole nähnyt ollenkaan uskovaisilta samassa laajuudessa vaikka sellaista väitättekin.
Oletteko täysin sokeita omalle toiminnalle?
Oletteko täysin sokeita omalle toiminnalle?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Niin ovat uskovaisetkin, että revipä siitä huumoria.
No sitten kun kerkeät tuolta haukkumiseltasi, niin laitappa tänne linkki sinun johonkin asialliseen aloitukseen, niin keskustellaan.
Kelpaako tämä?
Juu..näkispä tuonkin onnettoman, isänsä piiskaaman ja äitinsä kiusaaman onnettoman ja uskoon hurahtaneen poloisen. Ei yhtään kunnon aloitusta vuosiin.
Eihän tämä ole mikään asiallinen aloitus, vaan tässä vain haukutaan muita ihmisiä. Pidätkö tätä oikeasti asiallisena käytöksenä ja aloituksena?
No esimerkiksi tuo "Jeesus oli historiallinen henkilö".
Yhtä ainoaa asiallista viestiä ei ateistilta tullut. Olen joskus muitakin aloittanut ja vähissä ne ovat aina. Siis niitä, jotka vastaavat asiallisesti aloituksen aihepiiriin. Että osoittavat pohdintaa, johon olisi mukava vastata.
Niin, olin hieman ehkä epäasiallinen kun vertasin käärmeeseen. Siihenkin on varmaan helppo tarttua että "no niin sinäkin" jep. Mutta kevyttä on se ateisteihin verrattuna ja sekin, että asian pointti olisi tästä ollut helposti poimittavissa. Mutta tämä on toivotonta. Pitäkää hiekkalaatikkonne, turha sinne on aikuisten mennä leikkimään koska se on kakaroiden valtakunta.
Olihan se ehkä hieman epäasiallinen, mutta ateistit teki ensin.... kuten toisessa ketjussa totesin. Ja jos kysyt ateisteilta niin se on sama tarina. Kukaan ei katso peiliin. Et sinä, ei ateistit...
Eikö sitäpaitsi ateistin (oletan että hän on ateisti) vastaus ollut tässä ihan täysin asiallinen:
"Kannattaa lukea Wikipedian artikkeli Jeesuksen_historiallisuus, sieltä käy ilmi, ettei Jeesuksesta ole mitään aikalaistietoa."
Jos ei ole, niin sinun aloituksesikaan ei ollut asiallinen. Ymmärrätkö miksi? Niissä kummassakin ulkoistetaan keskusteluvastuu materiaalille jonka kanssa sinun on tuhlattava aikaa.
Niin no, videossa oli juuri käsitelty tuota virheellistä väitettä ettei ollut mitään aikalaistietoa. No eipä ole monesta muustakaan tuhansia vuosia sitten eläneestä henkilöstä. Raamattu on siinä mielessä poikkeuksellinen, mutta aloituksen tarkoitus oli nuo ulkopuoliset viiteet. No turhapa tästä on enää keskustella.
Pimpelipompeli! Ei mitään väliä ateismille Jessen olo tai olemattomuus! Eikö siellä hihhuliapukoulussa ole mitään tasoa?
Ja edelleen sinä kierrätät tuota valhettasi muka aikalaistiedosta. Aikalaistieto tarkoittaa ihmistä joka on elänyt samaan aikaan. Se EI TARKOITA ihmistä joka ei ollut edes vielä syntynyt väitettynä aikana. Se että sinä väität muka olevan aikalaistietoa, vaikka mitään sellaista ei Jeesuksesta ole, on täysin selvä valhe, joten sinä täällä olet se asiaton valehtelija.
Kaikki fanaatikot on samanlaisia, ei ne periksi anna. Uskovaiset tosin vähän suorempia kuin kiemurtelevat ateistit.
Ei ainakaan tällä palstalla. :)
Luterilaisuus palstalla on peku, täällä on se multinikki.
joka raivoaa päivästä toiseen ateisteista. Ateistit töihin kirkkopyhinä !!!!
Maailmanpelastus nyt ainakin telakalle ja poikki. Velaksi eläen ei voi paahtaa takki auki pakkasessa.
Kyllä on syytäkin leikata. Ihan aluksi voisi lopettaa vähintään puolet telkkariohjelmista, joita ei kukaan katso. Niitä tehtailee samat naamat. Sen sijaan, että nämä kuittaavat ison osan veronmaksajien rahoista, voisivat mennä vaikka poimimaan mansikoita ja tekemään muutenkin maajusseille aputöitä.
Juu ateistit on pahoja, sitähän täällä aina hoetaan. Joskus kymmenen ketjua päivässä. Se varmaankin saa ateistit kiinnostumaan uskosta, kun pääsee aina puolustamaan uskovien hyökkäyksiltä.
Kukaan uskova ei ole ikinä käyttänyt aasinsiltoja, pilkkaa tai valehtelua tehokeinona.
Koska hihhuli uskoo myös kirjaimellisesti puhuviin käärmeisiin ja sen semmoisiin, on ystävällistä tämä vertauskuvallisuuden korostus. 🤪🤣🤪
Uskovaiset ovat niin kehitysvammaisia etteivät tajua mitään järkipuhetta.
Kehitysvammaisilta eli uskovaisilta normaali puhe kuulostaa liian vaikeatajuiselta.
Korkki kiinni, vitura
Kaikki ihmiset samanlaisia, vai ovatko?
Uskonnon/uskon kanssa vähän se huono puoli on se, että sitä alkaa helposti vaan mainostamaan sitä omaa uskontoaan/uskoaan, koska se on "ainoa oikea absoluuttinen totuus" sille mainostajalleen.
Mikään järkevä keskustelu ei voi alkaa sellaisesta, koska toisen motiivi on vain käännyttää toinen samaan uskoon. Vaikka kuinka väittäs ei ole, haluan vaan jutella kivoja.
Näin se vain menee. vaikka kuinka väittäisi vastaan.
Voi sanoa, että ei ole, mä haluan vaan kuulla sun näkemyksiä, mutta ei niitä kuitenkaan kuulla.
Mä oon jo keski-ikänen ja kokeillut joskus jutelle uskovan niitä näitä ja onhan se onnistunutkin, mutta ei kumpikaan yhtään sen viisaampi ainakaan ole sen jälkeen ollut.
Jonkun jutska nyt on vaan olla uskis ja toisen atte.
Ei tällä palstalla ainakaan maailmaa muuteta, ei edes toisen ihmisen uskoa.
Ehkä poikkeuskin aina löytyy, onko siellä joka on oikeasti kääntynyt pois uskostaan tämän palstan juttujen takia?
Erityisen huvittavaa on tuo miten uskonsa julistaja ja käännyttäjä peräänkuuluttaa muka asiallista keskustelua, vaikka itsellään ei koskaan ollut mitään aikomustakaan mihinkään sellaiseen. Kysehän oli vain kristinuskon julistamisesta ja uskon tuputtamisesta samoilla tavoilla kuin täällä aina tehdään, eikä yhtään mistään muusta.
Ei siis alun alkaenkaan mitään yritystä asialliseen keskustelemiseen, koska ainoa motiivi oli kristinuskon julistaminen ja tuputtaminen keinoilla, jotka täällä on nähty jo satoja satoja kertoja aikaisemminkin. Aloittaja on siis kaksinkertainen valehtelija, koska hän väitti muka halunneensa asiallista keskustelua, vaikka ei halunnut muuta kuin julistaa kristinuskoaan ja väitti myös että Jeesuksesta olisi muka aikalaistodisteita, vaikka mitään sellaisia ei ole.
Ja sitten tämä tyyppi, joka valheellisella motiivilla esittää meille valheita, syyttä ateisteja siitä että nämä eivät keskustele asiallisesti. Äärimmäisen huvittavaa!
Raamattu neuvoo jatkamaan samassa paikassa saarnaamista, jos saarna ei miellytä. Ei kun se olikin toisin päin. Sitähän ei moni Raamatustaan lue.
Ja kun keskustelen ateistien kanssa kasvotusten eivät pidä minusta Luterilaisesta.
Tökin käärmeitä kepeillä lapaluun väliin ja huudan Raamatun lauseita
Lisäksi 5metrin pala aasinsiltaa on hyvä ruoska.