Makea lakko

Moi!

Nyt aloitan makean lakon! Tämä palsta on kai kohtalotovereiden etsimiseen, joten nyt tarvitsen todella tukea. Makea on niin tärkeää minulle!!!

Kolme vuotta sitten (ja kymmenenkiloa sitten) lopetin tupakan polton. Vieläkin yhä on sellainen jatkuva jonkin puuttumisen tunne. Olen liikkunut aina paljon, kaiken jären mukaan minun pitäisi olla paljon kapeampi, mutta tämä syöminen on kontrolloimatonta. Salmiakki ja sukslaa, siinä tehokaksikko, ilman on piinaa. Sitten kun on karkkia syömättä, tulee korvaavaksi pullat ja muut hyvät, vaikka pannukakkua on pakko saada!

Nyt kokeilen voinko olla ilman mitään sokeriimelää, eli yritän karsia turhia pois. Tiedän että tämä on taas toivotonta ja turhaa, mutta ei kai sitä mitään yrittämättä saa aikaiseksi. Pitäisi ajatella positiivisemmin. Aloitettava siitä jos pystyisi edes päivän olemaan ilman makeaa, siitä sitten siirtyä seuraavaan päivään jne.

Tämä työ vielä... Ei paljoa kannusta, kun karamelleja, varsinkin pääsiäismunia on jokapuolella ympärillä ja sitten tämä epäsäännöllinen kolmivuorotyö. Näin öisin olisi helppo syödä, olisi tekemistä ja pysyisi pirteänä. Jääkaapissa olisi nyttenkin kahdenlaista marjapiirakkaa, mutta ainakin tämän yön minä pysyn taipumattomana! Tuskaa tekee... Terapaeuttista vaikka vaan itselleen kirjoitella, mutta saa muutkin olla hengessä mukana... Olisi myös lohduttavaa kuulla, jos joku muukin kärsii, voisi edes vahingoniloon tikahtua...
9748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

itse olen myös mahdoton sokerihiiri ja valehtelematta joka päivä tulee syötyä karkkeja!eilen päätin että yritän olla kokonaan ilman!tänään on ollut tuskaa koska nyt kun en saa niitä syödä niin ajattelen karkkeja koko ajan!kamalaa on mutta en aio luovuttaa!itse myös liikun imasta milestäni tarpeeksi,mutta vararengas on kertynyt vyötärölle mussutuksen seurauksena!koitetaan pärjätä!

Äänestä
  • Täällä kans yks sokerihiiri! Minä olen tehnyt joulusta asti niin, että syön karkkia vaan viikonloppuisin. Muuten sortuisin koko ajan! Ei onnistu karkkilakko. Suklaat ja pullat oon jättäny kokonaan pois. Toukokuussa ajattelin korvata karkitkin hedelmillä. Loppurutistus kesään=) Tsemppiä teille!

    Äänestä

Jos elimistössä on riittävästi kromia, ei tee niin kovasti mieli makeaa. Toimii toisilla mutta ei varmasti kaikilla. Kannattaa kokeilla kromitabletteja. Muistaakseni niitä löytyy ihan ruokakaupankin hyllyltä. Halpa hinta siitä ettei tarvitse jatkuvasti pinnistellä päästäkseen karkkihyllyn ohi ojentelematta käsiään suklaalevyjä kohden :D Kannattaa kokeilla.

Äänestä
  • Kaikkea ei kannata uskoa. Erityisesti varoisin luontais- ja muiden hihhulikauppojen hyllyiltä löytyviä mitälie bulgarialaisia kromitabletteja ynnä muuta paskaa. Saat vielä syövän, kun niissä on saman verran plutoniumia.

    Laihtuminen ei maksa mitään, älä ostele huuhaata. Ruokavaliosi ei ole täysin tasapainossa, jos elimistö huutaa "lisää hiilareita". Kokeilepa lisätä päivittäin hieman proteiinia aterioihisi ja päinvastoin vielä hieman vähentää hiilareita, sekä nopeita että hitaita. Leipää, perunaa, riisiä ja pastaa vähän vähemmäksi. Täyslihaa ja kananmunia tilalle.

    Kokeilu saattaa viikon jälkeen osoittautua juuri oikeaksi keinoksi. Paljon karkkia syöneille väitetään kehittyneen "sokeririippuvuus", mutta useimmat todistavat sen helpottavan viikossa kahdessa oikealla ruokavaliolla.

    Syö riittävän usein, ennen kuin nälkä ehtii tulla. Tämä auttaa pitämään verensokerin paremmin balanssissa ja auttaa vähentämään himoja. Syö kahden tunnin välein jotain; raejuustoa, appelsiini, proteiinipatukka, ...

    -VT

    Äänestä

  • Olen tosian kuullut myös, että kromi veisi makean himoa, mutta olen samoilla linjoilla VT; n kanssa, ihmisen ei kannata omaalotteisesti myrkyttää itseään... Eli vältän lääkkeitä ja rohtoja viimeiseen asti.

    Tuskainen päivä ja yö takana, käsi ojentuu automaattisesti aina kohden jotain hyvää, sitä on tullut syötyä niin paljon huomaamattaankin varmaan, kun on niin automaatio. Kuitenkin hyvin menee, toivottavasti päätös pitää...

    Mietin mitenkähän kauan siinä menee, että tästä riippuvuudesta pääsee eroon. Olen itse ilmeisen hidas, sillä yhä tupakoittaa, vaikka lopettamisesta on yli kolme vuotta. Minulla siis ehkäpä lopettamisen täytyy olla täydellinen, sillä tupakkaakin poltan alkon seurana, aina silloin tällöin, joten se kutina ehkä pysyy sillä yllä.

    Äänestä

...Olen mahdoton makean ystävä..muutama pulla päivässä, vähän suklaata ja vähän karkkia..ja vähän...yms yms.nuorena paino ei ollut ongelma, mutta nyt ei saa syödä mitä lystää...pakko miettiä.Jouluna annoin periksi ja sen jälkeen on ollut mahdoton olla ilman makeaa..nyt kun tämän tiedostan, tiedän ettei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lopettaa tyystin.Muutama päivä jo oltu (2)
ilman suklaata ja kyllä se taas tästä lähtee..kohta ei tee edes mieli...elimistö lakkaa muistamasta makean eikä vaadi sitä..tällä konstilla voin olla kuukausiakin ilman makeeta..tietysti syön pullan toisinaan,mutta se pysyy silti hallinnassa..pahinta tuntuvat olevan suklaa ja karkit..niistä tulee sokeria niin paljon ilmeisesti, että se kasvattaa riippuvuuden..ainakin minulla..

Äänestä

poissa karkkihyllyltä kun vaan miettii mitä lisäaineita niissä on ja miten paljon sitä roskaa on jo elämänsä aikana sisäänsä mättänyt..hrrrr!!!

Äänestä

*Voi paska,mitä idiootti jengiä. "Makealakko"...., karkkilakko.... joko seuraavaski pillunjakolakko?

Äänestä
  • , kun tulee laihdutus sivustoille. Kokeile jostain seksipuolelta, sieltä varmaan löytyy selipaatteja enemmän!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikiliikkuja kirjoitti:

Moi!

Nyt aloitan makean lakon! Tämä palsta on kai kohtalotovereiden etsimiseen, joten nyt tarvitsen todella tukea. Makea on niin tärkeää minulle!!!

Kolme vuotta sitten (ja kymmenenkiloa sitten) lopetin tupakan polton. Vieläkin yhä on sellainen jatkuva jonkin puuttumisen tunne. Olen liikkunut aina paljon, kaiken jären mukaan minun pitäisi olla paljon kapeampi, mutta tämä syöminen on kontrolloimatonta. Salmiakki ja sukslaa, siinä tehokaksikko, ilman on piinaa. Sitten kun on karkkia syömättä, tulee korvaavaksi pullat ja muut hyvät, vaikka pannukakkua on pakko saada!

Nyt kokeilen voinko olla ilman mitään sokeriimelää, eli yritän karsia turhia pois. Tiedän että tämä on taas toivotonta ja turhaa, mutta ei kai sitä mitään yrittämättä saa aikaiseksi. Pitäisi ajatella positiivisemmin. Aloitettava siitä jos pystyisi edes päivän olemaan ilman makeaa, siitä sitten siirtyä seuraavaan päivään jne.

Tämä työ vielä... Ei paljoa kannusta, kun karamelleja, varsinkin pääsiäismunia on jokapuolella ympärillä ja sitten tämä epäsäännöllinen kolmivuorotyö. Näin öisin olisi helppo syödä, olisi tekemistä ja pysyisi pirteänä. Jääkaapissa olisi nyttenkin kahdenlaista marjapiirakkaa, mutta ainakin tämän yön minä pysyn taipumattomana! Tuskaa tekee... Terapaeuttista vaikka vaan itselleen kirjoitella, mutta saa muutkin olla hengessä mukana... Olisi myös lohduttavaa kuulla, jos joku muukin kärsii, voisi edes vahingoniloon tikahtua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu