Niihhän sitä luulloo, ku puusta kahttoo.

Ei suomen touhua oo enään muusta kahtotukaan kuin puusta
- siis mitään näkemättä tuntematta ja huuttaen jot näistä rajanylittäjistä on johonki
- ruuan väätämiseen haskoiksi siihen näistä on sen täyttyy kul myöntää

Puusta kannattaahhii kahttoo niin näkköö kauemmaksi.

Niihän se valitettavasti männöö, että myö ylemmillä oksilla istuvat apinat nähdään alaoksilla istuvista huutelijoista vain avonaiset suut, ja alaoksilla istuvat apinat näkee meistä yläoksilla istuvista vain p--seet.

Miten tämä kylvö voipi olla ikuista ?
Nel­jän­lai­nen kyl­vö­maa

En­sim­mäi­nen Jee­suk­sen ku­vaa­ma sy­dä­men maa­pe­rä oli tien lai­ta, jos­sa sie­me­net tal­lau­tui­vat ja lin­nut söi­vät ne. Va­pah­ta­jam­me se­lit­tää, mi­ten täs­sä pa­ho­lai­nen, sie­lun­vi­hol­li­nen, sa­man tien vie sie­me­nen pois. Ny­ky­a­jan ih­mi­nen usein kan­taa sy­dä­mes­sään täl­lais­ta maa­pe­rää. Ju­ma­lan sana ja kris­til­li­set to­tuu­det käy­vät ajal­lem­me koko ajan vie­raam­mik­si.

Ver­tauk­ses­sa osa sie­me­nis­tä pu­to­si kal­li­ol­le. Sii­nä sie­men iti ja läh­ti kas­vuun, mut­ta pian kui­vet­tui, kos­ka juur­tu­mis­ta ei ta­pah­tu­nut. Jee­sus se­lit­tää, mi­ten jot­kut ih­mi­set us­ko­vat sa­nan, mut­ta ko­e­tus­ten ja kiu­saus­ten tul­les­sa he ei­vät jak­sa tais­tel­la nii­tä vas­taan, vaan luo­pu­vat us­kos­ta. Juu­ren kaut­ta kas­vit ot­ta­vat vet­tä ja ra­vin­toa maas­ta. Niin us­ko­van­kin tu­lee juur­tua seu­ra­kun­ta­yh­tey­teen, jos­sa Ju­ma­la sa­nal­laan ruok­kii al­ka­nut­ta us­koa.

Oh­dak­kei­den kes­kel­le pu­don­neet sie­me­net­kin läh­ti­vät kas­va­maan, mut­ta tu­kah­tui­vat pian oh­dak­keit­ten al­le. Jee­sus se­lit­tää oh­dak­keit­ten tar­koit­ta­van elä­män huo­lia, rik­kaut­ta ja nau­tin­to­ja. Nämä voi­vat hel­pos­ti men­nä us­kon edel­le.

Hen­gel­li­nen rik­kaus on eri­tyi­sen vaa­ral­lis­ta us­kol­le, ku­ten nuo­ru­kai­sel­la, jota Jee­sus neu­voi myy­mään kai­ken. Evan­ke­liu­meis­sa ker­ro­taan hä­nen läh­te­neen ”su­rul­li­se­na pois, sil­lä hä­nel­lä oli pal­jon omai­suut­ta” (Matt. 19:21–22).

Hy­vään maa­han pu­don­neet sie­me­net kas­voi­vat ja tuot­ti­vat sa­ta­ker­tai­sen sa­don. Ju­ma­la val­mis­taa ih­mi­sen vas­taa­not­ta­maan elä­vän sie­me­nen, evan­ke­liu­min sa­nan us­kol­la. Ih­mi­nen al­kaa elää us­kos­ta, ja us­ko puo­les­taan tuot­taa sa­toa, us­kon he­del­miä. Ne ei­vät to­sin ole us­ko­van ih­mi­sen omaa an­si­o­ta, vaan Ju­ma­lan Hen­gen ai­kaan­saa­mia.