"Ammuttu" irakiaano ja umpityhmät suvakit

sekä lässynlässyn valtamedia. Humanitaarinen maahanmuutto on syytä lopettaa, se tulee vaan Suomelle järjettömän kalliiksi.

”On hyvin mielenkiintoinen ajatus, että Suomen pitäisi taata kuolemattomuus täältä poistetuille ulkomaalaisille. Kaikki tietävät, että Irak on vaarallinen maa. Maan vaarallisuus ei kuitenkaan ole peruste kansainväliselle suojelulle.

Erityisen mielenkiintoinen on ajatus, että Suomi olisi vastuussa ulkomailla olevien ulkomaalaisten hengestä, kun samaan aikaan kukaan ei tunnu olevan vastuussa niistä Suomessa asuvista suomalaisista, jotka ovat joutuneet turvapaikanhakijoiden uhreiksi.

Miksi Suomen on suojeltava ulkomaalaisia ulkomailla mutta ei suomalaisia Suomessa?"
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"suvaitsevaiset" tappavat vanhukset mielummin koronaan kun hoitaisivat hoitajamitoituksen kuntoon?

Äänestä

Ulkomaalaisen henki ja elämä ei ole mitenkään arvokas/tärkeä suomalaiselle, vain suomalaisen henki ja elämä on arvokas/tärkeä suomalaiselle

Äänestä

Syväitseväiset töpeksivät jatkuvasti, uskovat huijareiden valeet ja räkyttävät räkä lentäen järkeä puhuvia rasisteiksi ja vihapuhujiksi, että tekohampaat tippuvat ja silimät pullottaa puoliksi ulukona.
Kaikkein hauskinta on, kun vihreät julistaa pahimpia sossuhuijareita vuoden maahanmuuttajiksi :)

Äänestä
  • Ruvettaisiko valitsemaan vuoden huijari ja vuoden huijattu ja vuoden rahalinko.

    Äänestä

paljon on maailmassa tehty pahaa muka hyvää tarkoittaen?

Äänestä

Edellä mainitsemasi eivät ole maksajaporukkaa.

Äänestä

Ohisalolle nauraa kaikki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

sekä lässynlässyn valtamedia. Humanitaarinen maahanmuutto on syytä lopettaa, se tulee vaan Suomelle järjettömän kalliiksi.

”On hyvin mielenkiintoinen ajatus, että Suomen pitäisi taata kuolemattomuus täältä poistetuille ulkomaalaisille. Kaikki tietävät, että Irak on vaarallinen maa. Maan vaarallisuus ei kuitenkaan ole peruste kansainväliselle suojelulle.

Erityisen mielenkiintoinen on ajatus, että Suomi olisi vastuussa ulkomailla olevien ulkomaalaisten hengestä, kun samaan aikaan kukaan ei tunnu olevan vastuussa niistä Suomessa asuvista suomalaisista, jotka ovat joutuneet turvapaikanhakijoiden uhreiksi.

Miksi Suomen on suojeltava ulkomaalaisia ulkomailla mutta ei suomalaisia Suomessa?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu