Naisten opettaminen nykyaikana

Sanotaan etta raamattua tulee tulkita just niinkuin sielläseisoo eikä pienin piirtokaan saa kadota. Naisten asema on muuttunu ut tasarvoisrksi mutta eihän se mene niin raamatussa. Minulla onkin rohkea ehdotus palauttaa naisen asema tuhansien vuosien taakse. Toimrnpiteet
1. Äänioikeus pois ja ei saa hallita omaakaan omaisuutta
2. Pitää olla hiljaa ja kysyä kotona miehelta
3. Koulutusta vain pari kansakoululuokkaa
4. Ei käy töissä eikä pääse yliopistoon
5. Miehen kunioitamisen opettaminen.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ja miehen tulee elättää koko perhe. Käydä töissä, olla perheen tuki ja turva. Huolehtia siitä että lapset ovat uskovia, olla itse uskollinen. Ja tarpeen mukaan tulisi olla hyvä todistus ulkopuolisilta jos haluaa srk työhön. Myös rakastakoon vaimoaan ja kunnioittakoon uskonsisarena, ettei rukoukset estyisi. Ja huolehtia siitä että lapset eivät tulisi aroiksi. Eli jos näistä poikkeaa niin ei ole onnistunut perheen päänä.

Äänestä

En tiedä, mitä Herra aikoo tehdä sille epäraamatulliselle seikalle, että naiset johtavat seurakuntia yhä enemmän. Raamatun mukaan laittomuus pääsee valtaan lopun aikana ja korvasyyhyyn riittää saarnaajia, joten voi olla, että asiat menevät aina vain naisvaltaisemmaksi. Siksi olen itse lopettanut niiden naisten kuuntelemisen, jotka ovat vanhemmistossa tai muussa johtoasemassa. Sillä eksyin jo kerran jossain vaiheessa uskonelämääni uskomaan, ettei Herralla olisikaan niin väliä, kumpi seurakuntaa johtaa; mies vai nainen, ja Pyhä Henki joutui itseäni ojentamaan siitä asiasta takaisin totuuteen.

Äänestä

Mennä kirkon palvelijansa ja jakaa siellä papeille itseään. Saada siitä elantonsa.

Äänestä

Ok. Sopii minulle. Miehet sitten myös kohtelee vaimojaan kuin omaa lihaansa ja lapsiaan niin etteivät yllytä heitä vihaan kuten Raamatussa opetettu on

Äänestä

Toivottavasti meille siunaantui paljon lapsia! Haluaisin poikia puuhommiin ja pellolle sekä muihin miesten töihin.
Sit muutama ihana tytär kaveriksi leipomaan ja kokkailemaan.
Yhdessäkin n oltaisiin perheenä ruokapöydässä.
Ja voisin opettaa lapsia soittamaan eri soittimia niin että voisimme yhdessä koko perheellä laulaa ja soittaa hengellisiä lauluja.
Sitten myös pojatkin saisi osallistua sato hommiin keittiössä eli säilömispuuhiin.

Äänestä

Ja sit saan pitää huivia ja mekkoo ja esiliina. Oon ottanu sitä ja luutumaluutalla puhdistaa leivänuunia.

Äänestä
  • Otetaan ja perustetaan amissien kaltainen srk. Onko halukkaita luopumaan kaikesta maallisesta turhuudesta?? Kännykät, Tv, mikroaaltouunit, kahvinkeitin ja kulkuneuvot ja kaikki turhakkeet? Miehet tekemään miesten hommia, naiset naisten. Kunhan löytyisi paikka missä aloittaa. Olisi paluu alkuun. Ja elämä vanhanaikaista ja yhtä onnea kun jokainen tietäisi paikkansa. Maanpäällinen onnela!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otetaan ja perustetaan amissien kaltainen srk. Onko halukkaita luopumaan kaikesta maallisesta turhuudesta?? Kännykät, Tv, mikroaaltouunit, kahvinkeitin ja kulkuneuvot ja kaikki turhakkeet? Miehet tekemään miesten hommia, naiset naisten. Kunhan löytyisi paikka missä aloittaa. Olisi paluu alkuun. Ja elämä vanhanaikaista ja yhtä onnea kun jokainen tietäisi paikkansa. Maanpäällinen onnela!

    Tuollaisissa yhteisöissä on omat vaaransa. Aina voi löytyä joku joka pyrkii vallankäyttöä yms.
    Mutta muutoin tykkäsin Amishi elämästä.

    Äänestä

Naisten hommat, miesten hommat... Kun tällaista tulee vastaan, kannattaa ensin katsoa raamatusta, onko siellä oikeasti käskynä sanottu, että naisten hommana on esim. tiskata jne.

Jumalan käskyt ja ihmiskäskyt kun ovat eri asioita.

Äänestä
  • Mää tykkään, et se on hyvä niin, että mää tiskaan ja kokkaan sekä leivon ja säilön. Kasvatan lapsia. Kotieläimiä myös esim kanoja ja sit vaikka lampaita.
    Kasvattaisi pottua, tomaattia, juureksia jne
    Voisi muiden samanlaisten arvojen omaavien kanssa tehdä vaihtokauppaa maidosta ja munista yms muista elintarvikkeista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mää tykkään, et se on hyvä niin, että mää tiskaan ja kokkaan sekä leivon ja säilön. Kasvatan lapsia. Kotieläimiä myös esim kanoja ja sit vaikka lampaita.
    Kasvattaisi pottua, tomaattia, juureksia jne
    Voisi muiden samanlaisten arvojen omaavien kanssa tehdä vaihtokauppaa maidosta ja munista yms muista elintarvikkeista.

    Sinun listasi mukaan elät ihmiskunnan alkuaikaa ja teet kummankin sukupuolen työt. Jos se on valintasi, niin mikäpä estää toteuttamasta.

    Äänestä

Ne orjat, jotka Raamatussa mainitaan olivat kai ensimmäkseen miehiä, mutta olivat toisten omaisuutta. Raamatun mukaan orjan piti pysyä orjana ja kunnioittaa isäntäänsä, joka omisti hänet.

Kyllä meidän kannattaa palata ihmiskäsityksissä ja oikeuksissa pari tuhatta vuotta taaksepäin. Siinä voi tulla monille yllätyksiä.

Äänestä
  • Amishivaltio olis hyvä. Mauno Mattila vahtii naisten pukeutumista ja Paivi Räsänen seksi asioita. Erkki Kuisma olisi presidentti. Eletään 2000v vanhasti.

    Äänestä

Jeesus toi maailmaan Jumalan lakien oikean tulkinnan, jonka ihmiset olivat sotkeneet.

Harmin paikka teille, kun raamatusta ei nyt sitten löytynytkään Herran käskynä mitään amishvaltiota tai muitakaan sellaisia. Ehkä perustatte jonkun omanlaisenne valtion jollekin toiselle planeetalle, jossa saatte tulkita valitsemianne kirjoja mielivaltaisesti. Tämä pallo kun on jo varattu Jeesusta ja Herran sanaa seuraaville vanhurskaille ihmisille tulevaisuudessa.

Äänestä
  • 90 pros elää muuten kuin Jeesuksen oppien mukaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sanotaan etta raamattua tulee tulkita just niinkuin sielläseisoo eikä pienin piirtokaan saa kadota. Naisten asema on muuttunu ut tasarvoisrksi mutta eihän se mene niin raamatussa. Minulla onkin rohkea ehdotus palauttaa naisen asema tuhansien vuosien taakse. Toimrnpiteet
1. Äänioikeus pois ja ei saa hallita omaakaan omaisuutta
2. Pitää olla hiljaa ja kysyä kotona miehelta
3. Koulutusta vain pari kansakoululuokkaa
4. Ei käy töissä eikä pääse yliopistoon
5. Miehen kunioitamisen opettaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu