Tyyppihän ei ole yhtään mitään, eikä siitä SKE:stä myöskään tullut yhtään mitään. Pelkkä pieni hörhöjengi, samanlaista sekavaa työtä tekemätöntä sakkia kuin vasurianarkot, mutta eri puolella vaan.
Täysin järjetöntä on ylipäätään ollut perustella joitain maahanmuuttovastaisia puolueita persujen jälkeen, kuten aiemmin tehtiin, mitään niistä ei koskaan ole tullut. Johtosakki on kouluja käymättömiä fanaatikkoja, siinä se.
Suomessa on yksi vakavasti otettava ja suuri mamukriittinen puolue, eli persut. Mitään toista on aivan turha enää perustaa, de Wittkin varmaan luuli että SKE saa suuren kannatuksen. No, sille nauraa aidanseipäätkin.
Ja sanon tämän ihan puolueettomana henkilönä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Luultavasti häirintämielessä.
SKEllä ei ole enää mitään tekemistä ko. miehen kanssa. Hänet yksimielisesti heitettiin ulos puolueesta.
Mies ei itse ymmärrä ettei hän kiinnosta ketään. Siksipä nämä erikoiset aloitukset, jospa vaikka jotain kiinnostaisi.
Mutta eihän koko SKE:kään kiinnosta ketään, sehän on totuus.
Kyllä siellä sentään jotakin kiinnostusta oli, koska 2367 suomalaista antoi valtakirjansa markon käsiin viime keväänä. https://youtu.be/j2ZiEHv8bdc
Niin no. Eihän persutkaan enää kovin kiinnosta. Kannatus alenee.
Jopa olikin paljon valtuuttajia.
Mutta katsoppa vasurien ja vihreiden kannatusta...heheheeee.
Mano de Witiä äänesti vain 300 ihmistä. Muut menivät Ske puolueen muille jäsinille. Mano jopa erotettiin puolueesta. Oliko syy Ske jäsenten ja puoluejohdon antamiin potkuihin veljeily huumeiden kasvatuksesta kiinni jääneen Juntusen? Mano ja Juntunen joutuivat mm. yhdessä käräjille.
Mano de Wit sai 300 ääntä eduskunta vaaleissa. Se siitä suurmiehestä. Enempi kunnostautunut ja kiinnostunut rikollisuudesta. 2 kertaa saanut vankilatuomion. Mm. Väkivalta tuomio.
De Witt on kiinnostava persoona vasurien mielestä. Jos Witt putuu jossain vasurit juoksevat kilvan huput silmillä katsomaan.
SKE ja muut pikkupuolueet ovat täysin turhia huuhaajuttuja.
Aivan samaa mieltä.
Murha ei vanhene koskaan. Raiskaus ei unohfu koskaan.