Kuten tunnettua, Suomen ongelmana oli entisinä aikoina halllitusten lyhytikäisyys, Tämä asia korjautui Sorsan hallituksen myötä 1980-luvulla, jolloin päästiin tilanteeseen, jossa hallitus istui kokonaisen vaalikauden. Moni maa olisi pitänyt jo tätä hyvänä saavutuksena, mutta Suomi ei olisi Suomi, jos se olisi meille riittänyt. Ei! Citius, altius, fortius. Vuonna 1995 valittiin vapailla suomalaisilla vaaleilla valtaan Sauli Niinistön hallitus, jossa varapääministerinä toimi Martti Hetemäki. Hallitus istui aina vuoteen 2003 saakka, jolloin Martti Hetemäki siirtyi Kepustan hallituksen varapääministeriksi. Tästä toimestaan hän siirtyi varsinaiseksi pääministeriksi 2007 ja hänen hallituksensa onkin istunut sen jälkeen usean vaalikauden yli vain vaihtaen joitakin ministereitä, lähinnä imagosyistä, eli helpottaakseen hallituksen linjan toteuttamista. Nimittäin milloin Hetemäen hallituksen linja herättää suurempaa vastustusta, vaihdetaan ministereitä sitä toteuttamaan, jolloin ihmiset ovat taas ihan tyytyväisiä Hetemäen hallituksen järkähtämättömään linjaan.
Kirjassaan eläinten vallankumous Orwell kuvaa valtakunnan suurinta johtajaa siaksi, jolla on Napoleon-kompleksi. Hetemäkeen tämä kuvaus ei sovi, vaikka isänsä olikin aika pyöreänaamainan ja pulska, ellei suorastaan verevä, niin poikansa muistuttaa enemmän heinäseipään päähän asetettua pääkalloa, ja sellaisena hän tietenkin on erinomainen henkilö antamaan kasvot nykyiselle koronakriisille. Tämä kuvastaa myös mainiosti sitä, että vaikka hallitus ei vaihdu, sen linja voi selkiytyä. Siinä missä aiempi pääkallolinja ei työttömyyden ja elintasoerojen lisäämisestä huolimatta ei tuottantu tarpeeksi kuolleita, on nyt päästy eteenpäin sen verran, että on ymmärretty ottaa avuksi lääketiede. Sen avulla pääkallon hommat onnistuvat aina paremmin, ja nyt kun siinä päästiin alkuun, ei millään raaskittaisi lopettaa. Martti vahvisti hallituksensa tavoitteen julkistamalla hallitusohjelman.
Suomi on siis jälleen kerran kehityksen terävimmässä kärjessä. Edes Orwell ei osannut kirjassaan ennustaa maata, jossa hallituksia ei enää vaihdeta eduskunnan muuttuessa, vaan hallitus valitsee itselleen sopivan eduskunnan määrävälein. Pitkäjänteistä ja tempoilematonta politiikkaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Martti Hetemäki aloitti työharjoittelun Esko Ahon hallituksessa ja se oli Martille unohtumaton elämys, Siellä hän oppi kuinka lamaa hoidellaan. Niinpä tullessaan Vanhasen varapääministeriksi Hetemäki alkoikin heti miten hoidella maahan seuraavaa lamaa, jonka hän pääsi toteuttamaan oikein pääkallon paikalta 2007. Tuttuun tapaan, puolueensa parhaiden perinteiden mukaan hän ylikuumensi nousukiidossa olleen talouden veronkevennyksin, jolloin saatiin aikaiseksi oikein kunnollinen luottokriisi kysynnän alkaessa supistua.
Hetemäki jatkoi jo Ahon hallituksesta saakka tutuksi tullutta linjaansa pyrkiä supistamaan kotimainen kysyntä niin pieneksi kuin se mahdollista ilman, että sen aiheuttaja ammuttaisiin maanpetturina, ja samalla kasvattaa tuloerot niin, että se alkaisi näkyä myös kuolleisuudessa. Huolimatta lukuisista leikkauslistoista jälkimmäinen ei onnistunut ennen koronaviruksen saapumista. Edellinen tavoite kyllä onnistui ja kansa antoikin Hetemäelle luottamauslauseen kerta toisensa jälkeen valitsemalla hänelle uuden, tavoitteisiin entistä paremmin sopivan eduskunnan.
Kylläpä tunnen suurta ylpeyttä suomalaisuudestani. Eivät ole muut maat vielä pystyneet samaan parlamentarismin alalla. Pohjois-Koreaa jotkut mainitsevat, mutta ei se ole parlamentaristinen valtio, sillä siellä ei hallitus aidosti valitse itselleen sopivaa eduskuntaa.
Hyvin näkyy noistakin teksteistä Suomi-vihaajien avuttomuus demokratian edessä.
Jäljellä on vain pettämätön ase: Valehtelu ja mustamaalaus.
Ei tehoa.
Martti Sakari Hetemäki (s. 14. syyskuuta 1956 Helsinki)[1] on suomalainen virkamies, joka nimitettiin valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi seitsemän vuoden määräajalle 1. maaliskuuta 2013 lähtien. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen tohtori.[2]
Hetemäki on työskennellyt eri tehtävissä valtiovarainministeriössä, muun muassa finanssineuvoksena 1994–1995, kansantalousosaston osastopäällikkönä (ylijohtaja) 1995–2003 ja vuodesta 2003 alivaltiosihteerinä.[3] Hän oli sosiaaliturvan kokonaisuudistusta vuosina 2007–2009 valmistelleen Sata-komitean varapuheenjohtaja ja valtiovarainministeriön verotuksen kehittämistyöryhmän puheenjohtaja 2008–2010[4].
Hetemäki on Suomen itsenäisyyden juhlarahaston hallituksen puheenjohtaja.[5]
Vuonna 2010 Hetemäen johtama verotuksen kehittämistyöryhmä esitti ansiotuloverotuksen rajaveroasteiden alentamista kautta linjan ja 50 prosentin kattoa ylimmälle rajaveroasteelle.[6] Vuonna 2013 yhteisöveroa oltiin laskemassa 4,5-prosenttiyksiköllä 20 prosenttiin. Hetemäki laski veronalennuksen dynaamiset vaikutukset yläkanttiin ja valtiovarainministeriö joutui pienentämään odotuksia dynaamisista vaikutuksista.[5]
Vuonna 2016 Hetemäki toimi työllisyysryhmän puheenjohtajana.
Nykyisin hän johtaa koronakriisistä toipumista käsittelevää työryhmää.
Viha syntyy vähemmistäkin ansioista.
” Edes Orwell ei osannut kirjassaan ennustaa maata, jossa hallituksia ei enää vaihdeta eduskunnan muuttuessa, vaan hallitus valitsee itselleen sopivan eduskunnan määrävälein. ”
Mikään ei tue väitteitäsi! Eduskunnan koostumus muodostuu kansan äänien perusteella vaaleissa ja hallitusmuodostuu vaalituloksen perusteella. Meillä on nyt melkoisen erilanen hallitus kuin sitä edeltänyt Sipilän hallitus!
Kun todellisuus ei vastaa stallarin toiveita niin hän turvautuu aina valehteluun!
”Pitkäjänteistä ja tempoilematonta politiikkaa.”
Eduskuntavaalien tulos vaikuttaa ja juuri siksu hallituskoostumus lähes aina vaihtuu vaalikauden jälkeen! Niin pitää ollakin!