(Timo Similän harharetket)
Työväentalon öljyvärimaalauskurssilta vapauduttuaan, Timo Similä päätti oikaista kotiin metsän kautta. Hän ei suorittanut valintaansa siksi, että se olisi nopeuttanut kotiinpaluuta, vaan siksi että polkupyörää oli hankalampi työntää poissa kunnallisesti hoidetuilta poluilta.
Timo Similä tunsi välittömästi villin luonnon kuiskaavan hänen korvaansa salaperäisiä ja maagisia loitsuja, joissa tuoksahtivat salaperäiset yrtit ja keitokset ja joita käytettiin vain silloin, kun joku metsän valtakuntaan oli uskaltanut astua. Häntä varoitettiin hyvissä ajoin, sillä ensimmäisen askeleen jälkeen ihminen oli metsässä yksin.
Timo oli hypännyt matalan ojan yli. Hän oli sivilisaation ulottumattomissa, ja hän tunsi aistiensa terävöityvän ja verensä kiihdyttävän vauhtia samalla kun mieli havahtui urbaanista unesta, jossa se oli luisten seinien sisällä kellunut. Timo Suuntasi metsän sydämeen uskaltamatta hetkeen koskea puihin.
Pitkien ja vaivalloisten taipaleiden jälkeen, kurainen ja raapiutunut Timo Similä huomasi kesäillan muuttuneen syksyksi ja piinaavaksi ja loputtomaksi sateeksi, sitten hyiseksi talveksi, joka hakkasi käsiään yhteen kimpoillen puiden rungoilla. Timo Similä kahlasi kuin hirvi kinoksissa, ja nukkui kumpareilla kuten hirvet nukkuvat, näkymättömissä. Männyt ympärillä huokailivat - kuiskailivat, sillä ilma liikkui. Kevät oli tulossa. Kevät, metsä kuiski Timo Similän kokoon käpertyneelle hahmolle hangessa. Kevät.
Timo Similän herätessä valoon, ensimmäinen asia minkä hän huomasi oli suuri taulu hangessa. Taulu seisoi siinä kuin siihen tökättynä, mutta ei sopinut kuvaan millään tasolla. Timo Similä tuijotti kuvaa silmät selällään voimatta uskoa näkemäänsä. Kuva esitti kaunista naista, jonka hän oli työväentalon öljyvärimaalauskurssilla itse maalannut. Millään tavalla Timo Similä ei voinut ymmärtää sitä, miksi taulu oli metsässä.
Timo vilkuili ympärilleen. Tienoolla ei näkynyt ristinsielua. Hän ja kuvan nainen olivat aimoat elävät olennot paikalla sillä erolla että naisella oli virheetön ihoa nuoleva kirkkaanpunainen ja puhdas iltapuku yllään, ja Timo Similällä ryvettynyt ja reikäinen maastopuku, joka haisi. Timo nousi seisomaan unikuopasta ja asteli taulun eteen. He tuoksui hyvälle.
Juuri sillä hetkellä Timo Similä ymmärsi oleellisista olennaisimman ongelman ilmestyvän sameahkosta ajatusten kaaoksesta mielen pintaan.
- Pyörä. Kuinka minä saan vietyä mukanani sekä pyörän että taulun?
(hirn)
Työväentalon öljyvärimaalauskurssilta vapauduttuaan, Timo Similä päätti oikaista kotiin metsän kautta. Hän ei suorittanut valintaansa siksi, että se olisi nopeuttanut kotiinpaluuta, vaan siksi että polkupyörää oli hankalampi työntää poissa kunnallisesti hoidetuilta poluilta.
Timo Similä tunsi välittömästi villin luonnon kuiskaavan hänen korvaansa salaperäisiä ja maagisia loitsuja, joissa tuoksahtivat salaperäiset yrtit ja keitokset ja joita käytettiin vain silloin, kun joku metsän valtakuntaan oli uskaltanut astua. Häntä varoitettiin hyvissä ajoin, sillä ensimmäisen askeleen jälkeen ihminen oli metsässä yksin.
Timo oli hypännyt matalan ojan yli. Hän oli sivilisaation ulottumattomissa, ja hän tunsi aistiensa terävöityvän ja verensä kiihdyttävän vauhtia samalla kun mieli havahtui urbaanista unesta, jossa se oli luisten seinien sisällä kellunut. Timo Suuntasi metsän sydämeen uskaltamatta hetkeen koskea puihin.
Pitkien ja vaivalloisten taipaleiden jälkeen, kurainen ja raapiutunut Timo Similä huomasi kesäillan muuttuneen syksyksi ja piinaavaksi ja loputtomaksi sateeksi, sitten hyiseksi talveksi, joka hakkasi käsiään yhteen kimpoillen puiden rungoilla. Timo Similä kahlasi kuin hirvi kinoksissa, ja nukkui kumpareilla kuten hirvet nukkuvat, näkymättömissä. Männyt ympärillä huokailivat - kuiskailivat, sillä ilma liikkui. Kevät oli tulossa. Kevät, metsä kuiski Timo Similän kokoon käpertyneelle hahmolle hangessa. Kevät.
Timo Similän herätessä valoon, ensimmäinen asia minkä hän huomasi oli suuri taulu hangessa. Taulu seisoi siinä kuin siihen tökättynä, mutta ei sopinut kuvaan millään tasolla. Timo Similä tuijotti kuvaa silmät selällään voimatta uskoa näkemäänsä. Kuva esitti kaunista naista, jonka hän oli työväentalon öljyvärimaalauskurssilla itse maalannut. Millään tavalla Timo Similä ei voinut ymmärtää sitä, miksi taulu oli metsässä.
Timo vilkuili ympärilleen. Tienoolla ei näkynyt ristinsielua. Hän ja kuvan nainen olivat aimoat elävät olennot paikalla sillä erolla että naisella oli virheetön ihoa nuoleva kirkkaanpunainen ja puhdas iltapuku yllään, ja Timo Similällä ryvettynyt ja reikäinen maastopuku, joka haisi. Timo nousi seisomaan unikuopasta ja asteli taulun eteen. He tuoksui hyvälle.
Juuri sillä hetkellä Timo Similä ymmärsi oleellisista olennaisimman ongelman ilmestyvän sameahkosta ajatusten kaaoksesta mielen pintaan.
- Pyörä. Kuinka minä saan vietyä mukanani sekä pyörän että taulun?
(hirn)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mjoo
Tuossa luettuani tämän läpi huomasin ettei tätä voi jatkaa millään tasolla.
Se on niin kuin siinä.
(hihitystä)
Niin
Ajatelkaa nyt itse että olette mies ja teidän on tehtävä valinta polkypyörän ja kaksiulotteisen naisen välillä.
Sietämätön ongelma.
(reps)
Jooohhh tai moii-pippeli, suuri nippel.
Kohta pääsen lomille... ja harjoittelen taas pistooliammuntaa lisää ja muita harrasteita on paljon, pidän pitkän mökkiloman.
Mjoo
Nyt mä tiedän, mitä mä teen tämän ongelman kanssa.
Timo Similä tulee metsästä ulos fillarinsa kanssa. Naisen hän on irrottanut kehyksistä ja rullannut läjään, sitten sitonut paketin omalla vyöllään.
Aamuvuorolaiset bussipysäkillä olivat hieman hämmentyneitä näkemästään. Timo Similä fillaroi kotiin housut lököttäen.
(hihitystä)
No niin!
Nyt tarinamme voi jatkua, sillä se on saanut uuden tason.
Voin itse toimia luojana ja puhaltaa naiseen hengen, sillä tuollainen matkustustapa vie ilmat keuhkoista.
(hirn)
Eräänä päivän kävisi niin, että Timo Similä aamulla herätessään huomaisi taulunsa naisen kaikonneen. Naisesta olisi jäljellä vain taustamaisema: syvänsininen järvivesi ja kaukainen ranta, sekä iltaruskon värittämä taivas. Muikkeli olisi poissa.
Timo Similä tarkistaisi ensimmäiseksi vessan.
(hirn)
Kun käy WC:ssä kannattaa myös tarkistaa samalla vessapaperi-varaston riittävyys.
Ehkä ennen kakkimistakin voi jo tarkistella vessapaperi-varaston riittävyyden.
Monologi
- Tonnaa! Minne sinä mänit? Et nyt suuttununna? Ootko sinä piilossa? Tule aamupalalle. Minä laitan kahveet tippumaan! Tonnaaaa!
Kuinka kaunista. Ihan tässä sydän heltyy, kun Timo Similä tihrustaa ruudusta pihamaalle.
(hirn)
Monologisti, psykologi, monilogi.... itseäni kyllä huvitti kun harrasteena tähtien katselu, näin meteoreja eli tähdenlentoja sinänsä, toivomus sitten, laitoin jonkun toivomuksen.
Aurinkokin voi nousta kuin avaruusalus joskus: kummallisen näköisenä ja värisenä, koska ilmakehä voi muuttaa sen väriä hauskasti joskus.
On uuai oma harrasteeni tämä tähtien katselu.
Timo Similä kiiruhtaa Reinoissaan pihatielle, sitten postilaatikoille asti ja katselee molempiin suuntiin.
Tie kapenee ja kurvailee kunnes katoaa metsän taa.
- Ehkä Tonna män vinttii, Timo Similä oivaltaa ja nostaa idean lampuksi etusormen pystyyn. Sitten hän kiruhtaa takaisin taloonsa ja ulko-ovi paukahtaa kovaäänisesti kiinni.
(naurua)
Samaan aikaa moottoritiellä Donna Donatello istui poliisiauton takapenkillä huopa harteillaan. Hänen aamuinen asuvalintansa oli aiheuttanut virkavallan taholta pakkopoiminnan.
Molemmat konstaapelit katselivat etupenkiltä takapenkille kuin kysymysmerkkinä. Kyllä Donna tiesi, että moottoritiellä ei saanut liftata. Liftaaminen moottoriteiden varsilla oli äärimmäisen vaarallista ja siten luonnollisesti kiellettyä.
Varsinkin tuollaisessa asussa.
(hihitystä)
Timo Similä ihmetteli poliisiauton tuloa pihaan. Se lipui renkaat kivillä rapsahdellen varovasti eteenpäin, kunnes pysähtyi. Hetkeen ei tapahtunut mitään, sitten kuljettajanpuoleinen ovi aukesi, ja heti perään pelkääjän.
Timo Similä kävi läpi kaikki kolttosensa: veropetoksen (12,53€), kondomien näpistyksen ja nettikiusaamisen. Hän oli suunniltaan. Hän jo näki kuinka hänet paiskattaisiin pimeään tyrmään kitumaan ja perään heitettäisiin kuiva leivänkäntty. Timo Similä aikoi paeta takaoven kautta metsään, mutta sitten hän hoksasi Donna Donatellon seisovan pihamaalla.
Timo Similä ryntäsi ulos ilman Reinoja.
- Tämä on varmaan teidän? konstaapeli kysyi.
- Donna! Timo Similä juoksi Donna Donatellon luokse kyyneleet valuen.
- Kivaa tuollainen eläinrakkaus, naiskonstaapeli lohkaisi.
Timo Similä ei kuullut enää mitään, sillä hän syleili lemmikkiään onnesta pakahtumaisillaan ja taputteli tätä kaikialle. Donna Donatello nuoli häntä heiluen Timo Similän otsaa.
(hirn)
Mjoo
Mä uskon tällaisiin happy endingeihin, joissa kaikki tulevat samaan syssyyn iloisiksi.
Eihän elämä nyt niin vakava asia ole, että koko ajan pitää mouruta.
(hirn)
Mun pitää pitää jonkinlainen nettikysely sen suhteen, että kannattaako Timo Similän vielä käyttää Donna Donatello lenkillä?
Timo Similällä voisi olla sellaisia hassuja kakkapusseja taskussaan.
(hihitystä)
Koiran elämää
- Donna, istu!
- Anna tassu!
- Hyyyyyvä tyttö.
- Lähdetäänkö lenkille?
Timo Similä oli käynyt vetäisemässä tuulipuvun päälleen ja hieman venytellyt paikkoja ennen lenkkiä. Venyttely oli kuitenkin Timo Similän mielestä niin akkojen ja homojen hommaa, että hän venytteli takaportailla huomaamattomasti. Metsässä ei ollut kuin oravia häntä katselemassa, ja niillä oli niin pienet aivot, etteivät Timo Similän lihakset sinne mahtuneet. Donna katseli kieli ulkona roikkuen isäntänsä puuhasteluja. Hän ei näyttänyt ymmärtävän mistä oli kyse, mutta kuitenkin seurasi samaa toimitusta joka päivä samamaan kellonaikaan samassa paikassa.
Lopulta he pääsivät liikkeelle.
Donna oli juoksemaan syntynyt vinttikoira, Timo Similä taas enemmän painiliiton entinen puheenjohtaja.
Koirat eivät kuitenkaan valittaneet, vaan tottelivat ja olivat uskollisia.
(hihitystä)
Nakkikioski oli auki.
Timo Similä oivallisesti osasi ajoittaa tiskille osumisen siihen hetkeen, kun luukku avautui. Donna sidottiin pyörätelineeseen ja Timo Similä kumartui luukulle jutustelemaan rehevän nakkikioskirouvan kanssa yksityisyrittelijäisyydestä ja tämän miesvainaasta.
Donna arveli, että näillä kahdella oli jotain sutinaa.
Nakkikioskin pyöräteline haisi laumalta juntteja nelijalkaisia, joilla ei oikein ollut mitään sanottavaa tai tsäänssiä.
(hihitystä)