Ottaa vai jättää?

Hän sanoo käyttävänsä voimaansa, mikäli siihen tulee väistämätön tarve. Tarvetta on elämän aikana ollut, oikeuteen asti. Mikäli minä yritän osua voiman tielle, saan osani, hänen sanojensa mukaan.
Maailma on mustavalkoinen, kaltaisensa edustavat absoluuttista hyvää, muuta ei ole. Hän menee äärirajoille kaikessa, mitä tekee: seksissä, terveydessä, ulkonäössä, älykkyydessä. Ristiriidoissa minun pitää tulla vastaan, myöntää oma heikkouteni, jolloin hän voi lohduttaa minua omassa epätäydellisyydessäni. Minun pitäisi hävittää muistoni, jotta ne eivät vainoaisi häntä. Koen olevani hänelle pelastusrengas turvalliseen elämään, jota hän ei ole koskaan elänyt. Löydän itseni perustelemasta huumeita ja väkivaltaa.
Hänessä yhdistyivät kaikki loistavat ominaisuudet, ja minä, kaunis, fiksu nainen jäin ensimmäistä kertaa alakynteen miehen seurassa. Olen otteessa, enkä pääse tästä irti ja epäilen jo omaa järkeäni ollessani tekemisissä tällaiseen ihmiseen. Onko kyseessä aikapommi?
3947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi hyvä ystävä. On , kyseessä on aikapommi mitä ilmeisemmin -persoonallisuushäiriöinen kaveri tai psykopaatti. Tai ehkä kaikkea tätä. Pyristele itsesi vapaaksi sanoo myös kaunis ja fiksu kohtalotoverisi, joka elää ja on ennenkin elänyt viehättävän narkomaanin rinnalla. Joten aina
kaikki on helpommin sanottu kuin tehty.

Äänestä

Riippuu sinun persoonallisuudestasi. Tarvitsetko rinnallesi tuon kaltaisen miehen? Ihmiset helposti paheksuvat ja säälivät dominoivan miehen 'tossun alla' elävää naista, mutta kyllä niitä sellaisiakin naisia on, jotka eivät kestäisi elämää suhteen kantavana voimana. Jokainen tuntee sen omissa luissaan haluaako olla tasa-arvoinen puolisonsa kanssa, onko hyvä niin että toinen tietää yhteisen hyvän paremmin ja toimii nokkamiehenä puolisolleen, vaiko haluaa olla itse se joka määrää kaapin paikan. Kaksi kaapinmäärääjää eivät tunnetusti ainakaan hiljaiseloa vietä....

Miten itse tunnet, onko olosi 'tavallaan turvallinen' vai ahdistaako miehen valta? Mieti sitä tarkkaan, sillä jos tunnet olevasi oikealla paikalla nyt, saatat vuosien mittaan kaivata oman pään mukaan tekemistä ja silloin - kuten jo mainitsitkin - väkivalta voi osua kohdallesi ikävin seurauksin.

Äänestä
  • En ole tottunut olemaan heikomman asemassa. Haluan suhteelta tasavertaisuutta ja rehellisyyttä, siihen olen tottunut. Enkä usko, että voin muuttaa tuota piirrettä itsessäni, ja pitäisikö edes pystyä? Hänen hyväksyminen vaatisi minulta arvojeni muuttamista, siihen en haluaisi koskaan olla valmis.
    Oloni ei missään vaiheessa ole ollut turvallinen, uhkailut eivät ole sitä rakentaneet. Joten olet oikeassa siinä, että ehkäpä asiaa kannattaa punnita nyt hyvin tarkkaan. Tiedän, että omat piirteeni ovat jääneet nyt hänen varjoonsa, mutten voi ainiaan pitää kynttilää vakan alla. Ja jos se roihahtaa, silloin saattaa tähdetkin alkaa tuikkia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tieto luo tuskaa kirjoitti:

Hän sanoo käyttävänsä voimaansa, mikäli siihen tulee väistämätön tarve. Tarvetta on elämän aikana ollut, oikeuteen asti. Mikäli minä yritän osua voiman tielle, saan osani, hänen sanojensa mukaan.
Maailma on mustavalkoinen, kaltaisensa edustavat absoluuttista hyvää, muuta ei ole. Hän menee äärirajoille kaikessa, mitä tekee: seksissä, terveydessä, ulkonäössä, älykkyydessä. Ristiriidoissa minun pitää tulla vastaan, myöntää oma heikkouteni, jolloin hän voi lohduttaa minua omassa epätäydellisyydessäni. Minun pitäisi hävittää muistoni, jotta ne eivät vainoaisi häntä. Koen olevani hänelle pelastusrengas turvalliseen elämään, jota hän ei ole koskaan elänyt. Löydän itseni perustelemasta huumeita ja väkivaltaa.
Hänessä yhdistyivät kaikki loistavat ominaisuudet, ja minä, kaunis, fiksu nainen jäin ensimmäistä kertaa alakynteen miehen seurassa. Olen otteessa, enkä pääse tästä irti ja epäilen jo omaa järkeäni ollessani tekemisissä tällaiseen ihmiseen. Onko kyseessä aikapommi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu