Tee testamentti Patmokselle TV7 hyvissä ajoin

IS kertoo että testamentti teossa on huippu. Muista että lapsille täytyy antaa puolet mutta meille voit antaa toisen puolen. Käänny luottamuksella Patmoksen ja TV 7n puoleen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä sitä voi kaikenkin antaa pois ja jättää lapset ilman perintöä. Omaisuus pitää tällöin realisoida mieluummin hyvissä ajoin, ja sen voi lahjoittaa kenelle haluaa. Valtiokin saa omansa lahjaveron muodossa.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että omaisuutensa voi hukata vain kerran. Jos myöhemmin sattuisi tulemaan järkiinsä, ei auta itku markkinoilla. Kadonnut omaisuus on siinä vaiheessa jo syvällä toisten taskuissa.

Äänestä

"Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa, noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion" (Luuk 20:46,47)

Äänestä
  • Katoppas mokomaa, tuollainenkin yhäti ajankohtainen lausahdus Raamatusta löytyy. Kerrankin tilanteeseen sopiva Raamatunkohta :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

IS kertoo että testamentti teossa on huippu. Muista että lapsille täytyy antaa puolet mutta meille voit antaa toisen puolen. Käänny luottamuksella Patmoksen ja TV 7n puoleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu