kun taas muualla maailmassa on kasvomaskeja pidetty jopa kausiinfluenssankin aikana. Täällä kun ollaan niin tietämättömiä siitä, että kaikki kasvoja suun ja nenän aluetta suojaavat kankaat ja paperit, huivit puuvillakankaat jne estävät pöpöjä pääsemästä hengitysteihin. Mutta saivartelu jatkuu, kun selitellään. No kun niitä maskeja ei ole ja omatekoisetkin ovat liian hyviä estämään viruksen pääsyn elimistöön.
Suomessa saivarrellaan kasvomaskeista
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikään hengityssuoja ei suojaa kantajaansa saamasta virustartuntaa, mutta jos kaikki käyttää maskia niin sairastuneet eivät pysty levittämään virusta ympäristöönsä kun ne jäävät suurimmaksi osaksi siihen hengityssuojaan.
Silti tartuntavaara ei ole silloinkaan nolla, jos maskin käyttäjä käyttää sitä useaan kertaan ja maskia käsitellessään saa käsiinsä viruksia joita sitten levittelee pinnoille. Jo nyt näkee monella hyvinkin nuhruisia useaan kertaan käytettyjä kertakäyttömaskeja ihmisillä. Siinä on iskenyt nuukuus eikä heitetäkään kallista maskia roskiin heti käytön jälkeen vaan säästetään se seuraavaa käyttökertaa varten. Nehän juuri on niitä viruslinkoja.