Carl Maria von Weber sanoi musiikin rappeutumisen alkaneen Rossinista ja monet muutkin kriitikot ovat todenneet hänen musiikissaan olevan kovin paljon pintakiiltoa, Taidemaalari Inres sanoi häntä epärehelliseksi säveltäjäksi. Ilmeisesti hekin kiinnittivät huomiota Rossinin musiikin soinnutuksen ja teknisen rakenteen yksinkertaisuuteen; sanoihan hän itsekin. Antakaa minulle pestävien vaatteiden luettelo niin sävellän siihen musiikin. On myös huomautettu että ne jotka pitävät musiikissa tärkeimpänä tekijänä ja ominaisuutena tunnetta, älyä tai syvällisyyttä, Rossini ei milloinkaan tule erityisesti vetoamaan heihin. Sillä hän osasi olla sukkela ja sulava mutta ei millään tavoin älykäs tai viljellä suuria tunteita ja intohimoja musiikissaan. voidaan luetella yhden käden sormilla ne säveltäjät joille oli suotu kyky antaa musiikin absoluuttinen muoto toiminnan motiiveille ja henkilöiden psyykkisille impulsseille. Mozart oli heistä ensimmäinen omaten tarkan psykologisen silmän, näyttämövaiston, luonnehtimiskyvyn, ei ennen sitä eikä pitkään aikaan myöhemminkään parhaista oopperalibretoista löydy tasavertaisuuden häivääkään vaan ainoastaan lähtökohtia musiikillisen partituurin kehittymiselle, Hänen hahmoissaan on jokin syvää objektiivista totuudellisuutta huokuva metafyysinen elementti
Mitä pidätte Rossinista säveltäjänä?
Anonyymi
12179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Rossinin tunnetuimpiin maneereihin kuuluvat koomisina tehokeinoa viljellyt hirviömäiset koloratuurit kylminä bravuurinumeroina ja usein mekaanisen vaikutelman jättävät stereotyyppiset crescendot soitinryhmien peräkkäisine sisääntuloineen, jotka eivät tunnu lainkaan niin ihmeelliseltä säveltäjän kohdalla joka rakasti taiturillista rihkamaa yli kaiken itsetarkoituksellisena yleisön ja virtuoosisen laulutekniikan kosiskelijana tuhoamalla samalla oopperahahmojensa draamallisen uskottavuuden eivätkä hänen reforminsa riitä takaamaan hänen pintakiiltoiselle ajanvietteelleen paikkaa draaman suurten mestareiden joukossa saati että ne muodostaisivat minkäänlaista yhdyssysidettä Wagnerin luomaan musiikkidraamaan puhelevissa seccoresitatiiveissa käyttöön ottamansa orkesterisäestyksestä huolimatta edistämättä tuskin lainkaan draamallista jatkuvuutta tässä mielessä numeron jäädessä numeroksi, jotka musiikilliselta sisällöltään ja painoarvoltaan ovat varsin köyhiä sillä mikään romanttisen tunneilmaisun suuri tulkki hän ei kuitenkaan ollut pömppövatsaisine ja naurettavine narrihahmoineen jotka olivat hänelle sinällään menestyksekäs keino taloutensa saneeraamiseen tuoden huomattavia voittoja kun todelliset nerot riutuivat samaan aikaan köyhyydessä kuin kirkon rotta.
Rossini kuului heihin jotka sävelsivät varpaillaan kun kädet loppuivat. Rossini kuitenkin tajusi lopettaa ajoissa.
Kaikkihan sen tietää että Aulis Sällinen iki-hitillään Katupoikien laulu löi niin Rossinin kuin monia muitakin.
https://www.youtube.com/watch?v=8eE-IL9XXZs&list=RD8eE-IL9XXZs&index=1
Karvalakkiooppera on alun alkaen pilkallinen Korvat auki -yhdistyksen piirissä syntynyt termi, jolla tarkoitettiin erityisesti Aulis Sallisen ja Joonas Kokkosen säveltämien oopperoiden aihevalintoja ja ajan modernistien paheksumaa varsin perinteistä sävelkieltä. Termi viittasi alun perin takapajuisuuteen, karuuteen, metsäläisyyteen, maalaismaisuuteen ja tyylilliseen konservatiivisuuteen: tonaalisuuteen ja yksinkertaisuuteen erityisesti vastakohtana ajan modernistisille eurooppalaisille avant-garde-suuntauksille. Myöhemmin termiin on liitetty myös positiivisia mielikuvia kuten alkuperäisyys, aitous, luonnollisuus, tuoreus, maanläheisyys. Esimerkkejä karvalakkioopperoista ovat Viimeiset kiusaukset ja Punainen viiva. Karvalakkiooppera-termin keksijänä pidetään säveltäjä Jouni kaipaista. Esim. Erik Bergmanin laulava puu on näitä modernimpi ooppera. Launiksen, pylkkäsen ja marttisen oopperoita ei mielletä karvalakkioopperan genreehen kuuluvaksi.
Eiks tämä Rossiini ole se hemmo joka on tehnyt pitkän ja arvokkaan uran brittibändissä nimeltä Status Quo? Joka Status Quo on bändinä ihan hyvää 2 divisioona tasoa. Josta seuraa tietenkin kysymys että miksi se ei bändinä ole tai ollut 1. divisiona tasoa? Ja sehän johtui kai siitä että Rossiini eikä kukaan muukaan siinä bändissä saanut aikaiseksi oikein kunnon hittejä.
Aivan fantastinen, iloluontoinen, kevytmielinen, hilpeä, oivaltava, seksikäs, himoja herättävä. Voiko parempaa enää olla. Kuin rasvaisesta kermasta tehty oikea romminen vaniljajäätelö vattuhillolla ja hupsuhamekoristeilla. Huh huhhh.....
Rossinin musiikki on kyllä täyttä paskaa pinnallisuudestaan johtuen.
Kyllä Rossini on tuhat kertaa parempi kuin J. Kokkonen tai M.Lindburg. Eli vähän niinku suhteelisuutta kehiin. Klassikko voittaa aina paikallisen kanalauman neroksi markkinoiman rivipelurin. Tavallinen konsertissakävijä ei tunne Kokkosta tai Lindburgia edes Ruotsissa Saksasta puhumattakaan.
Kyllä joonas Kokkosta voidaan pitää suurena sinfonikkona joka on aivan suvereeni karvalakkioopperallaankin Rossinin shampanjan tavoin kuplivaan pinnalliseen musiikkiin verrattuna jota on syytetty epärehellisyydestäkin Rossinissa kun ei ole sitä emotionaalista syvyyttä saati sinfonis-arkkitehtonista muototajua centin vertaa.
Kokkonen on vitun jäykkä. Ei ajatus oikein kulje. Libertonkin maineen varasti. Kokon musa samanlaista raskaasti hoipertelavaa horinaa kuin hänen itsekeskeinen puheensa. Rossini on sitä vastoin on värikäs, huippumenestynyt ja saavuttanut aikaa sitten nerokkaan klassikon aseman. Kokkonen on pelkästään savolaisten markkinoima maakuntasarjalainen ... ja siksi jää.
Kokkonen on universaali sinfonikko jonka uusklassinen 3. sinfonia kuuluu parhaimpiin mitä 1900 luvulla on sävelletty.
Rossiniko nerokas? Hevon kukkua. Musiikkinsa on pelkkää liirumlaarumia ja skeidaa.