Ei näkynyt porvareita etulinjassa

Ei juuri sodan aikana porvarispoikia ollut etulinjassa, vaan takaportaassa kojakkia naukkailtiin ja mustan pörssin eväitä syötiin.

Työläiset Tampereelta, Turusta ja Helsingistä olivat etumaisessa linjassa, lahtelaiset melkein tapettiin viimeiseen mieheen Valkeasaaressa.

Porvariponssarit juoksivat etumaisian karkuun kun alkoi paukkumaan.
31<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Mitä tarkoittaa kojakkia naukkailtiin. Lyhyt on punikilla muisti eihän porvarit menneet vieraaseen maahaan niinkuin punikit pakeni Venäjän maalle kassa mukana.

Äänestä

Maatalon pojat olivat kyllä yleensä ne parhaat sotilaat. Samoin suojeluskuntalaiset

Äänestä
  • Ja edelleen pitää paikkansa tieto, että kaikista sotilas-arvoista sodassa kaatui eniten nuoria vänrikkejä, joukkueenjohtajia, jotka yleensä olivat koulutetumpaa väkeä!

    Sota-aikana Suomen armeijalle kelpasi vitjaan kaikki! Ei siinä itse päätetty sodan aikana sijoitustaan vaan keulilla oli yhtälailla porvari kuin muurari! Eikä sota-aika yleensä ollut mikään erinomainen konjakin lähde! Suomessa ei ollut annosviinoja eikä rintamalla alkoholia myyty laisinkaan!

    Avaus on tyypillistä stallariskeidaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja edelleen pitää paikkansa tieto, että kaikista sotilas-arvoista sodassa kaatui eniten nuoria vänrikkejä, joukkueenjohtajia, jotka yleensä olivat koulutetumpaa väkeä!

    Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta "kaikista sotilas-arvoista kaatui eniten nuoria vänrikkejä". Arvo on vänrikki, oli sitten nuori tai ei, paljon vänrikkejä varmaan kaatui, olisiko kuitenkin niin, että sotamiehiä, jääkäreitä, korpraaleja, alikersantteja... kaatui enemmän, heitä oli joukkueessa 20-40 yhtä "vanskää" kohden.

    Kyse on suhteellisesta määrästä,eli montako prosenttia ko.sotilasarvon omaavista kaatui.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on suhteellisesta määrästä,eli montako prosenttia ko.sotilasarvon omaavista kaatui.

    Korkein prosentti kaikista sotilasarvoista!

    Ei poliittinen vakaumus ratkaise sotilaallista kykyä ja Suomessa joutui armeijaan sota-aikana kaikki ikähaarukassa 20-40 vuotta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on suhteellisesta määrästä,eli montako prosenttia ko.sotilasarvon omaavista kaatui.

    Vieläkin epäilyttää, vänrikkejä kaatui noin 2700, luutnantteja noin 1700...

    Äänestä

  • Isäni oli suojeluskuntalainen. Oli etulinjassa. Tehtävänä oli tuhota panssareita mutta ei ollut työkaluja. Onneksi muiden kieltäydyttyä myymästä aseita vihdoin saimme niitä Saksasta ja rupesi panssarit toppaamaan. Lopulta pappa haavoittui ja siihen loppui yhden porvarin sota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isäni oli suojeluskuntalainen. Oli etulinjassa. Tehtävänä oli tuhota panssareita mutta ei ollut työkaluja. Onneksi muiden kieltäydyttyä myymästä aseita vihdoin saimme niitä Saksasta ja rupesi panssarit toppaamaan. Lopulta pappa haavoittui ja siihen loppui yhden porvarin sota.

    AIna se suojeluskuntalainan selityksen keksii, jos pitäisi jotain muuta tehdä kuin ampua aseettomia naisia ja lapsia rivistä. Kotoaan raahattuihin vanhoihin venäläisstarikoihinkin suojeluskuntainen osuu, mutta Puna-armeija vaan tulee läpi Summasta ja Viipurin lahdelta. Ei ehdi suojeluskuntalainen taistella kuin tupakaverien kanssa äidin lähettämästä leivänkyrsästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja edelleen pitää paikkansa tieto, että kaikista sotilas-arvoista sodassa kaatui eniten nuoria vänrikkejä, joukkueenjohtajia, jotka yleensä olivat koulutetumpaa väkeä!

    Sota-aikana Suomen armeijalle kelpasi vitjaan kaikki! Ei siinä itse päätetty sodan aikana sijoitustaan vaan keulilla oli yhtälailla porvari kuin muurari! Eikä sota-aika yleensä ollut mikään erinomainen konjakin lähde! Suomessa ei ollut annosviinoja eikä rintamalla alkoholia myyty laisinkaan!

    Avaus on tyypillistä stallariskeidaa!

    Vänrikit oli kieltämättä koulutetumpaa väkeä. Ruk on korkeampi koulutus kuin auk. Myös alokaskoulutus on alempi kuin ruk. Mutta, että porvari keulilla sodassa? Korkeintaan vetäytyessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    AIna se suojeluskuntalainan selityksen keksii, jos pitäisi jotain muuta tehdä kuin ampua aseettomia naisia ja lapsia rivistä. Kotoaan raahattuihin vanhoihin venäläisstarikoihinkin suojeluskuntainen osuu, mutta Puna-armeija vaan tulee läpi Summasta ja Viipurin lahdelta. Ei ehdi suojeluskuntalainen taistella kuin tupakaverien kanssa äidin lähettämästä leivänkyrsästä.

    Aina se stallari jaksaa kantaa kaunaa 100 vuotta sitten hävitystä kapinasta. Koita jo pynatulkku päästä elämässäs eteenpäun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vänrikit oli kieltämättä koulutetumpaa väkeä. Ruk on korkeampi koulutus kuin auk. Myös alokaskoulutus on alempi kuin ruk. Mutta, että porvari keulilla sodassa? Korkeintaan vetäytyessä.

    Sodassa odotettiin, että ihminen selviää sotilasarvoaan vastaavista tehtävistä eikä kenenkään poliittista kantaa udeltu.

    Kaikki sotilaamme olivat riittävän hyviä sen eteen, ettei itsenäisyyttämme viety kahdessa sodassa!

    Stallari on avannut asiasta oman törkykampanjansa!

    Onneksi veteraaneja riitti tapettavaksi myös hyökkäysvaiheessa, saatiin täytettä sankarihautausmaille.

    1944 suunniteltiin sitten jo lähettää 17-vuotiaat pojat rintamalle, kun Kollaan ja Raatteen sankareita oil niin paljon mennyt multiin heilutellessa tupesta otettua ratsuväen miekkaa. Liekkö ollut turkkilainen sapeli?

    Äänestä

Avaus+on+pötyä.Stallari:+"Ei+juuri+sodan+aikana+porvarispoikia+ollut+etulinjassa,+vaan+takaportaassa+kojakkia+naukkailtiin+ja+mustan+pörssin+eväitä+syötiin."Suomesa+oli+yleinen+asevelvollisuus+ilman+poikkeuksia."Työläiset+Tampereelta,+Turusta+ja+Helsingistä+olivat+etumaisessa+linjassa,+lahtelaiset+melkein+tapettiin+viimeiseen+mieheen+Valkeasaaressa."Joukot+taistelivat,+ei+ammattiryhmät+tai+kaupungit.+JR+1:n+kokonaistappiot+Valkeasaaressa+olivat+noin+40+%.+Saattoi+joukossa+olla+joku+lahtelainenkin."Porvariponssarit+juoksivat+etumaisian+karkuun+kun+alkoi+paukkumaan."Karkurien+enemmistö+oli+tilastojen+mukaan+miehistöön+kuuluvia+työläisiä.Hyvin+vähän+oli+esimerkiksi+suojeluskunnan+jäseniä.Toisaalta+hermojen+pettäminen+ei+katsonut+soiaalista+asemaa.

Äänestä

Tässä tarkoitetaan ilmeisesti ns. etappisikoja ja koiraslottia. Kaukopartioista suuri osa koostui savottajätkistä, suuri osuus oli myös inkeriläisiä.

Äänestä
  • Huoltotehtävät oli hoidettava.Ilman niitä ei etulinja toiminut.

    Kaukopartioissa oli paljon karjalaisia. Muutoin niihin valittiin sopivuuden, ei ammatin perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huoltotehtävät oli hoidettava.Ilman niitä ei etulinja toiminut.

    Kaukopartioissa oli paljon karjalaisia. Muutoin niihin valittiin sopivuuden, ei ammatin perusteella.

    Et vissiin ole kuullut sotilaan ammatista.

    Äänestä

No ainakin oma isoisäni oli porvari ja etulinjassa taisteli.

Äänestä
  • Siellä piileskeli demarien ja jopa kommunistien takana sekin. Osuiko edes yhteenkään venäläiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellä piileskeli demarien ja jopa kommunistien takana sekin. Osuiko edes yhteenkään venäläiseen?

    Ei puoluekanta tee kenestäkään toista parempaa sotilasta! Kaikkein vähiten kommunisteista! Tarkkispoika olisi rintamalle päädyttyään ensi työnään loikannut naapurin puolelle! Mies on puna-armeijafani henkeen ja vereen!

    Äänestä

Jos olet asiasta noin varma, olitko ihan itse paikanpäällä todistamassa asiaa. Olisi kiva saada jokin vedenpitävä lähde väittämääsi. Että juuri porvaripojat eivät olleet etulinjassa. Mikäli et kykene esittämään vedenpitäviä faktoja väittämääsi olet pelkkä stallarirolli.

Äänestä
  • Sinä Tarkkispoika itse olet stallaritrolli ja tämä on mielipidepalsta! Montako todistetta itse tarjosit siitä, ettei muka porvari puolusta kotimaataan? Et yhtään ainoaa? Muilta tenttaat sellaista mihin et itse pysty!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä Tarkkispoika itse olet stallaritrolli ja tämä on mielipidepalsta! Montako todistetta itse tarjosit siitä, ettei muka porvari puolusta kotimaataan? Et yhtään ainoaa? Muilta tenttaat sellaista mihin et itse pysty!

    Suomen yleisellä asevelvollisuudella. Eipä tuohon kovin erikoisia todisteluja tarvitse. Ja jos et usko, että niitä porvareiden poikia oli etulinjassa, niin painuhan ihmettelemään kaatuneidentietokannasta asiaa....

    Äänestä

Porvarit puolustivat sodassa ainoaa kotimaataan Hitlerin Saksaa tekemällä natsien etappiportaan kanssa konjakki- ja sikarikauppoja, sillä aikaa kun työläiskorttelin kommunistiperheen poika tähysti periskoopilla etulinjan vartiomontusta.

Rahalla ei ole isänmaata ja porvarilla vielä vähemmän. Porvari myy kaiken minkä irti saa, suomalaisten veronmaksajien omaisuutta, ja laittaa rahat omaan taskuunsa. Ei haise raha porvarin nenään vaikka se oli perstaskussa ja leveä porvarisperse olisi antiikkikaupasta ostetulla kalliilla tuolilla kun ylensyömiestä johtuva pieru tulla tussahtaa.

Sellaista se on porvarin elämä, kakkostyypin XXXL-kokoa, kuin syöttösialla.

Äänestä
  • ”Porvarit puolustivat sodassa ainoaa kotimaataan Hitlerin Saksaa”

    Porvareiden kotimaa oli Suomi ja kymmenet tuhannet menettivät henkensä Suomea puolustaessaan!

    ”Rahalla ei ole isänmaata ja porvarilla vielä vähemmän.”

    Porvarilla on sama isänmaa kuin kaikilla suomalaisilla ja kuun omaa maata puolustetaan niin samalla tirvataan oma koti ja perhe! Vain äärikommunisteilla oli toinen isänmaa eli Neuvostoliitto ja sitä he ’tukivat’ joko sabotaashilla, loikkaamalla tai Munsalan soutukerhon avulla!

    Äänestä

  • Tavanomaista stallarin valetta.

    Sotilaiksi määrättiin kaikki asekelpoiset lailla. Tehtävät jaettiin kykyjen ja armeijan tarpeiden mukaan,ei poliittisten näkemysten,

    Veronmaksajien omaisuus taas on yksin heidän omassa hallinnassaan lain suojaamana.

    Äänestä

Olivat ne puna-armeijan etulinjan tapettavat myös työläisiä ja vähän koulutettuja.

Toisaalta kulakit oli jo tapettu ihan omatoimisesti.

Äänestä
  • Puna-armeijan politrukit ja kommunistien puoluevirkailijat lymyilivät aina takalinjoilla ryypäten vodkaa ja mässäillen sillä aikaa kun venäläisiä työläisiä tapettiin ja näännytettiin etulinjassa. Trotski oli jo aika päiviä ilmoittanut, että puna-armeijassa pakenijat ammutaan omasta takaa, jos ei ryynääminen eteenpäin ei maistu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puna-armeijan politrukit ja kommunistien puoluevirkailijat lymyilivät aina takalinjoilla ryypäten vodkaa ja mässäillen sillä aikaa kun venäläisiä työläisiä tapettiin ja näännytettiin etulinjassa. Trotski oli jo aika päiviä ilmoittanut, että puna-armeijassa pakenijat ammutaan omasta takaa, jos ei ryynääminen eteenpäin ei maistu.

    Stallari unohtaa myös, että työläiset tapatettiin puna armeijassa etulinjassa. Asia vielä varmistettiin sillä, että NKVD:n sulkuosastot olivat taempana konekiväärit valmiina lahtaamaan jokaisen joka perääntyi.... että näin hyvin siellä kohdeltiin työmiestä ja vielä työväenmaassa, ihanuuden onnelassa.

    Äänestä

Suojeluskunnat vastasivat sotavankileireistä.

Äänestä
  • NKVD tapatti työväkeä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ei juuri sodan aikana porvarispoikia ollut etulinjassa, vaan takaportaassa kojakkia naukkailtiin ja mustan pörssin eväitä syötiin.

Työläiset Tampereelta, Turusta ja Helsingistä olivat etumaisessa linjassa, lahtelaiset melkein tapettiin viimeiseen mieheen Valkeasaaressa.

Porvariponssarit juoksivat etumaisian karkuun kun alkoi paukkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu