Mikä on totuus koronarokotteista?

Helmikuussa joku lääketieteen asiantuntija kertoi, että korona covid 19:ään on helppo kehittää rokote, koska viruksen rakenne on niin yksinkertainen. Sitten meni jonkin aikaa kunnes Mika Salminen, Asko Järvinen, tai molemmat kertoivat, että koronarokote saadaan optimistisimpienkin arvioiden mukaan vasta puolentoista vuoden kuluttua. Nyt sitten tänä aamuna on uutisoitu, että suomalaiset ovat kehittäneet nenäsumuterokotteen, joka saadaan käyttöön ehkä jo tulevana syksynä.

Niin, mikä nyt sitten on totuus, missä mennään koronarokotteen suhteen?
1478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niinhän sitä sanotaan, että kun hätä on suurin, on apu lähin. Toivottavasti pitää paikkansa tässäkin tapauksessa.

Äänestä

Suoraan sanoen, kyllä kuulostaa liian hyvältä.

Äänestä

Ehkä rakenne tiedetään tarkkaan mutta luonto tais tehdä nyt niin vaikean ja erikoisesti muokkautuvan koodin virukselle että sen kaikkia toimintoja ei vielä tiedetä?

Äänestä

On myös korostettu mahdollisuutta, että nCov-2019 virukseen ei edes saada kehitettyä rokotetta, kuten kävi lajikumppaninsa SARS-1:sen kanssa. Nykyään on myös uhrispekuloinnit muuttuneet rajusti, mikä perustuu nCov-2019 muuntumiskykyyn. Puhutaan jopa yli 50 miljoonasta uhrista ja jos virus jatkaa elinvoimaisena ja muuntuvana, niin tietyn ajan kuluessa rikkoutuu myös miljardin uhrin rajapyykki, sillä vastustuskykyä ei näytä kehittyvän. Kun selviät yhden virustyypin aiheuttamasta sairaudesta, voit saada toisesta uuden infektion.

Äänestä
  • Eikö se SARS-1 hävinnyt itsestään ja mikä vaikutti siihen ettei siitä muodostunut pandemiaa lienee oleellinen kysymys vaikuttiko sen häviämiseen esim. varhain aloitetut tukahduttamistoimet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö se SARS-1 hävinnyt itsestään ja mikä vaikutti siihen ettei siitä muodostunut pandemiaa lienee oleellinen kysymys vaikuttiko sen häviämiseen esim. varhain aloitetut tukahduttamistoimet?

    SARS-1 oli huonosti tarttuva ja tarttui vasta oireiden alkamisen jälkeen. Oireet olivat myös todella rajuja, jolloin oireiset oli helppo havaita ja eristää. Käytännössä tauti vei hetkessä niin huonoon kuntoon, että sairastunut ei päässyt sängystä ylös.

    Huono tartuttavuus ja voimakkaat oireet yhdistettynä rajoitus- ja eristystoimiin sai viruksen tukahtumaan.

    Tämä uusi koronavirus on siitä pirullinen, että oireettomat ja lieväoireiset toimivat tartuttajina. Liäsksi itämisaika voi olla pitkä, jopa yli kaksi viikkoa. Näin virun pääsee leviämään huomaamatta laajalle ja tekee epidemiasta todella vaikeasti hallittavan.

    Äänestä

Klikkauksenkalastelumedia nostaa hälyn milloin mistäkin rokotekehittelystä, mutta ei vaivaudu jatkoseurantaan.

Eka häly oli Israelista. Siipikarjan keuhkokuumetta aiheuttava virus havaittiin niin koronaviruksen kaltaiseksi, että oli käsissä puoliksi valmis rokote

Toisena olivat kirjoittelut, joden mukaan Saksassa on lupavaa kehitystyötä jonka Trump pyrkisi kaappaamaan Yhdysvaltoihin.

Englannissa melko vastikään kerrottiin edistytyn hyvin pitkälle.

Suomessakin pyritään syyskuulle saamaan koekäyttöön oma kehitelmä.

Äänestä
  • Juuri näin. Aika varauksella saa suhtautua näihin uutisiin "lupaavia tuloksia" antaneisiin rokotteisiin. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että rokote olisi toimiva ja käytössä.

    Nyt on jokaisella rokotekauppiaalla kiire kehittää ja myydä oma tuotteensa mahdollisimman äkkiä, mahdollisimman korkeaan hintaan ja siinä on kyllä suuri vaara isoihin virheisiin.

    Äänestä

Eiköhän se ole parempi hankkia immuniteetti luonnollista tietä, noista rokotteista voi saada sivuvaikutuksia, jos niitä ei ole kauaa ehditty testata. Ja kun se viruskin muuntuu koko ajan. Pneumokokkirokote olisi varmaan hyvä ottaa.

Äänestä
  • Rokotteesta et välttämättä saa keuhkotoiminnan vajetta kuten taudista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteesta et välttämättä saa keuhkotoiminnan vajetta kuten taudista.

    Se on jo, eli lähtö edessä, jos sairastuu. Välipä hällä, mutta kun sukulaiset joutuvat raivaamaan romuni!

    Äänestä

No eihän sitä saada , kun Suomen rokotetuotanto ajettiin alas vuonna 2003

Äänestä

Kuulostaa vähän liian hyvälle ollakseen totta. SARS:n ei onnituttu toimivaa rokotetta kehittämään ja nyt on muka Suomessa jo rokote valmiina.

Paitsi että ei ole, koska tämä Suomalainen rokotetta ei ole edes testattu ihmisellä. Ei edes tiedetä, että kehittyykö koronaa vastaan immuniteettiä ja kuinka pitkään se kestää. Ei tiedetä myskään onko tästä rokottesta mitään hyötyä ja sen haittavaikutuksista ei ole mitään käsitystä.

Eli suhtautuisin aika varauksella näihin "lupaavia tuloksia" antaneisiin rokotteisiin. Rokotetutkimus ja turvallisten rokotteiden kehitystyö vieyleensä vuosia, eikä rokotetta aina edes onnistuta kehittämään.
Olisin kyllä todella yllättynyt, jos meillä olisi syksyllä oikeasti suojaa antava ja turvallinen rokote jo jakelussa.

Äänestä

Sikainfluessa rokottesta tiedettiin jo alusta alkaen riski. Samoin poljorokotteesta, tosin poljoon ei sairastunut kuin pari , mutta narkolepsiaan satoja Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helmikuussa joku lääketieteen asiantuntija kertoi, että korona covid 19:ään on helppo kehittää rokote, koska viruksen rakenne on niin yksinkertainen. Sitten meni jonkin aikaa kunnes Mika Salminen, Asko Järvinen, tai molemmat kertoivat, että koronarokote saadaan optimistisimpienkin arvioiden mukaan vasta puolentoista vuoden kuluttua. Nyt sitten tänä aamuna on uutisoitu, että suomalaiset ovat kehittäneet nenäsumuterokotteen, joka saadaan käyttöön ehkä jo tulevana syksynä.

Niin, mikä nyt sitten on totuus, missä mennään koronarokotteen suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu