MAO tapatti 70 miljoonaa ihmistä!

Erittäin hyvä että edes joku kinnittää huomiota Ylen ohjelmien sisältöön, sillä se ei itse halua kritisoida niitä millään lailla tai vähimmässäkään määrin. Televisiossa jauhetaan päivästä toiseen Hitlerin toiminnasta monilla kansvilla, mutta mihinkä lienee unohtunut Stalinin ja Maon hirvittävyydet?
=
Ilkka Suominen: Mao tapatti 70 miljoonaa – he muistelivat hymy suussa

Liikkeessä olleet puhuvat ministerin mukaan kuin hauskasta luokkaretkestä.

Ministeri Ilkka Suominen (kok.) hämmästelee Ylellä esitettyä dokumenttia Pieni punainen. Siinä haastateltiin useita Suomen maolaisessa liikkeessä 1960- ja 70-luvuilla mukana olleita.

Nuorisoa varten Suominen muistuttaa Facebook-päivityksessään, että maolaiset oli sen ajan äärivasemmistolainen liike.

– Suomalaiset maolaiset kertoilivat. Mainitsematta sanallakaan että Mao Zedong tapatti 70 MILJOONAA kansalaistaan he muistelivat hymy suussa kuin hauskaa luokkaretkeä tuota aikaa, Ilkka Suominen kirjoittaa.

Hän sanoo tunteneensa haastatelluista vain Jaakko Laakson.

– Mutta mieleen tuli A) Hyi h——- ja B) Onneksi meillä aina on ollut noin 90 prosenttia järkeviä jotka ovat estäneet moiset puuhat.

– Ihan iloisesti siinä kertoivat miten porvarit pitää väkivalloin suostutella. Lue: tappaa, Suominen ihmettelee.

Verrkkouutiset
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Korjaan:

[....]Hitlerin toiminnasta monilla kanavilla[....]

Äänestä

Eikös Erkki Tuomioja, Tarja Halonen ja kumppanit heilutelleet vielä 1970-luvulla Maon punaista kirjaa kädessään?

Äänestä
  • Kumman vaiti ovat asiasta olleet ja varmaan olisi hyvä selitys valmiina jos joku sitä keksisi kysyä.

    Äänestä

Matemaattisten aineiden opettajat?

Äänestä

Sekä Mao, Hitler että Stalin olivat kaikki ateisteja ja ovat vastuussa sadoista miljoonista kuolonuhreista. Tämä on hyvä muistutus niille ateisteille, jotka aina päivittelevät sitä kuinka uskontojen nimissä on tapettu niin ja niin paljon ihmisiä.

Äänestä
  • Vihervasurit ovat ateisteja.

    Äänestä

  • Hitler uskoi Jumalaan ja uskoi Jumalan pelastaneen hänet ensimmäisessä maailmansodassa suurempaa tarkoitusta varten. Natsit kielsivät ateistien toiminnan ja pistivät Darwinin kirjat pannaan. Lutherin juutalaisvastaisia kirjoja painettiin useita painoksia.

    Äänestä

  • Ateismi ei tee pahista eikä jumalausko hyvistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hitler uskoi Jumalaan ja uskoi Jumalan pelastaneen hänet ensimmäisessä maailmansodassa suurempaa tarkoitusta varten. Natsit kielsivät ateistien toiminnan ja pistivät Darwinin kirjat pannaan. Lutherin juutalaisvastaisia kirjoja painettiin useita painoksia.

    Hitler ihaili islamia ja suunnitteli siitä kolmannen valtakunnan sodan jälkeistä virallista uskontoa.

    Äänestä

Kommunismi on aina paha.
Kiinastakin tuli vitsaus nyt.
Kuolonuhreja yhä lasketaan....

Äänestä
  • Maokin hörppäs sitten jantsen vettä, 76 vuotiaana

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Erittäin hyvä että edes joku kinnittää huomiota Ylen ohjelmien sisältöön, sillä se ei itse halua kritisoida niitä millään lailla tai vähimmässäkään määrin. Televisiossa jauhetaan päivästä toiseen Hitlerin toiminnasta monilla kansvilla, mutta mihinkä lienee unohtunut Stalinin ja Maon hirvittävyydet?
=
Ilkka Suominen: Mao tapatti 70 miljoonaa – he muistelivat hymy suussa

Liikkeessä olleet puhuvat ministerin mukaan kuin hauskasta luokkaretkestä.

Ministeri Ilkka Suominen (kok.) hämmästelee Ylellä esitettyä dokumenttia Pieni punainen. Siinä haastateltiin useita Suomen maolaisessa liikkeessä 1960- ja 70-luvuilla mukana olleita.

Nuorisoa varten Suominen muistuttaa Facebook-päivityksessään, että maolaiset oli sen ajan äärivasemmistolainen liike.

– Suomalaiset maolaiset kertoilivat. Mainitsematta sanallakaan että Mao Zedong tapatti 70 MILJOONAA kansalaistaan he muistelivat hymy suussa kuin hauskaa luokkaretkeä tuota aikaa, Ilkka Suominen kirjoittaa.

Hän sanoo tunteneensa haastatelluista vain Jaakko Laakson.

– Mutta mieleen tuli A) Hyi h——- ja B) Onneksi meillä aina on ollut noin 90 prosenttia järkeviä jotka ovat estäneet moiset puuhat.

– Ihan iloisesti siinä kertoivat miten porvarit pitää väkivalloin suostutella. Lue: tappaa, Suominen ihmettelee.

Verrkkouutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu