Marin/sdp ei kertonut koko totuutta, jätti pois maininnat, että rajojen yli saa suomalaisetkin poistua! Tietoista harhautusta, en ole yhtään Marinin kannattaja. Kaikki asiat päin mäntyä, ilman Mariniakin olisi tähän asti selvitty, jonkun muun johdolla paremminkin.
Tällä viikolla keskustelua aiheutti Suomen hallituksen, viranomaisten ja rajavartiolaitoksen kertomatta jättämä perustuslain yhdeksäs pykälä, jonka mukaan suomalaisilla on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan. Toimijat ovat korostaneet suomalaisten oikeutta palata maahan, mutta jättäneet kertomatta oikeutta poistua maasta. Asiasta kertoi ensimmäisenä HS.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.