Miten on?

Voisiko joku sanoa, mikä tässä on menossa? Mies vannottaa koko ajan, että koskaan ei yhdessä asuta eikä mitään yhdessä hankita. Naimisiinmenosta hän huomauttaa jatkuvasti, että ei sitten tule koskaan kuuloonkaan. En kyllä ole itse koskaan asiasta edes puhunut. Yhdessä ollaan jatkuvasti silti. Hän haluaa viedä minut tapaamaan vanhempiaan ja haluaa tutustua minun sukulaisiin. Jos on iltoja, ettei yhdessä olla tulee viestiä jatkuvasti. Kerran reissulla ollessaan lähetti keskellä yötä viestin, jossa kertoi ajattelevansa minua ja pitävänsä minusta, jos varovasti sanotaan... Kehuu ulkonäköäni, ei mikään seksipeto, mutta hellä ja reilu. Mitä tahtoo. Kertokaa miehet.
81354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei mekään osata kurkistaa sen kaverin pääkopan sisään, varsinkaan noin lyhyen viestin perusteella.

Yleisesti ottaen mies tahtoo mitä sanoo ja sanoo mitä ajattelee.

Äänestä

Olet mukava panokaveri tai ystävä, jota on kiva panna sitä oikeaa odotellessa. Kunhan vain tiedostat, ettei suhteenne tuosta kummene, niin nauti tilanteesta. Pidä kuitenkin silmät auki, ettei elämäsi mies pääse lipsahtamaan ohi, kun vehtaat nykyisen kanssa.

Äänestä
  • Niinku ei hän ole kyllä kauhean aktiivinen seksuaalisesti. Sitten juttelee taas toisaalta, et joskus vielä mennään matkoille sinne sun tänne ja suunnittelee vuosiksi eteenpäin meidän tekemisiä.?????

    Äänestä

  • tämäkin kirjoitti:

    Niinku ei hän ole kyllä kauhean aktiivinen seksuaalisesti. Sitten juttelee taas toisaalta, et joskus vielä mennään matkoille sinne sun tänne ja suunnittelee vuosiksi eteenpäin meidän tekemisiä.?????

    Ei siis ole oikein panokaverikaan. Ehkä hänestä on mukava seurustella kanssasi, mutta se jokin puuttuu. Siitä syystä hän ei osaa ajatella sinua tulevana vaimonaan tai elämänkumppaninaan. Luultavasti hänellä on kanssasi mukavaa, mutta kun se kipinä puuttuu, niin se puuttuu :(

    Eiköhän se ole parasta, että selvität miehen kanssa lopullisesti, mikä on homman nimi. Tai sitten nautit nykytilasta niin kauan, kun sitä kestää. Tuossa on vain se huono puoli, että perheen suunnittelu yms. ei onnistu kyseisen miehen kanssa.

    Äänestä

  • Tane_k kirjoitti:

    Perhettä en enää minäkään suunnittele. Lapset on jo tehtynä. Hänellä takana pitkä liitto, johon ei lapsia halunnut. Ja sit taas hän sanoo haluavansa, että me pysyttäis yhdessä. Höh?

    Tuo ero on aika olennainen juttu, jota et ensimmäisessä kirjoituksessasi maininnut. Monet, varsinkin pidemmästä liitosta eronneet, menettävät uskonsa avioliittoon joksikin aikaa. Muistan lukeneeni, että kuitenkin useimmat heistä menevät vielä uudestaan naimisiin. Ero on todennäköisesti ollut rankka eikä se nyt niin ihmeellistä ole, jos sellaiseen tilanteeseen ei enää ikinä halua joutua. Ajan myötä uskallus yrittämiseen palaa, varsinkin jos löytää oikean ihmisen.

    Äänestä

  • juups kirjoitti:

    Se edellinen petti. Erosta nyt muutama vuosi. Mies on muuten sairaan mustasukkainen. Vielä ideoita jollain???

    Äänestä

Ku sekin tuntuu vähän hölmöltä kun hän ei tosiaan ole mikään kovin aktiivinen niissä asioissa. Outo heppu, mutta jotain on kun en saa häivyttyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämäkin kirjoitti:

Voisiko joku sanoa, mikä tässä on menossa? Mies vannottaa koko ajan, että koskaan ei yhdessä asuta eikä mitään yhdessä hankita. Naimisiinmenosta hän huomauttaa jatkuvasti, että ei sitten tule koskaan kuuloonkaan. En kyllä ole itse koskaan asiasta edes puhunut. Yhdessä ollaan jatkuvasti silti. Hän haluaa viedä minut tapaamaan vanhempiaan ja haluaa tutustua minun sukulaisiin. Jos on iltoja, ettei yhdessä olla tulee viestiä jatkuvasti. Kerran reissulla ollessaan lähetti keskellä yötä viestin, jossa kertoi ajattelevansa minua ja pitävänsä minusta, jos varovasti sanotaan... Kehuu ulkonäköäni, ei mikään seksipeto, mutta hellä ja reilu. Mitä tahtoo. Kertokaa miehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu