Entä jos koronasta ei paranekaan

Anonyymi

Jos virus jää krooniseksi ja kerran sen saanut on aina potentiaalinen tartuttaja (vaikkei olisikaan sitä kaiken aikaa) niin tuo tieto kyllä selittäisi Ruotsin (ja Ruotsia fanittavan THL:n ja Suomen demareiden) touhuja, eli miksi he väittävät että kaikki tai lähes kaikki tulisivat tartunnan saamaan.

Kun epidemia kerran pääsi leviämään Wuhanista Kiinan ulkopuolelle, tuosta ominaisuudesta tietoisille olisi ollut selvää että se tulee jakamaan maailman väestön kahtia: niihin jotka ovat jo saaneet tartunnan ja niihin jotka eivät ole vielä sitä saaneet. Koronapositiivisiin ja terveisiin. Jos nyt jotkin maat päättäisivät pysytellä kokonaan koronavapaina, maailmaan syntyisi jälleen hyvin tiukasti valvottuja rajoja. Tämä ei avoimen ja rajattoman maailman ideologisille kannattajille käy, joten virusta päätettiin ryhtyä aktiivisesti levittämään kaikkiin maailman maihin, vieläpä siinä laajudessa ettei yksikään maa pystyisi vain eristämään tartunnansaaneita loppuiäkseen. Tällöin hyvin selvinneellä Uudella-Seelannillakin olisi vähintään puolitoistatuhatta viruksen kantajaa (ja lisäksi testaamattomat ja ilman sairaalahoitoa toipuneet) jotka saattavat milloin hyvänsä alkaa uudelleen tartuttaa sitä.

Selittäisi myös, miksi toisen aallon tulosta ollaan koko ajan niin satavarmoja, vaikka virallisen tiedon mukaan tästä viruksesta ei lainkaan tiedetä, millaista kausivaihtelua se noudattaa, miten rajoitukset ja "uuden normaalin" käyttäytymismallit purevat jne.

15

<50

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivottavasti monelle globalistille jää.

    • Anonyymi

      Eli? Jospa kuulee flunssa tulee ja tappaa? Tai jospa tulee aalto joka tappaa, tai jospa myyräkuume innostuu, tai............

      • Anonyymi

        Punkkiaivokuume. Kauhee tauti.


      • Anonyymi

        Punikki-aivokuume on pahin mitä tiedän


      • Anonyymi

        Mietin tuossa lähinnä mahdollisia yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä sitä, voisiko tuo olla syy miksi vaikuttaa siltä että tautia halutaan tahallaan levittää kaikkialle.


    • Anonyymi

      Niinpä ja niinpä ja niinpä. Olisiko korona aika jo ohi koko maailmassa jos alussa katsottu paremmaksi antaa viruksen vain levitä verraten nyt on pidetty vanhuksien suojaamisena koronaa kiljuna jerry kannussa happamuutta keräämässä sillä Suomessa 250 000 ihmistä ketkä kuolee useamman neuliaisen pistoonkin mutta eivät lievään koronaan.

    • Koronapositiivisten ja terveiden lisäksi terveet jotka kantavat virusta tai ovat kantaneet mutta eivät tiedä sitä kun oireita ei ole. Siis luulevat olevansa terveitä mutta tartuttavat kyllä. Tämä kai selviäisi vasta-ainetestillä mutta lienee tosi hankala homma toteuttaa. Pitäisi testata vasta-aineet aika isolta joukolta.

      Lisäksi immuneetin voimassaolo on edelleen epäselvä. Onko sairastanut ihminen immuuni kuukausia vai vuosia. Tätähän ei voida edes tietää tällaisen junior-taudin ollessa kyseessä. paljon on mutkia matkassa.
      Mikään ei ole niin selvä kuin epäselvä. Niin tässäkin.

    • Anonyymi

      Ihmiset kantavat monia viruksia mukanaan mm. vesirokko, suuri osa maailman väestöstä kantaa myös herpes virusta, suurimalla osalla se vain ei koskaan aiheuta oireita.On siis täysin normaalia kantaa viruksia mukanaan eikä se ole mikään syy paniikkiin.Virukset ovat ovelia ja osaavat lymyillä elimistössä eikä niitä välttämättä testeillä voi havaita elleivät ne aktivoidu.

    • Anonyymi

      Onneksi vanhuus ei jää krooniseksi.

    • Anonyymi

      sillon pitää kantajat eliminoida :eikös se eduskunta karanteenissa

    • Anonyymi

      Uusien tutkimusten mukaan korona steriloi miehet. Siksi tämä on aika vakava juttu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Toivotaan että ei parane ja resurssit hyytyvät.

      • Anonyymi

        Persuille ei puoluetukea.


    • Anonyymi

      Taitaa ihmisen elinikä lyhentyä tästä eteenpäin roimasti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      866
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      101
      850
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      652
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    5. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      156
      616
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      576
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe