Maa ei ole pallo, vaikka maassa palloja onkin!!!!

Ihan alkuun on todettava, että ihminen on keksinyt pallon muodon. Ihminen on keksinyt sen pelailuja ja leikkejä varten. Mutta pallokaan ei ole kehittynyt hetkessä. Alkuun ihmiset potki epämääräisiä möllyköitä kunnes pikku hiljaa alettiin kehittää aina vain pyöreämpää ja pyöreämpää potkupalloa. Lopulta kehittyi nykyinen tuntemamme pallo ja palloja on vieläpä monenlaisia.
On tennispalloa, pingispalloa, jumppapalloa, koripalloa, ja jopa epäpallon muotoisia sulkapalloja.
Jossain ihmeen vaiheessa jotku saivat kuningasajatuksen, että entäs jos maakin on pallo ja ihmiset eivät olisikaan keksineet pallon muotoa itse!!!!

Tämä ajatus on ihan absurdi!!!! Siis että asuisimme itsekin pallossa? Alku aikoina näitä väittämiä pidettiin ihan syystäkin naurettavina. Kolumbuksellekin naurettiin, kuinka naurettavaa väitettä hän esittääkään. Mutta Kolumbus uskoi vahvasti maan pallonmuotoisuuteen.... Sittemmin Kolumbuksen jälkeen on kehittynyt salaseura, jotka kaikin voimin ovat pyrkineet edistää pallopropagandaa ja televisio oli tosi tehokas väline sen levittämiseen. TV ihan valjastettiin pallouskon levittämiseen. Laadittiin elokuvastudioissa pallon muotoisia maita ja väitettiin kuvien olevan avaruudesta otetuiksi. Kuussakin muka käytiin, mutta lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että kuukohtaukset ovat kuvattu autiomaassa!!!!! Kuuhun ei voi mennä!

Miksi jotku sitten halusi alkaa levittää pallotarua? Syitä voi olla monia.
1. Halutaan viedä pallon keksimisestä kunnia ihmisiltä väitteellä (palloja on ollut ennen ihmisiäkin)
2. Palloteorialla on helppo tehdä tyhjäksi Jumalan luomistyö. Jos maa on pallo, niin missä Jumala sijaitsee. Joillekinhan taivas on alapuolella ja toisille ylhäällä tai sivulla. Pallomalli tekee mahdottomaksi Jumalan olemassa olon! (Moni nykyteologi tosin on sanoittanut uskon pallomalliin sopivaksi, mutta he ovat menneet teologioissaan kyllä hakotielle)
3. Palloteoria tekee tyhjäksi myös taivaanvahvuuden. Ihminen muka pääsee jollain raketeilla kauas kauas....

Tässä muutamia syitä, mutta me maatietoiset emme näihin usko!!!
Meille on itsestään selvää, että pallonmuodon on keksinyt ihminen, me asumme tasaisessa maassa, taivaanvahvuus ei päästä meitä liian korkealle ja kuu ja aurinko ovat valon lähteitä, joiden päälle ei voi mennä kävelemään!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yhtään jumalaa ei ole=maa voi olla minkä muotoinen vaan. Se nyt vaan on todistettu olevan pyöreä.

Äänestä

Sitten on pallojen lisäksi kuitenkin myös litteä jääkiekko, joten lätkä lienee suosittu urheilulaji lättäpäiden keskuudessa?

Äänestä

Historiassa ihminen päätteli itse omilla silmillä näkemiensä asioiden ansiosta Maan muodon, pallomainen riittävällä tarkkuudella että sitä voi palloksi kutsua.

Hänellä ei ollut apunaan harhauttamassa YouTubea tai Internettiä ennen Youtubea jossa kuka tahansa voi esittää mitä tahansa, ja älyrajoittuneet uskoo kaiken mikä on esitetty tarpeeksi vakuttavalla äänenpainolla. Paikalla ei ollut edes saarnamiehiä tekemässä samaa.

Hän siis käytti kattavia OMIA havaintojaan päästäkseen tuohon tulokseen.

Mikä estää toistamasta tuota?

Huomatkaa sana "kattavia"; se että katsot taivaanrantaan ja toteat "litteältä näyttää" ei ole kattava testi.

Äänestä

Tyhmää ja tyhjäpaistä höpötystä! Yrittäisit edes jotain parempaa.

Äänestä

Uskomattoman idioottimaista huuhaapaskaa. Jo ensimmäinen virke sisältää massiivisen argumentaatio- ja asiavirheen ja ainoastaan kaksi virkettä eivät ole idioottivalheita ja niistäkin toinen sisältää epämääräisiä hämäyssanoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihan alkuun on todettava, että ihminen on keksinyt pallon muodon. Ihminen on keksinyt sen pelailuja ja leikkejä varten. Mutta pallokaan ei ole kehittynyt hetkessä. Alkuun ihmiset potki epämääräisiä möllyköitä kunnes pikku hiljaa alettiin kehittää aina vain pyöreämpää ja pyöreämpää potkupalloa. Lopulta kehittyi nykyinen tuntemamme pallo ja palloja on vieläpä monenlaisia.
On tennispalloa, pingispalloa, jumppapalloa, koripalloa, ja jopa epäpallon muotoisia sulkapalloja.
Jossain ihmeen vaiheessa jotku saivat kuningasajatuksen, että entäs jos maakin on pallo ja ihmiset eivät olisikaan keksineet pallon muotoa itse!!!!

Tämä ajatus on ihan absurdi!!!! Siis että asuisimme itsekin pallossa? Alku aikoina näitä väittämiä pidettiin ihan syystäkin naurettavina. Kolumbuksellekin naurettiin, kuinka naurettavaa väitettä hän esittääkään. Mutta Kolumbus uskoi vahvasti maan pallonmuotoisuuteen.... Sittemmin Kolumbuksen jälkeen on kehittynyt salaseura, jotka kaikin voimin ovat pyrkineet edistää pallopropagandaa ja televisio oli tosi tehokas väline sen levittämiseen. TV ihan valjastettiin pallouskon levittämiseen. Laadittiin elokuvastudioissa pallon muotoisia maita ja väitettiin kuvien olevan avaruudesta otetuiksi. Kuussakin muka käytiin, mutta lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että kuukohtaukset ovat kuvattu autiomaassa!!!!! Kuuhun ei voi mennä!

Miksi jotku sitten halusi alkaa levittää pallotarua? Syitä voi olla monia.
1. Halutaan viedä pallon keksimisestä kunnia ihmisiltä väitteellä (palloja on ollut ennen ihmisiäkin)
2. Palloteorialla on helppo tehdä tyhjäksi Jumalan luomistyö. Jos maa on pallo, niin missä Jumala sijaitsee. Joillekinhan taivas on alapuolella ja toisille ylhäällä tai sivulla. Pallomalli tekee mahdottomaksi Jumalan olemassa olon! (Moni nykyteologi tosin on sanoittanut uskon pallomalliin sopivaksi, mutta he ovat menneet teologioissaan kyllä hakotielle)
3. Palloteoria tekee tyhjäksi myös taivaanvahvuuden. Ihminen muka pääsee jollain raketeilla kauas kauas....

Tässä muutamia syitä, mutta me maatietoiset emme näihin usko!!!
Meille on itsestään selvää, että pallonmuodon on keksinyt ihminen, me asumme tasaisessa maassa, taivaanvahvuus ei päästä meitä liian korkealle ja kuu ja aurinko ovat valon lähteitä, joiden päälle ei voi mennä kävelemään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu