Ehdotan että äitienpäivää ja isänpäivää vietettäisiin samana päivänä, joko näin keväällä tai syksyllä. Miksi pitää molemmille olla omat erilliset päivänsä.
Äitienpäivä- ja Isänpäivä
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Moleammat kauppiaiden juhlaa.
Ja miksi muka toinen äiti on parempi kuin toinen?
Tämä oli kannatettava aloite - siis vanhempien yhteinen päivä.
Kyllä kauppiaat lanseeraavat kohta uutuutena vanhempainpäivän johonkin kohtaan allakkaa kun kauppa ei käy aktiivisesti.
Kannatan, ja lisäksi nuo päivien nimet voisi yhtenäistää. Pitää olla molemmat yksikössä tai monikossa. Nyt ne ovat toinen yksikkömuodossa, ja toinen monikkomuodossa. Äidinpäivä Isänpäivä, tai Äitienpäivä Isäinpäivä.
Hallitus on poistamassa kummatkin jäljelle jää vaan sukupuolettomienpäivä.
Kauppiaat ovat keksineet kummatkin juhlapäivät ja ne on sijoitettu hiljaiseen aikaan jolloin saatiin lisää menekkiä vuoden myynnille.
Tuo että valtiokin muistaa runsaasti lapsia tehneitä äitejä kunniamerkeillä, ei oikein osoita arvostusta. Joku yksilapsinen äiti on voinut toimia kansan hyödyksi paremmin kuin tekemällä nippukaupalla lapsia ja ansaitsisi arvotusta jopa paremmin.
Kyllä äitienpäivällä on sentään 'sielu' vs. isänpäivään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Äitienpäivä#Historia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Isänpäivä#Isänpäivän_historia
Olen isä ja minusta äitienpäivä saa roiman arvonalennuksen yhdistämällä. Poistetaan mieluummin isänpäivä. Sehän on pelkkä markkinapäivä vrt. Black Friday. :)
Aika rivolta kuulostais synnyttäjänpäivä. Muutenkin on karmeet muistot synnytyksestä, vaikka siitä on jo neljäkymmentä vuotta . Kaikkea muuta kuin ihana kokemus.
Olet siis nisä ja kokisit arvonalennuksen jos yhdistyisivät. Luonnollistahan se tietysti on kun me miehet ollaan parempia kaikessa :)
Ehdottomasti.
Tämä on hyvä idea.
Pitäisi olla myös miestenpäivä ja etenkin sinkkumiesten päivä, sitä kannattaa juhlia femakkosuomessa.
Onhan se vainojen uhrien muistopäivä.
Ei liputeta, ei ole vapaa :D
Eli lisää vainoja.
Viattomien lasten päivä on tarpeen yh-fema kkojen uhreille.