Hienoa että saatiin tämä foorumi. Olen aina uskonut reinkarnaatioon ja Karman lakiin. Edellisessä elämässä elin todennäköisesti venäjällä.
Oletko elänyt ennenkin?
31
3480
Vastaukset
- Anonyymi
Reinkarnaatio-ajaus ois ihan kiva, jos olisi totta. Itsekin istuskelin nuorena etsijänä esoteerisissäkokouksissa, joissa tehtiin tällaisia kokeita, että vaivutettiin hypnoosissa aikaan ennen syntymää.
Tuli noissa tilaisuuksissa todistettua, että nämä kokemukset tulevat aina ihmisen omista aivoituksista. Mielikuvitus luo sen maailman omien ajatusten ja toiveiden pohjalta.
Kukaan ei ollut edellisessä elämässään köyhä, rapajuoppo kerjäläinen tai muuta vastaavaa. Vaan asui aina jossain hienossa, antiikinajan palatsissa ja oli hienossa asemassa, palvelijoiden ympäröimänä. Tai oli jokin muu "aikansa" merkkihenkilö.
En tullut vakuuttuneeksi, että tässä oli mitään muuta kuin oman pään sisäisiä kokemuksia.
Onhan minustakin aina tuntunut, että olen ollut Venäjällä pellolla heinätöissä ja tuvan pöydällä oli aina suuri leipä, josta taitettiin pala syötäväksi. Kuolema tuli "siinä elämässä" suohon uppoamalla.
Päättelin, että tuo oli heijastus tämän elämän lapsuuden kokemuksista hillasuolta, kun pahin pelko siellä oli juuri tuo suonsilmään uppoaminen.- Anonyymi
”Reinkarnaatio-ajaus ois ihan kiva, jos olisi totta. Itsekin istuskelin nuorena etsijänä esoteerisissäkokouksissa, joissa tehtiin tällaisia kokeita, että vaivutettiin hypnoosissa aikaan ennen syntymää.
Tuli noissa tilaisuuksissa todistettua, että nämä kokemukset tulevat aina ihmisen omista aivoituksista. Mielikuvitus luo sen maailman omien ajatusten ja toiveiden pohjalta.
Kukaan ei ollut edellisessä elämässään köyhä, rapajuoppo kerjäläinen tai muuta vastaavaa. Vaan asui aina jossain hienossa, antiikinajan palatsissa ja oli hienossa asemassa, palvelijoiden ympäröimänä. Tai oli jokin muu "aikansa" merkkihenkilö.”
Se, että hypnoosi ei ole luotettava tutkimusväline aikuisten väitteiden tutkimiseen, ei todista jälleensyntymästä sitä eikä tätä. Ian Stevensonin, Jim Tuckerin, Erlendur Haraldssonin ynnä muiden tutkimuksissa ei hypnotoisoida ketään, vaan he tutkivat usein vasta puhumaan oppineita lapsia, jotka väittävät asuneensa siinä ja siinä kylässä (usein köyhinä), olleensa siinä ja siinä ammatissa, eläneensä niiden ja niiden ihmisten kanssa, kuolleensa sillä ja sillä tavalla ja niin edelleen. Aniharvassa tapauksessa kyseessä on ollut mikään tunnettu henkilö tai merkkihenkilö. Kun tapauksia on alettu tutkimaan, noin 2/3 tapauksista kohde on pystytty jäljittämään ja väitteet tarkistamaan, ja väitteet ovat useimmiten olleet paikkansapitäviä. Lasten psykologinen profiili myös muistuttaa näiden jäljitettyjen persoonien psykologista profiilia, heillä voi olla syntymämerkki, joka vastaa jäljitetyn persoonan kuolintapaa, ja niin edelleen.
”Onhan minustakin aina tuntunut, että olen ollut Venäjällä pellolla heinätöissä ja tuvan pöydällä oli aina suuri leipä, josta taitettiin pala syötäväksi. Kuolema tuli "siinä elämässä" suohon uppoamalla.”
No eipä kuulosta kovin merkkihenkilöltä.
”Päättelin, että tuo oli heijastus tämän elämän lapsuuden kokemuksista hillasuolta, kun pahin pelko siellä oli juuri tuo suonsilmään uppoaminen.”
Tämä on myös mielenkiintoista. Noilla lapsilla on usein myös fobioita, jotka vastaavat jäljitetyn persoonan kuolintapaa. Ehkäpä niin on myös sinun tapauksessasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tämä on myös mielenkiintoista. Noilla lapsilla on usein myös fobioita, jotka vastaavat jäljitetyn persoonan kuolintapaa. Ehkäpä niin on myös sinun tapauksessasi.Srila Bhakti Sundar Govinda Dev-Goswami Maharaj
Shloka | Ero ihmisen ja eläimen välillä
[om ajñāna-timirāndhasya jñānāñjana-śalākayā
chakṣur unmīlitaṁ yena tasmai śrī-gurave namaḥ (1)]
āhāra-nidrā-bhaya-maithunaṁ ca
sāmānyam etat paśubhir narāṇām
dharmo hi teṣām adhiko viśeṣo
dharmeṇa hīnāḥ paśubhiḥ samānāḥ (2)
Tässä maailmassa eläimillä ja muilla elävillä olennoilla on samat olemassaolon elementit. Kaikki nämä elävät olennot, jotka ovat kehityksensä eri tasoilla, voivat nauttia samoista eduista: elää perhe-elämää, syödä, nukkua ja nauttia toisistaan. Tämä on luontaista kaikille eläville olennoille niiden ehdollistumisen vuoksi.
Ihmiset eroavat muista elävistä olennoista siinä, että sen lisäksi, että he voivat vain elää ja nauttia kaikesta tästä, myös kehittää henkistä tietoisuuttaan. Prosessia, joka auttaa luomaan yhteyden henkiseen maailmaan, kutsutaan uskonnoksi. Tämä prosessi toteutetaan henkisen yhteyden ja henkisen tiedon havaitsemisen kautta.
Henkinen yhteys on meille äärimmäisen tärkeää tässä olemisen ulottuvuudessa, koska henkinen yhteys ja aidosti henkinen yhteisö voivat auttaa meitä nousemaan transsendenttiselle tasolle. Todellisen, aidon henkisen yhteyden välityksellä mielemme ja aistimme tulevat tyydytetyiksi. Silloin aistien levottomuus vähitellen poistuu meistä.
iuyf - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Reinkarnaatio-ajaus ois ihan kiva, jos olisi totta. Itsekin istuskelin nuorena etsijänä esoteerisissäkokouksissa, joissa tehtiin tällaisia kokeita, että vaivutettiin hypnoosissa aikaan ennen syntymää.
Tuli noissa tilaisuuksissa todistettua, että nämä kokemukset tulevat aina ihmisen omista aivoituksista. Mielikuvitus luo sen maailman omien ajatusten ja toiveiden pohjalta.
Kukaan ei ollut edellisessä elämässään köyhä, rapajuoppo kerjäläinen tai muuta vastaavaa. Vaan asui aina jossain hienossa, antiikinajan palatsissa ja oli hienossa asemassa, palvelijoiden ympäröimänä. Tai oli jokin muu "aikansa" merkkihenkilö.”
Se, että hypnoosi ei ole luotettava tutkimusväline aikuisten väitteiden tutkimiseen, ei todista jälleensyntymästä sitä eikä tätä. Ian Stevensonin, Jim Tuckerin, Erlendur Haraldssonin ynnä muiden tutkimuksissa ei hypnotoisoida ketään, vaan he tutkivat usein vasta puhumaan oppineita lapsia, jotka väittävät asuneensa siinä ja siinä kylässä (usein köyhinä), olleensa siinä ja siinä ammatissa, eläneensä niiden ja niiden ihmisten kanssa, kuolleensa sillä ja sillä tavalla ja niin edelleen. Aniharvassa tapauksessa kyseessä on ollut mikään tunnettu henkilö tai merkkihenkilö. Kun tapauksia on alettu tutkimaan, noin 2/3 tapauksista kohde on pystytty jäljittämään ja väitteet tarkistamaan, ja väitteet ovat useimmiten olleet paikkansapitäviä. Lasten psykologinen profiili myös muistuttaa näiden jäljitettyjen persoonien psykologista profiilia, heillä voi olla syntymämerkki, joka vastaa jäljitetyn persoonan kuolintapaa, ja niin edelleen.
”Onhan minustakin aina tuntunut, että olen ollut Venäjällä pellolla heinätöissä ja tuvan pöydällä oli aina suuri leipä, josta taitettiin pala syötäväksi. Kuolema tuli "siinä elämässä" suohon uppoamalla.”
No eipä kuulosta kovin merkkihenkilöltä.
”Päättelin, että tuo oli heijastus tämän elämän lapsuuden kokemuksista hillasuolta, kun pahin pelko siellä oli juuri tuo suonsilmään uppoaminen.”
Tämä on myös mielenkiintoista. Noilla lapsilla on usein myös fobioita, jotka vastaavat jäljitetyn persoonan kuolintapaa. Ehkäpä niin on myös sinun tapauksessasi."Ajan ja paikan tuolla puolen"
Kirja
A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupāda
ji - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Reinkarnaatio-ajaus ois ihan kiva, jos olisi totta. Itsekin istuskelin nuorena etsijänä esoteerisissäkokouksissa, joissa tehtiin tällaisia kokeita, että vaivutettiin hypnoosissa aikaan ennen syntymää.
Tuli noissa tilaisuuksissa todistettua, että nämä kokemukset tulevat aina ihmisen omista aivoituksista. Mielikuvitus luo sen maailman omien ajatusten ja toiveiden pohjalta.
Kukaan ei ollut edellisessä elämässään köyhä, rapajuoppo kerjäläinen tai muuta vastaavaa. Vaan asui aina jossain hienossa, antiikinajan palatsissa ja oli hienossa asemassa, palvelijoiden ympäröimänä. Tai oli jokin muu "aikansa" merkkihenkilö.”
Se, että hypnoosi ei ole luotettava tutkimusväline aikuisten väitteiden tutkimiseen, ei todista jälleensyntymästä sitä eikä tätä. Ian Stevensonin, Jim Tuckerin, Erlendur Haraldssonin ynnä muiden tutkimuksissa ei hypnotoisoida ketään, vaan he tutkivat usein vasta puhumaan oppineita lapsia, jotka väittävät asuneensa siinä ja siinä kylässä (usein köyhinä), olleensa siinä ja siinä ammatissa, eläneensä niiden ja niiden ihmisten kanssa, kuolleensa sillä ja sillä tavalla ja niin edelleen. Aniharvassa tapauksessa kyseessä on ollut mikään tunnettu henkilö tai merkkihenkilö. Kun tapauksia on alettu tutkimaan, noin 2/3 tapauksista kohde on pystytty jäljittämään ja väitteet tarkistamaan, ja väitteet ovat useimmiten olleet paikkansapitäviä. Lasten psykologinen profiili myös muistuttaa näiden jäljitettyjen persoonien psykologista profiilia, heillä voi olla syntymämerkki, joka vastaa jäljitetyn persoonan kuolintapaa, ja niin edelleen.
”Onhan minustakin aina tuntunut, että olen ollut Venäjällä pellolla heinätöissä ja tuvan pöydällä oli aina suuri leipä, josta taitettiin pala syötäväksi. Kuolema tuli "siinä elämässä" suohon uppoamalla.”
No eipä kuulosta kovin merkkihenkilöltä.
”Päättelin, että tuo oli heijastus tämän elämän lapsuuden kokemuksista hillasuolta, kun pahin pelko siellä oli juuri tuo suonsilmään uppoaminen.”
Tämä on myös mielenkiintoista. Noilla lapsilla on usein myös fobioita, jotka vastaavat jäljitetyn persoonan kuolintapaa. Ehkäpä niin on myös sinun tapauksessasi.Voiko nykyisessä elämässä olla juoppo? Kun tuntuu se viina maistuvan.
Elämä olisi vain julmaa sattumaa ja epäoikeudenmukaisuutta jos jälleensyntymistä ei olisi.
- Anonyymi
No niinhän se sammakollakin ja muurahaisella, ei ihminen ole sen kummempi.
Pitää ymmärtää kaikki aineellinen olevaisuus, eri muodoissaan, että ollemme luonnonlakien armoilla ja aikaan sidottuja tällä planaatalla.
Voihan tuolla tähtisumuissa olla täysin erilaisia ulottuvuuksia ja niissäkin "elämää". Ei ihminen ole mikään erikoisuus tässä Telluksen eläimistössä. Erikoista siinä muihin eläimiin verrattuna on se, että pystyy hahmottamaan menneisyyttä ja vaikuttamaan valinnoillaan siihen, että miten se tämä maan matosen elämä menee tässä todellisuudessa. Silti olemalla ympärillä vallitsevien olosuhteiden armoilla.
Ajatus reinkaatiosta tyydyttää vain silloin, jos ihminen on peloissaan. On huojentavaa ajatella, että " elämä" jatkuisi kuoleman jälkeen.
Meistä jää vain pieni henkäys "elämän pölyä", kun tämä kehon sähkötoimnta loppuu ja ruumis muuttuu vain aineeksi.
Sehän on tietenkin mielenkiintoista, että mihin se pieni purkaus menee. Mutta ajatus, että koko ihmisen persoona siirtyisi odottelemaan johonkin välitilaan ja sieltä sitten putkahtaisi uudessa aineellisessa muodossa tänne maapallolle, ei ota tulta.
Sitä samaa materiaahan on koko aavaruus täynnä. Silloin pitäisi olla myös mahdollisuus "syntyä uudelleen" jollakin toisella planeetalle.
Nämä ovat asioita, joita on kiva pohdiskella, mutta kuuluvat siihen mielen monimuotoisiin ominaisuuksiin mihin muutkin uskonnot ja uskomukset kuuluvat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinhän se sammakollakin ja muurahaisella, ei ihminen ole sen kummempi.
Pitää ymmärtää kaikki aineellinen olevaisuus, eri muodoissaan, että ollemme luonnonlakien armoilla ja aikaan sidottuja tällä planaatalla.
Voihan tuolla tähtisumuissa olla täysin erilaisia ulottuvuuksia ja niissäkin "elämää". Ei ihminen ole mikään erikoisuus tässä Telluksen eläimistössä. Erikoista siinä muihin eläimiin verrattuna on se, että pystyy hahmottamaan menneisyyttä ja vaikuttamaan valinnoillaan siihen, että miten se tämä maan matosen elämä menee tässä todellisuudessa. Silti olemalla ympärillä vallitsevien olosuhteiden armoilla.
Ajatus reinkaatiosta tyydyttää vain silloin, jos ihminen on peloissaan. On huojentavaa ajatella, että " elämä" jatkuisi kuoleman jälkeen.
Meistä jää vain pieni henkäys "elämän pölyä", kun tämä kehon sähkötoimnta loppuu ja ruumis muuttuu vain aineeksi.
Sehän on tietenkin mielenkiintoista, että mihin se pieni purkaus menee. Mutta ajatus, että koko ihmisen persoona siirtyisi odottelemaan johonkin välitilaan ja sieltä sitten putkahtaisi uudessa aineellisessa muodossa tänne maapallolle, ei ota tulta.
Sitä samaa materiaahan on koko aavaruus täynnä. Silloin pitäisi olla myös mahdollisuus "syntyä uudelleen" jollakin toisella planeetalle.
Nämä ovat asioita, joita on kiva pohdiskella, mutta kuuluvat siihen mielen monimuotoisiin ominaisuuksiin mihin muutkin uskonnot ja uskomukset kuuluvat.Höpöhöpö minä en ole peloissani. On vapauttava tunne että saa käydä elämänkoulua uudella luokalla. Elämä on koulu, karma ooettajamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö minä en ole peloissani. On vapauttava tunne että saa käydä elämänkoulua uudella luokalla. Elämä on koulu, karma ooettajamme.
Höpö höpö itsellesi...tämä elämä on sinulle ehkä koulu, mutta minulle ei. Olen ollut valmis ottamaan vastaan kaiken sen minkä tämä elämä, omilla valinnoillani, antaa.
Karman laki voi toimia vain siinä, että kun tiedät tekeväsi jotain väärää, sinun tietoisuutesi huomaa ettei se ole hyväksi sinulle, ei miellesi eikä kehollesi. Tuo voi tuntua vaikka sairautena tai muuna pahana olona. Järki auttaa sinua selviämään siitä.
Kuoleman yli tätä ajatusta ei kannata ulottaa, menee hihhuloinnin puolelle.
Tällä planeetalla ollaan sidottu aikaan, paikkaan ja materiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö itsellesi...tämä elämä on sinulle ehkä koulu, mutta minulle ei. Olen ollut valmis ottamaan vastaan kaiken sen minkä tämä elämä, omilla valinnoillani, antaa.
Karman laki voi toimia vain siinä, että kun tiedät tekeväsi jotain väärää, sinun tietoisuutesi huomaa ettei se ole hyväksi sinulle, ei miellesi eikä kehollesi. Tuo voi tuntua vaikka sairautena tai muuna pahana olona. Järki auttaa sinua selviämään siitä.
Kuoleman yli tätä ajatusta ei kannata ulottaa, menee hihhuloinnin puolelle.
Tällä planeetalla ollaan sidottu aikaan, paikkaan ja materiaan.Minulle elämä on koulua, kukaan ei tule valmiiksi yhdeltä luokalta. Tiedän kyllä ainakin suunnilleen muten karma toimii, oikeastaan se on aika yksinkertainen asia. Mitä kylvät sitä niität, jopa useiden elettyjen elämien takaisia tekoja. Ajatuskin, niin hyvä kuin pahakin, heijastuu takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö minä en ole peloissani. On vapauttava tunne että saa käydä elämänkoulua uudella luokalla. Elämä on koulu, karma ooettajamme.
Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam - ”Todellisuus – vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset - mitä tahansa ihmiset keräävätkin - ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme - suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin - pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla - kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.
Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.
tyw - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle elämä on koulua, kukaan ei tule valmiiksi yhdeltä luokalta. Tiedän kyllä ainakin suunnilleen muten karma toimii, oikeastaan se on aika yksinkertainen asia. Mitä kylvät sitä niität, jopa useiden elettyjen elämien takaisia tekoja. Ajatuskin, niin hyvä kuin pahakin, heijastuu takaisin.
Bhagavad Gītā A.C. Bhaktivedanta Swamin alkuperäistekstillä ja kommentaareilla varustettu Bhagavad-gītā kuten se on. Jälleensyntyminen ja paljon muuta.
https://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=3314507
Tämä pehmeäkantinen kirja kertoo ikuisesta viisaudesta, jota suuret ajattelijat ovat opettaneet kautta aikojen.
https://www.govindam.fi/tuote/ajaton-viisaus/
https://www.youtube.com/watch?v=Oswg3tqRGlA
The Transcendental Vibration
https://www.youtube.com/watch?v=WYjxyC78zp4
https://www.youtube.com/watch?v=c1DcFmUrxUQ
https://www.youtube.com/watch?v=M1ViPiqRKVw
5sz
- Anonyymi
Edellisistä elämistä pitäisi oppia jotakin. Mutta kun niitä ei muista , niin eihän tässä ole järkeä.
- Anonyymi
Olet "juonut" Lethe-virran vettä. On hyväkin ettei muista, siellä voi olla ikäviä asioita, niin meillä kaikilla. Sanotaan että vedämme jopa seitsemän elämän karmaa perässämme.
- Anonyymi
Oppiminen, joka säilyy muistinmenetysten yli, on paljon syvempää oppimista. Opituista asioista on tullut luonteemme ja taipumuksemme, joiden kanssa synnymme.
Toivottuja ominaisuuksia voi kehittää tässä elämässä vain valitsemalla ja tekemällä. Harjoittamalla. - Anonyymi
Olet oikeassa että edellistä/edellisiä elämää/elämiä on vaikeaa muista jos niistä ei ole varsinkaan jäänyt mitään kirjoitettua tietoa.
- Anonyymi
Karman lain mukaan rasistit jälleensyntyvät sorretuiksi "kunniakansalaisiksi". Näin ollen "kunniakansalaisia" on velvollisuus sortaa, jotta kirotut rasistit saisivat oikeudenmukaisen rangaistuksensa.
- Anonyymi
Meissä elää pitkän ajan tulos, jo menneet sukupolvet näkyvät meissä.
Huh kun ajatteleekin. - Anonyymi
En tiedä keitä nämä mainitsemasi kunniakansalaiset oikein ovat ja miten heitä sitten oikein täällä sorretaan?
Jos nyt jotenkin viittaat tuolla jutullasi maahanmuuttajiin, niin eikös ne ole tänne ihan itse halunneet tulla?
Siis haluavat tulla sorretuiksi?
Asun näiden mamujen keskellä ja ei ne ainkaan kovin sorrtetuilta vaikuta. Kaikkea näyttäs olevan yllin kyllin ja seuraakin, ei näistä yksinäistä eläjääkään oikein löydä. Naisiakin näyttää näillä turviksillakin jos tuossa olevan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä keitä nämä mainitsemasi kunniakansalaiset oikein ovat ja miten heitä sitten oikein täällä sorretaan?
Jos nyt jotenkin viittaat tuolla jutullasi maahanmuuttajiin, niin eikös ne ole tänne ihan itse halunneet tulla?
Siis haluavat tulla sorretuiksi?
Asun näiden mamujen keskellä ja ei ne ainkaan kovin sorrtetuilta vaikuta. Kaikkea näyttäs olevan yllin kyllin ja seuraakin, ei näistä yksinäistä eläjääkään oikein löydä. Naisiakin näyttää näillä turviksillakin jos tuossa olevan.Ne mamut ketkä tänne verorahoillamme kustannetuista palveluista tulevat nauttimaan eivät suinkaan ole köyhiä hädässä olevia naisia, lapsia ja vanhuksia, vaan paljolti parhaassa työiässä olevia miehiä, joita työnteko ei huvita.
Työnteosta kiinnostuneet mamut suuntaavat aivan muualle, esimerkiksi jenkkeihin ajamaan taksia tai britteihin raksahommiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne mamut ketkä tänne verorahoillamme kustannetuista palveluista tulevat nauttimaan eivät suinkaan ole köyhiä hädässä olevia naisia, lapsia ja vanhuksia, vaan paljolti parhaassa työiässä olevia miehiä, joita työnteko ei huvita.
Työnteosta kiinnostuneet mamut suuntaavat aivan muualle, esimerkiksi jenkkeihin ajamaan taksia tai britteihin raksahommiin.Suomi onkin aivan liian avokätinen ja houkuttelee tänne joutoväkeä.
Systeemin vika ja se pitäskin laittaa kokonaan uusiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi onkin aivan liian avokätinen ja houkuttelee tänne joutoväkeä.
Systeemin vika ja se pitäskin laittaa kokonaan uusiksi.
- Anonyymi
Kaikki ovat olleet Egyptiläisiä Prinsessoja.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17888103/idan-viisauden-jalokivi
Toimintamme menneissä elämissä ja tässä elämässä luovat nykyisen elämän käsikirjoituksen. Jokaisessa elämässä tapahtuu samanaikaisesti kaksi prosessia: ensinnäkin saamme aikaisempien tekojemme seuraukset (työstämme karmaa) ja toiseksi muodostamme (kehitämme) uutta karmaa, suoritamme hyveellisiä tai syntisiä tekoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17888103/idan-viisauden-jalokivi
Toimintamme menneissä elämissä ja tässä elämässä luovat nykyisen elämän käsikirjoituksen. Jokaisessa elämässä tapahtuu samanaikaisesti kaksi prosessia: ensinnäkin saamme aikaisempien tekojemme seuraukset (työstämme karmaa) ja toiseksi muodostamme (kehitämme) uutta karmaa, suoritamme hyveellisiä tai syntisiä tekoja.https://keskustelu.suomi24.fi/t/18185737/vedojen-opiskeluun-on-oltava-siihen-valmiudet
Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18185737/vedojen-opiskeluun-on-oltava-siihen-valmiudet
Karman kiertokululla ei ole alkua. Ei ole olemassa "ensimmäistä tekoa", jonka kautta karman pyörä alkoi pyöriä, tai tämä "ensimmäinen teko" viittaa tilaan, joka on aika-avaruusjatkumon ulkopuolella.https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
Itämainen viisaus länteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
Itämainen viisaus länteen.https://keskustelu.suomi24.fi/t/18478160/jalleensyntymisoppi-poistettiin-kristinuskosta
Jälleensyntymisoppi poistettiin kristinuskosta
- Anonyymi
Jotkut uskoo niin sanottuun jälleensyntymisoppiin. Niitä odottaa kylmä yllätys kun mitään sellaista ei olekaan ja avaa silmänsä helvetissä.
- Anonyymi
Tukholma-syndrooma
Ilmeisesti se, mitä on jäljellä muunneltusta kristinuskosta, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa"
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukholma-syndrooma
Ilmeisesti se, mitä on jäljellä muunneltusta kristinuskosta, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa"
Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa"https://keskustelu.suomi24.fi/t/18541332/ikuinen-helvetti-ja-rakkaus-ovat-yhteensopimattomia
Ikuinen helvetti ja rakkaus ovat yhteensopimattomia
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818