Uuden monitoimihävittäjän valinta ei kaadu koronaan

Näin se on. Vaikka rysäpöksy haluaa lisää humpparahaa sossusta niin tärkeämmät asiat ensin.

Hanketta ei voi lykätä vaarantamatta Suomen uskottavaa puolustuskykyä"
Hornetien seuraajan valintaprosessi jatkuu koronapandemiasta huolimatta lähes aikataulussaan. Kaikki hävittäjäehdokkaat ovat edelleen kilpailussa mukana.

”Hanketta ei voi lykätä vaarantamatta Suomen uskottavaa puolustuskykyä. Hanke etenee täysin poliittisen ohjauksen mukaisesti ja näinhän on toimittu hankkeen kaikissa vaiheissa. Kaikki HX-hankkeen perusteet – turvallisuuspoliittinen tilanne, uusien monitoimihävittäjien tarve ja aikataulu – ovat pysyneet muuttumattomina. Hornet-kaluston käyttöiän jatkoa ei voida tehdä kustannustehokkaasti eikä ilman merkittävää puolustuskyvyn laskua. Tällainen kertaluontoinen investointi Suomen puolustuskyvyn ylläpitämiseksi on tehtävä kerran 30 vuodessa ja hankkeen kustannukset jakautuvat hankinnan osalta noin kymmenen vuoden ajalle. Suomi tarvitsee uudet suorituskykyiset hävittäjät.”

Mitä lentotoiminnasta seuraavan vuosikymmenen aikana poistuville Hornet-hävittäjille tapahtuu? Voisiko niiden elinkaarta pidentää?

”Jo Hornet-hankinnan alusta alkaen suunnitelmana on ollut lentää Horneteilla 30 vuotta ja tämän suunnitelman mukaan koneita on lennetty, ylläpidetty, rakenteita korjattu sekä suorituskykyä kehitetty. Hornetin elinkaaren jatkamiselle ei ole järkeviä perusteita. Hornet-kaluston tekninen käyttöikä on eri asia kuin kaluston operatiivinen käyttöikä eli se, kuinka hyvin se täyttää tehtävänsä osana Suomen puolustusjärjestelmää. Toki Hornetit saataisiin ilmaan vielä 2030-luvun alkupuolella, mutta ei niillä uskottavaa puolustuskykyä ylläpidettäisi eikä niiden käyttäminen olisi kustannustehokasta.”

”Puolustuskykymme nimittäin laskisi, koska yksittäisten koneiden teknisen elinkaaren jatkaminen vaatisi lentotuntien vähentämistä ja laivaston koon pienentämistä. Koneita pitäisi lentää säästeliäästi ja huonompikuntoiset koneet toimisivat varaosien ja vaihtolaitteiden varantona.”

”Kriisitilanteessa käsissämme olisi täysi katastrofi, koska lentotuntien määrää ei voitaisi turvallisuustilanteen kiristyessä nostaa ja koneet loppuisivat kesken heti alkuunsa. Ne olisivat vanhoja teknisesti, mutta myös sotilaallisen suorituskyvyn näkökulmasta. Vanhan ja pienen laivaston taisteluarvo ei ole uskottava pelote.”

”Nykyisen laivaston käytöstä poistoa suunnitellaan aikanaan HX-käyttöönoton rinnalla. Tässä yhteydessä selvitetään, onko kalustolle tai sen osille kysyntää ja saadaanko mahdolliselle myynnille vientilupa. Uskon, että osa kalustosta museoidaan vakiintuneen käytännön mukaisesti. Osa materiaalista ei kelpaa enää muualle kuin romuttamoon.
55<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Hävittäjä hankinta ei kaadu koronaan mutta valtion talous kaatuu hävittäjähankintaan ja koronaan

Äänestä
  • Otetaan stallariturhakkeilta sosiaalietuudet pois ja kipataan tyypit itärajan yli karhujen evääksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otetaan stallariturhakkeilta sosiaalietuudet pois ja kipataan tyypit itärajan yli karhujen evääksi.

    Niinpä.

    Tai viedään ne nyt vain sinne hiekkämontun reunalle konekiväärien eteen.
    Niin kuin reilut 100 vuotta sitten täällä tehtiin.

    1Äänestä

  • HX- budjetti on juuresta kuin majavan syömä, mutta yllätys yllätys se onkin koronan poikki jyrsimä ja kaatumaisillaan.

    Nyt päättäjät: JÄRKI EDELLÄ .
    EI YLIHINTAISTA AMERIKAN PASKAA!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä.

    Tai viedään ne nyt vain sinne hiekkämontun reunalle konekiväärien eteen.
    Niin kuin reilut 100 vuotta sitten täällä tehtiin.

    niin hiekkämöntyn reunälle töivöisitkö sinä heitä lähetettävän.. yngve,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otetaan stallariturhakkeilta sosiaalietuudet pois ja kipataan tyypit itärajan yli karhujen evääksi.

    kukas ne hävittäjät sitten maksaisi, kun suuri osa veronmaksajista ,olisi itärajan takana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kukas ne hävittäjät sitten maksaisi, kun suuri osa veronmaksajista ,olisi itärajan takana.

    Ai suuri osa? Muutama juippi, joista yksikään ei maksa veroja tälläkään hetkellä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin hiekkämöntyn reunälle töivöisitkö sinä heitä lähetettävän.. yngve,

    Jyy.. hiekk Ä montun reunalle niitä 100v sitten vietiin myös.. börje

    Äänestä

Uhkakuvat ovat rajun muutoksen kourissa ottamassa sellaisen suunnan että Gripenit hankkimalla pärjäämme parhaiten edelleen.

Gripeneitä voidaan hankkia, koska niiden myötä saadaan Suomeen lisää työpaikkoja.

Myös USA lopettaa loputtoman vainoharhailunsa kun joutuu painimaan kotirintaman valtoimenaan virtaavaa VISVAA vastaan, vainoharhojen sijaan.

Äänestä

Hävittäjärahat on jemmattu armeijalle joten vihervassarikommunistit eivät pääse hakemaan punkkua koko rahalla.

Kommunisti saa oppitunnin että maanpuolustuksen määrärahoja ei siirretä sossuun.

1Äänestä
  • Ei ole rahaa, on vain suunnitelma ja budjetti joka olisi, siis OLISI kustanettu lainarahalla, mutta nyt niille rahoille on tärkeämpää käyttöä.

    Sorry Nato Tiltut, mutta teidän isänmaa ei nyt Suomen rahoja saa. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole rahaa, on vain suunnitelma ja budjetti joka olisi, siis OLISI kustanettu lainarahalla, mutta nyt niille rahoille on tärkeämpää käyttöä.

    Sorry Nato Tiltut, mutta teidän isänmaa ei nyt Suomen rahoja saa. :D

    Kyllä meidän isänmaamme eli Suomi käyttää rahat viisaasti uusiin hävittäjiin. Koronapandemia on opettanut, ettei varautumisesta voi säästää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä meidän isänmaamme eli Suomi käyttää rahat viisaasti uusiin hävittäjiin. Koronapandemia on opettanut, ettei varautumisesta voi säästää.

    "Kyllä meidän isänmaamme eli Suomi käyttää rahat viisaasti uusiin hävittäjiin."

    Vai muka viisaasti.

    Käsittääkseni pelkästään lainarahalla nuo hävittäjät sitten joskusehkä ostetaan ja maksetaan.

    Ei ole nyt todellakaan mitään viisasta ja järkevää toimintaa. Ei todellakaan. Kun kerran Suomen valtiolla on jo entuudestaan jo reilusti yli 100 miljardia euroa velkaa.

    Vai meinaatko nyt, ettei Suomen muka tarvitse maksaa ottamia lainojaan koskaan takaisin?

    Suomi tunnetaan siitä, että maksaa aina velkansa takaisin. Hävittäjähankinnan 10 miljardia ajoittuvat monelle vuodelle, joten se ei ole erityisen suuri summa vuosittain. Joka vuosi käytetään 66 miljardia sosiaalimenoihin, joten hävittäjien uusiminen on hieman yli kahden prosentin luokkaa siitä vuosimenoina.

    Julkiset sosiaali-ja terveyspalvelut pitäisikin nyt kiireesti ulkoistaa ja yksityistää.

    Tosin siinä silloin heiköt ja köyhät menehtyisivät melko nopeasti. Mutta mitä sitten?

    Vain vahvat elävät.

    Miksi ihmeessä sellaista toivot?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ihmeessä sellaista toivot?

    Koko julkinen sektori on nyt vain pelkkä kehäraakki jota me kaikki yrittäjät vain rahoitamme maksamalla kovat verot..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko julkinen sektori on nyt vain pelkkä kehäraakki jota me kaikki yrittäjät vain rahoitamme maksamalla kovat verot..

    Ai niin, sinähän olitkin se Floridassa asuva miljonääri... niinpä niin.

    1Äänestä

Uuden monitoimihävittäjän valinta ei kaadu kokonaan koronaan.

Gripen E on edelleen budjetin sisällä ja hankittavissa .

Tuo työpaikka juttu on tosi mielenkiintoinen ja vaikuttaa siltä että se on kuin lahja Ruotsilta Suomelle.

Äänestä
  • Aivan turhaa lätinää Gripenistä.

    Sen paukut ei kestä vertailua oikeissa taistelutehtävissä JO KOETELTUJA suuren OIKEAN myyntivolyymin omaavaa F-35:ttä vastaan.

    Gripen ei ole valmis eikä siitä valmista tule koska Ruotsi tietää etteivät sen omat resurssit kertakaikkiaan moiseen projektiin riitä ja siksi siirtävät paukut Tempest-projektiin.

    Lelu mikä lelu. Lelu mitä ei kukaan osta. Se on Gripen eikä sitä osta myöskään Suomi!

    1Äänestä

  • "Gripen E on edelleen budjetin sisällä ja hankittavissa ."

    Gripen ei kaadu koronaan vaan siihen, että Ruotsi luopuu siitä.

    "Tuo työpaikka juttu on tosi mielenkiintoinen ja vaikuttaa siltä että se on kuin lahja Ruotsilta Suomelle."

    Olisi todella lahja saada Suomi yksin hoitamaan projektia, jonka emämaa on jo itse hylännyt

    1Äänestä

Suomalaisilla on muutakin työtä kuin rakentaa ja korjata 4. sukupolven 2-tahti saabbeja.

Suomi siirtyy 5. sukupolven koneisiin ja Putte luovuttaa Karjalan sekä öljyalueita Suomelle vastineeksi ettei lennetä niillä Venäjän puolella.

1Äänestä
  • Niin. Suomalaisilla on muutakin työtä kuin rakentaa ja korjata 4. sukupolven Gripeneitä, mutta niitä me nyt alamme valmistaa ja huoltaa.

    Mutta valitettavasti sinä Nato LUOPIO joudut tyytymään nyt edelleen tuskaasi ja ottamaan lääkkeesi, jotta pääsisit edes jotenkin takaisin elämän syrjään, sitten kun pääset takaisin Lontoon gay klubeille. ;)

    Äänestä

  • Mitä sitä tyhjää, Putte ei luovuta karjalaa joitenkin f35 romujen takia vaan ampuu ne alas jos ne ylittää rajan ja lähettää laskun Suomelle samoinkuin öljystä mitä se myy.

    Äänestä

Jostain syystä tiltujen jutut pyörii aina homoluolissa kun menevät ymmälleen.

Putinillahan on affenanmaalla Blue Öyster klubi. Varmaan sen takia .....

1Äänestä
  • Natolobbarit ovat leimallisesti liberaaliudestaan ylpeitä. Avioliitot saman sukupuolen edustajien kesken on heille uusi normaali. Muukin höttö on näille lähtökohtaisille utopisteille nieltävissä. Säälittävää lapsekasta luottamusta heissä edustaa mm. luja usko euroalueen säilymiseen. Puhumattakaan turvatakuista ja muista saduista.

    Äänestä

Uuden monitoimihävittäjän valinta ei kaadu koronaan vaan vahvistaa Gripenin asemaa entisestään.

Äänestä
  • Gripen on kokonaisedullisin. Se edellä tässä nyt mennään koronan ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gripen on kokonaisedullisin. Se edellä tässä nyt mennään koronan ohi.

    ” Gripen on kokonaisedullisin. Se edellä tässä nyt mennään koronan ohi.”

    Ruotsi itse luopuu Gripenistä ja sen kehitystyöstä, joten se ei ole vaihtoehto enää.

    1Äänestä

Noi hävittäjä rahat on pientä, siihen verraten mitä sieltä tulee noina takausvastuina tästä Cortina touhusta että sillain.
Asiat tärkeys järjestykseen.
Jaloissa sohlaava hetkinen väki ei ole tärkeää.
Puolustuskyky on erittäin tärkeää.
Terveisin Tampereen mies 45v.

Äänestä

Gripen e on vielä enemmän raakile kuin edellinen räpellys.

JAS Gripen oli lukuisten ongelmien kyllästämä prototyyppi.

Ilmavoimien arvio oli, että Ruotsille tuottaisi suuria vaikeuksia selättää koneen viat ja puutteet. Myyjillä oli paljon puheita ja lupauksia mutta ilman katetta.

Ruotsalaisten tapa tuottaa ja tukea koneita elinkaaren aikana oli erittäin kallis. Ei siis kokonaisedullinen Suomelle esitetty tarjous oli tyly. Suomi olisi sitoutunut avoimeen vekseliin. Suomen olisi pitänyt maksaa osansa koneen kehittämiskustannuksista, olivatpa ne kuinka korkeita tahansa.

1Äänestä

Ei tunnu kaatuvan kun kuulemma pitää ostaa kun sen on aikaisempi eduskunta päättänyt ettei sitä voi muuttaa. Nyt olisi kuitenkin hyvä syy muuttaa päätöstä tulevan pitkän laman takia jolloin velkaa joudutaan lisäämään ilman hävittäjienkin hankkismasta ja jatkaa vanhojen hävittäjien käyttämistä.

Äänestä

Miksi Suomi ei tee hävittäjiä itse. Kyllä sen verran pitäisi osaamista olla.

Äänestä
  • Miksei Venäjä tee lentotukisukellusalusta. Sillähän on jo kokemustakin.

    1Äänestä

Suomi maksaa hävittäjistä n. 30 miljardia niiden käytön aikana. Samaan aikaan sossutukia jaetaa n 2500 miljardia.

Lähetetään rysäpöksyt toivio maahansa niin kaikki ovat tyytyväisiä.
Voidaan ostaa vaikka 128 konetta eikä tee tiukkaakaan kun elättivarikset on kotiutettu.

1Äänestä
  • Sossutikia jaetaan edelleen kiihtyvästi kasvavassa määrin kun väestö ikääntyy ja kokoomuksen työvoimapulaa paikkaamaan tuodaan afrikasta ammattitaidottomia onnenonkijoita.

    Se on Nato kokoomus kun haluaa tuoda tätä "työvoimaa" tänne.

    Äänestä

  • Sotu on tärkeämpi kuin hävittäjät joista ei ole mitään hyöty ,valtion sotumenot on oletetun käyttöiän aikana 250 miljardia koska kunnat maksaa niistä suurimman osan mutta ei maksa hävittäjiä joiden kokonais kustannukset voi kohota 100 miljardiin eikä kukaan usko 40 vuoden käyttöikään kun edelliset ei kestäneet kuin 25 vuotta.

    Äänestä

Meidän mielestä Gripen on paras. Se on rauhan kyyhky. Ei tee pahaa kenellekään.

Jos F-35 tappokone tulee niin me sidomme itsemme kiinni niihin ketjuilla, yrittäkääpäs sitten lentää porvarit!

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vihreä_liitto#/media/Tiedosto:Koijärvi_camp_1979.jpg

Äänestä

Korona ohjus ampui alas koko järjettömän hävittäjähankkeen.
RAIKUVIA SUOSIONOSOITUKSIA !!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Tiltua odottaa kamala pettymys.

    1Äänestä

Uuden monitoimihävittäjän valinta ei kaadu kokonaan.

Määrästä joudutaan tinkimään ja liian kallista ei pystytä hankkimaan. Hankitaan siis vain tarpeeseen, ei leikkeihin.

Minkälaisia tehtäviä esim Horneteilla tai Drakeneilla on lennetty eniten ja minkälaatuisia toiseksi eniten etc. . Ilmavoimat vastaa.

Äänestä

Hävittäjien osuus puolustus aseena ei ole kovin merkittävä Suomelle. Toisin on hyökkäävä USA, jolle lentotukialukset ja Hyökkäyskseen käytettävät rynnäkkö- ja hävittäjäkoneet ovat se primaari ase.

Äänestä

Uhkakuvat ovat rajun muutoksen kourissa ottamassa sellaisen suunnan että Gripenit hankkimalla pärjäämme parhaiten edelleen.

USA:ssa F-22 tai F-35 kalkkuna ovat olleet USA:saa tappoteholtaan olemattomia. Korona sen sijaan on tappanut sielä jo 89 932.

Suomessa Hornetit eivät ole tappaneet ede s pilottiaan. Korona sen sijaan on tappanut 298.

Voidaan sanoa että hävittäjien merkitys Suomen puolustuksessa on ollut kokonaisuudessaan vähäinen.

Äänestä

Korona on syönyt HX-budjettia.

Ilmavoimat yrittää näyttäytyä ja tehdä itseään tärkeäksi. ;)

"Kohta taivaalta kuuluu pamauksia ja näkyy kirkkaita valoilmiöitä – Ilmavoimilla iso harjoitus, jossa mukana 28 Hornetia"

Herättää varmasti mielenkiintoa itä naapurissakin? Harjoitusalue on kapea.

Onkohan pilotti poitsuilla kameroissa filmiä tarpeeksi ja akku ladattu, jota saavat ei toivotut tarkkailijat häädettyä läheisyydestä?

Äänestä

Uuden monitoimihävittäjän valinta ei kaadu kokonaan.

"Määrästä joudutaan tinkimään ja liian kallista ei pystytä hankkimaan. Hankitaan siis vain tarpeeseen, ei leikkeihin."

Äänestä
  • TASS: "Herra Putin, ostetaanko hengityslaitteita ulkomailta?"

    V PUTIN:
    "Määrästä joudutaan tinkimään ja liian kallista ei pystytä hankkimaan. Hankitaan siis vain tarpeeseen, ei leikkeihin."

    " Lisäisin vielä että sukulaiseni valmistaa luotettavia ja nykyaikaisia tekoapu keuhkokoneita"

    1Äänestä

  • Ketä tai mitä ulkopolitiikan instituutin tutkija Matti Pesu edusti Ylen (klo 18) uutisissa 18.5.2020 hänen sanoessaan, että "ei olisi kovin f i k s u a leikata varautumisesta tuleviin kriiseihin."
    Ei ollut tuolta tutkijalta myöskään kovin fiksua(?) jättää kertomatta minkälaista kriisiä hän Suomen taivaalle mahtaa odottaa kaikessa fiksuudessaan. Sen typpi jätti kokonaan kertomatta vai oliko Yle leikannut sellaisen kohdan kokonaan pois?
    Yleensä ennen tasavallan presidentti on toppuutellut jopa kenraaleja ottamasta kantaa asiohin, jotka eivät kenraaleille julkisesti edes kuulu. Sota ja kriisit ovat yhä liian isoja asioita sotilaiden päätettäviksi - saati tutkijoiden, jotka innostuvat jo ennustajaeukoiksi.
    Muistan hyvin tapauksia, joissa presidentti simpautti liian innokkaita kentsuja sekaantumasta hiukankaan ulkopolitiikkaamme, jonka hoito kuulunee edelleen presidentille. Vai oliko tutkija peräti saanut jostakin ohjeen pelotella kansaa nimenomaan itäiseltä taivaalta tulevilla kriiseillä?? Sellaisen käsityksen tavallinen katsoja saattoi saada kriisistä, joka on siis jo tuleva tykömme idästä.
    Onko tutkijalla kenties jo jotakin vuorenvarmaa tiedustelutietoa TULEVASTA KRIISISTÄMME, joka on siis vain muutamalla kymmenellä tappohävittäjällä pelkästään itäiseen kriisiin varautumalla estettävissä.
    Omituista pelottelua ja russofobiaa "tutkijan" suusta! Tai jospa kyseessä onkin vain pelkkä hutkija, josta toivottavasti ainoastaan on kyse.
    Viimeksi Suomen ilmatilaa loukkasi juuri kuin sopivasti ruotsalaiskone Pohjanlahdella. Myöskään pelkät ns. Porvoon mutkan oikaisutkaan eivät ole (olleet) kriisin syy eikä seuraus.
    Synonyymisanakirja antaa fiksu-sanalle synonyymit: nokkela, terävä. Kumpaa Pesu mahtoi tarkoittaa??? Ei auennut.

    Äänestä

Pelastuslaitos sai hälytyksen Rovaniemen lentokentälle kello 15.45. Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus, että Hornetin laskutelineissä epäillään vikaa.

Tapahtumalajina oli keskisuuri ilmaliikenneonnettomuuden vaara.

Pelastustehtäviin osallistui kolme ilmavoimien yksikköä, kaksi lentokentän siviiliyksikköä ja neljä Lapin pelastuslaitoksen yksikköä.

Tilanne päättyi onnellisesti.

– Hillitysti kone pääsi laskeutumaan, ei tarvittu verkkoja eikä vaijereita, päivystävä palomestari Lauri Manninen kertoo.

Hornet laskeutui lentokentälle ennen kuin Lapin pelastuslaitoksen palomiehet ehtivät paikalle.

Onneksi korvaavat F-35 hävittäjät saapuvat juuri oikeaan aikaan Suomen ilmavoimille.

Horneteille jää semmoiset 1500 lentotuntia jäljelle. Käyttökulut on korkealla mutta jos ilmaiseksi saa niin kannattaa ottaa.

Suomi on suunnitellut että heimoveljet virosta saisivat vanhat koneemme. Se saa itänaapurin vajaamittaisen alahuulen väpättämään 250Hz taajuudella ja sekaisin seuraavien kahden 5-vuotissuunnitelman ajaksi.

Voi sitä sätkimistä Moskovassa ja Pietarin verkstadissa. Kotimaassakin tiltut menee sekaisin. JB aukaiseen muutaman uuden dosenttivisentti sivuston ilman päätä ja häntää. Seuraajia sivuilla on ainoastaan JB ja suomi24 vastaava komeljanttari.

1Äänestä
  • Ikävä kyllä, dosentin seuraajia on enemmän kuin kaksi, mm. perussuomalaisissa löytyy paljonkin vastakaikua Bäckmanin levittämälle venäjämieliselle Suomen vastaiselle propagandalle,.

    1Äänestä

F35 putosi harjoituslennolla Floridassa ihan vast ikään.

Äänestä

Gripenit kyykyttivät Hornetteja merenkurkussa tullen mennen.

Ameerikan kökkö ei taida enää toimia. Ovat vittuillee Euroopan ja Aasian osaajat pois positiivisesta kehityksestä.

Omin päin jenkit saavat aikaan - - - ydinsodan.

Äänestä

"Uuden monitoimihävittäjän valinta ei kaadu kokonaan"

Ei niin, mutta korona on budjetin melkein kokonaan jo syönyt, mutta kyllä tällää jämä budjetilla laadukkaat Gripenit saadaan edelleen määrästäkään tinkimättä.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä se "kriisi" idästä odottelisi muutaman kymmenen tappokoneemme hankintaan saakka, jos sellainen "kriisi" todella olisi jonkun fiksun (?) "tutkijan" mukaan kumminkin tulossa idästä?
    Ei tullut "kriisiä" - ei pienintäkään - Drakenien eikä edes silloin jo antiikkisten MiGien aikana.
    Lienee ollut jotakin tekemistä myös "fiksulla" ulkopolitiikkamme johdolla, kuten on ollut jo 75 vuotta.
    MiG 20 -koneiden kausi päättyi vasta 7.3.1998 (Kuopiossa) kestettyään 35 vuotta. Ovatko nykyiset hornankoneet todella niin kehnoja, että eivät yllä lähellekään samaa??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ihmeessä se "kriisi" idästä odottelisi muutaman kymmenen tappokoneemme hankintaan saakka, jos sellainen "kriisi" todella olisi jonkun fiksun (?) "tutkijan" mukaan kumminkin tulossa idästä?
    Ei tullut "kriisiä" - ei pienintäkään - Drakenien eikä edes silloin jo antiikkisten MiGien aikana.
    Lienee ollut jotakin tekemistä myös "fiksulla" ulkopolitiikkamme johdolla, kuten on ollut jo 75 vuotta.
    MiG 20 -koneiden kausi päättyi vasta 7.3.1998 (Kuopiossa) kestettyään 35 vuotta. Ovatko nykyiset hornankoneet todella niin kehnoja, että eivät yllä lähellekään samaa??

    Mikä lienee mystinen MiG 20? Tosin Suomessa käytettiin MiG-21:tä, pääasiassa F- ja Bis -versioita. Niitä hankittiin vuosien aikana 54 kappaletta, eli samoilla yksilöillä ei todellakaan lennetty niin paljon kuin Horneteilla on tehty.

    Äänestä

Koronasta viis,niin hävittäjähankinta suoritetaan täysimääräisesti.
Saksa ja Ranska sopivat keskenään.EU kriisirahastoon lisää 1500 miljardia,entisten parintuhannen miljardin lisäksi.Suomen osuus xxx miljardia.
Kehitysapuun lisää xx miljardia.
Humanitääriseen apuun lisää xx miljardia.
Maassa vyöryy yt neuvottelujen ja lomaustusten aalto.
Kymmeniätuhansia työttömiä lisää kortistoon entisten jatkoksi.
Valtion velka kohta 150 miljardia ja lisää tulee joka minuutti.
Näin suomi nousuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Näin se on. Vaikka rysäpöksy haluaa lisää humpparahaa sossusta niin tärkeämmät asiat ensin.

Hanketta ei voi lykätä vaarantamatta Suomen uskottavaa puolustuskykyä"
Hornetien seuraajan valintaprosessi jatkuu koronapandemiasta huolimatta lähes aikataulussaan. Kaikki hävittäjäehdokkaat ovat edelleen kilpailussa mukana.

”Hanketta ei voi lykätä vaarantamatta Suomen uskottavaa puolustuskykyä. Hanke etenee täysin poliittisen ohjauksen mukaisesti ja näinhän on toimittu hankkeen kaikissa vaiheissa. Kaikki HX-hankkeen perusteet – turvallisuuspoliittinen tilanne, uusien monitoimihävittäjien tarve ja aikataulu – ovat pysyneet muuttumattomina. Hornet-kaluston käyttöiän jatkoa ei voida tehdä kustannustehokkaasti eikä ilman merkittävää puolustuskyvyn laskua. Tällainen kertaluontoinen investointi Suomen puolustuskyvyn ylläpitämiseksi on tehtävä kerran 30 vuodessa ja hankkeen kustannukset jakautuvat hankinnan osalta noin kymmenen vuoden ajalle. Suomi tarvitsee uudet suorituskykyiset hävittäjät.”

Mitä lentotoiminnasta seuraavan vuosikymmenen aikana poistuville Hornet-hävittäjille tapahtuu? Voisiko niiden elinkaarta pidentää?

”Jo Hornet-hankinnan alusta alkaen suunnitelmana on ollut lentää Horneteilla 30 vuotta ja tämän suunnitelman mukaan koneita on lennetty, ylläpidetty, rakenteita korjattu sekä suorituskykyä kehitetty. Hornetin elinkaaren jatkamiselle ei ole järkeviä perusteita. Hornet-kaluston tekninen käyttöikä on eri asia kuin kaluston operatiivinen käyttöikä eli se, kuinka hyvin se täyttää tehtävänsä osana Suomen puolustusjärjestelmää. Toki Hornetit saataisiin ilmaan vielä 2030-luvun alkupuolella, mutta ei niillä uskottavaa puolustuskykyä ylläpidettäisi eikä niiden käyttäminen olisi kustannustehokasta.”

”Puolustuskykymme nimittäin laskisi, koska yksittäisten koneiden teknisen elinkaaren jatkaminen vaatisi lentotuntien vähentämistä ja laivaston koon pienentämistä. Koneita pitäisi lentää säästeliäästi ja huonompikuntoiset koneet toimisivat varaosien ja vaihtolaitteiden varantona.”

”Kriisitilanteessa käsissämme olisi täysi katastrofi, koska lentotuntien määrää ei voitaisi turvallisuustilanteen kiristyessä nostaa ja koneet loppuisivat kesken heti alkuunsa. Ne olisivat vanhoja teknisesti, mutta myös sotilaallisen suorituskyvyn näkökulmasta. Vanhan ja pienen laivaston taisteluarvo ei ole uskottava pelote.”

”Nykyisen laivaston käytöstä poistoa suunnitellaan aikanaan HX-käyttöönoton rinnalla. Tässä yhteydessä selvitetään, onko kalustolle tai sen osille kysyntää ja saadaanko mahdolliselle myynnille vientilupa. Uskon, että osa kalustosta museoidaan vakiintuneen käytännön mukaisesti. Osa materiaalista ei kelpaa enää muualle kuin romuttamoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu