Mitä hyvää Trump on tehnyt Suomelle? Amerikka ensin.
Milloin tajusit, että persut ovat Trumpin puolue?
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mieluummin maksan vaikka Amerikkaa kuin somaliaa.
Miksi maksaisit?
Euro poikii Somaliassa aivan eri tavalla kuin USA:ssa. Itse voisin tukea USA:takin, jos tietäisin tuen menevän kaikkein heikommassa asemassa oleville, mutta se on utopiaa. USA on valtio, jossa tuloerot ovat aivan huippuluokkaa maailmalla. Taitavat vain eräät arabivaltiot päästä ohi siinä suhteessa.
Täysvassuri. Kaikkein heikommassa asemassa olevat slummipummit ovat sitä aivan omasta tahdostaan.. heillekin haluat rahasi antaa, hukkaan menee.
Persut ovat monipuolisia. Osa palvoo Israelia, osa Natsi-Saksa, osa Venäjää, osa Kiinaa ja osa on Trumpin (=Venäjä) puolella.
Ainoa mitä he eivät tue on Suomi.
Juuri näin ja Persut ovat niin tyhmää sakkia että sopivat Trumpin joukkuihin täydellisesti.
Siinä olikin melkein kaikki vasurin olkiukot mitä kirjasta löytyy. Enää puuttuu vain Halla-ahon sivarius ja Soinilaisten 2015 maahanpäästämät matut(joista vasuri-monikulttuuriislamisti on vain oikeasti tyytyväinen).
Mutta pojat... Nyt maksetaan Italian ja Ranskan pankkeja koska omat kansalaisensa eivät niitä halunneet maksaa.
Suomihallinto esiintyi rehvakkaana että KYLLÄ ME MAKSAMME!
300 miljardia on lasku.
Ei tule mitään 300 miljardin eikä muutakaan laskua. Käppä kysymässä yrityksiltä jotka käyvät kauppaa Eurooppaan.
Ei mene suomirahaa myöskään Ranskaan eikä pankeille varsinkaan. Voisitteko edes joskus pestä korvat kuunnella, mitä teille sanotaan ja raudasta väännnetään?
Ne rahat 800 miljoonaa käytetään vain coronahoitoon. Niitä ei voi muuhun käyttää. Mitä nopeammin Eurooppa selviää tästä koronasta sitä nopeammin yritykset toipuvat Suomessa. Näitä samoja rahoja käytetään myös Suomen eduksi.
Taidat puhua eri rahoista. 300 miljardia on aikapaljon eri summa kuin "vaivaiset" 800 miljoonaa.
No mitä pahaa Trump on tehnyt Suomelle? Jotain aivan hirveää fanaattisesta pilkasta päätellen. Media ja vihervasemmisto paasaa suu vaahdossa Trumpin typeryydestä, kiihottaen valheilla ja epätotuuksilla toisiaan suurempaan ja suurempaan vihahurmokseen.
(Epätotuus=/Valhe)
Toisaalta toivoisin että Persut olisivat joskus päähallituspuolue, niin loppuisi joskus tuo lapsellinen huutelu joka lehdessä. olis kiva katsoa mitä Jussi sais aikaan? ei sitä tiedä 🤔
Tietää. Puolue hajoaisi melko nopeasti muutamaan toistensa kurkuissa kiinni olevaan porukkaan.
Aika tehokkaasti ne potki pellolle sopeutumattomat silloin kun kaikki sopeutumattomat päätyivät sinisiin.
Ei ne sinisiin lähteneet sinne itse lähteneet. Ne oli Persuista potkut saaneita rähinöitsijöitä.
Enpä usko, että Persut kykenee ikinä vajoamaan siihen "parempaan" väkivaltaan. Se on ihan erään toisen puolueen juttu.
Aika kuitenkin on nyt ja aina ollut temp pursuit. Eli sitä samaa pajunkissaa. Eikun köyttä.
Kysymys kuuluu, oletko niin tyhmä, ettet tajua jauhavasi paskaa, vai kenties niin tyhmä, että jauhat paskaa ihan tietoisesti?
Äärimölyäjän ennalta tiedetty vastaus: "Ai mitä paskaa? Mähän kerron vaan totuuden! Öyh!"