Huonoja uutisia koronaviruksista.

Noin 50-100 vuodessa maailman väestöstä on jäljellä enää n. 10-20 %. Tuo 10-20 % on siis se väestön osa, joka kykenee kehittämään vasta-aineita koronaviruksia vastaan. Valtaosalla niitä ei muodostu.

Se on aiheuttanut ihmetystä, miksi kahdesta identtisesti perusterveestä hyväkuntoisesta toinen kuolee ja toinen selviää jopa oireitta. Kyse on nimenomaan yksilöllisestä kehon toimintojen eroista. Kuollut ei ole kehittänyt vasta-aineita tarpeeksi tai ollenkaan.

Koronavirus on hyvässä vauhdissa muuntumisessa, eikä se suinkaan koidu viruksen kohtaloksi, vaan sen eduksi. Sillä on jatkuvasti tilaa ja aikaa kehittyä ihmisissä ja eläimissä. Muuntumisen vuoksi ihmiskuntaa ei pelasta edes rokotteet, sillä viruksen muuntuminen on liian nopeaa. Myös SARSin kanssa kävi samoin, eli toimivaa rokotetta ei saatu koskaan kehitettyä.

Koronasta kehittyi tappaja, joka tukkii verisuonet, hyökkää keskushermoston kimppuun ja tuhoaa keuhkot kaikilta, joilla vasta-aineiden muodostuminen on hidasta, vähäistä tai olematonta. Siksi se on niin vaarallinen toisille ja toisille taas jopa huomamaaton.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Noin 50-100 vuodessa maailman väestöstä on jäljellä enää n. 10-20 %. Tuo 10-20 % on siis se väestön osa, joka kykenee kehittämään vasta-aineita koronaviruksia vastaan. Valtaosalla niitä ei muodostu.

Se on aiheuttanut ihmetystä, miksi kahdesta identtisesti perusterveestä hyväkuntoisesta toinen kuolee ja toinen selviää jopa oireitta. Kyse on nimenomaan yksilöllisestä kehon toimintojen eroista. Kuollut ei ole kehittänyt vasta-aineita tarpeeksi tai ollenkaan.

Koronavirus on hyvässä vauhdissa muuntumisessa, eikä se suinkaan koidu viruksen kohtaloksi, vaan sen eduksi. Sillä on jatkuvasti tilaa ja aikaa kehittyä ihmisissä ja eläimissä. Muuntumisen vuoksi ihmiskuntaa ei pelasta edes rokotteet, sillä viruksen muuntuminen on liian nopeaa. Myös SARSin kanssa kävi samoin, eli toimivaa rokotetta ei saatu koskaan kehitettyä.

Koronasta kehittyi tappaja, joka tukkii verisuonet, hyökkää keskushermoston kimppuun ja tuhoaa keuhkot kaikilta, joilla vasta-aineiden muodostuminen on hidasta, vähäistä tai olematonta. Siksi se on niin vaarallinen toisille ja toisille taas jopa huomamaaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu