Suomen adventtikirkon hallitus pähkäili 26.4. 20

Anonyymi

Adventtikirkon hallitus keskusteli mm. seuraavista aiheista:

---"Seurakunnallinen toiminta on jaettu kymmenysperusteiseen ja ei-kymmenysperusteiseen toimintaan. Kymmenysperusteisen toiminnan suurin kuluerä ovat HENKILÖSTÖKULUT kenttätyössä, jaostoissa ja TOIMISTOSSA"---

Palkat ovat siis niin hulppeat, että palkkakulut ovat suurin kuluerä?

---"Vuonna 2019 kymmenysperusteisen seurakunnallisen toiminnan alijäämä oli
350 483,72 € ja koulutoiminnan alijäämä 369 085,36 €. Kymmenysvaroja ei käytetty kattamaan koulutoiminnan alijäämää. Näiden molempien toimintojen alijäämät katettiin kirkon MUISTA VAROISTA. Varsinaisen toiminnan alijäämien ollessa näin suuria, on kirkon talouden tasapainottaminen muilla varoilla (esim. TESTAMENTTITULOT ja SIJOITUSTOIMINTA), erittäin vaikeaa."---

Testamentteja ei siis enää saada kusetettua riittävästi, eikä Suomen adventtikirkon harrastama sijoitustoimintakaan tuo riittävästi rahaa? Voi hel..tti! lausui pastori.

Jossain on siis vika? Ovatko bisnekset niin sanotusti "perseellään, niin kuin on adventtikirkon kohdalla Suomessa totuttu näkemään ennenkin?

78

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On ilmiselvää, ettet tajua voittoa tuottamattomien organisaatioiden toiminnasta yhtään mitään. Etkä niin muinoin kymmenysten käytöstäkään. Aloitustasi ei ole mitään syytä kommentoida. Kannattaisiko sinun palata sinne päiväkerhon kertausluokalle?

      • Anonyymi

        Väitätkö sinä ettei adventtikirkkoa ole tarkoitettu voittoa takovaksi liiketoiminnaksi?
        Sitten sinun kannattaa vaihdattaa vaippasi ja juoda vain äitisi maitoa?

        Kansainvälinen adventtikirkko tuotti liikevoittoa viime vuonna n. 3.2 miljardia taalaa.

        "Adventtiliike" nimenä kertoo jo kaiken.
        Liike on susi, ellei se tuota voittoa.

        Adventtikirkko Suomessa on tosin jo susi tai paremminkin "mustalammas" jo syntyessään ja sen "ammattilaisiksi" itseään kutsuvat talousihmiset ja muu huuhaporukka/maallikot ovat ammattitaidotonta nysväri porukkaa, joka elää luomassaan satumaailmassa, eikä osaa hoitaa bisnestään, koska aivot on pitänyt jättää narikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään sinulla ei ole hajuakaan nonprofit organisaatioiden toiminnasta. Etkä ymmärrä liiketaloudesta sen enempää kuin sika tuulimyllyjen päälle. Mene nyt sinne päiväkerhoon kasvamaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö sinä ettei adventtikirkkoa ole tarkoitettu voittoa takovaksi liiketoiminnaksi?
        Sitten sinun kannattaa vaihdattaa vaippasi ja juoda vain äitisi maitoa?

        Kansainvälinen adventtikirkko tuotti liikevoittoa viime vuonna n. 3.2 miljardia taalaa.

        "Adventtiliike" nimenä kertoo jo kaiken.
        Liike on susi, ellei se tuota voittoa.

        Adventtikirkko Suomessa on tosin jo susi tai paremminkin "mustalammas" jo syntyessään ja sen "ammattilaisiksi" itseään kutsuvat talousihmiset ja muu huuhaporukka/maallikot ovat ammattitaidotonta nysväri porukkaa, joka elää luomassaan satumaailmassa, eikä osaa hoitaa bisnestään, koska aivot on pitänyt jättää narikkaan.

        Olet typerys. Kirkko ei ole liikelaitos, eikä tuo 3,2 miljardia ole mikään liikevoitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö sinä ettei adventtikirkkoa ole tarkoitettu voittoa takovaksi liiketoiminnaksi?
        Sitten sinun kannattaa vaihdattaa vaippasi ja juoda vain äitisi maitoa?

        Kansainvälinen adventtikirkko tuotti liikevoittoa viime vuonna n. 3.2 miljardia taalaa.

        "Adventtiliike" nimenä kertoo jo kaiken.
        Liike on susi, ellei se tuota voittoa.

        Adventtikirkko Suomessa on tosin jo susi tai paremminkin "mustalammas" jo syntyessään ja sen "ammattilaisiksi" itseään kutsuvat talousihmiset ja muu huuhaporukka/maallikot ovat ammattitaidotonta nysväri porukkaa, joka elää luomassaan satumaailmassa, eikä osaa hoitaa bisnestään, koska aivot on pitänyt jättää narikkaan.

        "Väitätkö sinä ettei adventtikirkkoa ole tarkoitettu voittoa takovaksi liiketoiminnaksi?"

        Ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö sinä ettei adventtikirkkoa ole tarkoitettu voittoa takovaksi liiketoiminnaksi?
        Sitten sinun kannattaa vaihdattaa vaippasi ja juoda vain äitisi maitoa?

        Kansainvälinen adventtikirkko tuotti liikevoittoa viime vuonna n. 3.2 miljardia taalaa.

        "Adventtiliike" nimenä kertoo jo kaiken.
        Liike on susi, ellei se tuota voittoa.

        Adventtikirkko Suomessa on tosin jo susi tai paremminkin "mustalammas" jo syntyessään ja sen "ammattilaisiksi" itseään kutsuvat talousihmiset ja muu huuhaporukka/maallikot ovat ammattitaidotonta nysväri porukkaa, joka elää luomassaan satumaailmassa, eikä osaa hoitaa bisnestään, koska aivot on pitänyt jättää narikkaan.

        Näitä pieniä muurahaisia on ollut lahkossa. Sokeita tarvitaan aina, kun rahasta on kyse.
        Lähisukulainen hurahti kulttiin 1971. Siitä lähtien hän maksoi uskollisesti siivoojan palkasta kymmenykset. Lauantaina kotona ei siivottu, kertoi miehensä.
        Keräsi Sympatiaa vielä kahdeksankymppisenä 800 euroa ovelta ovelle.
        Nyt kuoltuaan ei saanut muuta kun kukkavihon kannelle.
        Mutta oli advaattorikirkon pakstori käväissyt tammikuussa vanhaa naista jututtamassa.
        Jännäämme perunkirjoitusta.

        Kun adventtikirkon pastori käy yksinäisen vanhuksen ovella ja astuu kynnyksen yli, niin siinä ei perunkirjoitusta enää tarvitse jännätä.
        Peli on niin sanotusti perillisten osalta menetetty, kun adventtikirkko on putsannut pöydän ja vähän muutakin.
        Perunkirjaa tehtäessä edunsaajaksi on jostain syystä ilmestynyt Suomen adventtikirkko ja vanhuksen omaisuus on siirtynyt adventtikirkon nimiin, eikä se todellakaan ole mikään ainutkertainen tapaus.

        Siis mitä sinä annat kuolleelle ihmiselle??? Eihän sellaiselle voi mitään antaa, paitsi hautajaiset.

        Adventtikirkko ei ole mikään kultti.

        Asenteesi on sellainen, että toivon naisen antaneen koko omaisuutensa kirkolle.

        Toivottavasti antoi kaiken kirkolle, eikä jättänyt teille mitään. Olette niin asennevammaisia ihmisiä, että päähän ottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mitä sinä annat kuolleelle ihmiselle??? Eihän sellaiselle voi mitään antaa, paitsi hautajaiset.

        Adventtikirkko ei ole mikään kultti.

        Asenteesi on sellainen, että toivon naisen antaneen koko omaisuutensa kirkolle.

        Adventtikirkolla on kultinomaisia rituaaleja, mm jalkojen pesu, Ellen Whiten korostaminen lähes Jumalan pojan tasolle, ruokavaliorituaalit (ns. saastaiset eläimet ja kasvisruokavalion painottaminen), oman itsensä kehittäminen Kristuksen kaltaiseksi, kymmenykset. Varmaan muitakin olisi, jos oikein lähdettäisiin tonkimaan. Uskonnon erottaa kultista se, että siellä ihmistä käytetään hyväksi yhteisön tarpeisiin ja siitä, että sillä on Raamatun ulkopuolisia tapoja ja rituaaleja. Adventismissayhdistyvät kristinusko ja rituaalit juuri sen verrran, ettei sitä nyt ihan voi sanoa kultiksi mutta vaikka adventtikirkolla on joitakin oppeja, jotkaovat selkeästi enempi Raamatun historian mukaisia kuin muilla kirkkokunnilla, on sillä myös oppeja, jotka eivät ole Raamatusta. Siksi kirkkoa on vaikea tulkita kultiksi vaikka se hyvin lähellä sitä onkin.

        Adventistin itsensä on hyvin vaikea huomata tätä, koska kirkko yrittää niin hyvin perustella epäraamatullisia doktriinejaan. Ulkopuolinen näkee ne
        Hyvin ja entiset adventistit, kuten minä, jotka todella tunnemme kirkon opetukset, näemme ne helposti. Välillä joku, joka on avoin totuudelle ja joka antaa Pyhän hengen opettaa itseään, saa nähdä sen, mitä tämä kirkko todella oikeasti on.

        Olet oikeassa mutta tässä ollaan vähän niin kuin harmaalla alueella. Tavallaan osa noista opetuksista löytyy Raamatusta. Ja osa opeista on jo Raamatussa lakkautettu. Osalle adventtikirkko on antanut uuden merkityksen nykypäivään jä käyttää niitä osana uskontoaan.

        Unohdit yhden ehkä selvimmistä kirkkouskontojen kulttiuskonnon merkeistä. Tällä kirkkokunnalla se on se, että kirkko opettaa jääräpäisesti jo kauan sitten muiden hylkäämiä oppeja, koska se on antanut yhden 1800-luvun vaihteessa eläneen kirkkomummon määritellä sen, miten Pyhän Hengen kuuluu opettaa sen jäseniä. Pyhän Hengen opetukset ja Raamatuntutlkinta on lyöty lukkoon ja sitä on äärimmäisen vaikeaa muuttaa jäsenmäärältään yli 20 miljoonaisessa kirkkokunnassa. Tämä kirkko ei elä nykypäivässä eikä se anna Pyhän Hengen opettaa jäseniään henkilökohtaisesti. Useat muut kirkkokunnat opettavat, että Pyhä Henki on jäsentensä henkilökohtainen opettaja.

        Joku voi nyt väittää, että "kylläpä antaa, valheesi ei hetkauta!" Mutta fakta on se, että jos joku jotakin uutta Raamatusta löytää Pyhän Hengen johtamana, sitä ei tulkita Raamattua vasten vaan se tulkitaan niin sanottuja 28 opinkohtaa vasten, jotka ovat ne lukkoonlyödyt kannat, joita vastaan on turha taistella. Iso osa opeista on kirkon varhaishistoriassa kirjoittaneen kirjailijan oikeiksi vahvistamia. Kirkon oma kirjailija Ellen White, jota he kunnioittavat, on sanonut, (ei aivan sanasta sanaan) että yksikään opinkohta ei ole niin pyhä, etteikö sitä pitäisi koetella Raamattua vasten. Hän sanoi samaa omista kirjoituksistaan. Silti seurakunnassa voidaan havaita, että jos joku uusi Pyhän Hengen opetus on vanhoja opinkohtia vastaan, sen ei edes anneta edetä kirkko-organisaation johtoportaissa ylöspäin tutkittavaksi. Toisaalta, vaikka se pääsisi ihan johtotasolle saakka, kirkon pääjohtaja ajaa niin vahvasti 1800-luvun oppeja ja tuon kirjailijan lukkoon lyötyjä tulkintoja, että mikään ei voi muuttua.

    • Anonyymi

      Jokaisessa lahkossa mennään bisnes edellä. Maksukykyistä porukkaa kalastellaan aktiivisesti niitä, jotka rahoittavat loisten hyvinvoinnin ja huvit. Loisia ovat mm. pastorit ja muu kymmenysrahoilla palkattu porukka, jota lahkoon kusetetut rahoittavat.
      Se nyt on faktaa, eikä se lahkojen aivo-orjien ja aivonsa narikkaan heittäneiden väittämillä muuksi muutu.

      • Anonyymi

        Kateellisten panettelua ;)

      • Anonyymi

        Valheesi eivät miksikään muutu. Ne ovat valhetta.

    • Anonyymi

      Olen syntynyt tämän lahkon perheeseen. Oli lapsena hienoa käydä joulukirkossa. Äiti joutui loppuaikoinaan kiristyksen kohteeksi, jopa kymmeniä tuhansia olisi joutunut maksamaan, onneksi summat jäivät vähemmiksi. Huijareita kaikki.

      • Anonyymi

        Tuo maininta joulukirkosta adventismin yhteydessä saa olettamaan, että olet feikki ja valehtelet.

      • Anonyymi

        Adventtikirkossa ei ole joulukirkkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo maininta joulukirkosta adventismin yhteydessä saa olettamaan, että olet feikki ja valehtelet.

        "Tuo maininta joulukirkosta adventismin yhteydessä saa olettamaan, että olet feikki ja valehtelet."

        Olen ollut adventtikirkon joulukirkossa useita kertoja. Kirkon puhujakorokkeella oli useana vuonna joulukuusi, johon sai sitten ripustaa kuoren, jonka sisälle piti laittaa rahaa. Rahakuusihan se oli. Kuusi oli koristeltu rahakirjekuorilla.
        Kyllä adventtikirkko viettää joulua siinä missä muutkin, tosin se rahakuusi oli aika outo.

        Et vain näköjään itse tiedä asioista enempää kuin sika tuuliviiristä.

        Vai että kuusi, jossa rahakirjekuoria. Lahjojen saamisen sijaan kuusen kuoriin piti viedä rahaa/ seteleitä. Heh Heh. Kaikkea sitä kuulee ja anna mun kaikki kestää. Kiitos kuitenkin tarinasta, se pisti tosiaan hymyilemään ja nauramaan.

        Itsekin olen nähnyt sen rahakuusen siellä aikanaan Helsingin Kallion adventtiseurakuntasalin etuosassa (joka kirkkosali on nykyisin kai vapaakirkon omistama), eikä se ollut siellä pelkästään joulujuhlan aikaan, vaan joulunaikaan joka sapatti, ensimmäisestä adventista lähtien jouluun saakka. Sinne tosiaan itsekin vein rahaa kuusen oksalle kirjekuoressa. Piti muistaakseni vielä pyykkipojalla ripustaa ne sinne oksalle, jos oikein muistan.
        Tietysti seurakuntasisar keräsi tilaisuuden päätyttyä rahat pois kuusesta.

        Sisar Helsingistä

        Mnkä vuoksi te laitoitte rahaa kirjekuoriin kuusen oksalle? Mikä oli syy tai tarkoitus asialla?

        Kai se kuusenoksalle laitettu raha käytettiin seurakunnan menoihin?
        Kirjekuori oli siinä mielessä vihje siihen suuntaan, että vain paperiraha kelpaa?
        Jos siellä kuusen oksalla olisi roikkunut "rahapata", kuten pelastusarmeijan joulukeräyksessä, niin kiusauksena olisi laittaa sinne ylimääräiset kolikot rahapussista painamasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että kuusi, jossa rahakirjekuoria. Lahjojen saamisen sijaan kuusen kuoriin piti viedä rahaa/ seteleitä. Heh Heh. Kaikkea sitä kuulee ja anna mun kaikki kestää. Kiitos kuitenkin tarinasta, se pisti tosiaan hymyilemään ja nauramaan.

        Juu, nauraa sai! Olen käynyt joulukuussa kolmessa eri adventtiseurakunnassa eikä missään niistä ole ollut mitään rahakuoria kuusissa. Hahhah! :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekin olen nähnyt sen rahakuusen siellä aikanaan Helsingin Kallion adventtiseurakuntasalin etuosassa (joka kirkkosali on nykyisin kai vapaakirkon omistama), eikä se ollut siellä pelkästään joulujuhlan aikaan, vaan joulunaikaan joka sapatti, ensimmäisestä adventista lähtien jouluun saakka. Sinne tosiaan itsekin vein rahaa kuusen oksalle kirjekuoressa. Piti muistaakseni vielä pyykkipojalla ripustaa ne sinne oksalle, jos oikein muistan.
        Tietysti seurakuntasisar keräsi tilaisuuden päätyttyä rahat pois kuusesta.

        Sisar Helsingistä

        Kyseessä ei ole adventtikirkon käytäntö. Jos kertomasi pitää paikkansa, siellä sisaret keskenään ovat pitäneet omaa hauskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä ei ole adventtikirkon käytäntö. Jos kertomasi pitää paikkansa, siellä sisaret keskenään ovat pitäneet omaa hauskaa.

        Jos sisaret ovat keskenään pitäneet vain hauskaa sen rahakuusensa kanssa, niin mihin ovat ne rahat menneet?
        Kyllä siellä seurakunnassa, jossa rahakuusi on ollut useiden viikkojen ajan, on käynyt varmasti myös adventtikirkon pastoreita saarnaamassa tai seurakuntavierailulla ja ovat nähneet "omituisen" kuusen, joten kyllä se rahakuusi on täytynyt olla myös adventtikirkon päättäjien tiedossa ja ideakin on voinut tulta siltä suunnalta?
        Kyllä ahneus keinot keksii ja adventtikirkolla Suomessa ei koskaan ole liikaa rahaa, joten konsteja pitää luoda rahan keräämiseksi.

        Kyse ei ole adventtikirkosta vaan sisarien omasta touhuttelusta. Älä siis syytä koko kirkkokuntaa heidän outouksistaan.

    • Anonyymi

      Adventtikirkko on huijarilahko, ei mitään muuta. Rahaa huijataan vanhuksilta ja puhutaan varmoista taivaspaikoista kunhan ensin omaisuus testamentataan ja lahjoitetaan kokonaan adventtikirkon nimiin. Se on pelin henki. Kaikki pastorit ovat kieroja kaksinaamaisia valehtelevia kusettajia.

      • Anonyymi

        Valheesi ei meitä hetkauta.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö. Ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei meitä hetkauta.

        Ketä teitä? Ketä edustat?

    • Anonyymi

      Aloittajalla on ilmiselvästi traumoja adventisteistä. Oletko etsinyt apua ongelmiisi?

      • Anonyymi

        Eihän USA:sta rantautuneet lahkot voi muuta aiheuttaakaan kuin traumoja ja kun olet lahkon jäsen, niin lahkon aivopierut aiheuttavat myös mielisairautta ja mielen köyhyyttä.

        Oletko sinä noin traumatisoitunut? Ja kaiken tuon jälkeen vielä roikut täällä adventismipalstalla etkä osaa päästää irti menneisyydestäsi. Saatko sinä apua ongelmiisi?

        "....roikut täällä adventismipalstalla etkä osaa päästää irti menneisyydestäsi."

        Varoitan muita huijarilahkoista, joihin adventtikirkko lukeutuu.
        Siksi kirjoitan tällä palstalla varoitukseksi niille, jotka ovat herkkäuskoisuudessaan menneet lahkon typeryyksiin mukaan.
        Itse olen irtautunut lahkoista jo yli 10 vuotta sitten, eikä ole yhtään harmittanut jäkeenpäin muutoin kuin, että annoin joskus itseäni jymäyttää lahkon toimesta, se harmittaa vieläkin, että tuhlasin elämästäni osan lahkon piirissä.

        Voisitko kertoa missä maassa ja uskon suunnassa, voi olla myös ateisteja ei tapahtuisi vääryyksiä ? Missä kaikki olisivat täydellisijä !

        kysynpävaan.

        Ok. No jos heitä haluat varottaa, niin varoita sitten ja unohda pilkkapuheet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko kertoa missä maassa ja uskon suunnassa, voi olla myös ateisteja ei tapahtuisi vääryyksiä ? Missä kaikki olisivat täydellisijä !

        kysynpävaan.

        Otin tyhjän kirjekuoren läheiseni hyllystä. Oikeassa reunassa, pystyssä on tila nimeä sekä osoitetta varten.
        Vaakatasossa on neljä kohtaa. Ensimmäinen on kymmenyksiä varten, toinen uhrilahjoja kinuten ja sitä tehden edelleen.
        Olen valmis luovottamaan kuoren verottajan tutkittavaksi. On suoranaista veronkiertoa papeilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "....roikut täällä adventismipalstalla etkä osaa päästää irti menneisyydestäsi."

        Varoitan muita huijarilahkoista, joihin adventtikirkko lukeutuu.
        Siksi kirjoitan tällä palstalla varoitukseksi niille, jotka ovat herkkäuskoisuudessaan menneet lahkon typeryyksiin mukaan.
        Itse olen irtautunut lahkoista jo yli 10 vuotta sitten, eikä ole yhtään harmittanut jäkeenpäin muutoin kuin, että annoin joskus itseäni jymäyttää lahkon toimesta, se harmittaa vieläkin, että tuhlasin elämästäni osan lahkon piirissä.

        Valheesi ei meitä hetkauta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otin tyhjän kirjekuoren läheiseni hyllystä. Oikeassa reunassa, pystyssä on tila nimeä sekä osoitetta varten.
        Vaakatasossa on neljä kohtaa. Ensimmäinen on kymmenyksiä varten, toinen uhrilahjoja kinuten ja sitä tehden edelleen.
        Olen valmis luovottamaan kuoren verottajan tutkittavaksi. On suoranaista veronkiertoa papeilta.

        Höpöhöpö. Verottaja tarkastaa kirkon kirjanpidon, eikä siinä ole mitään huomauttamista. Valheesi ei meitä hetkauta pätkän vertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän USA:sta rantautuneet lahkot voi muuta aiheuttaakaan kuin traumoja ja kun olet lahkon jäsen, niin lahkon aivopierut aiheuttavat myös mielisairautta ja mielen köyhyyttä.

        Tuo on asennevammaisen ihmisen valheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Verottaja tarkastaa kirkon kirjanpidon, eikä siinä ole mitään huomauttamista. Valheesi ei meitä hetkauta pätkän vertaa.

        Kyllä se kohta hetkauttaa.
        Ei muuallakaan hyväksytä mitään ruskeita kirjekuoria kahisevaa sisällä. Se on täysin varmaa. Mitä enemmän maksat näistä tupperware-kekkereistä, sen varmemman palkkion saat. Ei tule kuppia, ei kippoa.
        Voittopalkintona on ohituskaista Taivaaseen. Ei tarvitse kokea Tutkivaa tuomiota tuhatta vuotta. Pääsee ylistämään partaista Karitsan isää, joka on jostain katsottuna oikealla puolella... ja seurustelemaan pyhien kanssa loputtomiin.
        Aamu alkaa herätyksellä ja jokainen päivä on samaa, aivan kuin elokuvassa Päivä murmelina. Kyllä tuhannen Taivaan vuoden jälkeen alkaa haluta vaikka helvettin kirkkaudesta häikäistyneenä.

    • Anonyymi

      Hei Teille,

      noudattakaa (Israelin) Jumalan käskyjä, säädöksi, opetusta ja ohjeita niin Siunausta alkaa seuraamaan häslinkiänne ja sekoiluanne. Niin alkaa tulla Pätäkkää haaveihinne!

      Kässään nyt että Adventisteilla on tuo hoopouden kolminaisuuden jumalankuvatus sydämessään. Ettekä halua noudattaa (Israelin) Jumalan säädöksi, käskyjä ja ohjeita, ette halua Uskoa ei kerta kaikkiaan yhtään mihinkään mikä on Hänestä lähtöisin.

      Joten Adventistit ovat muussa Jumalassa kuin Israelin Jumalassa, eivätkä ole halunneet Jumalan oppiin ja apostolien ja profeettojen perustalle..kulmakivenä Kristus Jeesus…eivät halua rakentaa itseään ja eikä halua rakentua Pyhimmän uskon perustalle ( Juuda 20, 25...Ef. 2 : 20-22).

      Tuosta on näissä kommenteissa kysymys. Tuota kysyttiin Adventisteilta. Ja vastauksena saimme, että Adventistit ovat Uppiniskaisia ja haluttomia noudattamaan tottelemaan (Israelin) Jumalan käskyjä, säädöksiä ja opetusta ja oppia.

      Israelin Jumalan lupaus on....
      2. Moos. 20:
      6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.”

      Aamen.

      • Anonyymi

        Pääkonferenssi ja SDA bisnekset.
        Jumalallinen auktoriteetti ja rahanahneus.

      • Anonyymi

        Kumma kun Ontariolla tai Baselilla ei ole omaa jumalaa.
        Israelilla on vaikka valtiolla ei ole ollut toimivaa hallitusta pitkiin aikoihin. Netanjehu on melkein pallo jalassa, missä jumala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääkonferenssi ja SDA bisnekset.
        Jumalallinen auktoriteetti ja rahanahneus.

        Valheesi ei meitä hetkauta lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei meitä hetkauta lainkaan.

        Ketä teitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä teitä?

        No tietenkin meitä Leegio666:laisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tietenkin meitä Leegio666:laisia.

        Sinö saat ihan vapaasti olla tuota. Me emme ole, emmekä teidän valheistanne välitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinö saat ihan vapaasti olla tuota. Me emme ole, emmekä teidän valheistanne välitä.

        Älä ny viitti pyhpyhjanumeroita...samaa Leegioperhettähän me ollaan.. sinä, veli 1234567---, Timo "28" Flink, Ted "hermopääte" Bundy... eiku siis Wilson ja muut blacksapatisti-leegio-valkopesuellenistit...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheesi ei meitä hetkauta lainkaan.

        Ketä teitä? Et puhu ainakaan adventistien puolesta, sillä olet monta kertaa osoittanut kylmentyneen rakkautesi. Adventistien rakkaus ei ole noin radikaalisti kylmää. Se on kädenlämpöistä.

    • Anonyymi

      Eivät pösilöt siellä lahkoissaan tajua, että ovat myös palvomastaan jumalasta tehneet ahneen, oman kuvansa kaltaisen.

      • Anonyymi

        Pastorit Suomessakin tulosvastuullisia Adventtikirkolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pastorit Suomessakin tulosvastuullisia Adventtikirkolle.

        Tottakai pastorit ovat tulosvastuullisia. Bisnes ei pyöri, ellei ole bisneksen rahoittajia. Rahoittajat saadaan puhumalla ja tässä tapauksessa saarnaamalla ja kokoussarjojen kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai pastorit ovat tulosvastuullisia. Bisnes ei pyöri, ellei ole bisneksen rahoittajia. Rahoittajat saadaan puhumalla ja tässä tapauksessa saarnaamalla ja kokoussarjojen kautta.

        Hei Teille,

        (Israelin) Jumalan laupeutta...lupausta ei tule täytäntöön jos Adventistit ei tee parannusta ja palaa Pyhimmän uskon perustalle (Juuda 20..25...Ef. 2: 19-22).

        Israelin Jumalan lupaus on....
        2. Moos. 20:
        6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.”

        Ensin luopuminen synnistä!
        Luopuminen huonosta Kirkkoelämän rakennusperustuksesta: Epäjumalasta... kolmiyhteisestä Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä ja rahanhimosta ja ahneudesta jne!

        Koitas nyt rauhoittua! Missään Raamatussa ei käsketä väkisin julistamaan yhtään mitään. Ei adventtisanomaa eikä sinun sanomaasi. Etkö saa rauhaa itsellesi ilman, että julistat täällä omaa käsitystäsi omasta uskostasi?

        totuus tekee kipeää.

        Eikös kaikki julista omaa käsitystään omasta uskostaan?

        Kaikki kirkot, lahkot ja kultit tosiaan julistavat omia uskomuksiaan ja aina se tehdään rahan saamiseksi vastineeksi julistuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koitas nyt rauhoittua! Missään Raamatussa ei käsketä väkisin julistamaan yhtään mitään. Ei adventtisanomaa eikä sinun sanomaasi. Etkö saa rauhaa itsellesi ilman, että julistat täällä omaa käsitystäsi omasta uskostasi?

        kerroppa milloin korjaatte tuon Uskonne rakennusvirheen?
        Eli milloin lopetatte julistamasta kolmiyhteisestä Jumalasta?

        Miksi pitäisi ?

        Emme koskaan, koska Raamattu opettaa yhden kolmiyhteisen Jumalan olemassaoloa. Hän on se, joka pelastaa, eikä toista ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi ?

        Koska se on ihmisten keksimä oppi, jota ei Raamatusta löydy. Asia on hyvin helppo todistaa, jos vain on halua vastaanottaa totuus. Ellen G. WHITE ei uskonut kolminaisuuteen kirkon alkuaikoina. Hän oli oikeassa uskossa.

        Esitäpä Raamatusta kohta, jossa lukee sanat; kolmiyhteinen Jumala.

        Kässään nyt että Adventisteilla on tuo hoopouden kolminaisuuden jumalankuvatus sydämessään. Ettekä halua noudattaa (Israelin) Jumalan säädöksi, käskyjä ja ohjeita, ette halua Uskoa ei kerta kaikkiaan yhtään mihinkään mikä on Hänestä lähtöisin. Lisäksi oma etu, rahanhimo ja ahneus ja välinpitämättömyys lähimmäisen pelastuksesta ovat Teille Uskonelämänne rakennusperusta ja elämänne tärkeimmät arvot.

        Joten Adventistit ovat muussa Jumalassa kuin Israelin Jumalassa, eivätkä ole halunneet Jumalan oppiin ja apostolien ja profeettojen perustalle..kulmakivenä Kristus Jeesus…eivät rakentaa itseään ja eikä rakentua Pyhimmän uskon perustalle ( Juuda 20, 25...Ef. 2 : 20-22).

        Tuosta on näissä kommenteissa kysymys. Tuota kysyttiin Adventisteilta....Mitä Israelin Jumalan käskyjä Adventistit rikkovat. Ja vastauksena saimme, että Adventistit ovat Uppiniskaisia ja haluttomia noudattamaan tottelemaan (Israelin) Jumalan käskyjä, säädöksiä ja opetusta ja oppia.

        Aamen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koitas nyt rauhoittua! Missään Raamatussa ei käsketä väkisin julistamaan yhtään mitään. Ei adventtisanomaa eikä sinun sanomaasi. Etkö saa rauhaa itsellesi ilman, että julistat täällä omaa käsitystäsi omasta uskostasi?

        1. Sam. 15:3

        Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. JULISTA heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'"
        1. Sam. 15:18

        Herra lähetti sinut toteuttamaan tätä käskyä: 'JULISTA Herralle kuuluvaksi uhriksi pahantekijät, nuo amalekilaiset, ja sodi heitä vastaan, kunnes olet hävittänyt viimeisenkin heistä.'

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kässään nyt että Adventisteilla on tuo hoopouden kolminaisuuden jumalankuvatus sydämessään. Ettekä halua noudattaa (Israelin) Jumalan säädöksi, käskyjä ja ohjeita, ette halua Uskoa ei kerta kaikkiaan yhtään mihinkään mikä on Hänestä lähtöisin. Lisäksi oma etu, rahanhimo ja ahneus ja välinpitämättömyys lähimmäisen pelastuksesta ovat Teille Uskonelämänne rakennusperusta ja elämänne tärkeimmät arvot.

        Joten Adventistit ovat muussa Jumalassa kuin Israelin Jumalassa, eivätkä ole halunneet Jumalan oppiin ja apostolien ja profeettojen perustalle..kulmakivenä Kristus Jeesus…eivät rakentaa itseään ja eikä rakentua Pyhimmän uskon perustalle ( Juuda 20, 25...Ef. 2 : 20-22).

        Tuosta on näissä kommenteissa kysymys. Tuota kysyttiin Adventisteilta....Mitä Israelin Jumalan käskyjä Adventistit rikkovat. Ja vastauksena saimme, että Adventistit ovat Uppiniskaisia ja haluttomia noudattamaan tottelemaan (Israelin) Jumalan käskyjä, säädöksiä ja opetusta ja oppia.

        Aamen.

        Arviosi perustuu muuraman hassun ilkikurisen kirjoittajan kommentgeihin, joita pilkkaniehet säestävät ua sinä nielet kohon koukkuineen. Eikös sua hävetä? Et tunne yhtäkään adventistia ja siltikerrot heistä pitkän litannian asioita, joita et ole varmistanut mistään. Ei suakaan tuolla perusteella voi sanoa sen Raamatun noudattajaksi, jota itse saarnaat.

        Opettele edes kirjoittamaan. Lahkon aivo-orjuus näköjään taannuttaa ihmisen pölvästiksi, joka ei osaa enää muuta kuin hokea typeryyksiä?

        Mitä sinä pölvästi höliset?
        Olen ollut adventtikirkon jäsenenä aikoinaan yli 25 vuotta?
        Etten muka tunne yhtäkään adventistia.
        Tunnen heitä satoja. Voisin luetella heidät tänne palstalle, mutta siihen ei ole pöljien vuoksi tarvetta ryhtyä.
        Tiedät siis asioista yhtä vähän kuin porsas tuuliviiristä.
        Voisit muuten käydä myös sen kansakoulusi loppuun, niin oppisit edes kirjoittamaan oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1. Sam. 15:3

        Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. JULISTA heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'"
        1. Sam. 15:18

        Herra lähetti sinut toteuttamaan tätä käskyä: 'JULISTA Herralle kuuluvaksi uhriksi pahantekijät, nuo amalekilaiset, ja sodi heitä vastaan, kunnes olet hävittänyt viimeisenkin heistä.'

        Joo siinä on nyt se sana julistaa. Mu5ta sillå ei ole mitään åtekemis0tä sqnan julistamisen aknsa.kele

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä pölvästi höliset?
        Olen ollut adventtikirkon jäsenenä aikoinaan yli 25 vuotta?
        Etten muka tunne yhtäkään adventistia.
        Tunnen heitä satoja. Voisin luetella heidät tänne palstalle, mutta siihen ei ole pöljien vuoksi tarvetta ryhtyä.
        Tiedät siis asioista yhtä vähän kuin porsas tuuliviiristä.
        Voisit muuten käydä myös sen kansakoulusi loppuun, niin oppisit edes kirjoittamaan oikein.

        Paljastit oikean luonteesi. Ei kiitos sinun sanomallesi, et ole todellinen Jeesuksen seuraaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele edes kirjoittamaan. Lahkon aivo-orjuus näköjään taannuttaa ihmisen pölvästiksi, joka ei osaa enää muuta kuin hokea typeryyksiä?

        Paljastit oikean luonteesi. Ei kiitos sinun sanomallesi, et ole todellinen Jeesuksen seuraaja..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska se on ihmisten keksimä oppi, jota ei Raamatusta löydy. Asia on hyvin helppo todistaa, jos vain on halua vastaanottaa totuus. Ellen G. WHITE ei uskonut kolminaisuuteen kirkon alkuaikoina. Hän oli oikeassa uskossa.

        "Ellen G. WHITE ei uskonut kolminaisuuteen kirkon alkuaikoina."

        Väitteesi on valhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esitäpä Raamatusta kohta, jossa lukee sanat; kolmiyhteinen Jumala.

        Tiedät vallan hyvin, että se on käsitteen nimi, ei Raamatussa esiintyvä yksittäinen sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo siinä on nyt se sana julistaa. Mu5ta sillå ei ole mitään åtekemis0tä sqnan julistamisen aknsa.kele

        Ei siinä ole pelkästään "sana" , vaan KÄSKY julistaa! Ja noita käskyjä löytyy Raamatusta vaikka kuinka paljon.

        Joten väitteesi "Missään Raamatussa ei käsketä väkisin julistamaan yhtään mitään" on täyttä soopaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siinä ole pelkästään "sana" , vaan KÄSKY julistaa! Ja noita käskyjä löytyy Raamatusta vaikka kuinka paljon.

        Joten väitteesi "Missään Raamatussa ei käsketä väkisin julistamaan yhtään mitään" on täyttä soopaa.

        Pilkunnussija! Saitko tyydytyksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ellen G. WHITE ei uskonut kolminaisuuteen kirkon alkuaikoina."

        Väitteesi on valhetta.

        Asia on helppo todistaa hänen kirjoituksistaan. Yksikään niistä ei tue suoraan kolminaisuusoppia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät vallan hyvin, että se on käsitteen nimi, ei Raamatussa esiintyvä yksittäinen sana.

        Raamattu ei tunne tuollaisen käsitteen nimeä, joka on yksi tärkeimmistä huuhaa-käsitteistä, mitä kristinuskossa on. Eikö siinä ole mielestäsi mitään outoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei tunne tuollaisen käsitteen nimeä, joka on yksi tärkeimmistä huuhaa-käsitteistä, mitä kristinuskossa on. Eikö siinä ole mielestäsi mitään outoa?

        Raamattu ei tunne Raamattuakaan, joka on yksi tärkeimmistä huuhaakirjoista kristinuskossa. Ei mitään outoa siinäkään...?

        https://www.youtube.com/watch?v=YnGaMMTq8x4

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2310
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1791
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      167
      1670
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1281
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1148
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      76
      1072
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe