Historian kuuluisia koulupudokkaita

Muitakin kuin rietastelusta syytetty Mannerheim, onko heitä.
2963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Marski suoritti suomalaisen ylioppilastutkinnon hyvin arvosanoin 1887.

Hän läpäisi Nikolajevin ratsuväen Kadettikoulun kiitettävästi 1889.

Mannerheim promovoitiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi 1919 ansioistaan kansantieteen kerääjänä Aasian ratsastuksella.

Mannerheim osasi kuutta kieltä,lisäksi hieman jopa mandariininkiinaa.

Todettakoon, että Stalin jätti pappisopinnot kesken.Hitleriltä jäi keskikoulu suorittamatta.

1Äänestä
  • Alentavat irstailut" johtivat erottamiseen kadettikoulusta
    Kadetti Gustaf Mannerheimin kohtalo ratkesi kiirastorstain ja pitkäperjantain välisenä yönä 1886. Kuten tavallista, 18-vuotias Gustaf oli arestissa ja poistumiskiellossa. Muut pääsivät pääsiäislomalle, ja Hamina täyttyi pyhäputkea hummailevista siviileistä. Kerrankin ”myyränkolo” kuhisi elämää. Gustaf yksin kyhjötti kasarmin vankina. Hän päätti ottaa riskin siitäkin syystä, että koulun henkilökunta oli juovuksissa ja vartiointi vähäistä.

    Gustaf väsäsi manttelista petiinsä ”sijaisnuken” ja livisti kestikievariin. Siellä hän istahti tuttuun setäseurueeseen. Keski-ikäiset virkamiehet tarjosivat janoiselle kadetille paloviinaa, olutta ja viiniä. Gustaf juopui tolkuttomasti eikä yrittänytkään palata sijaisnuken tilalle. Pako paljastui puolenyön maissa, jolloin Gustaf oli jo hortoillut jatkoille laitakaupungille. Hän heräsi aamulla jatkopaikan ”tilapäisestä vuoteesta” kadettikoulun vääpelin ravisteluun.

    Yksi jatkoseurueen jäsenistä oli huhuttu homoseksuaali, ja tämä asianhaara painoi vaa’assa enemmän kuin Gustafin päihtymys ja poistumisrike. Gustaf joutui heti kohmelossa kadettikoulun johtajan eteen. ”Alentavat irstailut” ja ”moraalittomat hairahdukset” johtivat erottamiseen. 48 tunnin sisällä Gustaf joutui keräämään kamansa ja häipymään Haminasta iäksi.

    Äänestä

  • Mannerheim erotettiin 1879 vuodeksi Helsingin koulusta ikkunoiden kivittämisen vuoksi.
    Hänet erotettin Haminan kadettikoulusta 1886 syyllistyttyään erotuspäätöksen mukaan moraalittomiin hairahduksiin ja alentaviin irstailuihin. Kävi sitten Helsingin lyseon loppuun ylioppilaaksi saakka. Lähti tämän jälkeen Venäjälle, kun ei löytänyt Suomesta sopivaa tekemistä.
    Hän ei käynyt Venäjälläkään kadettikoulua vaan suoritti Pietarissa Nikilain ratsuväkiopiston hyvällä arvosanalla ei kiitettävästi. Osasi yhdeksää kieltä. Joitakin hyvin.
    Stalin erotettiin pappisseminaarista.
    Hitler kävi oppikoulua, mutta keskeytti sen ennen ylioppilaaksi valmistumista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mannerheim erotettiin 1879 vuodeksi Helsingin koulusta ikkunoiden kivittämisen vuoksi.

    Stalin erotettiin pappisseminaarista, koska oli ateisti.

    Mitä mahtoi tapahtua pappisseminaarille tämän jälkeen, onko tietoa.

    Nikolajevin ratsuväkiopisto oli kadettikoulu, josta valmistuttiin ratsuväenvakinaisiin upseerinvirkoihin.Sinne mentiin ylioppilaina.
    Venäjällä käytettiin kadettikoulu-nimikettä sotilaskouluista,joihin mentiin jo 10-12 vuotiaina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mannerheim erotettiin 1879 vuodeksi Helsingin koulusta ikkunoiden kivittämisen vuoksi.
    Hänet erotettin Haminan kadettikoulusta 1886 syyllistyttyään erotuspäätöksen mukaan moraalittomiin hairahduksiin ja alentaviin irstailuihin. Kävi sitten Helsingin lyseon loppuun ylioppilaaksi saakka. Lähti tämän jälkeen Venäjälle, kun ei löytänyt Suomesta sopivaa tekemistä.
    Hän ei käynyt Venäjälläkään kadettikoulua vaan suoritti Pietarissa Nikilain ratsuväkiopiston hyvällä arvosanalla ei kiitettävästi. Osasi yhdeksää kieltä. Joitakin hyvin.
    Stalin erotettiin pappisseminaarista.
    Hitler kävi oppikoulua, mutta keskeytti sen ennen ylioppilaaksi valmistumista.

    Hitlerin koulunkäynti loppui keskikoulun 4. luokkaan.

    Mannerhein jäi äidistään orvoksikoulupoikana. Isä puolestaan oli häipynyt Pariisiin rakastajatterensa kanssa. Samoihin aikoihin kuoli myös yksi hänen sisaristaan. Ei ihme , että keskenkasvuisella koulupojalla oli sopeutumisvaikeuksia koulunkäyntiin.

    Myöhemmin Mannerheimista tuli äärimmäisen tunnollinen ja velvollisuudentuntoinen kansalainen ja työntekijä. Ikä teki tehtävänssä. Itse asiassa muutos tapahtui jo lukioikäisenä. Mannerheim suoritti lukio- ja yliopilastutkinnon hyvin arvosanoin Maminasta erottamisen jälkeen.

    Orvoksikoulupoikana? Mitä se tarkoittaa koulupudokas?

    Hitler tiesi kaiken. Hän oli opiskellut itse kko ikänsä. Lukenut koko Wieninkirjaston nuorena suurin piirtein. Viimeisinä päivinään hän päivän päätteeksi luki kirjan ja keskusteli siitä aamulla

    Äänestä

  • 》》Marski suoritti suomalaisen ylioppilastutkinnon hyvin arvosanoin 1887.

    Hän läpäisi Nikolajevin ratsuväen Kadettikoulun kiitettävästi 1889.《《

    Vai kävi oikein kadettikoulun parissa vuodessa?

    Oli M oikea pikakadetti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hitler tiesi kaiken. Hän oli opiskellut itse kko ikänsä. Lukenut koko Wieninkirjaston nuorena suurin piirtein. Viimeisinä päivinään hän päivän päätteeksi luki kirjan ja keskusteli siitä aamulla

    Hitlerin tiedot olivat hänen päässään yhtenä sekamelskana.Hän purki ajatuksiaan öisissä keskusteluissa,jotka pikakirjoitettiin.
    Hänen puheensa ovat käsittämätönstä sekamelskaa ja paljastavat uskomattoman heikotkäsitykset historiasta ja maailman menosta.

    Sama koskee hänen ajatuksiaan Mein Kampfissa. Sen luki moni,mutta ajatusten sekasotkua harva ymmärsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    》》Marski suoritti suomalaisen ylioppilastutkinnon hyvin arvosanoin 1887.

    Hän läpäisi Nikolajevin ratsuväen Kadettikoulun kiitettävästi 1889.《《

    Vai kävi oikein kadettikoulun parissa vuodessa?

    Oli M oikea pikakadetti?

    Nikolajevin Ratsuväkiopisto oli kaksivuotinen upseerien koulutuslaitos. Se valmisti upseereita vakinaiseen armeijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mahtoi tapahtua pappisseminaarille tämän jälkeen, onko tietoa.

    Tbilisin pappisseminaari pätevöitti useammankin neukkujohtajan kenraali- tai marsalkkatason upseeriksi asti. Tehokas opinahjo.

    Kaikki uskonnollinen toiminta oli NL:ssa kielletty.
    Luostareista ja seminaareista tuli hyviä vankiloita. Tarve oli suuri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hitlerin tiedot olivat hänen päässään yhtenä sekamelskana.Hän purki ajatuksiaan öisissä keskusteluissa,jotka pikakirjoitettiin.
    Hänen puheensa ovat käsittämätönstä sekamelskaa ja paljastavat uskomattoman heikotkäsitykset historiasta ja maailman menosta.

    Sama koskee hänen ajatuksiaan Mein Kampfissa. Sen luki moni,mutta ajatusten sekasotkua harva ymmärsi.

    No sinä et ole lukenut nähtävästi Mein Kampfia etkä Pöytäpuheitakaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sinä et ole lukenut nähtävästi Mein Kampfia etkä Pöytäpuheitakaan

    Hitler lörpötteli teellä jonninjoutavista asioista herättyään päivällä yöllisistä Germanian pienoismallien rakentelusta, eihän häntä saanut herättää Normandian maihinnousun alkamisaamunakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sinä et ole lukenut nähtävästi Mein Kampfia etkä Pöytäpuheitakaan

    Miksi olisin?

    Ei niistä ole kukaan tullut hullua hurskaammaksi. Sekavaa hölynpölyä palstan koulupudokkaan malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mahtoi tapahtua pappisseminaarille tämän jälkeen, onko tietoa.

    Seminaari rukoili sen jälkeen isän, pojan ja pantalissimus staalinin puolesta.

    Äänestä

Lehdessä oli tänään ministereiden yo-tutkintotulokset Useimmat SDP:n naisministerit olivat jonkinlaisia koulupudokkaita ainakin yo-tulosten mukaan. Pääministerin osaaminenkin oli aika vaatimatonta.

Äänestä
  • Useimmilla ministereillä on matematiikasta huonoin hyväksytty arvosana. Ei ihme, että valtion talouden hoito tuottaa ongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Useimmilla ministereillä on matematiikasta huonoin hyväksytty arvosana. Ei ihme, että valtion talouden hoito tuottaa ongelmia.

    Useimmilla ministereillä on loppututkinto.
    Kaikki ovat päteviä poliitikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Useimmilla ministereillä on loppututkinto.
    Kaikki ovat päteviä poliitikkoja.

    "Pätevä poliitikko". Millähän tavalla poliitikoksi oikein pätevöidytään? En ole nähnyt koskaan missään poliitikon pätevyysvaatimuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Pätevä poliitikko". Millähän tavalla poliitikoksi oikein pätevöidytään? En ole nähnyt koskaan missään poliitikon pätevyysvaatimuksia.

    Poliitikon pätevyys mitataan luottamustehtävillä.

    Sinä kelpaisit ehkä nuorisoseuran illanvieton vahtimestarin apulaiseksi.

    Poliitikot etenevät yleensä pitkän tien kuntatasolta eduskuntaan. Hallitukseen valitaan vain parhaimmat ja joskus sopivimmat.

    Pätevyyteen kuuluu erityisesti oman erinomaisuuden taitava esittely.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Pätevä poliitikko". Millähän tavalla poliitikoksi oikein pätevöidytään? En ole nähnyt koskaan missään poliitikon pätevyysvaatimuksia.

    Politiikko on pätevä jos on kartottanut puoluepoliittiset hillotolpat ja osaa suunnistaa niille - yks sossuantti kuittasi yli 40 vuotta 300 000 e vuosipalkkoja peräkylän psykiatrisessa laitoksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Politiikko on pätevä jos on kartottanut puoluepoliittiset hillotolpat ja osaa suunnistaa niille - yks sossuantti kuittasi yli 40 vuotta 300 000 e vuosipalkkoja peräkylän psykiatrisessa laitoksessa.

    Psykiatri harjoittaa lääketiedettä, ei politiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Psykiatri harjoittaa lääketiedettä, ei politiikkaa.

    Kyseinen sossu poliittisesti näkyvä hahmo maakunnassamme vuosikymmeniä kaikkissa vaalitapahtumissa - lisänimeltä "tilipäivien kimallus".

    Äänestä

Nykymaailmassa Mannerhein olisi joutunut tarkkailuluokalle.

Äänestä
  • Mannerheinista en tiedä,mutta Mannerheim oli harvinaisen monipuolinen lahjakkuus.

    Urheilija,tiedemies,sotilas, valtiomies,seurapiirihurmuri, kulinaristi, humanisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Muitakin kuin rietastelusta syytetty Mannerheim, onko heitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu