Mitä pidätte ensimmäisestä iskuYRITYKSESTÄNI:
Kerroin kaverilleni baarissa (olemme molemmat tyttöjä) että näin mielenkiintoisen kundin. Äärettömän ujona ihmisenä en ole koskaan pannut tikkua ristiin saadakseni miestä, enkä nytkään oikein innostunut kaverini ehdotuksesta mennä puhumaan sille. Mutta ajatus siitä oli aika kutkuttava ja kaverini avustamana ja motivoimana ja lisäksi hieman pakotettunakin sitten päädyimme lopulta istumaan tämän pojan viereisiin tuoleihin. Mitään ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua, kun hänen kaverinsa tuli häntä hakemaan pois ja hän lähtikin sitten, ehkä hieman vastahakoisesti. Häntä ilmeisesti hymyilytti mun ja mun kaverin supattelut siinä vieressä ja ehkä vain halusi olla kohtelias. Tai sitten hän olisi mieluummin jäänyt siihen iskettäväksi. :) Sitä ennen ehdimme seistä vähän matkan päästä hänestä supattelemassa. Lähinnä kyse oli siitä, etten ois halunnut mennä iskemään sitä, koska olin kompastellut parisen kertaa hänen nenänsä edessä ja ollut ehkä vähän happaman näköinen. Ajattelin, että nyt peli on jo pelattu. Nolaisin vain itseni, jos yrittäisin iskeä, koska ajattelin, että hän pitää minua ihan törppönä. No, sitten kun he olivat lähteneet niin menimme vielä katsomaan missä ne luuraa ja löysinkin heidät, mutta kävelin tahalteni heidän ohitse. Katsoin heitä välimatkan päästä ja he näyttivät vähän vaivautuneilta, joten en mennyt puhumaan. No, sitten kaverini tuli ja pyysin häntä menemään kysymään pojalta mun puolesta, josko hän lähtisi mun kaa tanssimaan, tai jotain. Ja hän lähti heitä etsimään, mutta otin häntä hihasta kiinni, kun tulinkin katumapäälle. Ja hän oli menossa, ja minä taas olin estelemässä häntä menemästä. Mua alkoi ihan naurattaa, kun pelkäsin hänen todella menevän hänelle puhumaan ja tunsin itseni ihan limudiskoikäiseksi. :) Ja mun kaveri löysi ne ja tuli kertomaan siitä mulle, mutta päätin lopulta että ei, nyt tämä show saa riittää. Ei häntä tämän kaiken jälkeen varmaan enää kiinnostaisi. Tai ei ehkä edes kehtaisi näyttää kiinnostustaan (jos oli seurannut puuhiamme). Olin tyytyväinen päätökseeni, ajattelin säästäneeni arvokkuuteni rippeet. Kunnes kirjoitin etsintäkuulutuspalstalle yrittääkseni vielä viimeisen kerran. Eikä löytynyt. Mitä mieltä olette tästä miehet? Olisitteko kaiken tämän pelletouhun jälkeen kiinnostuneet naisesta, siis minusta? ;) Oon yli 2-kymppinen ja tää oli mun eka iskuYRITYS. :D Ja mitä opin tästä kokemuksesta? Ettei pidä yrittää iskemistä, jollei rohkeutta riitä. Tätä mun täytyy vielä suunnitella ja harjoitella... ja pitkään! :D

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hehe...olisit menny vaan juttelemaan. Se on ihan suloisen näköstä kun nainen kumpuroi raflassa pienessä tuiskeessa =) En mä ainakaan sitä sen takia torjuis jos muuten kuitenkin on ihan asiallinen. Voi voi sitäkin poika paraista kun menetti varmaan ihan mukavan tyttösen sen takia kun tämä ei uskaltanu tehdä aloitetta. =/
Noh se sama kaveri varmaan käy samassa raflassa useamminkin jos sieläpäin asustaa jotenka ei muuta kuin sinne vaan ensiviikonloppuna parveileen, ja koittaa tekemään uutta iskuyritystä. Jos menee persiilleen ja sut torjutaan niin sitten sut torjutaan...niin on tapahtunu varmaan aikasta monelle =)
Tuo lämmitti sydäntäni. :) Kyllä mä varmasti tulen käymään samassa paikassa uudestaan. Mutta toivon, että tää kundi tekisi ens kerralla jotain itse asian edistämiseksi. Pelkään pahoin että se lähtee livohkaan, kun vain näkee mut. :D * Voi ei, tuolta se hullu nainen taas tulee* :D
Ryhdistäydy. Ne, jotka uskaltavat itsekin tehdä aloitteita (vaikka välillä vähän puihin menisikin), loppupeleissä saavat haluamansa paljon helpommin ja nopeammin, kuin liian ujot. Älä ota asioita niin vakavasti, muista nauraa itsellesi (niinkuin jo teetkin ;D) ja pidä hauskaa.
Tuosta puuttuu enää se että olisit käynyt yrittämään iskemistä jollain tosi limudisko repliikillä :D
Olen ihan varma että mies olisi lämmennyt (jos suinkin on vapaa) tuon touhun jälkeen :) - oli tuo sen verran "söpöä".
Ainoa ongelma tuossa oli se, että tavallaan teit jo aloitteen ja mies ilmeisesti odotti, että viet sen loppuun asti. Ensi kerralla vilkuilet silleen ujosti sitä miestä päin, niin eiköhän se tule sulle puhumaan, ainakin minä tulisin.
Ja jos ei tule, niin pyydä itse häntä vapisevalla äänellä tanssimaan tms. Tai kysy voitko tarjota hänelle drinkin :D olisi varmasti otettu!
tapahtunut mitään, paitsi jotain vilkuiluja ja kävelyjä. Heh heh.
minä kun kokoajan luulin ,että kysymys OLI limudiscosta.Kyllä toi kertomus toi niin mieleen ekat discot yläasteelle siirryttäessä...
OOtko nyt varma ettet oo sekottanu?
minkä takia naiset eivät tee koskaan aloitteita vaan odottavat että miehet tekisivät.Mua on tasan yhden kerran pyydetty baarissa tanssimaan hitaita (oon mies).
Eipä tullut käytyä samassa paikassa tänä viikonloppuna, joten chansit tais mennä sen kundin suhteen... Mutta voinhan vielä yrittää ensi viikonloppuna, jos vain saisin jonkun houkuteltua mukaani. Mutta taitaa se niinkin olla, että joidenkin ihmisten ei vain ole tarkoitus tavata. Kuitenkin suurin osa mielenkiintoisista tapauksista on mennyt sivu suun ujouteni takia... Täytyisi varmaan laittaa ensi kerralla baariin t-paita, jossa lukisi edessä "HYVIN UJO" ja selässä "MUTTA MIEHENKIPEÄ" :D