Moikka, mitäpä söitte aamiaiseksi tänä aamuna? Mulla alkoi aamu ihanasti,...

yllätyksellä! Tarjolla oli sen vakio kaurapuuron vaihtoehdoksi uunipannaria, mansikka- tai uuniomena hillokkeella. Äijät olivat kaivelleet pakastimesta tarvikkeet hillokkeisiin. Minä kun syksyllä paahdoin omenoita uunissa ja puristin ne soseeksi, minimaallinen määrä sokeria joukkoon ja pakastin.
Äijät sulattivat soseita ja lisäsivät hedelmä sokeria vielä kuumaan soseeseen. Mansikkat käyttivät mirossa ja kohmeiset marjat sauvasekoittimella soseeksi, ripaus sokeria mukaan.

Kuumaa kahvia, teetä tai kaakaota, pannarin ja hillokkeen lisäksi. Paahtoleipää juustolla ja tuorekurkkua, tai reikäleipää, maksamakkaralla ja ohueilla tomaatti viipaleilla, uutta kotimaista satoa. 42:sta aamiaisesta vain 3 oli kaurapuuroa maito kahvi sekä voileipä. Lopusta kaurapuurosta kokki pyöräytti pitkiä kaurasämpyliä. Joutui tekemään vielä vuokaleipiin uuden juurellisen taikinan, taikina nousee yön aikana kylmähuoneessa, paistetaan aamulla ensimmäiseksi.

Päivälliseksi oli kalakeittoa ja pannupihvejä, peruna muusia sekä salaattia, kasvissyöjille tattikeittoa liemessä mukana keittojuureksia ja nuudeleita,
Itse söin aamulla 2 suurta pannarin palaa omenahillokkeella ja kahvia mukillisen.
Päivällinen jäi multa itseltäni väliin, koska olin taas ruokajakelussa mukana.
Mulla itselläni on nyt ohrarieskat piimään, nyt toinen pellillinen uunissa paistumassa.

Ensimmäiset rieskat ovat leiviliinan alla pehmenemässä, jääetyvät samalla sopiviksi syödä. Parin kolmen min. päästä nuo loputkin ovat valmiit otettavaksi uunista.
Lämpimän rieskan päälle sipaisen vähän voita, Oldermannin siivun, pastetua sipuliä kosteaa porkkana raastetta ja päälle vielä kielimakkaraa 2 siivua. Sitt käärin sen rullalle ja voiparista sille housuvyö; ei valu porkkaraasteen mehut rinnuksille. Kaprikset saa jäädä purkiin, (koska se on avaamaton) ja oliivit kytin just loppuun.
Mä menen syömään, mulla on jo nälkä!
0132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

yllätyksellä! Tarjolla oli sen vakio kaurapuuron vaihtoehdoksi uunipannaria, mansikka- tai uuniomena hillokkeella. Äijät olivat kaivelleet pakastimesta tarvikkeet hillokkeisiin. Minä kun syksyllä paahdoin omenoita uunissa ja puristin ne soseeksi, minimaallinen määrä sokeria joukkoon ja pakastin.
Äijät sulattivat soseita ja lisäsivät hedelmä sokeria vielä kuumaan soseeseen. Mansikkat käyttivät mirossa ja kohmeiset marjat sauvasekoittimella soseeksi, ripaus sokeria mukaan.

Kuumaa kahvia, teetä tai kaakaota, pannarin ja hillokkeen lisäksi. Paahtoleipää juustolla ja tuorekurkkua, tai reikäleipää, maksamakkaralla ja ohueilla tomaatti viipaleilla, uutta kotimaista satoa. 42:sta aamiaisesta vain 3 oli kaurapuuroa maito kahvi sekä voileipä. Lopusta kaurapuurosta kokki pyöräytti pitkiä kaurasämpyliä. Joutui tekemään vielä vuokaleipiin uuden juurellisen taikinan, taikina nousee yön aikana kylmähuoneessa, paistetaan aamulla ensimmäiseksi.

Päivälliseksi oli kalakeittoa ja pannupihvejä, peruna muusia sekä salaattia, kasvissyöjille tattikeittoa liemessä mukana keittojuureksia ja nuudeleita,
Itse söin aamulla 2 suurta pannarin palaa omenahillokkeella ja kahvia mukillisen.
Päivällinen jäi multa itseltäni väliin, koska olin taas ruokajakelussa mukana.
Mulla itselläni on nyt ohrarieskat piimään, nyt toinen pellillinen uunissa paistumassa.

Ensimmäiset rieskat ovat leiviliinan alla pehmenemässä, jääetyvät samalla sopiviksi syödä. Parin kolmen min. päästä nuo loputkin ovat valmiit otettavaksi uunista.
Lämpimän rieskan päälle sipaisen vähän voita, Oldermannin siivun, pastetua sipuliä kosteaa porkkana raastetta ja päälle vielä kielimakkaraa 2 siivua. Sitt käärin sen rullalle ja voiparista sille housuvyö; ei valu porkkaraasteen mehut rinnuksille. Kaprikset saa jäädä purkiin, (koska se on avaamaton) ja oliivit kytin just loppuun.
Mä menen syömään, mulla on jo nälkä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu