Jehovantodistajien keksimä ja heidän käyttämänsä väite, että Jumala tai saatana enkeleineen muka kiduttaisi ihmisiä helvetissä, on kaikilta osin valhetta. Sellaista opetusta ei ole Raamatussa, eivätkä myöskään uskossa olevat opeta sellaista.
Raamattu sanoo kadotuksen kärsimyksistä näin: "Heitä piinataan "aikakausien aikakausiin". Ilm. 20:10 Novum. Mutta mikä se piinan aiheuttaja on? Se on sama, joka pätee sielunviholliseen kuten jumalattomiin ihmisiinkin: "Kukin saa tekojensa mukaan" (Ilm. 20:13), ei enempää tai vähempää. "Ei Jumala ole pahan kiusattavissa, eikä Hän kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa:" Jaak. 1:13,14. "Heidän tekonsa seuraavat heitä." Ilm. 14:13. Ja kadotuksessa siis kukin kärsii vaivaa ja tulee piinatuksi omien syntiensä seurauksena.
Mutta kiitos Jumalalle! "Ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. " Room. 8:1,2. Meidän syntiemme rangaistus kärsittiin ristillä. Jes. 53:5. Synnit ovat joko ihmisen kärsittävinä tai ne on siirretty Jeesuksen kärsimystyöhön Golgalle. Room. 3:23-25.
Otatko vastaan ylösnousseen Jeesuksen Pelastajaksesi ja annat Pyhän Hengen tulla sydämeesi? Room. 8:9. Joh. 3:3-7.
Kysy uskossa olevilta lisää:
https://Jeesus-on-Herra.com/tietoa-meista/

Vastaukset 10
Vanhimmat
Niinhän Raamatussa sanotaan uudestisytntymättömän ihmisen loppupisteestä:
"Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Ja jos jonkun nimeä ei löytynyt elämän kirjaan kirjoitettuna, hänet heitettiin tuliseen järveen. " Ilm. 20:14,15.
Näin tapahtuu huolimatta siitä, mitä uskot.
Se eka delaus on hengellinen ero Jumalasta.
Tätä Jeesus tarkoitat sanoessaan "antaa kuolleiden haudata kuolleensa"
Tulijärvessä on sitten sitä piinaa ja aikaa miettiä mitä tulikaan sanottua siellä vartiotornikaupittelussa
Kukaan ei joudu tulijärveen!
Ateistit ja lahkolaiset menee ikuiseen kadotukseen, nyt saavat ihan rauhassa porsastella.....YHDEN ELÄMÄN AJAN, ei muuta.
Elämällänne ei ole mitään tarkoitusta, tyhmä valinta!
JT EIVÄT PUHU SANAKAAn MISTÄÄN TULIJÄRVESTÄ!
Miksi tuohon pitäisi suhtautua vakavasti?
Ilm.20:9 Tuli...kulutti heidät
Ilm.20:10 Paholaista ja petoa ja väärää profeettaa piinataan aikojen aikaan asti!
Ihmisiä ei piinata kauan, pahantekijät tuhotaan hetkessä.
Peto ja profeetta ovat vertauskuvia.
Paholainen ansaitseekin piinaa jonkun aikaa.
Tämä ilmaus esiintyy vain Ilmestyskirjassa, ja se on selvästi vertauskuvallinen. Raamattu selittää ja määrittelee itse tämän vertauskuvan seuraavasti:
”Tämä tarkoittaa toista kuolemaa, tulijärvi
Vartiotornisi ei siis selitä asiaa.
Oikeasti tuo on lopullinen ero Jumalasta.
Kun on ollut viimeinen tuomio.
Sinun täytyy tutkia ollaanko siellä ruumiillisesti vaiko sielullisesti vain, iankaikkisessa piinassa
Mistä vartiotornikirjasta siteerasit ?
1930 lahkosi (Rutherford) julkaisi ilmestyskirjan selitysteoksen Valo. Esipuheessa "ennen ei ole julkaistu tyydyttävää selitystä" - 1917 lahkosi oli julkaissut aiheesta kirjan "Täyttynyt salaisuus".
1960 - luvulla lahkosi julkaisi aiheesta "Suuri Babylon on kukistunut" - Mutta myös "Silloin on täyttynyt Jumalan salaisuus".
Uusi selitysteos 1988, "Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä"
Lahkosi järjestyssääntö on, että jos opetteli kirjan ja vetosi siihen kun jo uusi kirja oli ilmestynyt, niin - mökötystuomio. Mutta sinähän tiedät sen ja siteeraat uusinta. Ja pelkäät tulevaa painosta.
Täyttynyt salaisuus sanoo enkeli Mikaelin olevan paavi. Sinun selitysteoksessasi Jeesus, eikö vain.
Täyttynyt salaisuus opetti todistajille (tai mökötettiin) että suuri joukko on 411 840 000 ja että se pääsee taivaaseen.
Ollaksesi todistaja et saa punastua
Mökötyksestä tuli doktriini vasta paljon myöhemmin, kun Raymond Franzista piti päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Kun mitään syytä ei ollut, keksittiin, että hän oli illastanut lahkosta erotetun esimiehensä kanssa.