suhteen koville, ei riitä että yrittää siltä suojautua, ennen molemmat kävi omissa töissään ja oli omia vapaa päiviä , nyt 24/7 koko ajan joutuu katsomaan toisiaan kotona, ei minkäänlaista omaa aikaa , sitten toinen vielä vaatii koka asiassa olla mukana jos Lähtee ovesta ulos, melkein vessaankin yrittää tulla mukana , tämä ei voi johtaa kun yhteen asiaan.
Kyllä korona on pistäny
Anonyymi
6158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuossa tapauksessa parisuhteen perusteissa on jotain pielessä!
Mustasukkaisuus lisääntyy aina kriiseissä. Meilläkin on alkanut vaimolla nuttura kiristää kun käyn jossakin niin heti kuin kärppä paikalla. Missä olit et kai kenenkään lähellä jne.
Useiden vuosien ajan jouduin työni vuoksi olemaan arkiviikot muualla ja kotona vain viikonloput. Ei silloin, eikä muulloinkaan vaimoni osoittanut vähäisimpiäkään vahtimisen tarpeita.
Runsaan 30:n aviovuoden jälkeen nenin kustannusten vuoksi teettämään kolmanne suolistosyöpäni leikkauksen Viroon. Varasin itselleni ja uatolle menopaikat laivaan. Klinikka, tarkastukset ja leikkaus oli varattu.
Vaimoni änki mukaan.
Miksi?
1. Hän ajatteli, että olen niin huonossa kunnossa, ettei minua voi yksin laskea Tallinnaan.
2. Hän ajatteli, etten ole riittävän huonossa kunnossa mennäkse yksin sinne synnin pesään.
En ole kysynyt kummasta vaihtoehdosta oli kyse.
Ei meillä ole ollut kahden olon ongelmiakaan. Esimerkiksi olimme keskenämme 3kk:n jaksoja vieraassa kieliympäristössä. Elelimme omaa elämäämme ja remontoimme hiljalleen asuntoamme.
Kyl se suhdetta nakertaa, meilläkin nainen vaatii tai haluaa enemmän yhdessä olon aikaa ja jo nyt ollaan kotona koko ajan yhdessä, kyllä omaa rauhaa ja aikaa kaipaa ei vaan tunnu naikkonen sitä ymmärtävän. Pitäis käydä kävelyllä yhdessä, pelata, kattoa telkkua, laitaa ruokaa, joo mutta kaikkea ei tarvii yhdessä tehdä. Yksi ilta siirryin rauhassa muijan iholle sängyssä, käsi jo etsiskeli puolison rintoja ja matka pysähtyi kun muija sanoi en mä nyt jaksa tai haluu joskus toiste, juurikin niin mietin. Kaikkea pitäis yhdessä tehdä kunhan ei ole seksiä.
Joo, olen kuullut, että on ihan sovittu, ettei koronan vuoksi ole seksiä vasta kuin uutena vuotena 2021. Eikä siis muutakaan limakontaktia yläosastossa. Toiset siis selviytyy kriisitiloissa ja toiset eivät.
Seksi on sukupuoliyhteys ei tarttuva virus, joillakin menee yli.