HITLERIN armeijat hyökkäsivät itään 22. kesäkuuta 1941, ja rintama liikkui harppauksin myös kohti Leningradia. Blitzkriegillään saksalaiset rynnivät kahdessa viikossa läpi Baltian puhkaisten jo 8. heinäkuuta Stalinin linjan Pihkovassa.
Tasan kaksi kuukautta myöhemmin oli Leningrad kuristusotteessa.
Neuvostofiaskoa syvensi se, että puna-armeijan komentoporras oli likvidoitu liki sataprosenttisesti muutamaa vuotta aiemmin. Nyt heinäkuusta 1941 luoteista armeijaa komensi Kliment Vorošilov – hänellä oli marsalkan arvo mutta ei strategiantajua. Sotaoppia paitsi jääneen Andrei Ždanovin kanssa hän töpeksi täysin mitoin Leningradin puolustuksen ja varustautumisen kanssa.
Syyskuun 11. päivänä Vorošilovin syrjäytti Georgi Žukov, ruhjova tyyliltään mutta soturi sentään. Hänet siirrettiin jo lokakuussa Moskovaan, ja Leningrad jäi taas turmeltuneelle tunarille Ždanoville.
Tilanne koheni vasta huhtikuussa 1942, kun kaupungin sai vastuulleen taitava kenraali Leonid Govorov.
MUTTA kohtalokkaimmat laiminlyönnit oli silloin jo tehty.
Michael Jones kuvaa armotta virheitä – niin sodassa kuin väestönsuojelussa. Esimerkiksi Neva-joen erääseen sillanpääasemaan syydettiin satojatuhansia miehiä varmaan kuolemaan.
Yksi säästyneistä oli pahoin haavoittunut Vladimir Putin, tulevan yksinvaltiaan isä. Sotakalustoakin tuhoutui määrättömästi.
Entä miljoonakaupungin kansalaiset?
Vorošilovin ja Ždanovin monumentaalisin rikos oli jättää liki kaikki Leningradin ruokatarpeet yhteen suureen varastoon eteläisessä kaupungissa. Saksa pommitti nämä Badajevin puiset makasiinit vaivatta maan tasalle, ja ravintokatastrofi oli heti käsillä.
Seurasi yli puoli vuotta niin intensiivistä nälänhätää, ettei vastaavaa ole koettu Euroopassa. Vertailukohtaa ei löydy edes perunaruton luomasta kuolemankierteestä 1840-luvun lopun Irlannissa.
NÄLÄN ohella leningradilaisia niittivät punatauti, krooninen ripuli ja pilkkukuume. Hygienia, samoin kuin veden- ja lämmönjakelu olivat romahtaneet jo syksyllä 1941.
Kuolleisuus kohosi valtaviin lukuihin. Vuoden 1942 alkupuolella hengiltä nääntyi jopa 20 000–25 000 ihmistä päivässä.
”Kun on pari tuntia kadulla, näkee kymmeniä yksinään lumessa makaavia vainajia sekä täysiä ruumiskärryjä”, nuorimies Mihail Nosyrev merkitsi ylös 4. helmikuuta.
”Ihmiset syövät mitä vastenmielisintä saastaa puusepänliimahyytelöstä ruumiista leikattuihin pehmeisiin lihapaloihin. Nälän piinaamat, täysin epätoivoiset kaupunkilaiset ovat muuttumassa villi-ihmisiksi.”
KANNIBALISMI ei jäänyt marginaali-ilmiöksi. Vain kymmenessä päivässä otettiin kiinni 311 ihmissyönnistä epäiltyä ihmistä (ja se oli vasta virallinen luku), kannibaaliliigoja paljastui sairaaloissa ja kortteleissa ja esimerkiksi tytärtään etsivältä äidiltä tiukattiin miliisiasemalla lapsen alusvaatteiden tuntomerkkejä, jotta ”voimme kertoa, missä hänet on tapettu – ja syöty”.
Piiritystila alkoi murtaa sivilisaation ja ihmisyyden ydintä.
Kuolemaa tekevässä kaupungissa eli kuitenkin hyvin pärjäävä ihmisryhmä: puolueen ja kaupungin ylin johto. Smolnan päämajan pöydistä ei puuttunut herkkuja, mikä tietenkin haluttiin salata rahvaalta kokonaan.
Jones esittää yhtäpitäviä aikalaistodistuksia, jotka paljastavat tämän sikamaisuuden mittaluokan ja puolue-eliitin täyden moraalikadon. Proletariaatti kyllä kärsi, mutta se ei jalostanut etujoukkoa.
Tasan kaksi kuukautta myöhemmin oli Leningrad kuristusotteessa.
Neuvostofiaskoa syvensi se, että puna-armeijan komentoporras oli likvidoitu liki sataprosenttisesti muutamaa vuotta aiemmin. Nyt heinäkuusta 1941 luoteista armeijaa komensi Kliment Vorošilov – hänellä oli marsalkan arvo mutta ei strategiantajua. Sotaoppia paitsi jääneen Andrei Ždanovin kanssa hän töpeksi täysin mitoin Leningradin puolustuksen ja varustautumisen kanssa.
Syyskuun 11. päivänä Vorošilovin syrjäytti Georgi Žukov, ruhjova tyyliltään mutta soturi sentään. Hänet siirrettiin jo lokakuussa Moskovaan, ja Leningrad jäi taas turmeltuneelle tunarille Ždanoville.
Tilanne koheni vasta huhtikuussa 1942, kun kaupungin sai vastuulleen taitava kenraali Leonid Govorov.
MUTTA kohtalokkaimmat laiminlyönnit oli silloin jo tehty.
Michael Jones kuvaa armotta virheitä – niin sodassa kuin väestönsuojelussa. Esimerkiksi Neva-joen erääseen sillanpääasemaan syydettiin satojatuhansia miehiä varmaan kuolemaan.
Yksi säästyneistä oli pahoin haavoittunut Vladimir Putin, tulevan yksinvaltiaan isä. Sotakalustoakin tuhoutui määrättömästi.
Entä miljoonakaupungin kansalaiset?
Vorošilovin ja Ždanovin monumentaalisin rikos oli jättää liki kaikki Leningradin ruokatarpeet yhteen suureen varastoon eteläisessä kaupungissa. Saksa pommitti nämä Badajevin puiset makasiinit vaivatta maan tasalle, ja ravintokatastrofi oli heti käsillä.
Seurasi yli puoli vuotta niin intensiivistä nälänhätää, ettei vastaavaa ole koettu Euroopassa. Vertailukohtaa ei löydy edes perunaruton luomasta kuolemankierteestä 1840-luvun lopun Irlannissa.
NÄLÄN ohella leningradilaisia niittivät punatauti, krooninen ripuli ja pilkkukuume. Hygienia, samoin kuin veden- ja lämmönjakelu olivat romahtaneet jo syksyllä 1941.
Kuolleisuus kohosi valtaviin lukuihin. Vuoden 1942 alkupuolella hengiltä nääntyi jopa 20 000–25 000 ihmistä päivässä.
”Kun on pari tuntia kadulla, näkee kymmeniä yksinään lumessa makaavia vainajia sekä täysiä ruumiskärryjä”, nuorimies Mihail Nosyrev merkitsi ylös 4. helmikuuta.
”Ihmiset syövät mitä vastenmielisintä saastaa puusepänliimahyytelöstä ruumiista leikattuihin pehmeisiin lihapaloihin. Nälän piinaamat, täysin epätoivoiset kaupunkilaiset ovat muuttumassa villi-ihmisiksi.”
KANNIBALISMI ei jäänyt marginaali-ilmiöksi. Vain kymmenessä päivässä otettiin kiinni 311 ihmissyönnistä epäiltyä ihmistä (ja se oli vasta virallinen luku), kannibaaliliigoja paljastui sairaaloissa ja kortteleissa ja esimerkiksi tytärtään etsivältä äidiltä tiukattiin miliisiasemalla lapsen alusvaatteiden tuntomerkkejä, jotta ”voimme kertoa, missä hänet on tapettu – ja syöty”.
Piiritystila alkoi murtaa sivilisaation ja ihmisyyden ydintä.
Kuolemaa tekevässä kaupungissa eli kuitenkin hyvin pärjäävä ihmisryhmä: puolueen ja kaupungin ylin johto. Smolnan päämajan pöydistä ei puuttunut herkkuja, mikä tietenkin haluttiin salata rahvaalta kokonaan.
Jones esittää yhtäpitäviä aikalaistodistuksia, jotka paljastavat tämän sikamaisuuden mittaluokan ja puolue-eliitin täyden moraalikadon. Proletariaatti kyllä kärsi, mutta se ei jalostanut etujoukkoa.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Tuollainen on sitten Tarkkispojan oma idoli?
Stallareilla on oma sankarikäsityksensä.
Ykkössankari on tietenkin Stalin,mutta Zdanovia ihaillaan hänen luottomiehenään ja jopa seuraajaehdokkaanaan.
Stalin järjesti vodkajuhlat joka yö.Tottahan Zdanovinkin piti harjoitella.
Zdanovin pöytään haettiin lentokoneella tuoreita hedelmiä Kaukaasiasta.
Pitihän vitamiineista huolehtia.
Leningradin hotelli Astoriassa oli hyvä palvelu ja oivallinen ruokalista. Aatunkin tarkoitus oli pitää tuolla Leningradin valloituksen voitonjuhlat. Ruokalista ja istumajärjestys oli jo tehty.
Rytille oli varattu oikein hyvä paikka. Paasikiven radiopuhekin oli tehty valmiiksi,
mutta pitämättähän tuo jäi.
Hölynpölyä.
Voitonjuhlia olisi pidetty aivan muualla.
Leningrad oli tarkoitus hajottaa maan tasalle.
Paasikiven radiopuhe oli kyllä valmis.
Aatun alkuperäinen suunitelma oli kyllä pitää voitonjuhla Astoriassa. Kaupungin täydellinen tuhoaminen tuli kuvioon myöhemmin. 60-luvun lopussa opiskelijallakin oli markkoja mukana riittävästi nauttimaan Astorian baarin antimista ja tehdä näin itsensä tykö. Viimeksi siellä tuli käytyä kymmenisen vuotta sitten. Americano kahvikin oli eläkeläisen ruplille sangen tyyristä.
Hotelli Astoria on tasokas paikka nykyäänkin. Väljät ja edustavat tilat, hyvä palvelu. Suorastaan ylellinen kalustus ja sisustus.
Yksityiskohtana on hissien ovien viereen katutasossa kiinnitetyt messinkikilvet, joihin on kaiverrettu hotellissa vierailleitten kuuluisuuksien nimet. On muutama suomalainenkin, Kekkonen ym., mutta mm. monien maailmankuulujen valtionpäämiesten, poliitikkojen ja taiteilijoiden nimet.
Mannerheim mielisteli Zdanovia melkein yhtäsuurella innolla kuin Paasikivi. Kekkonen jopa toppuutteli venäläisiä sotasyyllisten rankaisemisessa.
Zdanoviin , tomppeli öykkäri kun oli, vodkaryypyt upposi täydestä.
Kuinka Zdanovin ja Mannerheimin kunto kesti.
Molemmat lopulta kuoli.
Zdanov 3 vuotta aiemmin vaikka oli 30 vuotta nuorempi.
- päättele siitä
Zhdanovilla oli aivan toisenlaiset paineet, kuin pyöritti Leningradin asetehtaita. Marski joutui pakoretkelle, äkkiä siltäkin terveys petti, kun ei ollut pokkuroijia ympärillä persettä nuuhkimassa.
Painoa Zdanovilla varmaankin oli:
"KUN kansalle jaettiin päivässä 125 grammaa leipää (ja joka päivä ei edes sitä), Zdanov mietti, levittääkö leivälleen mustaa vai punaista kaviaaria."
Zdanov noin 52 v. (pirukaan ei varmaa syntymäaikaa tiedä)
Marski 83 v.
Marski kohteli Zdanovia asiallisen kohteliaasti.
Kekkonen oli nöyrää poikaa.
Marski oli herrasmies.
Kekkonen oli kukkopoika.
Zdanov oli moukka.
Zdanov kävi valtakamppailua Stalinin seuraajan paikasta. Ylipainoisen ryyppymiehen terveys petti.
Marski kävi lääkärien määräyksestä Portugalissa terveyslomalla ja palasi töihinsä.
Hän erosi työnsä tehtyään maaliskuun alussa 1946 ja eli vielä viitisen vuotta kokien myös vanhuusiän rakkauden kreivitär Arcon kanssa. .
Zdanovin ainoa paine tuli siitä, että kuinka eli loisteliaasti kun ruokaa oli vähän ja oma etu kärsi.
Marski halusi lomalle kun kyllästyi nuuhkivaan Zdanoviin. Heterolsta neukkutavat tuntuivat kiusallisilta. Zdanovilla oli vähän samaa vikaa kuin Breznevillä, että aina pörrättiin miesten perässä!
Kuolleiden kokonaisluvuksi ”päätettiin” 632 253 leningradilaista, vaikka kaupunginhallinto oli jo elokuussa 1942 virallisista asiakirjoista päätynyt 1,2 miljoonaan kuolleeseen. Lopullinen kuolinluku saatiin supistettua puoleen!
Piirityksen kokeneista esimerkiksi akateemikko Dmitri Lihatshev arveli, että ”uhriluku oli arvioitu tarkoituksella 3–4 kertaa todellista pienemmäksi”
Kolme-neljä kertaa pienempi? Eikös luku mene silloin miinusmerkkiseksi?
Lähestulkoon kaikissa sotaa käyvissä maissa kuoli kansaa nälkään jossain vaiheessa, ja johtajat siitä huolimatta elivät yltäkylläisyydessä mässäillen.
Kyllä tuo koski ennen kaikkea NL:a sen kaikissa vaiheissa.
Mutta kommunistijohtajille kyyninen piittamattomuus olisääntö eiä poikkeus!
Kansalle ei elo sota-aikana paljoa poikennut rauhan ajasta!
Bengalin nälänhädässä 1943 kuoli noin 3 miljoonaa.
Churchill vastasi kenraalikuvernööri Wavellin avunpyyntöön kysymällä, että jos ruokaa on niin vähän, niin ”miksei Gandhi ole jo kuollut?
Churchill sanoi myös intialaisten lisääntyvän kuten kanit.
Vorošilovin ja Ždanovin monumentaalisin rikos oli jättää liki kaikki Leningradin ruokatarpeet yhteen suureen varastoon eteläisessä kaupungissa. Saksa pommitti nämä Badajevin puiset makasiinit vaivatta maan tasalle, ja ravintokatastrofi oli heti käsillä.
Seurasi yli puoli vuotta niin intensiivistä nälänhätää, ettei vastaavaa ole koettu Euroopassa. Vertailukohtaa ei löydy edes perunaruton luomasta kuolemankierteestä 1840-luvun lopun Irlannissa.
Sellaista se on johtajien kanssa. Kyllä he huolehtivat omista eduistaan. Kaikkialla.
Zhdanovia herrojen oli kyllä syytä pelätä, tämä vieritti Leningradin katastrofin syyn vanhojen mummojen niskaan ja oli tämä itse Berijan tähtäimessä.
Härskejä nuo kommarijohtajat herkuttelivat, kun musikat söivät toisiaan. Kaupungin ei annettu antautua, vaan tehtiin siitä probagandaa kuolleilla.
Liki 2 miljoonaa Stalinin toimien vuoksi.
Hehehe juu, ja Berliinissä ja Saksassa naiset raiskattiin pelkästään sen takia, kun Hitler ei antanut evakuoida siviilejä 😂
Leningradista tehtiin sankarikaupunki neuvostojohdon virheiden peittämiseksi.
Väestö oli kyllä tittelin arvoinen.
Toisin oli Saksassa. AH kieltäytyi rintamavierailuillaan kenraalien tuputtamasta mässäilystä ja joko vaati saada samaa ruokaa kuin rivisotilaat tai sitten söi vaatimattomia kasvisruoka-annoksia. Mitään marskinryyppyjä ja konjakin kanssa läträämisiä ei missään tapauksessa hyväksynyt, ei töissä eikä vapaalla.
Hitlerillä oli oma erityinen kasvisruokavalionsa.Raaka-aineet tuotettiin Martin Bormannin tiluksilla Berchtesgadenissa. Niihin ei kukaan ulkopuolinen päässyt koskemaan.
Ne valmisti erityinen kasvisruokakokki. Tämä oli aina matkoillakin mukana.
Hitler oli kasvissyöjä,jolle kuitenkin paistetut kananmunat maistuivat.
Hän oli raittiusmies,joka ei kuitenkaan puuttunut muiden ryyppäämisiin.
Kyllä sitä hänen lähipiirissäänkin harrastettiin. Aluksi juhlittiin voittoja ja sitten surtiin tappioita.
Lopuksi ryypättiin pelkkään epätoivoon.Ja päätteeksi kuula kalloon...
Suomessa ei marsalkalle sellupuuro, hernekeitto ja näkkileipä kelvanneet, piti olla herkkuateriat ryyppyineen klubilla.
Marski seurueineen söi samaa ruokaa kuin muutkin Hotelli Kalevan ruokavieraat.
Se tarjoiltiin tyylikkäästi ja lisäksi otettiin seremonialliset ruokaryypyt,kelle maistui.
Juhlapäivinä ja arvovieraiden kanssa oli toinen juttu.
Kalevassa oyeyyiin ruokailun yhteydessä vain yksi marskin ryyppy (= pieni pikari) aterialla. Turhaan yrität tehdä marskista mitään alkoholistia., Ruoka oli tavallista sota-ajan kotiruokaa.
"Ruoka oli tavallista sota-ajan kotiruokaa."
Ja höhöpö
Zdanov kunnostautui Stalinin erityisenä piilunkäyttäjänä murskattaessa Viron poliittinen järjestelmä ja talouselämä sekä toimeenpantaessa järjestetyt vaalit.
Enää tarvittiin vain NL:n korkeimmalle neuvostolle esitetty anomus Viron jäsenyydesta NL:ssa.
Zdanov oli pieni, tyhmä, raaka ja vastenmielinen kovan luokan kommunisti, jota jostakin syystä meikäkomukat ihailee. Kuoli onneksi hyvin nuorena!
Zdanov olisi voinut olla Stalinin seuraaja,jos pumppu olisi kestänyt ryyppäämisen ja ylensyönnin.
Zdanov oli ukrainalaista pappissukua.
Irlantilaiset kuolivat nälkään 1800-luvun puolivälissä. Samaan aikaan Britannian eliitti mässäili. Briteille näyttää Irlanti olevan se kuuluisa sokea piste. He menettävät täysin kuuluisan itsehillintänsä jos uskaltaa mainita sanan Irlanti.
Taas yksi "kaikki kuolivat" provo. Onko niitä niin hauska tehtailla?
Noin 15% irlantilaisista kuoli nälkään 1800-luvun puolivälissä.
Niin. Eli eivät "irlantilaiset" vaan osa heistä. Toki kauhea katastrofi.
Peruna on ravintona tärkeä viljelykasvi.
Britannian hallinto ei auttanut Irlantia koska halusi puolustaa punnan arvoa. Näin toimii kapitalismi.
Ei myöskään Andrei Zdanov. Britit sen sijaan lähettivät apua neukkulaan.
Suomen kansa söi lanttuja 1941-42 mutta mannerheim se vain mässäili.