Suomessa saa tuhota maatalouden noiden järjettömien viherpiipertäjä hörhö
" Asiantuntijoiden " estäessä valkoposkihanhien metsästyksen. Sama tuhoa ne tekevät myös kaupunkien puistoissa ja rannoilla. Että silleen. MTV3 uutiset.
" Asiantuntijoiden " estäessä valkoposkihanhien metsästyksen. Sama tuhoa ne tekevät myös kaupunkien puistoissa ja rannoilla. Että silleen. MTV3 uutiset.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Nehän lannoittaa Jussien peltoja ihan ilmaiseksi. On aitoa luonnontuotetta, niiden paska, eikä mitään Kemiran kemikaali-apupaskaa.
Jookun halvalla olisin saanut, mutta ei jostainsyystä kelvannut.
Samalla tuhoaa kasvustoja. Onko tuo lintujen paska edes soveliasta salmonelloineen pelloille? Salmonellahan pysyy maaperässä pitkään, ja voi altistaa karjan sille.
Pitkälle on suojelu mennyt. Täytyy varmaan nääntyä nälkään valkoposkien viereen.
Mitä ne siis sitten tuhoavat?
Viljelyksiä. Nyppivät kylvetyt simenet pellosta. Jättävät lintuinfluenssa paskaa jälkeensä. Jos asuisin tuolla niin minulla olisi hanhenmaksa palleroita ja kokonaisia hanhia pakkasessa Martin päivää odottamassa. En kyselis vihreiltä.
Saariston ovat tuhoneet merimetsot, nekin lienee rauhitettuja.
No eikös sulle makseta kaikenlaisia korvauksia kaikenlaisista kohtaamistasi kadoista?
Ei siellä pelloilla ole vielä kylvettyjä siemeniä Tohmajärvellä.
No voi mahdoton sentään!
Suomessa suojellaan kaikkea muuta kuin suomalaista ihmistä.
Karhut, sudet, ilvekset ja ahmat kiertelevät asutusten liepeillä. Ihmisten ruoka vilja ja kalat syötetään elukoille ja linnuille.
Kyllä ihmisiä suojellaan. Sinuakin on suojeltu.
Tämä hallitus ei suojele suomalaista ihmistä, vaan aukoo kouluja ynnä muuta. Se suojelee etupäässä terroristeja.
Se näkyy myös gallupeissa. Hallitus tekee suomalaisia miellyttävää politiikkaa.
ei pidä paikkaansa... vasemmiston kannatus on noussut ja nousee..
No Suomen on perustettava Suomalaisten suojeluskunnat uudelleen selvää tilausta ja perustetta on.
Suomen viherpiiperöt valittaa aina Eu.lle kuin äidilleen mutta valkoposkea ei suojele eu kuten ei virossakaan. Valkoposkihanhesta siis on tulossa riistalintu ja hyvä niin. Erikoista onkin ollut että Suomen runsainta hanhilajia ei saa metsästää mutta muita hanhia metsä, meri, kanadanhanhia kyllä.
No sama koskee myös Suomen metsissä olevia riistalintuja niiden kannat ovat vähentyneet kovasti. Että silleen.
Jos vihreiltä kysellään kaikki on vähentyneet ja mitään ei saisi metsästää. Totuus vaan on toinen. Kun on kanalintujen kannanvaihtelun aallonpohja vihreät syyttävät metsästäjiä kanalintujen vähenemisestä, mutta kun on huippu ovat hiljaa.
Olen ammatikseni riistan kanssa tekemisissä, joten väitän niiden määristä myös tietäväni.
Mikä on tehnyt valkoposkihanhesta pyhän lehmän ituhipeille?
ammuskellaan salaa huvikseen.. itä- suomessa varsinkin.. salalahtaaminen suosituin ajankulu..
itäsuomalaisten syytä tämäkin uusi tappolaki..
Merimetsoille kans.
Eu suojelee kaikenlaisia haittoja. Jotka lisääntyvät valtoimenaan.
Luin juuri maaseudun tulevaisuudesta että eurostoliitto haluaa kolmanneksen suojelluksi maapinta-alastaan. Suomen metsäteollisuuden väki toivoi eu:lta järkeä asiassa. Siinäs saivat kun halusivat tuohon diktatuuriin maamme.
Suojelupinta-alan lisäämisen ohella joudutaan tekemään muutos korjuutapoihin, eli siirtymään avohakkuista jatkuvan metsänhoidon menetelmään. Aloitettakoon valtion metsistä.
nykyinen hallitus ei välitä luonnonsuojelusta..
olette joutuneet harhan valtaan että nykyinen politiikka on oikein ja että niin oli aina ennenkin , tosiasiassa on menty huonompaan kaikessa ja rikottu jo aiemmin Suomessa olleita lakeja..
Myrkytettyjä siemeniä pelloille!
Eikös ne ole jo sellaisia kaikkine kemiaalisine lannoitteineen?
Se että koko maapallon vapo-kanta sattuu tekemään muuttomatkansa jonkun jyväjemmarin peltojen kautta on jussin oma voi voi. Siihen ei vaikuta pyssyn kanssa riehuminen. Lintuja on miljoona.
Kyllä "pyssyn kanssa riehuminen" auttaa koska hanhista tulee ihmisarempia ja pysyvät näin poissa myös pelloilta.
Onhan tämä havaittu kaikkien metsästettävien lajien kohdalla. Kun lintuja on "miljoona" siinä on hyvä määrä myös ammuttavaksi ruoaksi kantaa silti vaarantamatta. Ja on hyvää.
Terveisin virossa valkoposkihanhia metsästänyt.
Joka tapauksessa se lintukarja parkkeeraa johonkin muuttomatkalla. Aikaisemmin lentivät idempää Venäjän puolella.
Mikäli jussi voi todistaa vahinkoa aiheutuneen, niin hakee sitten korvauksia. Samalla tavalla korvataan petovahinkoja poronhoidolle.
Ampuivatko ne Venäjällä niitä hanhija, jos ne ovat kerran reitin muuttaneet Suomen päältä? Eikö niitä kannattaisi hätistellä jotenkin, niin ne muuttaisi reitin Ruotsin ilmatilaan.
Ei sellainen lintumassa muutaman haulikon paukkeesta välitä. Ilmavirtaukset ja ravinto varmaan suurimpia tekijöitä kulkureitin valikoitumiseen.
Skånen jusseja ne jo häirittee. Suomen yli lentävä populaatio tuo oikeinpuoleinen viiva.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/27/Branta_leucopsis_map.png
Venäjällä kaikkien hanhilajien myös uhanalaisen kiljuhanhen metsästys on sallittua. Ja saaliit on hurjia. Mene vaikka katsomaan Youtube pätkiä venäjän hanhen pyynnistä.
Antaa noiden levitä kaupungeissa, jos niitä kerran pitää suojella. Pidetään ne poissa pelloilta, koska siellä ne aiheuttavat taloudellista vahinkoa sekä haittaavat valtion huoltovarmuutta.
Voisi aivan hyvin metsästää myös kevätmuutolla. Ahvenanmaalla metsästetään myös keväällä.
Venäjällä kevätmetsästys on sallittua ja itseasiassa hyvin suosittua. Valkoposkihanhet muuttavat kesäksi tundra-alueille pohjoiseen Jäämeren rannoille.
Näyttää siltä, että kanta on kasvanut melkoisesti.
Kaikki kevätmetsästys tulee kieltää kaikkialla. Syysmetsällä on saalistettavaa sitten enemmänkin, kun on uudet poikueetkin ammuttavissa.
Kannattais hankkia muutama koira Australiasta.
Viimeiset mohikaanit taas vauhdissa pyssyineen..
Hesassakin puisto täynnä paskaa, kyllä on ihmiset menneet kädettömiksi näiden viherpiipertäjien kanssa. Linnut tappaa toisia lajeja, minkä kerkeävät, mutta ihmiset sais vain kiikaroida.
Nythän olis proteiinia tiedossa, kun annettais maanviljeliböiden vähän harventaa hanhikantaa.
Iiiik! Kaupungissa nähty ELÄIN!
Yleishälytys!
Kaikki kiireellä väestönsuojiin!
Miten kauan Suomen kansa antaa näiden viherpiiperöhörhöjen sotkea ja tuohota Suomea noilla täysin hulluilla toimillaan ?
Oliko, se jo Tervapääsky?
täällä sotkevat asiat mustat piipertäjät.. ei vaan mustat pirut.. eläinvihamielisin kansa Euroopassa.
On luonnonsuojelulakien vastaista ampua mitään lajia pesimäaikaa. Häiritsee kaikkia lintuja alueella ja luonnon rauhaa. Orpoja poikasia jää nääntymään.
Voi häätää valkoposkihanhia varoitusäänisignaaleilla, niin Ruotsissa ja Norjassa.
Nyt saa tappaa vaikka olisi yksi merimetsoparka jossain tai viisi valkoposkihanhea levähtämässä muutolla jäämerelle pesimään. Tappohullut fanaatikot vailla tietoa ja psykopaattisella tunne-elämällä kiihkon vallassa lietsomaan vain tappamaan, tappamaan.,
kai menisi joutsenet ja kaikki jo muutoin katoamisen partaalla olevatkin lajit jos tappokiimaiset saisi vapaasti alkaa paukutella..
Ihanaa aikaa tämä kevät!!! Hanhien muuttoauroja on mukavaa seurata samalla välillä, kun rapsuttelee piha puutarhaansa kuntoon.
alkaa paukutus, kaikki muuttolinnut häiriintyy..
ei edes kevät-ja kesärauhaa.. ei rauhaa lainkaan.
Elokuussa alkaa tappokiihko.. vesilintuja sadoin tuhansin( myös katoamassa olevia lajeja) ja kyyhkysiä lähes puoli miljoonaa..
väkivaltainen maa, aseita kuten amerikassa.. kun tekisi mieli alkaa tappaa ihmisiä
sitten puretaan tämä viha viattomiin eläimiin.. ei pidä paikkaansa että olemme onnellisin kansa - psyykkisesti..
tappajaseurueet, heille rentouttavaa leikkiä.. eli äärimmäinen ihmisen itsekkyys.
Häpeän ihmistä lajina. Merimetso on hieno arkaiinen lintu, leuhuttelee siipiään kivillä..
ei rauhaa enää missään. Valkoposkihanhi oli seisonut suremassa auton alle jäänyttä kumppaniaan kolme yötä ja päivää.. surua tulee riittämään, eläimillä on tunteet..
on laitonta ja rikollista näännyttää lintujen orvot poikaset..
Olisko laitonta jos ruohikkoa niittäessä sattuisi vahingossa viikatteella sivaltelemaan hanhien kauloja poikki?
jokainen eläin on kunnioitettavampi ja viattomampi kuin raakalaisihmispeto joka tuhoaa koko planeetan muun elämän ..
Eikös ne lehmät pieruillaan enään tuhoakkaan tätä planeettaa? Niinhän meille on pitkään jo toitotettu
Laki on laiton ja Eu:n direktiivien vastainen. Tiedättekö että Ruotsissa ja Tanskassa on kehitetty varoitusäänisignaali jolla saadaan karkotettua hanhet! Miksi ei meillä!
On järjetöntä joukkolahtaamista, samalla menee muitakin hanhia( mm. kanadanhanhi samannäköinen!) Pesimisaika ja ampuminen häiritsee kaikkia lintuja. Myös orvot poikaset jäävät nääntymään! Ajatelkaa ja tutkikaa itse ja älkää onko valheellisen aivopesuinformaation uhreja!
Katsohan lisää disney elokuvia niin rauhoitut.Metsästys on ihan normaalia toimintaa ollut ihmisen historiassa aina
Nykyinen hallitus on eläinvihamielisin mitä ikinä ja koko Euroopan mittakaavassa eläinvihamielisin hallitus! On mennyt kaikki liian pitkälle! Essayah puolustaa jopa turkistarhauskeskitysleirien tukea taloudellisesti!
Itse kettutytöt päästi luontoon minkit jotka tuhoaa lintujen pesintöjä huomattavasti enemmän mitä ihmiset suomessa metsästää lintuja ja syövät myöskin muita eläimiä jotka ovat harvinaisia
no miksi hitossa tänne tuotiin minkkejä tarhoihin!
Kun on olemassa mahdollisuus tehdä ruokailupeltoja hanhille( ei ole edes yritetty: niidenkin on saatava ravintoa!!) ja kun muissa pohjoismaissa saadaan ne häädetyksi varoitusäänellä, miksi meillä on tämä helvetillinen lahtausmania. Pyssyhullu junttikansa!
Ei ne osaa erottaa,että mitkä pellot kuuluvat heille.Olet katsonut liikaa disney elokuvia
entä saatanalliset verenmustat piipertäjät! Eivät edes piiperrä vaan kyse joukkoteloituksista. Verenmustat murhaajat. Kirottuine pyssyineen tappohimon vaahto valuen suusta.. häiritsemässä luonnon rauhaa ja eläinten oikeutta elää elämäänsä.
🤣🤣🤣
Mahtaisko olla namia krillattuna, parempaa kuin pasta spagetti?😋
Hanhi on hyvää
Vihreät tuhoaa Suomea
nykyinen hallitus tuhoaa tämän maan!!
Saa hävetä päätöksiä mitä tehdään. Koko Euroopan silmissä..
Luonnosta ei välitetä, ei kulttuurista, ei henkisestä eikä fyysisestä hyvinvoinnista.
Lintukannat ovat pienentyneet ja syynä siihen on ilmastonmuutos. Pesimäalueet ja ruoka ovat vähentyneet kaikkialla maailmassa
Hanhet löysivät Suomen, missä pesiä.
Lintuja voitaisiin karkoittaa pelloilta meluäänillä.
juuri noin on... on olemassa äänikarkotteita.
Ihmiset on sotkeneet luonnon tasapainon, ei ruokaa pikkulinnuillekaan, hyönteiskato..
ihminen syyttää ja vihaa eläimiä ja lintuja jotka viattomia!!
mielestäni elämää ja elollista on suojeltava ja mitään ei tule tappaa. Olen pasifisti.
Kai näette uutisista ja historiasta millainen ihminen on eläinlajina: väkivaltaisin luontokappale.