Sain juuri tietää, että mieheni on pettänyt minua, melkein kaksi vuotta sitten (toi kännissä naisen meidän kotiimme). Yhdessä olemme olleet viisi vuotta, kolme vuotta asuttu yhdessä. Kaksi viikkoa pettämisen jälkeen hän kosi minua ja olin todella onnellinen. En siis tiennyt mitään. Hän ei uskaltanut kertoa, koska pelkäsi menettävänsä minut. Nyt tuntuu siltä kuin koko viimeiset kaksi vuotta on vain pelkkää harhaa. Kaverilleen, joka on hyvän ystäväni mies, hän kertoi. Ystäväni on tiennyt asiasta jo yli vuoden, mutta ei ole kertonut. Miten ihmeessä mies voi olla kertomatta noin pitkään? Miten ihmeessä voin ikinä luottaa häneen? Ehkä voisin antaa anteeksi, jos hän olisi heti kertonut, mutta vasta kahden vuoden jälkeen sanoi, kun riideltiin kännissä... Nyt tiedän, että hän pystyy olemaan hiljaa. Jos jatkamme, tiedän, etten ikinä tule kuulemaan toisesta pettämisestä, totuutta en saa koskaan selville. Entä miten paras kaveri voi olla kertomatta? Toinen ystäväni taas meni sänkyyn exäni kanssa, että se niistä ystävistä. Minulla ei ole enää mitään jäljellä.
Meillä meni suht hyvin, mitä nyt "pientä alkoholiongelmaa" eli sekoilua miehelläni on ollut aina. Onneksi ei ehditty naimisiin. Miten ihmeessä tästä voi päästä jaloilleen? En olisi ikinä uskonut. Voiko tällaista antaa anteeksi?
Meillä meni suht hyvin, mitä nyt "pientä alkoholiongelmaa" eli sekoilua miehelläni on ollut aina. Onneksi ei ehditty naimisiin. Miten ihmeessä tästä voi päästä jaloilleen? En olisi ikinä uskonut. Voiko tällaista antaa anteeksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kerron sinulle oman kokemukseni joka toivottavasti edes vähän helpottaa.
itse menin ja petin miestäni kerran humalassa. kerroin tapauksesta parille ystävälle. Omatunto kolkutti kovasti,mutta mies jota todella rakastan (uskokoon ken haluaa) on minulle niin tärkeä, että ajattelin etten uskalla kertoa,koska liittomme on sen jälkeen ohi enkä halua satuttaa häntä,ajattelen ainakin niin, että jos hän saa tietää,alkaa pohtiminen,miksi,olenko ruma,huono sängyssä jne.. Se ei pidä paikkaansa. Varsinainen syy on se,että kyseisenä iltana fiilis oli korkealla ja viaton flirtti viinanvirtaamisen myötä muuttui vakavammaksi,eikä sitä osaa selittää järjellä.
Hän ei antaisi anteeksi.
Erään riidan päätteeksi ystäväni tuli kotiimme ja kertoi miehelleni että olen pettänyt häntä. Sain selitettyä asian. totuus rikkoisi sen mikä todella merkitsee ja loukkaisi miestäni liikaa. Näin uskon että miehesi myös ajattelee. eri asia on sitten ihminen joka pettää jatkuvasti. Sellaista ei kenenkään kannata kattella ja sitä tuskin miehesi on tehnyt.