Uskottava puolueettomuus maksaisi paljon

Suomen pitäisi ensiksi erota EU:sta, mikä Britanniallekin on ollut vaikea ja kallis prosessi.

Puolustusmenot pitäisi ainakin nelinkertaistaa sellaisen armeijan varustamiseksi ettei kukaan todella voisi hyökätä Suomen läpi mihinkään suuntaan.

Hävittäjiä ainakin 200 sukellusveneitä jne.

Nato-jäsenyys takaisi rauhan säilymisen itärajalla paljon halvemmalla.
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Täytyy myös muistaa ettei Suomi säästyisi tuhoilta, vaikka emme kuuluisikaan Natoon, jos Naton ja Venäjän välille syttyisi sota.

Iso ydinpommi Pietariin voisi saastuttaa puoli Suomeakin.

Nato-jäsenyys estää Suomen joutumisen yksin sotaan Venäjää vastaan kuten jouduimme yksin sotaan Neuvostoliittoa vastaan 1939.

Äänestä
  • Tämän typerämpiä perusteluita natpjäsenyydelle eikeksi kukaan.

    1. hyvät mahdollisuudet siihen olisi

    2. Jättäiikö Usa sen pudottamatta jos olisimme Natossa.

    3. Pidät siis Amerikan puolustamista tärkeänä. Yksin meitä ei uhkaa kukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän typerämpiä perusteluita natpjäsenyydelle eikeksi kukaan.

    1. hyvät mahdollisuudet siihen olisi

    2. Jättäiikö Usa sen pudottamatta jos olisimme Natossa.

    3. Pidät siis Amerikan puolustamista tärkeänä. Yksin meitä ei uhkaa kukaan.

    "Tämän typerämpiä perusteluita natpjäsenyydelle eikeksi kukaan."

    Tai olet niin typerä ettet ymmärrä perusteluja.

    Äänestä

Tiltu:"Täytyy myös muistaa ettei Suomi säästyisi tuhoilta, vaikka emme kuuluisikaan Natoon, jos Naton ja Venäjän välille syttyisi sota."

Tiltulle tiedoksi: Isosta atomipommista saisimme kiittää USAa tai muita Naton ydinasevaltioita.

On varsin todennäköistä, että Suomi säästyisi pahimmilta tuhoilta, ellei sitten Natomaat hyökkäisi Suomeen ja tuhoaisi maamme infrastuktuurin.

Äänestä
  • Miksihän Venäjä on maalittanut Suomen ydinaseilla?

    Äänestä

Uskottava puolueettomuus ei synny asevoimalla vaan liittouttumattomuudella naapureita ja muita maita vastaan missään asiassa jonka Suomi on unohtanut. Asevoimat vaan varmistaa alueellisen koskemattomuuden joka tilanteessa ja kriiseissä sitten toimitaan ainoastaan Suomen edun mukaisesti.

Äänestä

Nato ei ole Suomelle turvallisuus ratkaisu, päinvastoin. Suomi on EU-puolueellinen ja Ruotsin liittolainen. Ehkä tulevaisuudessakin EU puolustusliittolainen, mutta ei koskaan Natoliittolainen..

Äänestä

Alma-tutkimuksessa suurin osa eli 56 prosenttia vastasi ”kyllä” kysymykseen Onko Suomi mielestäsi puolueeton maa? Toista mieltä oli 26 prosenttia kyselyyn vastanneista.

– Siis suurin osa suomalaisista ajattelee edelleen, että Suomi on puolueeton, ei siis liittoutumaton maa? hämmästelee Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Jokisipilän mukaan kyseessä on yksinkertaisesti ”asiavirhe”, koska EU-jäsenyyden myötä Suomen puolueettomuus meni romukoppaan.

– Jos minulle tulisi tenttivastaus, jossa opiskelija väittäisi, että Suomi on puolueeton maa, minun olisi pakko hylätä se.

https://www.verkkouutiset.fi/kansan-kasitys-puolueettomuudesta-allistyttaa-tutkijoita/#114bff36

Äänestä
  • Siinä nähdään, että suurin osa suomalaisista ei ymmärrä mistään mitään vaikka meillä koulutustaso on melko hyvä. Siksi kansanäänestykset isoista asioista ovat tarpeettomia, jopa vahingollisia.

    Äänestä

Ollakseen puolueeton Suomen olisi siis ensin erottava EU:sta ja se oli Britanniallekin vaikea ja kallis prosessi.

EU:n jäsenmaana joudumme olemaan EU:n puolella mm. Venäjä pakotteissa.

Äänestä

"Miksihän Venäjä on maalittanut Suomen ydinaseilla?"

Mihin se on ydinaseet Suomessa osoittanut? :D

Ydinasetta ei kukaan - EI KUKAAN pane ensikädessä matkaan.

Johan nitä ampuiltaisiin ristiin rastiin jos se ne kovin köykäisin perustein otettaisiin käyttöön.

Israel, Pakistan tai joku muu USA:n uskonto hihhuli ystävämaa niin saattaisi tehdä.

Suomi on nujerrettavissa konventionaalisin menetelmin.

Ja tässä yksinkertaisille Nato tiltuille selitys: Konventionaaliset aseet muut kuin kemialliset, biologiset ja ydinaseet."

Ette tainneet ymärtää.

Äänestä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kertoivat turvallisuuspoliittisesta ajattelustaan virolaisille lukiolaisille Viljandin lukiossa Etelä-Virossa. Presidenttejä tenttasivat 18-vuotias suomalainen Lasse Räty ja virolainen Kirke Siimso.

Niinistö sanoi ääneen sen, että jos Venäjän ja Naton välille syttyy aseellinen konflikti, myös Suomi joutuu osaksi sitä.

Kukaan ei jää sellaisen pelin ulkopuolelle, Niinistö kertoi virolaisille lukiolaisille arvionsa Suomen asemasta, jos pahin vaihtoehto toteutuu.

Niinistö kertoi, että Suomi luotti toisessa maailmansodassa – ja luottaa yhä – omaan vahvaan armeijaansa.

Ilves huomautti, että hänen aloittaessaan presidenttinä vuonna 2006 Venäjän uskottiin kehittyvän normaaliksi valtioksi.

Viron presidentti nosti esille Lissabonin sopimuksen, josta hän puhui EU:n perustuslakina.

– Erityisesti EU:n on tehtävä enemmän. Meillä eurooppalaisilla on perussopimus, jossa meillä on lauseke solidaarisuudesta puolustuksessa. Mutta se on vain lauseke. Natossa myös on sopimus, joka on Pohjois-Atlantin sopimus, mutta mikä tekee Natosta Naton, on Pohjois-Atlantin sopimuksen organisaatio. Tässä asiassa meillä on paljon tehtävää EU:ssa, Ilves totesi.

Ilves kertoi lukeneensa paljon Viron 1930-luvun historiaa, koska oli halunnut aikanaan selvittää, miksi asiat kehittyivät huonoon suuntaan.

– Emme halunneet tulla osaksi maailmaa. Ajattelimme, että olemalla yksin meidät jätettäisiin rauhaan. Julistimme olevamme puolueettomia, jotta kaikki vain sivuuttaisivat meidät. Se osoittautui harhakuvitelmaksi, kuten tiedämme, Ilves sanoi.

https://www.kaleva.fi/presidentti-niinisto-jos-venajan-ja-naton-valille/1746647

Äänestä

Sotalittoihin sitoutumattomuus ei Suomelle juuri mitään maksa ja takaa rauhan, kun USA ei tule tänne aseineen.

Sveitsitytään nyt vaan ihan vainoharhaisesti hyperventiloimatta.

Äänestä
  • "Sveitsitytään nyt vaan ihan vainoharhaisesti hyperventiloimatta."

    Hengitä syvään jos sinua vaivaa hyperventilointi.

    Äänestä

  • "Sveitsitytään nyt vaan" Mikä typerys oletkaan.

    Sveitsi on joka puolelta Naton jäsenmaiden ympäröimä. Jos Venäjä aikoisi sinne hyökätä sen pitäisi ensin voittaa Nato sodalla.

    Suomi on Venäjän rajanaapuri eli Venäjä voi hyökätä tänne suoraan rajan yli yllättäen.

    Äänestä

Sauli Niinistökin ajattelee, ettei Suomi säästy tuhoilta, jos Naton ja Venäjän välille syttyy sota, vaikkemme kuulukaan Natoon.

Natoon kuulumalla voimme estää joutumisen yksin sotaan Venäjää vastaan kuten 1939 Neuvostoliittoa vastaan.

Suomen kannattaa siis liittyä Natoon.

Äänestä

Tulisikohan Jokisipilän kääntää takkinsa ja tulla , demokratiassa kun, ollaan, kansan puolelle.
Ensin hänen tulisi kertoa että johtajamme ovat saaneet Suomen ulkopolitiikan ennennäkemättömään sekaannuksen .tilaan
Kun kansalla on mielipide ja se tuodaan jatkuvasti esille Eikö tutkijankin mielestä johtajien pitäisi toimia niin että se on virallinenkin Suomen kanta.
Kieroiluun syyllistuu johtajamme, Tiedotusvalineet ja nyt näemmä tutkijatkin.
Tämän kieroilun aikaansaajille on jo kansan toimesta tuomio luettu, silti vaan jaksetaan tätä kansan mielipiteen halventamista.

Äänestä

Sveitsin itäpuolella on Natoon kuulumaton Itävalta mutta Itävallan itäpuolella on Naton jäsenmaita.

Ruotsin itäpuolella on Suomi.

Äänestä

Suomen sijainti on parempi kuin Sveitsin. Ei USA tänne muuten olisi väkisin aseineen änkemässä.

Pitäydytään edellee itsenäisinä ja sotalittoihin sekoilematomina.

"Sveitsitytään nyt vaan ihan rauhassa, vainoharhaisesti hyperventiloimatta."

Äänestä
  • "Suomen sijainti on parempi kuin Sveitsin. Ei USA tänne muuten olisi väkisin aseineen änkemässä."

    Sinulla on paha harhakuvitelma.

    https://yle.fi/uutiset/3-10846982

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Suomen sijainti on parempi kuin Sveitsin. Ei USA tänne muuten olisi väkisin aseineen änkemässä."

    Sinulla on paha harhakuvitelma.

    https://yle.fi/uutiset/3-10846982

    Ei siis mitään uhkailua että liittykää Natoon tai.....

    Äänestä

Jos Suomikin olisi natomaiden ympäröimä en puhuisi mitään Natoon liittymisen tarpeesta.

Vaarana on , että jos Naton ja Venäjän välit kiristyy lähelle sotaa Venäjä voi nähdä tarpeelliseksi hyökätä Suomeen ennalta estävästi.

Suomella kun on virallinen Nato-optio. Ei kai Venäjä katso sivusta jos Suomi pyrkii Natoon.

Sotaa ei välttämättä tulekaan mutta Venäjän joukot jää Suomeen.

Tämän uhan voimme estää liittymällä Natoon.

Äänestä
  • Sivulla http://www.jouko-piho.fi/439038169 on eilen (23.05.2020) julkaistu uni suomalaisten kyyditsemisestä Venäjälle. Näin saattaa pahimmassa tapauksessa tapahtua jos Suomi pysyy NATO:n ulkopuolella.

    Äänestä

Enemmistö suomalaisista haluaa säilyttää Nato-option eli mahdollisuuden liittyä Natoon tarvittaessa.

Jos Naton ja Venäjän välit kiristyy lähelle sotaa ei Venäjä varmasti katsele sivusta Suomen Natoon menoa.

Parempi olisi luopua optiosta tai liittyä Natoon hyvän sään aikana.

Äänestä

# Vaarana on , että jos Naton ja Venäjän välit kiristyy lähelle sotaa Venäjä voi nähdä tarpeelliseksi hyökätä Suomeen ennalta estävästi. #

Kun katsot karttaa voit todeta niin käyvän varmasti ensimmäisinä sodan toimina.

Kun tietää Länsimaisten arvojen aikaansaannoset tietää myös että mysymys on Venäjän kansan kohtalosta.
Miksi näin on.
Joskus kunniakas Suomi lupasi ettei Suomen kautta Venejälle hyökkää kukaan eikä Suomi hyökkää mihinkään.
Sitten tuliva remmiin mielistelijät.
Suomi piti tyrkätä Natolle. mutta kansa ymmärsi parhaansa.
Pelurit tekivät erillis sopimuksia ja tarjosivat isänmaamme aluetta hyökkäysharjoitteluun ottaen itse niihin osaa.
Selviytyäkseen Suomen tulee vaihtaa johtajat ja palata vankan rauhan tielle.

Äänestä
  • Oikea emävalhe, että Suomen kautta muka oltaisiin hyökkäämässä Venäjälle. Kuinka pihalla joku voi olla, kun tuollaista väittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea emävalhe, että Suomen kautta muka oltaisiin hyökkäämässä Venäjälle. Kuinka pihalla joku voi olla, kun tuollaista väittää.

    Sinun perustelusi tietysti kuuluu Natottajan tyylin mukaan:
    NIINHÄN EI OLE KOSKAAN KÄYHYT.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun perustelusi tietysti kuuluu Natottajan tyylin mukaan:
    NIINHÄN EI OLE KOSKAAN KÄYHYT.

    Perusteluna on sellainen, että minkä ihmeen takia NATO-maat eivät hyökänneet Venäjälle silloin kun se oli heikoimmillaan ja sai pieneltä Tsetsenialta turpiinsa ensimmäisessä sodassa? Mitä tekivät länsimaat hyökkäyksen sijasta? Ajoivat alas omia asevoimiaan, amerikkalaiset vetivät joukkoja pois Euroopasta. Ja rahoittivat ja tukivat Venäjää armeijan uudistuksessa. Mitä teki Venäjä? Valittaa, että länsi piirittää ja hyökkää, ja aloittaa itse uuden varustelukierteen.

    Et siis ole sitäkään ymmärtänyt, vaikka siitä lähtien tyyli otettiin jatkuvaan käyttöön.

    Saattaa maa tilaan jossa se omien kansalaistensa sotimisella tuhoaa itsensä.
    JuoppoJeltsin oli täysin kyvytön mies pitämään kansan yksimielisenä ja oikein hyvä päämäärään pääsemiseksi.
    Amerikka oli maailman herra ja oletti ettei kukaan voi enää sitä vastaan puolustaa kansansa etuja.

    Varmasti länsi piirittää ja Suomi on osa sitä rengasta.
    Kun emme vaan veikkaisi taas väärää hevosta.

    Venäjän+rajoista+noin+7%+on+NATO-maiden+kanssa.+Miten+se+piiritys+siis+syntyy?+Muistatko,+että+Putin+oli+Jeltsinin+perhetuttu+ja+nimenomaan+Jeltsinin+valinta+seuraajaksi?+Amerikkalaisia+voi+syyttää+siitä,+että+he+sinisilmäisesti+avustivat+Venäjää+jaloilleen+ja+luulivat+siitä+tulevan+tavallisen+valtion.+Mitä+vielä,+historia+toisti+itseään+ja+Venäjä+kostaa+auttajalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et siis ole sitäkään ymmärtänyt, vaikka siitä lähtien tyyli otettiin jatkuvaan käyttöön.

    Saattaa maa tilaan jossa se omien kansalaistensa sotimisella tuhoaa itsensä.
    JuoppoJeltsin oli täysin kyvytön mies pitämään kansan yksimielisenä ja oikein hyvä päämäärään pääsemiseksi.
    Amerikka oli maailman herra ja oletti ettei kukaan voi enää sitä vastaan puolustaa kansansa etuja.

    Et siis ole sitäkään ymmärtänyt, vaikka siitä lähtien tyyli otettiin jatkuvaan käyttöön.

    Saattaa maa tilaan jossa se omien kansalaistensa sotimisella tuhoaa itsensä.
    JuoppoJeltsin oli täysin kyvytön mies pitämään kansan yksimielisenä ja oikein hyvä päämäärään pääsemiseksi.
    Amerikka oli maailman herra ja oletti ettei kukaan voi enää sitä vastaan puolustaa kansansa etuja.

    Varmasti länsi piirittää ja Suomi on osa sitä rengasta.
    Kun emme vaan veikkaisi taas väärää hevosta.

    Suomi on selkäsaunansa saanut ja opikseen ottanut, eikä kitos vaan luottamuksesta osallistu, ei saartoon, valloitukseen tai miehitykseen.

    Nato Tiltut menkää te vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on selkäsaunansa saanut ja opikseen ottanut, eikä kitos vaan luottamuksesta osallistu, ei saartoon, valloitukseen tai miehitykseen.

    Nato Tiltut menkää te vaan.

    Niin muuten mennään, nimittäin etulinjaan Suomea puolustamaan. Saat olla siitä varma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on selkäsaunansa saanut ja opikseen ottanut, eikä kitos vaan luottamuksesta osallistu, ei saartoon, valloitukseen tai miehitykseen.

    Nato Tiltut menkää te vaan.

    Sen paremmin talvi- kuin jatkosotakaan ei ollut Suomen oma valinta. Talvisodan aloitti Neuvostoliitto käyttämällä tekosyynä itse ampumiaan Mainilan laukauksia joiden ampumisesta se sitten syytti Suomea (katso https://fi.wikipedia.org/wiki/Mainilan_laukaukset ). Samanlaista lavastettua hyökkäystä oli Natsi-Saksakin käyttänyt muutamaa kuukautta aikaisemmin saadakseen tekosyyn hyökätä Puolaan. Mitä jatkosotaan tulee, uhkasi Neuvostoliitto Suomen itsenäisyyttä paitsi talvisodassa myöskin välirauhan aikana. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov matkusti marraskuussa 1940 Berliiniin tarkoituksena pyytää Hitleriltä lupaa Suomen miehitykseen mutta Hitler ei tähän suostunut (katso https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006258622.html ). Ja kuten lenkissä http://www.jput.fi/Englannin_ja_Suomen_valinen_sota.htm todetaan, ei Suomella juuri ollut valinnan varaa kun Englanti ja Neuvostoliitto käytännössä pakottivat Suomen riippuvuuteen Saksasta. Miten sinä olisit toimininut jos sinä olisit saanut päättää Suomen politiikasta tuohon aikaan?

    Mutta kun Suomi oli jo ajautunut uuteen sotaan Neuvostoliittoa vastaan kesällä 1941, olisi Suomen pitänyt pyrkiä voittamaan tuo sota kaikin käytettävissä olevin keinoin mutta näin ei kuitenkaan tehty. Se, että Suomi ”sai selkäsaunansa” jatkosodassa, johtui useiden asiantuntijoiden mukaan siitä että Suomen sodanaikainen johto keskeytti Suomen menestyksellisen hyökkäyksen Karjalan kannaksella syyskuussa 1941 etenemättä Leningradiin tai edes Pähkinälinnaan saakka ja myöskin kieltäytyi katkaisemasta Muurmannin rataa (katso https://jput.fi/Suomi_pelasti_Venajan.htm ). Ilman näitä Suomen tekemiä strategisia virheitä Neuvostoliitto olisi todennäköisesti luhistunut ja sota itärintamalla olisi siten päättynyt Suomen ja Saksan voittoon.

    Nyt joitakin kysymyksiä sinulle:
    1) Mitä Suomen olisi mielestäsi pitänyt tehdä toisin vuoden 1940 loppupuolella ja vuoden 1941 alkupuolella?
    2) Oliko Suomella mielestäsi ylipäänsä mitään mahdollisuutta välttyä joutumasta sotaan kesäkuussa 1941?
    3) Jos vastauksesi kysymykseen 2 on kyllä niin millä tavalla Suomi olisi voinut välttyä joutumasta sotaan kesäkuussa 1941?

    Äänestä

Pidetään USA rajojemme ulkopuolella niin Venäjä ei hyökkää tänne.

Nordstream putken loppupätkän lasku on alkamassa ja USA uhkaa aloittaa sodan.

Äänestä

Ei Britit ole maksanut yhtään mitään, eikä aiokaan maksaa.

Suomen ei tarvitse erota EU:sta, mutta sotaliitoista Suomen on pysyttävä erossa. Se on yksiselitteisesti selvä asia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen pitäisi ensiksi erota EU:sta, mikä Britanniallekin on ollut vaikea ja kallis prosessi.

Puolustusmenot pitäisi ainakin nelinkertaistaa sellaisen armeijan varustamiseksi ettei kukaan todella voisi hyökätä Suomen läpi mihinkään suuntaan.

Hävittäjiä ainakin 200 sukellusveneitä jne.

Nato-jäsenyys takaisi rauhan säilymisen itärajalla paljon halvemmalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu