Kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa aktiivista työperäistä maahanmuuttoa Euroopan ulkopuolelta, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
Vastaajien mukaan työperäisen maahanmuuton pitää olla kuitenkin Suomen määrittelemien kriteerien mukaista ja keino varmistaa riittävä työvoima ja peruspalvelut.
Ehdotusta vastustaa reilu neljännes väestöstä.
Puolueista ajatusta kannattavat voimakkaimmin kokoomus, vihreät ja keskusta. Vain perussuomalaisten enemmistö vastusti ajatusta työperäisen maahanmuuton edistämisestä.
Yli puolet kyselyyn vastanneista arveli, että työperäisen maahanmuuton lisääntyminen vaikuttaisi suomalaiseen yhteiskuntaan myönteisesti.
Hallituspuolueiden kannattajista, eläkeläisistä, yli 60-vuotiaista ja pääkaupunkiseudulla asuvista vähintään kolme neljästä suhtautuu myönteisesti siihen, että riittävän työvoiman ja peruspalveluiden turvaamiseksi toteutetaan aktiivista työperäistä maahanmuuttoa Euroopan ulkopuolelta.
Yli 60-vuotiaat, korkeasti koulutetut, pääkaupunkiseudun asukkaat, sekä kokoomuksen, vihreiden ja keskustan kannattajat arvioivat vaikutukset keskimäärää useammin myönteisiksi.
Vastaajien mukaan työperäisen maahanmuuton pitää olla kuitenkin Suomen määrittelemien kriteerien mukaista ja keino varmistaa riittävä työvoima ja peruspalvelut.
Ehdotusta vastustaa reilu neljännes väestöstä.
Puolueista ajatusta kannattavat voimakkaimmin kokoomus, vihreät ja keskusta. Vain perussuomalaisten enemmistö vastusti ajatusta työperäisen maahanmuuton edistämisestä.
Yli puolet kyselyyn vastanneista arveli, että työperäisen maahanmuuton lisääntyminen vaikuttaisi suomalaiseen yhteiskuntaan myönteisesti.
Hallituspuolueiden kannattajista, eläkeläisistä, yli 60-vuotiaista ja pääkaupunkiseudulla asuvista vähintään kolme neljästä suhtautuu myönteisesti siihen, että riittävän työvoiman ja peruspalveluiden turvaamiseksi toteutetaan aktiivista työperäistä maahanmuuttoa Euroopan ulkopuolelta.
Yli 60-vuotiaat, korkeasti koulutetut, pääkaupunkiseudun asukkaat, sekä kokoomuksen, vihreiden ja keskustan kannattajat arvioivat vaikutukset keskimäärää useammin myönteisiksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Työperäinen maahanmuutto on hyvä asia, jos tarvitaan ulkomaista työvoimaa. Tilanne on kuitenkin sellainen, että ensin pitää laittaa omat työmarkkinat kuntoon ja työttömille töitä. Eikä niitä saada kuntoon ilman uusien työpaikkojen luomista. Eikä uusia työpaikkoja juurikaan luoda, niin kauan kun ollaan EU-jäseniä velkahelvetissä.
Noin 500 000 suomalaista tekee ilmaistyötä, osa-aikatyöllisyys lisääntynyt hälyttävästi, automaatio ja digitalisaatio vähentää jatkuvasti ja pahiten keskituloisia työpaikkoja. Jos kaikki palkattomat ja osa-aikatyölliset, sekä piilotyöttömät lasketaan yhteen, saadaan hävettävän suuri summa. Ei ihme, että Sipilän hallitus piilotti tämän todellisuuden uuden tilastokikkailun alle. Jos tähän tilanteeseen hingutaan ulkomaista työvoimaa, niin ei hyvää päivää.
Suomessa on töitä yllinkyllin.Avoimia työpaikkoja on normaaliaikana kymmenintuhansin.
Ne vain eivät kelpaa omalle väelle.
Huomattavan paljon esimerkiksi rakennusalan töistä on vierastyövoiman varassa.
Sama koskee monia aloja,kuten maataloutta tai telakkatöitä.
Vihervassarit haluavat pidentää oppivelvollisuusikää, jolloin työttömyystilastot kaunistuisivat ja nuoriso olisi poissa kaduilta pahanteosta. Tässä siis lisää tilastojen vääristelyä!
Oikeastaan minun nuorempi poikakin on piilotyötön. Hän elää kesällä ilmeisesti äitinsä raha-avun turvin, ja on opiskelija. Kesätyöpaikkaa on hyvin vaikeaa saada kaikille halukkaille.
Enemmistö uskoo, että Suomessa on työvoimapula, vaikka oikeasti on työpaikkapula ja massatyöttömyys. Sipilän "7/70" -valhe upposi sinisilmäiseen kansaan.
Ja sitten on syytä pitää erillään työperäinen maahanmuutto ja turvapaikkaralli. Turvapaikanhakijat eivät ole työperäisiä maahanmuuttajia, vaan humanitaarisin syin maahan sijoitettuja. Heidän työllistymisensä ja sopeutumisensa on osoittautunut niin heikoksi, että turvapaikkaralli tulee olemaan aina rajusti tappiollista ja kansan hyvinvointia verottava. Mitä enemmän turvapaikanhakijoita tuodaan maahan, sitä suuremmaksi muodostuu sosiaalituen piirissä olevien määrä ja sitä suuremmat menot.
Ei ole mitään "turvapaikkarallia" kuin EU-vihaajien valeissa.
Turvapaikka voidaan myöntää vain hyvin tarkkojen edellytysten täyttyessä.
EU:n ulkorajat on suljettu,joten turvapaikanhakijoita ei tule.
No paljonko maksaa jo turvapaikkahakemisen käsittely, varsinkin mitä massojen pitäminen pari vuottakin Suomessa kuluttaa rahaa?
Ainahan kannattaa tänne yrittää @sylum1n turvin, ja se jo tulee Suomelle hyvin kalliiksi.
Turvapaikanhakijoiden käsittelyssä noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia ja Suomen omia säädöksiä. Kulut ovat kansantaloudessa mitättömiä. Aikaa kuluu lähinnä byrokratian koukeroihin.
Haastattelun kysymys oli varmasti harhaanjohtavasti aseteltu.
Miksi ihmeessä tarvitaan EU:n ulkopuolista työvoimaa?
Vastaus valkenee kun tarkastellaan maatalouden aputyövoimaa kesäisin. Köyhien Itä-euroopan maiden työläiset eivät halua tulla Suomeen, koska Suomi maksaa huonoa palkkaa, ja on lisäksi kaukana heidän kotimaistaan. Saksa on parempi vaihtoehto.
Suomen tuon alan palkat ovat hyvin huonoja.
Kyllä nyt on niin, että Suomen pitäisi pystyä tulemaan toimeen oman väestönsä turvin. Muuten on vaarassa se, että kehitysmaista työvoiman tuontia aletaan käyttää koko maan palkkatason laskemisen apuna.
Vastaisin helsinkiläisenä korkean koulutuksen saaneena eläkeläisenä, että emme lainkaan tarvitse ulkomaista työvoimaa. Hyvin pärjättiin ennenkin ilman sitä.
Suomi on muuttunut perinpohjin viime vuosikymmeninä.
Maaseudun oma työvoima on kadonnut kaupunkeihin.
Raskas,pienipalkkainen maatyö ei kiinnosta.Ei myöskään esimerkiksi rakennustyöt.
Työttömiä on ensi kesänä pilvin pimein.
Saa nähdä,kelpaako reipas ja rasittava ulkoilmatyö maatiloilla?
Työttömyyskorvauksen saa sentään ilman vaivaa. Ja siitä voi nauttia terassilla samanhenkisten seurassa maajusseja moittien.
Kyllä kannattaa! Persut myös ja 2015 ollessaan hallituksessa toivat tänne yli 20 000 työperäistä maahanmuuttajaa.
Eivät tuoneet yhtäkään, kuten ei tainnut tuoda kukaan muukaan. Sen sijaan oleskelulupia 2015 myönnettiin noin 20 000, joista työn perusteella noin 5 500 (kolmanneksieniten perhesiteiden ja opiskelun jälkeen, mutta määrät olivat melkein samat).
Määrät ovat aivan liian pieniä. Suomeen pitäisi saada sellaiset 100 000 uutta ihmistä vuosittain.
Euroopassa riittää työttömiä, ei tarvitse tuoda ulkomailta. Humanitaarinen maahanmuuttaja maksaa yhteiskunnalle elinkaarensa aikana minimissään Miljoona euroa. Ja voin vaikka veikata niin yksikään näistä työttömistä somaleista ja lähi-itäläisistä ei hakeudu maatilalle töihin. Pitäisi saada niitä johtajan paikkoja ilman koulusta ja osaamista. Kalliiksi tulee näiden elättäminen.