Älkää pettäkö rakastanne

olen kokenut ihan saman. Melkein lapsesta asti yhdessä, kaikki elämänkokemukset mitä koetaan olen saanut juuri mieheltäni. Hän on aina ollut kaikkeni, yhdessä olemme tehneet ja rakentaneet elämämme. Viidenkympin villityksessä mies löysi toisen jolla oli mieskokemuksia ja rohkeutta kaikkeen. Heidän suhteensa särki maailmani ja jopa mieleni joksikin aikaa. Olemme itkeneet yhdessä ja toipuminen ja anteeksianto vei aikaa, mutta kannatti. Enää emme asiasta puhu ja se on jäänyt eletyn elämän surullisiin muistoihin. Osaan silti luottaa nyt mieheeni ja tiedän, että jos olisimme eronneet silloin, niin nyt jo olisimme taas yhdessä. Voimia Sinulle,aurinko vielä paistaa!

tuskasi kirjoitti:

olen kokenut ihan saman. Melkein lapsesta asti yhdessä, kaikki elämänkokemukset mitä koetaan olen saanut juuri mieheltäni. Hän on aina ollut kaikkeni, yhdessä olemme tehneet ja rakentaneet elämämme. Viidenkympin villityksessä mies löysi toisen jolla oli mieskokemuksia ja rohkeutta kaikkeen. Heidän suhteensa särki maailmani ja jopa mieleni joksikin aikaa. Olemme itkeneet yhdessä ja toipuminen ja anteeksianto vei aikaa, mutta kannatti. Enää emme asiasta puhu ja se on jäänyt eletyn elämän surullisiin muistoihin. Osaan silti luottaa nyt mieheeni ja tiedän, että jos olisimme eronneet silloin, niin nyt jo olisimme taas yhdessä. Voimia Sinulle,aurinko vielä paistaa!

Kiitos tuestasi ja kokemusten jakamisesta! Ehkä anteeksianto kannattaa, kun vaan siihen pystyisi. Yhdessä on periaatteessa nyt hyvä olla, seksiä saan niin paljon kuin haluan ja välit ovat hyvät. Tapahtunutta ei vaan saa mielestään ja se inhottaa. Elämä tuntuu merkityksettömältä, työ ei kiinnosta ja millään ei oikein ole mitään väliä. Haava on niin syvä, että toipuminen tuntuu mahdottomalta. Toivottavasti edes joskus pystyy vielä elämään eikä vain olemaan olemassa.

petetty kirjoitti:

Kiitos tuestasi ja kokemusten jakamisesta! Ehkä anteeksianto kannattaa, kun vaan siihen pystyisi. Yhdessä on periaatteessa nyt hyvä olla, seksiä saan niin paljon kuin haluan ja välit ovat hyvät. Tapahtunutta ei vaan saa mielestään ja se inhottaa. Elämä tuntuu merkityksettömältä, työ ei kiinnosta ja millään ei oikein ole mitään väliä. Haava on niin syvä, että toipuminen tuntuu mahdottomalta. Toivottavasti edes joskus pystyy vielä elämään eikä vain olemaan olemassa.

Kirjoittelen vielä vähän lisää, koska aistin pahan olosi. Meilläkin ensi riitojen jälkeen tehtiin sovinto ja annoin sanallisesti anteeksi, mutta paha olo jäi kalvamaan. Jouduimme sitten itkun ja tuskan kautta repimään auki koko avioliittomme, kävimme läpi yhteisen elämämme alusta saakka. Kummallakin oli tahto jatkaa ja parantaa suhdettamme ja vain rakkautemme vei meidät läpi sen ajan. Me itkettiin välillä itsemme läkähdyksiin, mutta kuitenkin yhdessä, pitäen tiukasti toisistamme kiinni. Vihdoin kaikki matkamme varrella sattuneet kipeät asiat oli puitu ja toipuminen voi alkaa. Vasta sen jälkeen tuli todellinen anteeksianto. Me ollan ihan tavallinen pari, molemmat töissä, pari aikuista lasta, samat huolet kuin muillakin mutta se meillä on nyt paremmin kuin ennen, enää ei salata mitään, ei jätetä selvittämättä mitään, ei jätetä puhumatta mitään. Asiat on nyt hyvin, joten mun pitää kyllä myöntää, että ehkä me tarvittiin se kokemus.
Aikaa meni puolisen vuotta ennenkuin oltiin selvillä vesillä, joten ei se ihan helpolla käy.
Nyt toivon sulle ja puolisollesi onnea ja rakkautta, että saatte suhteenne kuntoon. Teidät on tarkoitettu toisillenne!!

Sinulle kirjoitti:

Kirjoittelen vielä vähän lisää, koska aistin pahan olosi. Meilläkin ensi riitojen jälkeen tehtiin sovinto ja annoin sanallisesti anteeksi, mutta paha olo jäi kalvamaan. Jouduimme sitten itkun ja tuskan kautta repimään auki koko avioliittomme, kävimme läpi yhteisen elämämme alusta saakka. Kummallakin oli tahto jatkaa ja parantaa suhdettamme ja vain rakkautemme vei meidät läpi sen ajan. Me itkettiin välillä itsemme läkähdyksiin, mutta kuitenkin yhdessä, pitäen tiukasti toisistamme kiinni. Vihdoin kaikki matkamme varrella sattuneet kipeät asiat oli puitu ja toipuminen voi alkaa. Vasta sen jälkeen tuli todellinen anteeksianto. Me ollan ihan tavallinen pari, molemmat töissä, pari aikuista lasta, samat huolet kuin muillakin mutta se meillä on nyt paremmin kuin ennen, enää ei salata mitään, ei jätetä selvittämättä mitään, ei jätetä puhumatta mitään. Asiat on nyt hyvin, joten mun pitää kyllä myöntää, että ehkä me tarvittiin se kokemus.
Aikaa meni puolisen vuotta ennenkuin oltiin selvillä vesillä, joten ei se ihan helpolla käy.
Nyt toivon sulle ja puolisollesi onnea ja rakkautta, että saatte suhteenne kuntoon. Teidät on tarkoitettu toisillenne!!

Hienoa kuulla, että pettämisestä voi selvitä ja jatkaa yhdessä. Varmaan ei aivan tavallista. Sitä tässä yritetään, mutta pitkä tie on vielä kuljettavana, vaikka aikaa on kulunut jo puoli vuotta. Paha olo ei vaan hellitä. Tuntuu, että jotain on särkynyt lopullisesti. Aikaisemmin luottamus oli täydellinen, ja sen vuoksi pettymys tuntuu ylipääsemättömältä. Meillä on yksi täysi-ikäiseksi juuri tullut poika, olemme nelikymppisiä. Uusi ystävä varmaan kyllä löytyisi, mutta en haluaisi erotakaan ja aloittaa kaikkea alusta.

selviää jos haluaa. Ottakaa pettäminen haasteena; kuka on väittänyt, että elämän pitäisi olla pelkästään ruusuilla tanssimista?

petetty kirjoitti:

Kiitos tuestasi ja kokemusten jakamisesta! Ehkä anteeksianto kannattaa, kun vaan siihen pystyisi. Yhdessä on periaatteessa nyt hyvä olla, seksiä saan niin paljon kuin haluan ja välit ovat hyvät. Tapahtunutta ei vaan saa mielestään ja se inhottaa. Elämä tuntuu merkityksettömältä, työ ei kiinnosta ja millään ei oikein ole mitään väliä. Haava on niin syvä, että toipuminen tuntuu mahdottomalta. Toivottavasti edes joskus pystyy vielä elämään eikä vain olemaan olemassa.

jatkas ja anteeksiantas mutta,se ei lopu siihen.Joka kerran pettää,useimmin uusiin tekonsa kun tilanne rauhottuu.

tuskasi kirjoitti:

olen kokenut ihan saman. Melkein lapsesta asti yhdessä, kaikki elämänkokemukset mitä koetaan olen saanut juuri mieheltäni. Hän on aina ollut kaikkeni, yhdessä olemme tehneet ja rakentaneet elämämme. Viidenkympin villityksessä mies löysi toisen jolla oli mieskokemuksia ja rohkeutta kaikkeen. Heidän suhteensa särki maailmani ja jopa mieleni joksikin aikaa. Olemme itkeneet yhdessä ja toipuminen ja anteeksianto vei aikaa, mutta kannatti. Enää emme asiasta puhu ja se on jäänyt eletyn elämän surullisiin muistoihin. Osaan silti luottaa nyt mieheeni ja tiedän, että jos olisimme eronneet silloin, niin nyt jo olisimme taas yhdessä. Voimia Sinulle,aurinko vielä paistaa!

tulessakaan:mitä enempi entiseni itki ja lupasi parantaa tapansa,sitä enempi petti!

Love kirjoitti:

selviää jos haluaa. Ottakaa pettäminen haasteena; kuka on väittänyt, että elämän pitäisi olla pelkästään ruusuilla tanssimista?

Pettäminen on pahinta mitä voi tapahtua. Kuolema, sairastuminen yms. ovat sellaisia asioita, mihin ei voi itse vaikuttaa. Puolisosta jää kaunis muisto, tai yhdessä mennään sairauksien läpi. Uskottomuuden muisto on täynnä saastaa, se ei ole kaunis. Haasteena se on vaikein mahdollinen, rakkautta on tosi vaikea löytää pettäjää kohtaan, vaikka hän katuisi tekoaan. Joskus tuntuu, että pelkkä halu selvitä ei riitä, tilanne on ylipääsemätön.

petetty kirjoitti:

Pettäminen on pahinta mitä voi tapahtua. Kuolema, sairastuminen yms. ovat sellaisia asioita, mihin ei voi itse vaikuttaa. Puolisosta jää kaunis muisto, tai yhdessä mennään sairauksien läpi. Uskottomuuden muisto on täynnä saastaa, se ei ole kaunis. Haasteena se on vaikein mahdollinen, rakkautta on tosi vaikea löytää pettäjää kohtaan, vaikka hän katuisi tekoaan. Joskus tuntuu, että pelkkä halu selvitä ei riitä, tilanne on ylipääsemätön.

C'mon hei! Mieti nyt ihan oikeesti mitä kirjoitat! Pettäminen ei varmasti ole pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Omaan pettämiseen voi vaikuttaa, mutta kumppanin ei: Se on aivan samanlainen hyväksyttävä tosiasia kuin kuolema tai sairaus. Ellei sitä kykene hyväksymään niin vika on vain itsessä.

Mitenköhän pettäjät reagoisivat jos kumppani kuulleessaan asian sanoisi "olisit kuollut tai edes sairastunut vakavasti mieluummin kuin pettänyt"? Mielestäni tuo lause kuvaa pahinta toisen pettämislajia. Se on täynnä sitä uskottomuuden saastaa, josta puhuit, mutta toisessa yhteydessä.

Muuten siis: Pahinta mitä sinulle voi tapahtua ei ole kumppanin uskottomuus vaan se, että TIEDÄT siitä. Muutenhan kaikki olisi hyvin, ihanasti ja pumpulimaisesti.

Tiina kirjoitti:

C'mon hei! Mieti nyt ihan oikeesti mitä kirjoitat! Pettäminen ei varmasti ole pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Omaan pettämiseen voi vaikuttaa, mutta kumppanin ei: Se on aivan samanlainen hyväksyttävä tosiasia kuin kuolema tai sairaus. Ellei sitä kykene hyväksymään niin vika on vain itsessä.

Mitenköhän pettäjät reagoisivat jos kumppani kuulleessaan asian sanoisi "olisit kuollut tai edes sairastunut vakavasti mieluummin kuin pettänyt"? Mielestäni tuo lause kuvaa pahinta toisen pettämislajia. Se on täynnä sitä uskottomuuden saastaa, josta puhuit, mutta toisessa yhteydessä.

Muuten siis: Pahinta mitä sinulle voi tapahtua ei ole kumppanin uskottomuus vaan se, että TIEDÄT siitä. Muutenhan kaikki olisi hyvin, ihanasti ja pumpulimaisesti.

Mitä tarkoitat, että "tuo lause kuvaa pahinta toisen pettämislajia. Se on täynnä sitä uskottomuuden saastaa...mutta toisessa yhteydessä"? En oikein hiffannut sitä?

Ei uskottomuutta voi hyväksyä, koska se on niin paha loukkaus puolisoa kohtaan. Ihmisen voi yrittää hyväksyä edelleen, mutta tekoa ei koskaan. Sairaudet ja kuolema on hyväksyttävä, koska niitä ei kukaan tee tahallaan, eivätkä ne loukkaa ketään.

En usko, että suhde voi olla entisensä, vaikka en tietäisikään pettämisestä. Ei kukaan voi pitää sellaista sisällään ja elää päivästä toiseen niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Jollain tavalla ja joskus se tulee näkyviin. Suhde ei ole entisensä nytkään, mutta kumppanini on ainakin ollut rehellinen ja pyytänyt anteeksi, siitä kiitos hänelle.

P&T kirjoitti:

Mitä tarkoitat, että "tuo lause kuvaa pahinta toisen pettämislajia. Se on täynnä sitä uskottomuuden saastaa...mutta toisessa yhteydessä"? En oikein hiffannut sitä?

Ei uskottomuutta voi hyväksyä, koska se on niin paha loukkaus puolisoa kohtaan. Ihmisen voi yrittää hyväksyä edelleen, mutta tekoa ei koskaan. Sairaudet ja kuolema on hyväksyttävä, koska niitä ei kukaan tee tahallaan, eivätkä ne loukkaa ketään.

En usko, että suhde voi olla entisensä, vaikka en tietäisikään pettämisestä. Ei kukaan voi pitää sellaista sisällään ja elää päivästä toiseen niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Jollain tavalla ja joskus se tulee näkyviin. Suhde ei ole entisensä nytkään, mutta kumppanini on ainakin ollut rehellinen ja pyytänyt anteeksi, siitä kiitos hänelle.

nimimerkki piti olla

P&T kirjoitti:

Mitä tarkoitat, että "tuo lause kuvaa pahinta toisen pettämislajia. Se on täynnä sitä uskottomuuden saastaa...mutta toisessa yhteydessä"? En oikein hiffannut sitä?

Ei uskottomuutta voi hyväksyä, koska se on niin paha loukkaus puolisoa kohtaan. Ihmisen voi yrittää hyväksyä edelleen, mutta tekoa ei koskaan. Sairaudet ja kuolema on hyväksyttävä, koska niitä ei kukaan tee tahallaan, eivätkä ne loukkaa ketään.

En usko, että suhde voi olla entisensä, vaikka en tietäisikään pettämisestä. Ei kukaan voi pitää sellaista sisällään ja elää päivästä toiseen niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Jollain tavalla ja joskus se tulee näkyviin. Suhde ei ole entisensä nytkään, mutta kumppanini on ainakin ollut rehellinen ja pyytänyt anteeksi, siitä kiitos hänelle.

Kunpa tietäisit miten paljon ihmiset pitävät sisällään asioita, joita he eivät kumppanilleen kerro - ikinä. Toisilla on taito kätkeä salaisuudet sisäänsä ilman että se vaikuttaa suhteessa kumppaniin. Arvannet, ettei se todellakaan ole ollenkaan helpompi tie... Kertominen helpottaisi omaa oloa. Toiset kertovat vuosien päästä; sitten kun ovat itse varmasti käsitelleet asian loppuun asti. Olen myös sitä mieltä, että suhde voi pettämisen jälkeen olla paljon parempi kuin ennen sitä.

Löisin vaikka vetoa ettei kukaan ole uskoton sen takia, että nimenomaan haluaisi loukata puolisoaan. Kyllä uskottomuuden motiivit ovat aivan muualla. Siksi uskottomuus on hyväksyttävä tosiasia ihan kuten kuolema. Jos taas toivoo kumppaninsa kuolemaa ennenkuin tämän uskottomuutta niin se on todella pettämistä. Saastaa. Siis jos TODELLA toivoo. Ainahan sitä suutuspäissään voi lipsahtaa mitä tahansa.

Palatakseni vielä tuohon tekemisen tahallisuuteen ja loukkaamiseen. Jos mieheni sylkisi minua päin naamaa ja sanoisi jotain törkeää niin se jos mikä olisi tahallista, loukkaavaa ja kohdistuisi suoraan minua vastaan. En ikinä antaisi hänelle sitä anteeksi. Olisi myös vaikea kuvitella, että jatkaisimme yhdessä. Uskottomuuden olisin valmis antamaan anteeksi mikäli kaikki asiat sujuisivat yhtä hyvin kuin tähänkin asti.

Tiina kirjoitti:

Kunpa tietäisit miten paljon ihmiset pitävät sisällään asioita, joita he eivät kumppanilleen kerro - ikinä. Toisilla on taito kätkeä salaisuudet sisäänsä ilman että se vaikuttaa suhteessa kumppaniin. Arvannet, ettei se todellakaan ole ollenkaan helpompi tie... Kertominen helpottaisi omaa oloa. Toiset kertovat vuosien päästä; sitten kun ovat itse varmasti käsitelleet asian loppuun asti. Olen myös sitä mieltä, että suhde voi pettämisen jälkeen olla paljon parempi kuin ennen sitä.

Löisin vaikka vetoa ettei kukaan ole uskoton sen takia, että nimenomaan haluaisi loukata puolisoaan. Kyllä uskottomuuden motiivit ovat aivan muualla. Siksi uskottomuus on hyväksyttävä tosiasia ihan kuten kuolema. Jos taas toivoo kumppaninsa kuolemaa ennenkuin tämän uskottomuutta niin se on todella pettämistä. Saastaa. Siis jos TODELLA toivoo. Ainahan sitä suutuspäissään voi lipsahtaa mitä tahansa.

Palatakseni vielä tuohon tekemisen tahallisuuteen ja loukkaamiseen. Jos mieheni sylkisi minua päin naamaa ja sanoisi jotain törkeää niin se jos mikä olisi tahallista, loukkaavaa ja kohdistuisi suoraan minua vastaan. En ikinä antaisi hänelle sitä anteeksi. Olisi myös vaikea kuvitella, että jatkaisimme yhdessä. Uskottomuuden olisin valmis antamaan anteeksi mikäli kaikki asiat sujuisivat yhtä hyvin kuin tähänkin asti.

Et ole varmastikkaan kokenut pettämistä, en tiedä sitten oletko pettänyt itse, kun kirjoitat tuolla tavalla. Uskottomuus on tietoinen valinta, jolla tietoisesti loukkaa puolisoaan, ei se vain tapahdu siten, että sille ei voi mitään. Se loukkaa äärettömän syvältä, mikään asia ei ole niin vaikea antaa anteeksi puolisoiden välillä. Suhteeseen jää aina jotain välille niin kuin ap kirjoitti, mikään ei ole niin kuin ennen. Harva pystyy jatkamaan yhdessä. Se vaatii kummaltakin puolisolta uskomattoman paljon.

Sylkeminen ja loukkaava puhe (suutuspäissään) on hyttysen ininää uskottomuuden rinnalla. Väitän, että et tiedä mistä puhut.

Tiina kirjoitti:

Kunpa tietäisit miten paljon ihmiset pitävät sisällään asioita, joita he eivät kumppanilleen kerro - ikinä. Toisilla on taito kätkeä salaisuudet sisäänsä ilman että se vaikuttaa suhteessa kumppaniin. Arvannet, ettei se todellakaan ole ollenkaan helpompi tie... Kertominen helpottaisi omaa oloa. Toiset kertovat vuosien päästä; sitten kun ovat itse varmasti käsitelleet asian loppuun asti. Olen myös sitä mieltä, että suhde voi pettämisen jälkeen olla paljon parempi kuin ennen sitä.

Löisin vaikka vetoa ettei kukaan ole uskoton sen takia, että nimenomaan haluaisi loukata puolisoaan. Kyllä uskottomuuden motiivit ovat aivan muualla. Siksi uskottomuus on hyväksyttävä tosiasia ihan kuten kuolema. Jos taas toivoo kumppaninsa kuolemaa ennenkuin tämän uskottomuutta niin se on todella pettämistä. Saastaa. Siis jos TODELLA toivoo. Ainahan sitä suutuspäissään voi lipsahtaa mitä tahansa.

Palatakseni vielä tuohon tekemisen tahallisuuteen ja loukkaamiseen. Jos mieheni sylkisi minua päin naamaa ja sanoisi jotain törkeää niin se jos mikä olisi tahallista, loukkaavaa ja kohdistuisi suoraan minua vastaan. En ikinä antaisi hänelle sitä anteeksi. Olisi myös vaikea kuvitella, että jatkaisimme yhdessä. Uskottomuuden olisin valmis antamaan anteeksi mikäli kaikki asiat sujuisivat yhtä hyvin kuin tähänkin asti.

Siitä olen samaa mieltä että ihmiset kätkevät sisälleen paljon asioita joita eivät halua puolisolleen paljastaa. Ikävää.

Mutta jos sylkemistä päin naamaa ja pettämistä verrataan keskenään niin sylkeminen ei ole yhtään mitään pettämiseen verrattuna niinkuin joku kirjoittaja tuossa totesikin. Minua ei ole syljetty mutta on petetty. Suuresti ihmettelen jos sylkemisen aikaansaamat tuntemukset koskettavat syvemmältä ja saavat aikaan samanlaisen tunteiden vyöryn kuin pettäminen!!! Enpä usko.

petetty kirjoitti:

Et ole varmastikkaan kokenut pettämistä, en tiedä sitten oletko pettänyt itse, kun kirjoitat tuolla tavalla. Uskottomuus on tietoinen valinta, jolla tietoisesti loukkaa puolisoaan, ei se vain tapahdu siten, että sille ei voi mitään. Se loukkaa äärettömän syvältä, mikään asia ei ole niin vaikea antaa anteeksi puolisoiden välillä. Suhteeseen jää aina jotain välille niin kuin ap kirjoitti, mikään ei ole niin kuin ennen. Harva pystyy jatkamaan yhdessä. Se vaatii kummaltakin puolisolta uskomattoman paljon.

Sylkeminen ja loukkaava puhe (suutuspäissään) on hyttysen ininää uskottomuuden rinnalla. Väitän, että et tiedä mistä puhut.

Toistan edelleen mitä sanoin jo tuossa edellä. Uskottomuuden myötä voi suhde jopa parantua. Uskottomuus on mahdollisuus! Mutta kaikki riippuu tietysti kaikesta.

Olen itse kokenut sellaisen tunnesekamelskamyrskyn, että se sai minut näkemään uskottomuuden aivan uusin silmin. Juuri siksi minun olisi helpompaa ymmärtää miestänikin jossain vastaavassa tilanteessa. Varmasti se sattuisi, mutta ei loukkaisi. Jos mies kertoisi minulle asiasta, se olisi ok. Jos jättäisi kertomatta, sekin olisi ok. Noista parista viimeisestä lauseesta syntyykin sellainen luottamus mitä ennen ei ole tullut edes ajatelleeksi. On nimittäin erittäin vapauttavaa ja helpottavaa elää suhteessa, jossa voi luottaa kumppanin omaan arvostelukykyyn.

Tiedätkö muuten... Olen varma, ettei miehenikään sietäisi sylkemistä hänen päälleen ja törkeyksiä, mutta uskottomuuteni hän kestäisi. Hyvä niin, sillä minulla ei ole koskaan ollut pienintäkään tarvetta sanoa hänelle törkeyksiä sylkemisestä puhumattakaan, hyvä mies kun on. Ja ne uskottomuuden syyt eivät johdu kumppanista.

M35 kirjoitti:

Siitä olen samaa mieltä että ihmiset kätkevät sisälleen paljon asioita joita eivät halua puolisolleen paljastaa. Ikävää.

Mutta jos sylkemistä päin naamaa ja pettämistä verrataan keskenään niin sylkeminen ei ole yhtään mitään pettämiseen verrattuna niinkuin joku kirjoittaja tuossa totesikin. Minua ei ole syljetty mutta on petetty. Suuresti ihmettelen jos sylkemisen aikaansaamat tuntemukset koskettavat syvemmältä ja saavat aikaan samanlaisen tunteiden vyöryn kuin pettäminen!!! Enpä usko.

Miten niin on ikävää, ettei kumppani paljasta kaikkia salaisuuksiaan? Sehän on joskus erittäin hyvä. Mutta kaikki on niin tapaus- ja henkilökohtaista.

Tiina kirjoitti:

Toistan edelleen mitä sanoin jo tuossa edellä. Uskottomuuden myötä voi suhde jopa parantua. Uskottomuus on mahdollisuus! Mutta kaikki riippuu tietysti kaikesta.

Olen itse kokenut sellaisen tunnesekamelskamyrskyn, että se sai minut näkemään uskottomuuden aivan uusin silmin. Juuri siksi minun olisi helpompaa ymmärtää miestänikin jossain vastaavassa tilanteessa. Varmasti se sattuisi, mutta ei loukkaisi. Jos mies kertoisi minulle asiasta, se olisi ok. Jos jättäisi kertomatta, sekin olisi ok. Noista parista viimeisestä lauseesta syntyykin sellainen luottamus mitä ennen ei ole tullut edes ajatelleeksi. On nimittäin erittäin vapauttavaa ja helpottavaa elää suhteessa, jossa voi luottaa kumppanin omaan arvostelukykyyn.

Tiedätkö muuten... Olen varma, ettei miehenikään sietäisi sylkemistä hänen päälleen ja törkeyksiä, mutta uskottomuuteni hän kestäisi. Hyvä niin, sillä minulla ei ole koskaan ollut pienintäkään tarvetta sanoa hänelle törkeyksiä sylkemisestä puhumattakaan, hyvä mies kun on. Ja ne uskottomuuden syyt eivät johdu kumppanista.

Ymmärsinkö oikein, että et ole kertonut miehellesi pettämisestäsi? Jos et ole kertonut, niin et voi olla niin varma, että miehesi kestäisi sen. Omasta ja useimpien muiden kertoman perusteella voin sanoa, että se on lähes mahdoton asia sietää. Sylkeminen ja törkeydet ovat pieniä asioita sen rinnalla, että rikkoo lupaukset uskollisuudesta, ei arvosta miestään, hänen tunteitaan ja parisuhdetta vähääkään, kun valitsee uskottomuuden. Asia ei unohdu koskaan, jos parisuhde jatkuu. Pettämisen varjo pysyy aina suhteen yllä. Parempi ehkä olisi aloittaa uuden kanssa puhtaalta pöydältä.

Sylkemiset ja törkeydet unohtuvat pian, elleivät ne toistu jatkuvasti, mutta kertaluonteinenkin pettäminen ei unohdu kummankaan mielestä koskaan.

petetty kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein, että et ole kertonut miehellesi pettämisestäsi? Jos et ole kertonut, niin et voi olla niin varma, että miehesi kestäisi sen. Omasta ja useimpien muiden kertoman perusteella voin sanoa, että se on lähes mahdoton asia sietää. Sylkeminen ja törkeydet ovat pieniä asioita sen rinnalla, että rikkoo lupaukset uskollisuudesta, ei arvosta miestään, hänen tunteitaan ja parisuhdetta vähääkään, kun valitsee uskottomuuden. Asia ei unohdu koskaan, jos parisuhde jatkuu. Pettämisen varjo pysyy aina suhteen yllä. Parempi ehkä olisi aloittaa uuden kanssa puhtaalta pöydältä.

Sylkemiset ja törkeydet unohtuvat pian, elleivät ne toistu jatkuvasti, mutta kertaluonteinenkin pettäminen ei unohdu kummankaan mielestä koskaan.

En ole sanonut, että olen pettänyt, klassisella tavalla ainakaan. Se ei kuitenkaan tee minusta yhtään sen parempaa vaimoa miehelleni. Ihminen on juuri se mikä on ja suhde on sellainen kuin se on pettää tai ei. Tosiasiassa kaikki pettävät jotenkin. Koko pettämistä ei olisi olemassakaan jos ihmiset ajattelisivat asioista täsmälleen samalla tavalla. Me kaikki olemme erilaisia. Kun puoliso "pettää" (lainausmerkit tarkoittavat seksiä) niin itseasiassa hän ei petä ainoastaan "petetty" pettyy, sillä hän menettää luomansa illuusion uskollisesta kumppanista.

Jankkaat tuota sylkemisjuttua. Käsittämätöntä, kun sanot, että törkeydet ja sylkeminen unohtuisivat. Eivät ne MINULTA unohtuisi - ei koskaan. Enkä edes haluaisi antaa niitä anteeksi. Onko sinun todella niin vaikea ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia? Mistä päättelet, etten arvosta miestäni? Arvostan hyvin suuresti. Myös hän arvostaa minua ja yksityisyyttäni. Mielestäni on suurinta rakkautta antaa kumppanin rauhassa painia tunteidensa kanssa toista kohtaan ja selvittää ne yksin. Niin, näin siis minulla (ja miehelläni) enkä väitä ollenkaan, että se olisi ainoa oikea tapa. Sopii kuitenkin hyvin meille. Muut riidelköön, sylkeköön, puhukoon törkeyksiä ja antakoon pettämisen varjon ikuisesti lillua suhteen yllä... jos kokevat ne paremmaksi vaihtoehdoksi.

Tiina kirjoitti:

En ole sanonut, että olen pettänyt, klassisella tavalla ainakaan. Se ei kuitenkaan tee minusta yhtään sen parempaa vaimoa miehelleni. Ihminen on juuri se mikä on ja suhde on sellainen kuin se on pettää tai ei. Tosiasiassa kaikki pettävät jotenkin. Koko pettämistä ei olisi olemassakaan jos ihmiset ajattelisivat asioista täsmälleen samalla tavalla. Me kaikki olemme erilaisia. Kun puoliso "pettää" (lainausmerkit tarkoittavat seksiä) niin itseasiassa hän ei petä ainoastaan "petetty" pettyy, sillä hän menettää luomansa illuusion uskollisesta kumppanista.

Jankkaat tuota sylkemisjuttua. Käsittämätöntä, kun sanot, että törkeydet ja sylkeminen unohtuisivat. Eivät ne MINULTA unohtuisi - ei koskaan. Enkä edes haluaisi antaa niitä anteeksi. Onko sinun todella niin vaikea ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia? Mistä päättelet, etten arvosta miestäni? Arvostan hyvin suuresti. Myös hän arvostaa minua ja yksityisyyttäni. Mielestäni on suurinta rakkautta antaa kumppanin rauhassa painia tunteidensa kanssa toista kohtaan ja selvittää ne yksin. Niin, näin siis minulla (ja miehelläni) enkä väitä ollenkaan, että se olisi ainoa oikea tapa. Sopii kuitenkin hyvin meille. Muut riidelköön, sylkeköön, puhukoon törkeyksiä ja antakoon pettämisen varjon ikuisesti lillua suhteen yllä... jos kokevat ne paremmaksi vaihtoehdoksi.

En ymmärrä, kun kirjoitat "kun puoliso pettää, niin tosiasiassa hän ei petä, ainoastaan puoliso pettyy.." Pettävä osapuoli, seksillä tai ilman, pettää toisen luottamuksen, pettää lupaukset tai oletuksen uskollisuudesta.

Mitä tarkoitat "tosiasiassa kaikki pettävät jotenkin. Koko pettämistä ei olisi olemassakaan, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla"?

Jos arvostaisit puolisoasi, et ikinä pettäisi millään tavalla. Se, onko seksiä mukana, ei lopulta periaatteellisesti merkitse paljoakaan. Ainakaan pettämishetkellä puoliso ei merkitse yhtään mitään, jos arvostaisi ja kunnioittaisi hänen tunteitaan ja lupauksia uskollisuudesta, ei pettäisi. Hänestä ja lupauksista ei vaan välitä ainakaan sillä hetkellä.

Pettäminen tunnetasolla ei ole "a piece of cake", se on niin merkittävä asia, että se säilyy mielessä, jos ei ikuisesti niin ainakin eliniän.

petetty kirjoitti:

En ymmärrä, kun kirjoitat "kun puoliso pettää, niin tosiasiassa hän ei petä, ainoastaan puoliso pettyy.." Pettävä osapuoli, seksillä tai ilman, pettää toisen luottamuksen, pettää lupaukset tai oletuksen uskollisuudesta.

Mitä tarkoitat "tosiasiassa kaikki pettävät jotenkin. Koko pettämistä ei olisi olemassakaan, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla"?

Jos arvostaisit puolisoasi, et ikinä pettäisi millään tavalla. Se, onko seksiä mukana, ei lopulta periaatteellisesti merkitse paljoakaan. Ainakaan pettämishetkellä puoliso ei merkitse yhtään mitään, jos arvostaisi ja kunnioittaisi hänen tunteitaan ja lupauksia uskollisuudesta, ei pettäisi. Hänestä ja lupauksista ei vaan välitä ainakaan sillä hetkellä.

Pettäminen tunnetasolla ei ole "a piece of cake", se on niin merkittävä asia, että se säilyy mielessä, jos ei ikuisesti niin ainakin eliniän.

Mitä tahansa puoliso tekeekin hän tekee sen koska hänellä on TARVE/HALU tehdä niin. Toisinaan tietysti ei tarvita edes halua vaan ikäänkuin ajaudutaan tekemään. Siitä ei sen enempää. Ei ole minun laji :).

Puoliso myös tuntee tunteitaan sellaisena kuin ne tulevat (yllätys?! ;D)! Ei niihin voi vaikuttaa. Kukaan ei voi komentaa edes itseään tuntemaan "oikein". Juuri sen takia on todella lapsellista olettaa, että kumppani pystyisi siihen. Sen takia on myös huuhaata luvata rakastaa, luvata olla uskollinen. Ainoa mitä voi luvata on tahto rakastaa. Vaikka rakastuisi/rakastaisi toistakin niin se ratkaisee kumpaa HALUAA rakastaa. Tämäkään ei ikävä kyllä tee immuuniksi sille toiselle rakkaudelle. Vai onkohan rakkaus muuten koskaan paha asia?? Sittenhän ystävänrakkauskin olisi pettämistä.

Kaikki pettävät vähintään ajatuksissaan. Minut voisi parhaiten pettää sylkemällä, huutamalla törkeyksiä, nimittelemällä. Tai yksinkertaisesti sanomalla, että menee ostamaan tupakkaa, mutta todellisuudessa lähteekin Tallinnaan eikä palaa koskaan... Jos miehelläni olisi suhde toiseen naiseen se ei olisi mielestäni pettämistä. Mutta jos hän kertoisi lööperitarinoita minusta tuolle toiselle naiselle - se olisi pettämistä.

"Koko pettämistä ei olisi olemassakaan, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla"
Eilen kirjoitin tänne jonnekin tuosta aiheesta esimerkin. Toinen puoliso sanoo "Tarvitsen enemmän seksiä" johon toinen vastaa "Et tarvitse kun en minäkään tarvitse". Toinen siis ilmaisee mitä haluaa ja se tyrmätään. Näin syntyy ns. uskottomuus. Jos toinen vastaisi rakentavasti "sekstaillaan sitten enemmän" tai "minä en tarvitse enempää seksiä, joten hakisitko rakas sitä muualta, kiitos" niin uskottomuus katoaisi. Eikö? Nuo rakentavat vastaukset kysyvät kyllä sisua, jota harvalla on.

Tiina kirjoitti:

Mitä tahansa puoliso tekeekin hän tekee sen koska hänellä on TARVE/HALU tehdä niin. Toisinaan tietysti ei tarvita edes halua vaan ikäänkuin ajaudutaan tekemään. Siitä ei sen enempää. Ei ole minun laji :).

Puoliso myös tuntee tunteitaan sellaisena kuin ne tulevat (yllätys?! ;D)! Ei niihin voi vaikuttaa. Kukaan ei voi komentaa edes itseään tuntemaan "oikein". Juuri sen takia on todella lapsellista olettaa, että kumppani pystyisi siihen. Sen takia on myös huuhaata luvata rakastaa, luvata olla uskollinen. Ainoa mitä voi luvata on tahto rakastaa. Vaikka rakastuisi/rakastaisi toistakin niin se ratkaisee kumpaa HALUAA rakastaa. Tämäkään ei ikävä kyllä tee immuuniksi sille toiselle rakkaudelle. Vai onkohan rakkaus muuten koskaan paha asia?? Sittenhän ystävänrakkauskin olisi pettämistä.

Kaikki pettävät vähintään ajatuksissaan. Minut voisi parhaiten pettää sylkemällä, huutamalla törkeyksiä, nimittelemällä. Tai yksinkertaisesti sanomalla, että menee ostamaan tupakkaa, mutta todellisuudessa lähteekin Tallinnaan eikä palaa koskaan... Jos miehelläni olisi suhde toiseen naiseen se ei olisi mielestäni pettämistä. Mutta jos hän kertoisi lööperitarinoita minusta tuolle toiselle naiselle - se olisi pettämistä.

"Koko pettämistä ei olisi olemassakaan, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla"
Eilen kirjoitin tänne jonnekin tuosta aiheesta esimerkin. Toinen puoliso sanoo "Tarvitsen enemmän seksiä" johon toinen vastaa "Et tarvitse kun en minäkään tarvitse". Toinen siis ilmaisee mitä haluaa ja se tyrmätään. Näin syntyy ns. uskottomuus. Jos toinen vastaisi rakentavasti "sekstaillaan sitten enemmän" tai "minä en tarvitse enempää seksiä, joten hakisitko rakas sitä muualta, kiitos" niin uskottomuus katoaisi. Eikö? Nuo rakentavat vastaukset kysyvät kyllä sisua, jota harvalla on.

Sekoitat keskenään käsitteet uskollisuus ja rakkaus. Luvataan olla uskollisia, mutta luvataan tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Asioilla on selvä ero. Toisen rakastaminen parisuhteessa vaatii tahtoa, on tahdon päätös. Sitä ei voi luvata, että rakastaa automaattisesti. Uskollisuus on lupaus, se luvataan suoraan, se voi olla automatio, koska se on toimintaa eikä tunnetila.

En edelleenkään ymmärrä, miksi käsität sylkemiset ja nimittelyt pettämiseksi? Kuka siinä pettää ketä? Loukkaa kylläkin, mutta pettää? Miehesi mahdollinen suhde toiseen naiseen "ei olisi mielestäni pettämistä"? Ilmeisesti miehesi ei ole luvannutkaan sinulle uskollisuutta, etkä odotakaan sitä. Vain siinä tapauksessa tällainen suhde ei ole pettämistä, jos siihen on lupa.

Halun tyrmääminen, niin kuin lopussa kirjoitit, ei vielä tietenkään ole uskottomuutta, vaan voi synnyttää pettämistä. Jos vieraisiin suhteisiin on lupa, niin sehän ei ole ainakaan puolison, eli luvan antajan, pettämistä. Siinä olet oikeassa.

petetty kirjoitti:

Sekoitat keskenään käsitteet uskollisuus ja rakkaus. Luvataan olla uskollisia, mutta luvataan tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Asioilla on selvä ero. Toisen rakastaminen parisuhteessa vaatii tahtoa, on tahdon päätös. Sitä ei voi luvata, että rakastaa automaattisesti. Uskollisuus on lupaus, se luvataan suoraan, se voi olla automatio, koska se on toimintaa eikä tunnetila.

En edelleenkään ymmärrä, miksi käsität sylkemiset ja nimittelyt pettämiseksi? Kuka siinä pettää ketä? Loukkaa kylläkin, mutta pettää? Miehesi mahdollinen suhde toiseen naiseen "ei olisi mielestäni pettämistä"? Ilmeisesti miehesi ei ole luvannutkaan sinulle uskollisuutta, etkä odotakaan sitä. Vain siinä tapauksessa tällainen suhde ei ole pettämistä, jos siihen on lupa.

Halun tyrmääminen, niin kuin lopussa kirjoitit, ei vielä tietenkään ole uskottomuutta, vaan voi synnyttää pettämistä. Jos vieraisiin suhteisiin on lupa, niin sehän ei ole ainakaan puolison, eli luvan antajan, pettämistä. Siinä olet oikeassa.

on kuten rakkauskin, tahdon asia. Ei kukaan voi etukäteen tietää rakastuuko toiseen vaikkapa 10 naimisissaolo vuoden jälkeen.

Nimittelyt yms. koen pettämiseksi siksi, että ne kohdistuvat suoraan minuun. Ihminen, joka ilkeilee kumppanilleen ei todellakaan rakasta/arvosta häntä.

Odotan mieheltäni kuten itseltänikin uskollisuutta. En voi kuitenkaan kieltää tai sallia mitään. Edes itseltään ei voi kieltää suuria tunteita jotain toista kohtaan. Ne vain on pakko kohdata ja käsitellä. Miten ne siis voisi kumppanilta kieltää? Aikuiset ihmiset päättävät tekemisistään ihan itse; vain lapsille voi "antaa luvan".

Tuo lupaaminen liittyy muuten läheisesti "minä en ikinä tee noin" -aiheeseen. Kaikki tietävät sanonnan "never say never". Mutta siihen uskotaan vasta sitten, kun on itse "jäänyt kiinni".

Tiina kirjoitti:

on kuten rakkauskin, tahdon asia. Ei kukaan voi etukäteen tietää rakastuuko toiseen vaikkapa 10 naimisissaolo vuoden jälkeen.

Nimittelyt yms. koen pettämiseksi siksi, että ne kohdistuvat suoraan minuun. Ihminen, joka ilkeilee kumppanilleen ei todellakaan rakasta/arvosta häntä.

Odotan mieheltäni kuten itseltänikin uskollisuutta. En voi kuitenkaan kieltää tai sallia mitään. Edes itseltään ei voi kieltää suuria tunteita jotain toista kohtaan. Ne vain on pakko kohdata ja käsitellä. Miten ne siis voisi kumppanilta kieltää? Aikuiset ihmiset päättävät tekemisistään ihan itse; vain lapsille voi "antaa luvan".

Tuo lupaaminen liittyy muuten läheisesti "minä en ikinä tee noin" -aiheeseen. Kaikki tietävät sanonnan "never say never". Mutta siihen uskotaan vasta sitten, kun on itse "jäänyt kiinni".

Tiina, ihastua voit toiseen, mutta jos olet luvannut tahtoa rakastaa miestäsi, tahdot rakastaa häntä edelleen ihastuksestasi huolimatta. Jos olet luvannut olla uskollinen, olet uskollinen ja tulet kotiin yöksi ihastuksestasi huolimatta. Niin yksinkertaista se on. Uskollisuus on toimintaa, tahto rakastaa on tahtomista.

Oli tosi mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi, Tiina. Ehkä opin niistä jotain lisää naisten ajatusmaailmasta, jota ohjaavat tunteet. Miehillä asia on päinvastainen, järki ja seksin tarve ovat määrävimmät tekijät. Molemmat puoltavat omalta kohdaltani parisuhteen jatkamista, vaikka tunne vaimoani kohtaan ei ole sama kuin ennen pettämistä. Ehkä asian kanssa pystyy elämään, ainakin niin kauan kuin saa seksiä. Seksin avulla rakkauttakin löytyy vaimoani kohtaan. Hyvää kevään jatkoa Sinulle!

petetty kirjoitti:

Tiina, ihastua voit toiseen, mutta jos olet luvannut tahtoa rakastaa miestäsi, tahdot rakastaa häntä edelleen ihastuksestasi huolimatta. Jos olet luvannut olla uskollinen, olet uskollinen ja tulet kotiin yöksi ihastuksestasi huolimatta. Niin yksinkertaista se on. Uskollisuus on toimintaa, tahto rakastaa on tahtomista.

Oli tosi mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi, Tiina. Ehkä opin niistä jotain lisää naisten ajatusmaailmasta, jota ohjaavat tunteet. Miehillä asia on päinvastainen, järki ja seksin tarve ovat määrävimmät tekijät. Molemmat puoltavat omalta kohdaltani parisuhteen jatkamista, vaikka tunne vaimoani kohtaan ei ole sama kuin ennen pettämistä. Ehkä asian kanssa pystyy elämään, ainakin niin kauan kuin saa seksiä. Seksin avulla rakkauttakin löytyy vaimoani kohtaan. Hyvää kevään jatkoa Sinulle!

"mutta jos olet luvannut tahtoa rakastaa miestäsi, tahdot rakastaa häntä edelleen ihastuksestasi huolimatta."

Näinhän se menee. On vaan otettava huomioon, ettei sitä toista rakkautta noin vain mielestä pyyhkäistä pois. Se prosessi vie aikaa ja hermoja. Taitaa siinä kyllä mennä pala sydämestäkin mukana. Tiedätkö miten sain parhaiten itseni vakuuttuneeksi siitä, että tahdon edelleen rakastaa miestäni ja vain häntä? - Järjen ja seksin avulla :).

Hyvää kevään jatkoa sinullekin!