Jos Suomella olisi talvisodan aikaan ollut vahvempi tykistö ja niihin riittävästi ammuksia ja parisataa uudenaikaista hävittäjää Mannerheim-linja olisi kyetty pitämään ja rauha tehty entisillä rajoilla.
Pienellä murto-osalla menetetyn Karjalan arvosta olisi saavutettu täydellinen torjuntavoitto.
Talvisodassa kyllä torjuttiin koko maan valtaus, eli saavutettiin torjuntavoitto ,mutta 10 prosenttia maa-alueesta meni kun Mannerheim-linja murtui helmikuun puolivälissä 1940 Summassa.
Pienellä murto-osalla menetetyn Karjalan arvosta olisi saavutettu täydellinen torjuntavoitto.
Talvisodassa kyllä torjuttiin koko maan valtaus, eli saavutettiin torjuntavoitto ,mutta 10 prosenttia maa-alueesta meni kun Mannerheim-linja murtui helmikuun puolivälissä 1940 Summassa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kesällä 1944 Suomella ja Saksalla oli Tali-Ihantalassa rittävästi tykkejä ja noin 200 lentokonetta ja venäläisten hyökkäys pysäytettiin siihen.
Sosiaalidemokraatit pystyivät 1930-luvulla eduskuntapaikkojensa avulla estämään asehankinnat.
Puolueellahan oli pasifistinen linja pohjoismaisten veljespuolueidensa tapaan.
Eli haluttiin lakkauttaa koko armeija.
Pasifistien johtamat Tanska ja Norja oli täysin puolustuskyvyttömiä. Niiden onni oli että miehittäjä oli sodan hävinnyt Saksa eikä Neuvostoliitto.
Neuvostoliitto oli1920 luvulta alkaen pannut joka vuosi yli puolet rahoistaan asevarusteluun.
Surkeaahan se oli joutua malli Cajanderilla yksin sotaan sitä vastaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venalaistutkimus-mainilan-laukaukset-oli-harjoiteltu/5374506#gs.6q2qhc
Korona söi HX-budjetin. Hinta- ja laatutietoisesti ja määrästä tinkien saadaan optimaalinen ratkaisu.
USA on kaikkineen liian kallis. Trumppi sotii Eurooppaa vastaan ja ampuu omaan jalkaansa.
Kajanderin malli sentään toimi varmasti, f35 Kalkkuna ei toimi.
Puolustusbudjetin tuhoaminen ylihintaisella vikäkylläisellä hävittäjällä, joka ei ole luotettava on nykyajan malli Nato Tiltu - järjetön ja lapsen tasolle jämähtänyt, hölmömpi kuin malli Kajander.
Nii mut jos Suomel olis ollu enemmän jalkaväkimiinoi nin Suomi olis voittanu ryssän!!!!!!!!!!!!!!!!!
Niinpä. Rahoja ei pidä tärvätä mihinkään järjettömiin hybriditrollien hx-hakkerihankkeisiin, vaan pitää hankkia nykyaikaiseen sodankäyntiin sopivaa laitteistoa.
Varustelussa ei säästetä missään tapauksessa!
Ja jos jostain pitää säästää niin ehdottomasti paras säästökohde on nämä venäläismieliset sosiaalirasitteet, rahahanat kiinni jos eivät pysty itseään elättämään niin menkööt ryssälään ruokittaviksi.