BoJon neuvonantaja ei kadu koronarajoitusten rikkomista

Britanniassa koronakohun keskellä ryvettyvä pääministerin erityisneuvonantaja Dominic Cummings kertoi tänään lehdistötilaisuudessa toimineensa koronarajoitusten aikaan "järkevästi ja laillisesti". Hän ei aio erota tehtävästään.

Koronarajoitusten rikkomisesta syytetyn Boris Johnsonin erityisneuvonantajan eroa on vaadittu monesta suunnasta. Cummingsin kerrotaan muun muassa ajaneen autollaan Lontoosta yli 400 kilometrin matkan Pohjois-Englannin Durhamiin maaliskuun lopulla, vaikka hänen vaimollaan oli koronaviruksen oireita.

Pääministeri Johnson oli vain muutama päivä aiemmin määrännyt maahan matkustusrajoituksia. Lisäksi koronavirustartuntaa epäilevät määrättiin pysymään ainakin seitsemän päivää kotikaranteenissa.

Cummings kertoi matkan syyksi muun muassa sen, että hän oli huolissaan vaimonsa ja lastensa turvallisuudesta kotona Lontoossa. Hän sanoi, että häntä oli matkaa ennen uhattu sosiaalisessa mediassa väkivallalla sen jälkeen, kun hänen oli kerrottu vastustaneen rajoituskeinoja.

Cummings
Cummings puolusteli tekoaan sillä, että halusi varmistaa lapselleen hoitopaikan, jos vanhemmat sairastuisivat. Hän kertoi, ettei pysähtynyt missään matkallaan syrjäiseen kohteeseen sukunsa maatilalle. Lisäperusteeksi matkalle hän mainitsi sen, etteivät tavanomaiset lastenhoitomahdollisuudet olleet käytettävissä.

Cummings ei ollut omien sanojensa mukaan puhunut pääministerille suunnitelmistaan välittömästi, sillä pääministeri itse oli sairas. Hän kertoi uskoneensa pystyvänsä selvittämään asian myöhemmin, kun tilanne rauhoittuu.

Hän sanoi lehdistölle tänään, ettei usko eri sääntöjen koskevan häntä kuin muuta kansaa.– Kaikissa tilanteissa uskon toimineeni järkevästi ja laillisesti, hän arvioi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

BRITANNIASSA pääministeri Boris Johnsonin hallituksen apulaisministeri on eronnut. Eron syynä on pääministerin avustajan Dominic Cummingsin koronasääntöjen kiertäminen.

Skotlannin asioista vastaava apulaisministeri Douglas Ross kertoi Twitterissä eronsa syyksi sen, että enemmistö kansasta ei hyväksy Cummingsin toimia ja sitä, ettei tämä ole eronnut.

Cummings on jäänyt kiinni liikkumisrajoituksia koskevista rikkeistä. Hän ei ole pyytänyt tekojaan anteeksi tai kertonut eroavansa.

Menee ihan toisin,kuin EU-vihaajat ennustelevat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Britanniassa koronakohun keskellä ryvettyvä pääministerin erityisneuvonantaja Dominic Cummings kertoi tänään lehdistötilaisuudessa toimineensa koronarajoitusten aikaan "järkevästi ja laillisesti". Hän ei aio erota tehtävästään.

Koronarajoitusten rikkomisesta syytetyn Boris Johnsonin erityisneuvonantajan eroa on vaadittu monesta suunnasta. Cummingsin kerrotaan muun muassa ajaneen autollaan Lontoosta yli 400 kilometrin matkan Pohjois-Englannin Durhamiin maaliskuun lopulla, vaikka hänen vaimollaan oli koronaviruksen oireita.

Pääministeri Johnson oli vain muutama päivä aiemmin määrännyt maahan matkustusrajoituksia. Lisäksi koronavirustartuntaa epäilevät määrättiin pysymään ainakin seitsemän päivää kotikaranteenissa.

Cummings kertoi matkan syyksi muun muassa sen, että hän oli huolissaan vaimonsa ja lastensa turvallisuudesta kotona Lontoossa. Hän sanoi, että häntä oli matkaa ennen uhattu sosiaalisessa mediassa väkivallalla sen jälkeen, kun hänen oli kerrottu vastustaneen rajoituskeinoja.

Cummings
Cummings puolusteli tekoaan sillä, että halusi varmistaa lapselleen hoitopaikan, jos vanhemmat sairastuisivat. Hän kertoi, ettei pysähtynyt missään matkallaan syrjäiseen kohteeseen sukunsa maatilalle. Lisäperusteeksi matkalle hän mainitsi sen, etteivät tavanomaiset lastenhoitomahdollisuudet olleet käytettävissä.

Cummings ei ollut omien sanojensa mukaan puhunut pääministerille suunnitelmistaan välittömästi, sillä pääministeri itse oli sairas. Hän kertoi uskoneensa pystyvänsä selvittämään asian myöhemmin, kun tilanne rauhoittuu.

Hän sanoi lehdistölle tänään, ettei usko eri sääntöjen koskevan häntä kuin muuta kansaa.– Kaikissa tilanteissa uskon toimineeni järkevästi ja laillisesti, hän arvioi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu