Natojenkit tarvitsee hyökkäyssotiinsa savuavan aseen

Yhdysvaltain käymille hyökkäyssodilla on ollut taustatekijänä se, että niille on selitetty, jokin tekosyy, jolla perustellaan hyökkäystä.

Hyökkäys Afganistaniin 2001 - WTC-isku.
Hyökkäys Irakiin 2003 - Irakin joukkotuhoaseet.
Hyökkäys Libyaan 2011 - Israelin pyyntö öljy.
Hyökkäys Syyriaan 2012 - Israelin ja islamistien toivomus tuesta.
Siinä vain pieni otos keskeisimmistä konflikteista, joihin Yhdysvallat on sotkeentunut ja vetänyt osan NATO:akin mukaan.
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Eikä pidä yhtään vähätellä Iraniin ja Venezuelaan kohdistettua painostusta ja jatkuvaa uhkailua.

Äänestä
  • On nassen asia vähätellä niitä.

    Äänestä

  • Vähemmän kuin nasse jenkkien. Jokainen itsenäinen maa voi harjoittaa omaa poliittista linjaansa, eikä tarvitse olla kuin natomaat, jenkkien hännystelijä ja kätyri. Jenkit tarvii savuavia aseita, Venezuelasta ja Iranista etsitään savuavaa asetta.

    Äänestä

  • Nythän upporikkaat Kuuba ja Venezuela ovat sekaantuneet Yhdysvaltain presidentin vaaleihin rahalahjoituksin. Kyllä kohta noustaan maihin sikojenlahdella

    Äänestä

Junhan jonkun aseen, jota ei koskaan löydy, jota ei ole koskaan ollut. Kunhan jonkun keksivät.

Äänestä

Venäjällä on SU-57. Näkymätön tappaja. Riittääkö lentäjät jos lisää tehdään?

1Äänestä
  • Nassella vikeaa kohdata jenkkien kaksinaamainen toiminta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nassella vikeaa kohdata jenkkien kaksinaamainen toiminta.

    Kyllä se on siellä takaraivossa, sen näkee käyttäytymisestä.

    Äänestä

Se savuava ase keksitään ihan itse.
Saddamilla mitään joukkotuhoaseita ollu.
Jos olisi Irak jätetty rauhaan ei olisi pakolaisongelma a EUn rajoilla nyt

Äänestä
  • Samaa voisi sanoa Afganistanista, Libyasta ja Syyriasta.

    Äänestä

Kiina on se kompastuskivi, johon NATO:n hammas ei enää pysty.

Hongkong Vienam pum pum.

Äänestä
  • Kiina kompastuu itseensä.

    Sillä on semmoinen vika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina kompastuu itseensä.

    Sillä on semmoinen vika.

    Jenkit ovat konttailleet paljon enemmän viime aikoina. Nasset ovat kontissakiinnikonttaajia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina kompastuu itseensä.

    Sillä on semmoinen vika.

    Avaisitko+vähän.+Maa+lopetti+koronan+ja+BKT+on+5%+kasvussa.Sweamamma+antoi+periksi+5G-jupakassa.

    Äänestä

"Yhdysvaltain satelliittikuvat vahvistavat: Venäjä siirtänyt hävittäjiään Libyaan – tavoitteena tukikohta Euroopan laidalla?
Yhdysvaltain pelkona on, että Venäjä pyrkii saamaan ilmatukikohdan Euroopan etelälaidalle."

Miksi Yhdysvallat pelkää, vaikka on NATO:ssa.

Äänestä
  • NATO on Atlantin puolustaja.

    Maailman herruus ratkaistaan talouden alueella ja siihen jenkit tai EU on liian heikko, joten ei NATO:llakaan hyvin mene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATO on Atlantin puolustaja.

    Maailman herruus ratkaistaan talouden alueella ja siihen jenkit tai EU on liian heikko, joten ei NATO:llakaan hyvin mene.

    NATO aikoo rystää voittajan palkinnot pyssyllä uhkaamalla.

    Äänestä

Onko USA vienyt Libyaan jo FALSE FLAGin?

Kohta USA ja Britit ja Australia pommittavat Libyaa?

Äänestä
  • Jenkkien vaihto-oppilasohjelmassa ollut kenraali Haftarin siellä koettaa päästä kalifiksi kalifin paikalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkkien vaihto-oppilasohjelmassa ollut kenraali Haftarin siellä koettaa päästä kalifiksi kalifin paikalle.

    EHDOTON JA JYRKKÄ EI VENÄJÄN SOTAHIHHULI POLITIIKALLE!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkkien vaihto-oppilasohjelmassa ollut kenraali Haftarin siellä koettaa päästä kalifiksi kalifin paikalle.

    Jostain syystä Obaman osuus on jätetty taka-alalle. Hän tuhosi Libyan ja yritti tuhota Syyrian, mutta se ei sitten onnistunutkaan. Trump on johdonmukaisesti ollut näitä sotia vastaan. Oli jo Irakin sotaa vastaan. Hänen kampanjalupauksensa oli kotiuttaa joukot Irakista, Syyriasta ja Afganistanista. USAn kenraalit ovat vastoin hänen määräyksiään pitäneet joukkoja noissa maissa. Erotti juuri muutaman kenraalin. Toivottavasti ehjtii vielä kotiuttaa sotilaat ennen kuin mahdollisesti Biden tulee presidentiksi. Jos näin käy, niin silloin sodat taas leimahtavat. Iran on silloin tulilinjalla.

    Äänestä

  • Borisnaro ei pommita enää ketään. Brexit tekee hänestä ramman ankan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jostain syystä Obaman osuus on jätetty taka-alalle. Hän tuhosi Libyan ja yritti tuhota Syyrian, mutta se ei sitten onnistunutkaan. Trump on johdonmukaisesti ollut näitä sotia vastaan. Oli jo Irakin sotaa vastaan. Hänen kampanjalupauksensa oli kotiuttaa joukot Irakista, Syyriasta ja Afganistanista. USAn kenraalit ovat vastoin hänen määräyksiään pitäneet joukkoja noissa maissa. Erotti juuri muutaman kenraalin. Toivottavasti ehjtii vielä kotiuttaa sotilaat ennen kuin mahdollisesti Biden tulee presidentiksi. Jos näin käy, niin silloin sodat taas leimahtavat. Iran on silloin tulilinjalla.

    Biden jatkaa Uncle Obaman elämäntyötä.

    Äänestä

Vain RUSSAKAT (russofobiootikot=Venäjänkauhuiset) voivat hyväksyä USA;n
jatkuvan maailman jokaiseen kolkkaan ulottuvan levittäytymisen.

Dokumenttiohjelman; ISISin synty loppupäätelmä oli se ettei tuota järjestöä
olisi koskaan syntynyt ilman USA;n valheellisisn perustein tehtyä hyökkäystä
Irakiin.

Lukekaa USAn ulkoministeriössä työskennelleen William Blumin KIrja;
ROISTOVALTIO, jossa kirjoittaja 300 sivulla luetteloi kotimaansa tekemiä sota
retkiä ja poliitikkojen murhia ja murhayrityksiä.
Lupaan että katseenne avartuu.

Äänestä

Natojenkit tarvitsee hyökkäyssotiinsa sakean BLIZZARDIN.

Äänestä

Onko 1500 dollarin nettopalkalla järkeä käydä työssä?

Äänestä
  • Kannattavuus taitaa olla kysyjän sormessa. Haistappa. Siinä on varmat merkit.

    Ihan paska jos suoraan sanotaan?

    Äänestä

Syyriassa se on usein ollut rautakauppaklooripommi, jota White Helmets on vielä ryydittänyt kuvaamalla koko näytelmän, mutta aina ei jenkitkään jaksa syttyä siitä.

Äänestä

"Natojenkit tarvitsee hyökkäyssotiinsa savuavan aseen"


Maahan syöksynyt F-35 voisi olla sellainen, savuava ase. Mereen syöksyneenä se ei tietenkään savua niin kauan.

Äänestä

Jenkit keksii aina tekosyyn jota ne toitottaa maailmalle ennen hyökkäystään toiseen maahan, 9/11 oli jenkkien oma tehoste syylle hyökätä Afganistaniin

Äänestä

F-35 adir on sionistileirin savuava ase. niitä on S-400 käsittelyn jäljiltä pitkin lähi-idän erämaita savuamassa.

Äänestä

Venäjän uhkalla koetetaan saada suomalaiset natokelkkaan. Siitä meuhkaa sellaiset jenkit, jotka eivät ole koskaan edes käyneet Suomessa.

Äänestä
  • Eivät osaa kartalta näyttää missä Suomi on. ;)

    Äänestä

Natojenkit tarvitsee hyökkäyssotiinsa väitteen mahdollisesti ehkä olemassa olevasta"savuavasta" aseesta.

Todisteet ovat sivuseikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvaltain käymille hyökkäyssodilla on ollut taustatekijänä se, että niille on selitetty, jokin tekosyy, jolla perustellaan hyökkäystä.

Hyökkäys Afganistaniin 2001 - WTC-isku.
Hyökkäys Irakiin 2003 - Irakin joukkotuhoaseet.
Hyökkäys Libyaan 2011 - Israelin pyyntö öljy.
Hyökkäys Syyriaan 2012 - Israelin ja islamistien toivomus tuesta.
Siinä vain pieni otos keskeisimmistä konflikteista, joihin Yhdysvallat on sotkeentunut ja vetänyt osan NATO:akin mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu